Onnellisten tähtien alla

Täällä Koirantähden alla, Petra Heikkilä

Kävimme Tampereen takana tyttären perhettä tapaamassa. Yhteiseen kesäperinteeseen kuuluu mukava retki Iittalan naivistisen taiteen näyttelyyn. Niin nytkin sai hymyillen nauttia taiteilijoiden hauskoista ja oivaltavista ”satojen tarinoiden kesä”-teoksista.

Lähtiessä emme muistaneet, että matka sattui ties kuinka monennen hääpäivän kohdalle. Pitkälti yli 50 vuotta on yhteistä polkua tallattu. Asia tuli mieleen kun pysähdyimme Petra Heikkilän ”Täällä Koirantähden alla”-teoksen eteen. Suloisen taulun tunnelma oli tumman haikea. Siinä sitten kiittelimme ja onnittelimme toisiamme. Huokailimme miten nopeasti vuodet ovat vierineet ja miten paljon hyvää elämä on meille antanut.

Tänään mies meni urheilemaan kavereidensa kanssa. Syksyisen harmaata, vain kymmenasteista päivää lämmittämään leivoin mustikkapiirakan. Pian saan ottaa sen pois uunista.

Edellinen leipomispäiväni herätti hieman hilpeyttä. Oma kalaonni ei tänä kesänä ole suosinut, mutta eräänä päivänä onnistuin saamaan pyyntituoreita muikkuja.  Joten heti patakukon leivontaan. Olin edellisenä päivänä saanut uuden älypuhelimen, joka ennakoi tekstiviestiä näppäiltäessä tulevia sanoja. Innoissani tekstailin ystävälleni, että uunissa kypsyy kesän paras patakukko. Saajan viestissä luki, että uunissa kypsyy kesän paras pakkasukko. ”Liioittelua, ei tämä kesä sentään niin kylmä ole”, vastasi ystäväni. 

                                             ************************************

Vihreiltä poluilta valkoisille hangilleko

Vihreä on keväinen polkuni 

Hieman huolestuneena olen seurannut kevään tuloa Suomeen. Ei kovin vakuuttavalta tunnu. Tarkoituksemme on lähteä viikonloppuna ajelemaan kohti kotimaata. Saapa nähdä miten pitkälle kesärenkailla päästään. Jännittää myös, ehditäänkö kotipihalle vielä rakentaa lumiukko, joko jäät ovat järveltä lähteneet.

Vaalien toinen kierros meni odotusten mukaan ja Ranska sai uuden nuoren presidentin. Toivottavasti Emmanuel Macron osaa ja onnistuu taitavasti luotsaamaan valtakuntansa parempaan huomiseen. Tehtävä ei tule olemaan helppo, paljon viisautta ja voimia nuori mies tarvitsee.

Laukut on haettu varastosta. Taas voi ajatella Herman Hessen sanoin, että ”on lumousta joka matkaan lähtö”. 

Mieli kuitenkin vaeltelee vielä keväisen kuutamoillan tunnelmissa. Yksi kevään helmistä oli tanssin ja musiikin täyteinen ilta teatterissa. Espanjalaisen Ballet Murcian lahjakkaat esiintyjät tanssivat täydelle katsomolle Carmenin intohimoisen ja traagisen rakkaustarinan. Päässä soi yhä Bizetin mahtava Habanera ja arkiaskareet sujuvat kantojen kopistessa flamencon tahtiin, mikä ilmeisesti näyttää huvittavan puolisoa.

Vihreältä näyttää myös vesi kanaalissa

Täällä Ranskan tuulisessa kolkassa on viime viikkoina saatu nauttia jo monesta kesäisestä päivästä. Onneksi vielä ei ole ollut rasittavia helteitä, ainoastaan alkukesän raikasta vehreyttä. 

Lähtöön sisältyy aina myös haikeutta, niin nytkin kun maisemat jäävät kauneimmilleen, kaupungin ylle pääskyset kaartelemaan taivaan sineen. Mutta ei auta, muuttolinnun sielu vaatii lähtemään.

Aude-joella vesi on kirkkaampaa, kukat valkoisia

Nämä unikot eivät kai multaa tarvitse, suoraan asfaltista nousseet

**********************************************************

Vieraita, matkustelua, säikähtelyä, osa 2

Matka jatkui hiljaisen pohdiskelun merkeissä, kukin mietti mielessään ratkaisua tilanteeseen. Onneksi navigaattori osasi neuvoa vuorenrinteitä pitkin kiemurtelevan tien mäen päällä sijaitsevaan loma-asuntoon. Perillä aurinko lämmitti mukavasti ohuen utuverhon läpi. Silti pitkiä olivat minuutit kun odottelimme luvattua avainten tuojaa. 

Lopulta pelkästään espanjaa puhuva iäkäs señor saatteli meidät asuntoon. Hän oli selvästi ihmeissään neljästä matkaajasta, joilla matkatavaroina oli vain kannettava tietokone ja ensimmäisenä hätäinen kysymys, että toimiiko netti. Samalla nuorin meistä huomasi jääkaapin oveen teipatun lapun, jossa oli tarvittavat tiedot. Hän alkoi virittää laitteita toimintakuntoon samalla kun me muut yritimme ymmärtää puheliaan avaintentuojan sanoja. Emmehän me mitään ymmärtäneet, mutta ”gracias, gracias” -hymyilyin saattelimme hänet ovelle.

Juniori ilmoitti, että nettiyhteys taitaa olla aika hidas tai ei toimi ollenkaan. Tuijotimme keskittyneesti tietokoneen kuvaruudulla hitaasti pyörivää ympyrää. Aivot raksuttivat samaan tahtiin. Ideoita tuli ja meni. Mies alkoi kaivella kansiota, jossa oli auton papereita. Sieltä löytyi auton ranskalainen vakuutuskortti, sen kääntöpuolella yhtiön puhelinnumero. Koska pankki ja vakuutusyhtiö ovat samaa konsernia, oli ensimmäinen soitto löydettyyn numeroon. Puheluun vastasi henkilö, joka ilmoitti, että he hoitavat ainoastaan autojen vakuutuksia. Hän suostui kuitenkin hätääntyneistä selityksistämme heltyneenä etsimään pankin valtakunnallisen numeron. Siellä avulias keskusneiti yhdisti puhelun eteenpäin ja niin alkoi vyyhti purkautua. Noin tuntia ja monta ranska- englanti-suomi-sekakielistä puhelua myöhemmin asia oli hoidettu. Lopulta saimme numerokoodin, jolla Ranskaan palattuamme voimme omassa pankissamme vahvistaa pankkikortin kuoletetuksi. Mahtava oli helpotuksen ja onnistumisen tunne kun olimme saaneet asian hoidettua.

Oli aika hakea matkakassit parkkipaikalta autosta ja asettautua taloksi. Miesväki arveli, että ruokailu olisi paikallaan. Majoituksen esittelyssä mainittiin, että rannalle on 20 minuutin kävelymatka. Meri siinteli alapuolellamme mäntyjen lomasta. Arvelimme, että ruokapaikka saattaisi löytyä rannan tuntumasta.

Polvi kiukutteli vastaan kun laskeutuminen rannalle alkoi pitkin lukemattomia rappusia. Onneksi vieressä oli kaide, josta kiinni pitäen vuoroin etu-, vuoroin takaperin könysin raput alas. Alamäki katua pitkin kävellen sujui helpommin. Helmikuun alussa moni ravintola oli vielä kiinni, mutta ainakin yksi näytti olevan auki. Sinne pujahdimme sisään. Ohikulkeva tarjoilija viittoili tyhjän pöydän suuntaan ja sen ääreen asettauduimme. Lähipöydistä kuului pelkästään espanjaa. Myös espanjankieliset ruokalistat tuonut ruutupaitainen ikämies puhui vain espanjaa. Tilasimme neljä päivän menua, ruutupaita sai päättää mitä listalla olleista vaihtoehdoista söisimme. Juomapuoli oli helpompi tilata, agua, vino tinto ja Coca-Cola. Hyväntuulinen ruutupaita kirjasi tilauksen vihkoonsa, pörrötti juniorin hiukset ja pyyhälsi keittiöön. Palasi pian juomien ja leipien kanssa. Alkuruuaksi juniori sai ison savikulhollisen kiehuvan kuumaa lasagnea, isänsä ja pappa herkulliset leikkelelautaset, minä valtavan lautasellisen salaattia, josta riitti jakaa koko joukolle. Pääruuaksi miesväelle tulivat lautasen kokoiset naudanlihapihvit, minulle kanaa. Jälkiruuaksi ruutupaitaisen nuori suosikki sai muhkean kermavaahdolla ja suklaakastikkeella viimeistellyn jäätelöannoksen, muu seurue herkutteli crème catalan-vanukkailla. Aterian päätteeksi nautimme vielä kupposet vahvaa tuoksuvaa espressoa. Kaikki olimme tyytyväisiä annoksiimme. Hieman jännitti laskun maksun aikaan toimisiko rinnakkaiskorttini edelleen vaikka pääkortti oli kuoletettu. Ei ongelmia, hyvin toimi.

Lempeä oli iltapäivän aurinko, laiskasti aaltoili meri. Koska meillä ei ollut kiire mihinkään, jäimme kuljeskelemaan pitkin hiljaista rantakatua. Välillä poikkesimme rantahiekalle veden lähelle, välillä levähtämään penkille kadun varrelle. Jäimme katselemaan rannalle tullutta pariskuntaa ja varsinkin heidän vapaudesta villiintynyttä nuorta koiraansa. Sen riemulla ei ollut rajoja. Kuin tuulispää se kirmasi pitkin rantaa vesirajassa, pulahti vedessä, kieriskeli hiekassa, kävi pyörähtämässä isäntäväen vierellä ja taas väsymättä jatkoi temmellystään. Me vuorostamme tallustelimme pehmeässä hiekassa aallonmurtajalle venesataman luokse. Istahdimme betonikaiteelle seuraamaan kun aurinko sukelsi iltapilviin. Katuvalot syttyivät kun kiipesimme pitkin loputtomilta tuntuvia rappuja majapaikkaamme.

Nopeasti vierähtivät loman viimeiset päivät ulkoilun merkeissä joko rannalla tai mäkisillä männikköpoluilla. Ihokin sai kevyen rusketuksen meren läheisyydessä. Liian pian oli kuitenkin jäähyväisten aika Barcelonan lentokentällä. Luminen Suomi otti vastaan poikansa. Meidänkin kotimatka sujui tällä kertaa ilman ongelmia.

Kävimme matkan jälkeen omassa pankissa noutamassa uuden kortin kadonneen tilalle. Ainakin toistaiseksi tilitietojen mukaan näyttää siltä, ettei kadonnutta korttia sen muutaman tunnin aikana kukaan ehtinyt väärinkäyttää. Nyt meillä on puhelimiin ja aika monelle lapullekin merkitty numerot, joihin soittaa jos pankkikortti pääsee katoamaan.  

                                         *************************************

Vieraita, matkustelua, säikähtelyä, osa 1

Suomesta tuli mieluisia vieraita, aikuiseksi varttunut pojanpoika ja isänsä. Lensivät Helsingistä Barcelonaan. Siellä jäivät päiväksi katselemaan kaupunkia. Samaan aikaan meidän iltapäivämme kului kaupunkimme teatterissa. Siellä katselijoita viihdytti ”Iloinen leski”-operetti. Kauniita olivat lavasteet, upea valaistus ja puvut, taitavia orkesteri ja esiintyjät. Miinuksena teatterin surkeat äänentoistolaitteet, jotka veivät osan esityksen nautittavuudesta.

Seuraavana päivänä vieraamme matkasivat vajaassa kolmessa tunnissa erikoisnopealla TGV-junalla Narbonneen ja sieltä paikallisjunalla tänne Carcassonneen. Etelä-Ranskan pilvinen ja tuulinen talvi säilytti otteensa koko visiitin ajan. Ei päässyt aurinko kalpeaa ihoa ruskettamaan. Sään viileydestä huolimatta isä ja poika halusivat joka päivä ulkoilla, joko kävellä tai juosta pari pitkää lenkkiä. Varmasti tuntevat kaupungin ja sen ympäristön nyt meitä paremmin.

Jonakin päivänä, jolloin lämpömittari näytti + 6 astetta, ajettiin rannalle, missä harmaatyrskyinen meri pauhasi ja tuuli riehui. Siellä kauhuksemme suomipoika päätti sukeltaa hyisiin aaltoihin. Katsojien sydämet melkein pysähtyivät, mutta uhkarohkea sukeltaja ei saanut edes nuhaa tempauksestaan.

Yleensä jäin kipeähkön polveni kanssa hoitamaan ruokahuoltoa. Kiitettävästi maistui yksinkertainen kotiruoka. Käytiin muutaman kerran ravintolassakin syömässä, mutta pieniä olivat annokset urheilijanuorukaisen mielestä. Sentään noutopizza lähes kaikkine lisukkeineen vei nälän. Ilta- tai yöelämä ei vieraitamme kiehtonut. Varsin mukavia olivat meistäkin yhteiset iltatuokiot juttuineen ja muisteluineen. 

Kymmenen päivää vierähti nopeasti. Enimmäkseen oli tuulista pilvipoutaa, seassa joitakin sadekuuroja. Loppulomalle säätiedotus lupasi jatkuvaa sadetta. Hieman parempaa säätä se lupasi etelämmäksi Espanjan puolelle, mahdollisesti jopa aurinkoakin. Sitä päätimme lähteä hakemaan. Netistä etsimme majapaikan viimeisille lomapäiville. Niin pääsi sininen kulkurikin välillä toisiin maisemiin.

Koko yön kestänyt sade jatkui lähtöaamuna.  Kovin harmaa ja alakuloinen oli maisema tien varsilla. Ankeina kyhjöttivät mustarunkoiset köynnökset autioilla, liejuisilla viinipelloilla. Lehdettöminä seisoivat puut sadesumussa peltojen reunamilla.

Kun käännyimme Barcelonaan vievälle moottoritielle, pilvet harvenivat ja sade lakkasi. Automatka sujui hyvin, liikenne oli melko rauhallista. Espanjaa lähestyttäessä tiekin oli kuivunut. Maiden välisen rajan ylityksen jälkeen pistäydyimme pikaisesti kahvilla jollakin huoltoasemalla.

Seuraava pysähdys oli moottoritien maksupaikka ennen Barcelonaa. Se oli myös säikähdyksen paikka. Kuski ei löytänyt enää maksuvälineenä ollutta ranskalaista pankkikorttiaan lompakosta. Onneksi minulla oli rinnakkaiskortti mukana ja sillä saatiin maksu hoidettua.

Heti maksupaikan jälkeen oli tien levennys. Auto sinne ja alkoi vimmattu kortin etsintä. Eihän sitä mistään löytynyt. Tultiin siihen tulokseen, että kortin on täytynyt pudota huoltoasemalle kahvilla käynnin yhteydessä. Todettiin, että 150–180 km:n mittainen paluumatka takaisin on liian pitkä. Tuskin kannattaa lähteä etsimään edes huoltoasemaa, varsinkaan kun kukaan meistä ei osannut paikallistaa sitä. Luultavasti liian myöhäistäkin. Jos huoltoasema löytyisikin, tuskin enää korttia. Viisainta olisi kuolettaa kortti mahdollisimman pian. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Puhelimen muistiin olikin jäänyt tallentamatta tarvittava numero johon soittaa ja kuolettaa kortti. Päätettiin, että vieraassa maassa tien levennykselle on turha jäädä pähkäilemään kun majapaikkaan ja mahdolliseen nettiyhteyteen on vain tunnin matka.

Jatkuu…

                        ***********************************************

                        

Pohjantähden alle...

on jo kova kaipuu. Viereisestä kuvasta sen ehkä arvaakin. Eräänä keväisenä päivänä kaupungin syrjäkaduilla tulvahti muurin yli sireenin tuoksu ja edessäpäin kulkijaa tervehti valkorunkoinen koivu. 

Nyt pakataan laukkuja, huolletaan ja putsataan autoa lähtökuntoon. Pyydetään säidenhaltijalta suotuisia matkakelejä. 

Pian voi taas astella isänmaan kamaralla ja kuulla tuttua äidinkieltä. Mieli vaeltelee jo kotikunnailla ja riemuitsee läheisten tapaamisista. 

Minä kierrän näitä pihoja, minä kiertelen maailmalla.

Kun minun jalkani väsyvät, levähdän lehmusten alla.

Minä kävelen kivistä katua tai pitkin hiekkarantaa.

Ja joskus on taakkani painava, joskus enkeli minua kantaa. 

 Teksti Jukka Itkosen runosta ”Minä”.

                  ***************************************************

Maaliskuinen automatka Espanjaan

Iloiten lähde, nurkumatta  katko siteesi  entiseen, päin uutta riennä.

On lumousta joka matkaan lähtö, se auttaa elämään, se meitä suojaa.

(Lasihelmipeli, Herman Hesse)

Saimme kutsun lähteä käymään Euroopan etelärannalla. Pääsimme tapaamaan työ/lomamatkalla olevaa perhettämme ja samalla vähän kaitsemaan pikkuisia marakattejammekin. Lähtöpäätöstä ei tarvinnut harkita hetkeäkään. Varasimme majapaikkoja matkan varrelta ja kohteesta, suuntasimme auton nokan kohti etelää.

Maisema matkan varrelta

Alkoi noin 3000 km:n mittainen kevätmatka pitkin aurinkoisen Espanjan valtateitä. Reitti Barcelonaan asti on tuttu monilta matkoilta, mutta siitä eteenpäin oli kaikki uutta. Oli kiehtovaa lukea tienviittoja, joista löytyi lauluista, runoista ja kirjoista tuttuja paikan nimiä kuten Valencia, Lorca, Sierra Nevada, Granada, Andalusia, Malaga…

Moottoritietä reunustivat kymmenien kilometrien matkalla lukemattomat hedelmätarhat, joissa puiden oksat taipuivat parhaillaan kypsyvien suurten, mehukkaiden ja ah niin herkullisten appelsiinien painosta. Meri vilahteli paikoitellen kukkuloiden takana. Matkan edetessä hedelmätarhat jäivät taakse, maisemaan nousivat vuoristot.  

Matkan ensimmäisen yön nukuimme vuorten ympäröimässä pienessä laaksokaupungissa ennen Alicantea. Oli täysin tyyni ilta, lähipuistossa lauloivat linnut ylistystään keväälle, jostakin kuului aasin haikea huuto, jonka vuorten kaiku toisti.

Vuorimaisemissa matkaten alkoi seuraava päivä. Paikoitellen näkymät muuttuivat autioiksi erämaiksi, vuorten rinteillä ei kasvanut mitään, mutta valon määrä oli huikea. Voi vain kuvitella noilla alueilla vallitsevan kesän kuivuuden ja polttavan kuumuuden. Granadaa lähestyttäessä lähivuorten takaa kurkistelivat yli 3 km:n korkeuteen kipuavat Sierra Nevadan lumivuorten jäiset huiput. Huoltoaseman neitonen kuvaili miten hyytävän kylmiltä tuntuivat sieltä päin puhaltavat tuulet.

Sierra Nevadan  vuoriston viileät huiput

Toisen matkapäivän illansuussa Andalusian Aurinkorannalla kannoimme matkatavarat rantakadun hotelliin ja kiiruhdimme tapaamaan pikku villikoitamme. Vajaan kilometrin päässä rannalta bougainvilleaköynnösten ympäröimän vuokratalonsa uima-altaalla nuo riemusta kiljuvat pulikoijat tavoitettiin. Altaan vesi oli mielestäni jääkylmää eikä ilmakaan ollut kuin noin 15-asteista, mutta eihän se lasten menoa haitannut.

Marakatit paljain varpain

Seuraavien päivien aikana saimme olla vartijoina uima-altaalla ja leikkikentällä, rantahiekalla keräämässä simpukankuoria, rakentamassa linnoja ja vallihautoja, leipomassa hiekkakakkuja, jahtaamassa minirapuja. Jonakin päivänä ajoimme ylös vuorille kauniin valkeaan Mijaksen kylään. Kauniisti koristellut hevosvankkurit veivät meidät ajelulle kylän kaduille. Aisakellojen kilkutellessa vilkuttelimme kuninkaallisesti kadulla kävelijöille ja somille aasitakseille. Vanhempien vapaailtana ei nukkumisesta tullut mitään. Hiljaisuus oli julistettu, mutta tirskuminen, supattelu ja kikattelu jatkuivat yli puolen yön aina siihen asti kun vanhemmat tulivat kotiin ja uupuneet lastenvahdit hoippuivat läpi nukkuvien katujen hotelliinsa. Välillä tuntui kuin maa olisi keinunut tai vavahdellut jalkojen alla. Ajattelin, että kaikkea se väsymys teettääkin. Seuraavan aamun saatiin tietää, että öisen paluumatkamme aikana alueella ollut 4.1 Richterin asteikon maanjäristys.

Yksi matkamme kohokohtia oli Aurinkorannalla asuvien ystävien tapaaminen yli 30 vuoden tauon jälkeen. Heidät tavattuamme tuntui kuin aurinko olisi paistanut kirkkaammin, meri aaltoillut entistä sinisempänä ja kaikki me olisimme olleet 30 vuotta nuorempia.

Joka-aamuinen ystäväni

Kaikkina matkamme päivänä paistoi aurinko. Lähes joka aamu tassuttelin parvekkeelle katselemaan miten se ilmestyi maininkien huokaillessa meren tummasta sylistä oranssille taivaanrannalle kirkkaana pallona säteilemään. Kohta ulapalle ilmestyivät kuin tyhjästä kalastajien veneet.

Pari viikkoa Aurinkorannalla oli kuin silmänräpäys ja aivan liian pian piti lähteä kotimatkalle, jättää taakseen vuoret valkoisine kylineen, meri, rannan palmut, hyvästellä ”toukokuussa tavataan”- toivotuksin villikot vanhempineen.

Oliivipuuviljelmiä rinteillä

Kotimatkan teimme hieman eri reittiä. Granadasta käännyimme kohti sisämaata.  Kymmenien kilometrien matkalla oli vuorten alarinteille istutettu oliivitarhoja. Sisämaassa tiet olivat hyväkuntoisia, liikenne rauhallista. Tasangoilla matkan varrella näkyi viljapeltoja, muutamia karja- ja lammaslaumoja, kunnes taas edessä siintelivät uudet vuoret. Vielä yksi yöpyminen hotellihuoneessa palmupuiden alla. Viimeinen matkapäivä huuhteli sateella jälkemme ja iltapäivän sade oli vastaanottamassa meitä kotikadulla. Matkatavarat jätimme autoon odottamaan sadetaukoa, mutta tuliaisiksi saatu flunssa ei jäänyt autoon, eikä suostunut irrottamaan otettaan moneen päivään.  

Kotoinen sade

Nyt on flunssa selätetty ja uusia matkasuunnitelmia mielessä, tärkein niistä toukokuinen paluumatka Suomen suveen. Alitajuntaan eksyy toisinaan ajatus espanjan alkeiden opiskelusta. Sanovat, että se on vaikeaa, mutta voisi kai sitä ainakin sanakirjan hankkia.

                                           **************************************************

Muuttolintu on matkansa tehnyt

Yhä on paikka, missä voi seurata yksinäisen veneen lipumista pitkin veden pintaa, missä lokit kaartelevat saarien kuvajaisissa, missä jokainen ilta tuntuu sunnuntailta.

Yhä on paikka, jossa saa kehrätä läheistensä kohtaamisen lämmöstä ja mielihyvästä, jossa jokainen halaus antaa energiaa. Onnentunnetta henkäilee lempeästi myös kotisaunan kiuas. Olkoon ulkona vain kolme lämpöastetta, naurakoon aurinko jo kello kolme aamulla pimennysverhon raosta. Ehkä unet karkaavat, ehkä jatkuvat tauon jälkeen, kunnes sateen ropina havahduttaa uudelleen nukahtaneen. 

Siellä on tie, missä sauvakävelijät kulkevat pareittain reippain askelin, missä pienet koululaiset vilkuttavat ulkomaan rekisterikilvin varustetulle autolle.

Viimesyksyisten ongelmien ja pitkän talvilevon jälkeen Sininen kulkija voi hymyillä tyytyväisenä moitteettomaan toimintaansa. Ranskalaisen merkkikorjaamon tietokoneen laatiman kuolemantuomioraportin mukaan mitään ei ollut tehtävissä. Onneksi menopeliinsä kiintynyt kuski ei uskonut raporttia vaan vei kulkijamme pienelle nyrkkipajalle. Siellä veikeästi myhäilevä ”taikuri” kurkisteli konepellin alle, vaihtoi vanhan tilalle jonkun uuden osan, kiristeli ruuveja, hyräili ja vihelteli. Kun oli taikansa tehnyt, taputteli konepeltiä ja tuumasi, että kyllä tällä vielä miljoona kilometriä pitäisi päästä. Ihan selvästi moinen kommentti nauratti sinistä kulkijaa. Meidän elinpäivämme eivät riitä näkemään miljoonan kilometrin täyttymistä, mutta mielihyvin sen lukeman Siniselle kulkijalle suomme.

Sininen kulkija matkalla Suomeen majapaikan luona  Pohjois-Ranskassa

Matkalla Suomeen,  aamiaisen värikäs alkupala

Tarjolla myös lämpimiä ja tuoksuvia leivonnaisia, ehkä terveellisiäkin ?

                                               ********************************************************

Vanha muuttolintu lähtötunnelmissa

Taas on yksi talvi vieraalla maalla muuttunut kesäiseksi vihreydeksi. Pian on aika vanhan muuttolinnun, jo vähän siipirikon jättää talvipesä ja matkata pohjoisen laulumaille.

Tärkeimmät valmistelut on jo tehty, eli varattu tarvittavat matkaliput ja yöpymispaikat. Pakkaaminen on ollut aina yhtä jossittelua ja niin on edelleenkin. Mitä otetaan mukaan, mikä saa tänne jäädä odottelemaan syksyä. Joka kerta jotain on ollut liikaa ja jotakin puuttunut. Niin on varmaan nytkin.

Kaupunki linnoituksineen jää odottelemaan kesän turistivirtoja. 

Jätän pienen puiston linnunlauluineen ja tutun penkin hevoskastanjoiden alla toisille istujille.

Yllättäen olemme joutuneet hyvästelemään myös monivuotisen talviystävämme, hyvin palvelleen TVkaistan, joka on tullut tiensä päähän.  Se on mahdollistanut Suomen tv-kanavien katselun täällä kaukana kotoa. Uskon, että monelle ulkosuomalaiselle se on ollut tärkeä viihdyke ja side kotimaahan. TVkaistan rauniolle on nousemassa uusi samanlainen palvelu, jolle toivomme varmaa toimivuutta ja pitkää ikää.

Vaikka seurailenkin vielä täällä lämpimässä sorsien soutelua kanaalilla, osa minusta seikkailee jo matkalla, osa on perillä keväisen kotijärven rannalla luonnon heräävää vihreyttä katselemassa.

                                      **************************************************************

Kylmyys

Aamutelevision säätyttö ilmoitti ”Unohtakaa kevät, etsikää päällenne lämpimiä vaatteita ja ottakaa mukaan sateenvarjo”.

Katsoin lämpömittaria, joka häpeillen ilmoitti ulkolämpötilaksi vain + 2 astetta. Raju tuuli puisteli kanaalin rannan mäntyrivistöä. Kovin viluisen näköisinä, kaulukset pystyssä puskivat ihmiset tuulta vastaan kohti työpaikkojaan. Kaulahuivit olivat kiedottu tiukasti kaulan ympäri ja kasvojen eteen.

Aamu-uutisten pääaihe oli edelleen Ranskan Alpeilla viime tiistaina tapahtunut mystinen lento-onnettomuus, jossa koneen maahansyöksyssä tuhoutui 150 ihmisen elämä. Onnettomuuden syy on vielä selvittämättä, avoimia kysymyksiä on paljon. Uhrien omaisten suru, järkytys ja hätä on valtava. Mikään ei tuo heidän rakkaitaan takaisin.

On kulunut vain muutama viikko siitä kun istuin lentokoneessa suunnilleen samalla reitillä matkalla Barcelonasta Helsinkiin. Sää Alppien yllä oli lähes selkeä. Katselin koneen ikkunasta alla olevia lumisia vuorenhuippuja ja tummia syviä rotkoja. Matkan edetessä silmien eteen avautui sadunomaisia pilvimuodostelmia. Tuntui, että koneen ulkopuolella vallitseva kylmyys sai tämän katselijan värähtämään, vaikka sisätiloissa oli turvallisen lämmintä.  

                              

Pilvien yllä

 ************************************************

Tuulten kaupungissa taas

Suomen talvesta on liidelty eteläisen Ranskan talveen. Säässä ei ole kovin isoja eroja. Lunta on hieman täälläkin ja mittari pakkasen puolella. 150 km:n tuntivauhtia puhaltava tuuli kiidättää teräviä lumihiutaleita ja vauhdillaan lisää pakkasen purevuutta. Tyydyn katselemaan talvista näytelmää ikkunan läpi. Kadulla kulkijat puskevat vastatuuleen kaulaliina kiedottuna monta kierrosta kaulan ympäri. Nuorisolla ja lapsilla näyttää olevan pipot päässään, mutta aikuiset miehet ja naiset uhmaavat kylmyyttä urheasti avopäin.

Luulin palaavani etelän kevääseen, mutta erehdyin, talveen tulimme. Tosin Barcelonan lentokentän läheisyydessä kukkivat keltaisina muutamat mimoosapuut ja tien varrella Espanjan puolella kevättä lupailivat vaaleanpunaisin kukkasin pari rohkeaa mantelipuuta.  

Aikaan Suomessa sisältyi surua ja ikävää, mutta myös lohtua ja iloa. Oli ihana tavata perhettä ja ystäviä.

Meitä oli iso joukko saattamassa kukkien ympäröimää ystäväämme viimeiselle matkalle.

Kuolemaa ei ole.

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä. Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme,
olemme yhä.

Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.

Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.

Naura kuten aina nauroimme 

pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.

Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.

Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.

Odotan sinua,
välimatkan päässä,
jossain hyvin lähellä,
juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.

                     (Henry Scott Holland  )

                        ****************************************

Sinisen kulkurin retkipäivä

Kovin pitkiä ja pimeitä ovat olleet sinisen kulkurin päivät autohallin nurkkauksessa. Ihan yksin ja alakuloisena se nökötti pilttuussaan. Kaikki muut autot olivat huristaneet tiehensä. Se valpastui kuullessaan tuttujen askelten lähestyvän. Vihdoinkin se pääsisi liikkeelle.

Pääsihän se kulkemaan. Ensin kääntymään vilkkaalle kadulle lajitovereidensa joukkoon, sitten pitkin joen rantaa kohti etelää kaupungin ulkopuolelle. Kolea ja sumuinen aamu muuttui moottoritielle päästyä aurinkoiseksi aamupäiväksi. Jo tunnin kuluttua noustiin vuoristoiselle seudulle ylittämään Espanjan raja.  Jonquerassa poikettiin tieltä kauppakeskuksiin ostoksille. Tarkoitus oli hankkia ensimmäiset viemiset Suomen matkaa varten. Kauppojen hulinan jälkeen oli mukava istahtaa lounaalle rauhallisen tyylikkääseen ravintolaan, jossa mustapukuiset herrat palvelivat asiakkaita miellyttävän nopeasti ja asiallisesti. Ruoka oli maukasta ja nämä asiakkaat poistuivat tyytyväisinä jatkamaan matkaansa päättäen tulla samaan paikkaan syömään seuraavalla kerralla.

Paluumatkalla hylättiin moottoritien vilske. Ranskan puolella poikettiin kohti Välimeren rannikkoa. 

Tien varrella kukkivat hedelmäpuut, tuuli kiidätti poutapilviä sinitaivaalla. Rannan toinen toistaan muistuttavat lomakylät purjeveneineen uinailivat vielä talviunessa. Voi vain aavistaa millainen meno kylissä ja rantatiellä vallitsee kun lomakausi on alkanut.

Uinaileva lomakeidas

"Olkitalot"

Talo ja puutarha 

Vartijat katolla 

Pohjoista kohti mentäessä välimeri välkehti tien oikealla puolella, vasemmalla lainehti pari suurta lampea, ranskalaisittain l’étang. Pysähdyimme toisen, eli Etang de Canet:n rannalle ihmettelemään erikoisen näköisiä rakennuksia.

Selvisi, että paikalle oli kiinnostuneiden katseltavaksi kunnostettu menneen ajan kalastajakylä. Kylässä oli 10 taloa, jotka on rakennettu meren hylkäämistä, rannalta poimituista tarvikkeista. Niitä olivat puiden rungot ja rannalla kasvava ruoko, joka leikattiin, kuivattiin ja sidottiin nipuiksi.  Talojen pyöreähköt muodot sietävät hyvin alueen rajuja tuulia. Usein talon yhteydessä on pieni ruokoaidalla tuulelta suojattu puutarha, jossa viihtyvät kaktukset, viikuna- ja laakeripuut.

Tuli mieleen satu kolmesta pienestä porsaasta, joiden olkitalon susi puhalsi nurin ja pisti poskeensa yhden possuista. Näille asumuksille susi ei olisi mahtanut mitään, sillä aikoinaan majat pysyivät paikoillaan noin 25 vuotta kestäen rajut tuulet ja sateet.

Kotikatua lähestyttäessä aurinko painui mailleen ja sininen kulkuri pääsi nurkkaukseensa muistelemaan retkipäiväänsä ja näkemään uniaan. Matkalaiset kantoivat painavat ostokset talvipesäänsä ja istahtivat hetkeksi parvekkeelle katsomaan miten ensimmäiset tähdet syttyivät iltataivaalle.

                *****************************************************************************

”Suo valon syttyä, yö kohta saapuu, pois kesän kukkaset syksy vie”

Kamerasta löytyi vielä muutama kuva Lapinmatkalta.

Sevettijärvellä pistäydyimme hautausmaan lisäksi myös maineikkaassa baarissa. Hiljaisena, ehkä hieman alakuloisena se nökötti Sevettijärven rannalla asiakkaita odotellen. Turhaan kyltti baarin seinällä kehotti vähän villinpään menoon, kahvinkeitinkin näytti olevan sammunut. Niinpä ostimme muistoksi vain muutaman postikortin.

Kotimatkalla yövyimme Ranuan eläinpuiston vieressä luksustasoisessa, mutta kuitenkin edullisessa, tarjoushintaisessa Gulo Gulo-lomakylässä. Eipä tarvinnut unta odotella pehmeiden saunan löylyjen jälkeen ylellisen mukavissa vuoteissa. Kävelimme myös helppokulkuista puukäytävää eläinpuistossa katselemassa alueen karvaisia asukkaita. Kovin rauhallista, jopa uneliasta väkeä siellä asusti. Ainoastaan myskihärkä oli meistä kiinnostunut ja murahti, että painukaa tiehenne häiritsemästä.

Nyt on ruska levittäytynyt tänne Savonmuan rannoille. Kurjet ja joutsenet ovat tehneet järvellä näyttäviä ylilentoja kohti etelää, västäräkitkin lähteneet rantahiekalta tepastelemasta. Niiden paikan on vallannut vikkeläliikkeinen talitintti-armeija.

Sininen ranskalainen on uupunut. Vietiin se autosairaalaan saamaan uutta puhtia Ranskanmatkaa varten. Kallista tulee olemaan kulkuneuvomme hoito, pääasia kuitenkin, että se saadaan kuntoon. 

                              ****************************************************

Syksyn tuomisia

Aamulenkillä auringonkukat hymyilevät ja kuiskuttelevat minulle ” Älä sure, vaikka saitkin kutsun lisätutkimuksiin. Katsele meitä, emme mekään kanna huolta huomisesta”.

Sauna vesirajassa lohduttaa ” Sait viestin, että Ranskan koti menee kuitenkin myyntiin. Kyllä sinä löydät sieltä uuden asunnon tai ehkä haluatkin jäädä jo Suomen kotiisi”.

En sure tulevia. Kuinka voisinkaan, kun silmissäni siintelevät siniset vaarat, pohjoiset erämaat ja jäämeren suolaiset aallot, ehkä revontuletkin. Pian saan nähdä poroja, riekkoja ja pikkuisia sopuleitakin.

                           *********************************************

Nakurannoilla

Aamulla lähtiessä en tiennyt laitanko päälleni toppa- vai tuulitakin. Päädyin toppatakkiin koska mittari näytti vain +5 astetta. Suurin osa noin 50 lähtijästä oli päätynyt samaan ratkaisuun. Kylän seniorikerhon päivämatkalla suuntautui tällä kertaa Välimeren rannalla n. 20 000 asukkaan Cap D'Agden kaupunkiin.  Oli kovatuulinen mutta sateeton päivä. Viimeisetkin unet karisivat silmistä kun kaupunkikierros alkoi yli tunnin ajelulla pienellä avonaisella kaupunkijunalla pitkin autioita, tuulisia rantakatuja lähes tyhjässä kesäkaupungissa. Junassa oli automaattinen opastus, joka herätti hilpeyttä esitellessään nähtävyyksiä vähän miten sattuu. Automaatti pyysi katsomaan suuntaan, jossa piti olla kaupungintalo, mutta olikin uimaranta, jossa tuuli pöllytti hiekkaa. Koska alue on tuliperäistä, osa hiekasta oli aika mustaa.

Matkatovereilta saimme kuulla, että ihan kaupungin vieressä sijaitsee iso naturisti/nudistikaupunki omine rantoineen, liikekeskuksineen, ravintoloineen ym. palveluineen. Talveksi alue hiljenee, mutta kesäisin siellä viihtyy valtavat määrät asian harrastajia. Eikä ongelmiltakaan ole vältytty. Kanssamatkustajat paheksuivat alueelle pesiytynyttä seksiturismia orgioineen, pedofiilejä ym. epämääräisiä kulkijoita. Itse en tunne kiinnostusta alastomuuteen. Saunassahan se on suomalaiselle itsestään selvää. Jos ihmisen olisi tarkoitus pärjätä ilman vaatteita, olisi nahkamme varmaan luonnostaan samanlainen turkispeite kuten vaikkapa jääkarhuilla.

Nudismin läheisyys ei saanut väkeä vähentämään vaatetustaan. Päinvastoin, kietouduttiin hampaat kalisten tiukemmin toppatakkeihin kun laskeuduttiin junasta tuuliselle kadulle

Matkaan kuului tietenkin ranskalaiseen tapaan pitkä lounas. Se syötiin eräässä sataman monista ravintoloista.  Muutaman askeleen päässä ankkuroidut purjeveneet katselivat merelle odotellen keväisempiä tuulia. Matkanjohtaja oli jakanut ilmoittautumisen yhteydessä ravintolan menun lähtijöille ja pyytänyt palauttamaan sen valitut ruuat rastitettuna. Listan hän oli toimittanut ravintolaan, että kaikki olisi valmiina saapuessamme. Pöydät olivatkin osittain valmiiksi katettu, vain leipä ja juomat puuttuivat. Nälkäinen väki asettautui paikoilleen. Kadulta kantautuva poraamisen ym. rakennusmelun ääni häiritsi juttelua. Salissa oli vain kaksi hyvin nuorta tarjoilijatyttöä, joista toinen joutui olemaan myös baarissa. Toinen tytöistä kierteli tekemässä listaa mihin pöytään mikäkin ruoka tulisi.

Melun yli alkoi kuulua tyytymätöntä huomauttelua leivän ja juomien puuttumisesta. Samaan aikaa kokki ilmestyi ovelle ja ilmoitti tarjoilijoille, että alkuruuat ovat keittiössä valmiina pöytiin kannettaviksi. Tytöt katsoivat hetken toisiinsa, mitä tehdä. Asiakkaiden murinasta huolimatta päättivät hakea keittiöstä ruuat pöytiin. Linja-autokuski ja muutama madame löysivät sivupöydältä ison korin täynnä sämpylöitä ja hyllystä pieniä koreja, joihin jakoivat sämpylät ja kantoivat pöytiin. Tarjoilijatytöt juoksuttivat salaattiannoksia ja kalakeittoja pöytiin, kuski ja madamet leipäkoreja. Yksi madame pysäytti toisen tarjoilijoista ja kysyi mistä löytyisi juomia. Tyttö viittasi hyllyyn, jossa oli karahveja. Vesihana ja viinilaatikot löytyivät baarista. Kuski ja yksi mies joukostamme toimivat juomanlaskijoina, madamet ja pian tytötkin kantoivat juomia pöytiin. Omatoimisuus herätti vilkkaan keskustelun ja myhäilevä kuski sai ansaitsemansa kiitokset myös tarjoilijatytöiltä. Pian kokki ilmestyi taas ovelle ilmoittamaan, että pääruoka on valmiina tarjoiltavaksi. Jokainen pöytäkunta kokosi käyttämänsä lautaset baaritiskille, josta keittiöapulainen kävi ne hakemassa tiskattaviksi. Tytöt juoksivat valmiiden annosten kanssa keittiöstä pöytiin. Jossain vaiheessa paikan pomo ilmestyi baariin, katseli ihmeissään kun asiakkaat kantoivat tiskille lautaspinoja ja täyttivät tyhjenneitä juoma-astioita ja leipäkoreja. Nyt tytöt kiidättivät pöytiin juustolautasia, jotka tyhjennyttyään siirtyivät asiakkaiden toimesta baaritiskille. Tytöillä olikin jo kädet täynnä omenatorttuannoksia. Toinen tytöistä viittilöi pomoa kahvin keittoon. Pian baarin espressokeitin alkoikin sylkeä kahvia sisuksistaan ja pomo latoi höyryäviä kuppeja tarjottimille. Tytöt ehtivät jakaa vain ensimmäiset parikymmentä kahvia, kun sähkökatkos sammutti keittimen ja valot, myös rakennusmelu loppui. Sähkökatkokos ei ehkä ollutkaan täysi yllätys, sillä toinen tytöistä kasasi tyhjiä kuppeja tarjottimelle ja kiiruhti niiden kanssa ulos, pomo puhui puhelimeen. Toinen tytöistä keräsi asiakkailta tyhjentyneet kahvikupit ja tiskasi ne baarin tiskialtaassa. Ensimmäinen tyttö palasi tarjotin täynnä höyryäviä kahvikuppeja lasku mukanaan. Hän jakoi kupit asiakkaille, sai pomolta rahaa kouraansa ja poistui tiskattujen kuppien kera naapuriravintolaan uutta kahvisatsia hakemaan ja jokainen sai kahvinsa. Matkanjohtaja pahoitteli epäonnistunutta matkatoimiston suosittelemaa ravintolavalintaa. Mutta väki vain naureskeli, että ravintolakokemus oli erilainen ja jäi varmasti mieleen. Sitä paitsi keittiön toiminta oli todella nopeaa ja ennen kaikkea ruoka hyvää.

Myöhemmin oli vielä kiertokävely merimuseossa, jossa tukevan lounaan ja raittiissa ilmassa tehdyn juna-ajelun väsyttämä väki istuskeli seinustoilla torkkuen. Aika harva jaksoi kuunnella oppaan yksitoikkoista puhetta tai katsella merenpohjasta löytyneitä aarteita, yli 3000 vuotta vanhoja kiviankkureita, viiniruukkuja, pronssisia koruja ja patsaita, aseita ja keramiikkaa keskiajalta. Minulle poseerasi ja maagisilla sinisillä silmillään katseeni vangitsi rakkauden jumala Eros.

Kotimatkalla bussissa kuului varsin vähän juttelua, mutta sitäkin enemmän harrasta kuorsausta.

Eros

**********************************************************

Atlantin rannoilla, osa 2

Iltaa seurasi lämmin yö. Tarkistimme, ettei lämmitys ole päällä ja jätimme ikkunan auki, mutta huone ei tuntunut yhtään viilenevän. Kissaystävämme vieraili avoimesta ikkunasta yön aikana useita kertoja luonamme, taisi ottaa vuoteella pienet torkutkin. Onneksi ei katsonut velvollisuudekseen saalistaa meille tuoretta hiirtä aamupalaksi. Hyvin varustetussa pikku keittiössä valmistimme itse aamupalan. Nappia painamalla pimensimme huoneen liukuvalla metallisella kaihtimella, jota emme olleet illalla huomanneet.

Aamu tuntui viileältä, joten päätimme, että tänään katsellaan kaupunkeja. Ensin muutama kilometri moottoritielle, sitä pitkin kohti etelää ja Biarritzia. Tietä rakennettiin ja paikka paikoin piti odotella ja väistellä kaikenlaisia työkoneita, hiekka pöllysi. Eipä meillä mitään kiirettä ollut.  

Uimaranta, taustalla hôtel du Palais

Rantakadun rakennuksia

Rantakadun hotelli

Biarritzin kauneus yllätti meidät täysin. Kerrotaan, että siellä sataa 177 päivänä vuodessa, mutta meitä hemmotteli lempeä poutapäivä. Kävelimme pitkin rantakatuja ja ihailimme koristeellisia rakennuksia, kirkkoja, kasinoa ja upeita palatseja, jotka veivät ajatukset aikaan, jolloin kuninkaalliset ja aateliset viettivät täällä kesiään jättäen tuleville polville ”Belle Époque” kylpylätunnelman. Rannalla sijaitsevan tyylikkään palatsin Napoleon III rakensi lahjaksi vaimolleen. Nykyisin se on edustava ja arvokas Hôtel du Palais. Kesäisin Biskajanlahden mahtavat aallot ja rannan samettisen hieno hiekka houkuttelevat laumoittain lainelautailijoita ja turisteja ympäri maailmaa. Nyt tämä ihastuttava paikka huokui kiireetöntä ja leppoisaa elämänmenoa. Rantahiekalla leikki lapsia vanhempien valvonnassa, katukahviloissa oli aikaa istuskella ja nauttia sadunomaisista näkymistä tai syventyä lukemiseen. Me liityimme verkkaisesti liikkuvien kulkijoiden joukkoon, pysähdellen valokuvaamaan tai tuijottamaan muuten vain merelle. Iltapäivän varjot pitenivät ja sää hieman viileni. Kaupungin suojelija, vanha valkoinen majakka, joka symboloi Maria Magdaleenan valoa, sai meidät lupaamaan, että tulemme toistekin.

Vasemmalla takana majakka

Hotelliin ajoimme mäntymetsien halki pitkin rantateitä, joita reunustivat viihtyisät loma-asunnot kevääseen heräävine puutarhoineen. Meren mainingit syleilivät lempeästi rannikon hiekkaa. Onneksi matkamme aikana ei sattunut myrskyjä, sillä ne voivat olla varsin tuhoisia. Myrskytuhojen surullisia jälkiä näkyi metsissä paikoitellen matkan varrella, valtavasti kaatuneita, osin lahonneitakin suuria puita, pystyyn kuolleita kelohonkia.

Seuraavana päivänä kuljimme kohti pohjoista pitkin metsäisiä teitä rannikon tuntumassa. Pistäydyimme kurkisatamassa kevään etenemistä parilla järvellä ja merenrannan uinailevassa lomakylässä. Kovin autioita olivat vielä järvien rantamaisemat, joku lokkiparvi ja sorsat näyttivät torailevan keskenään.

Pääkohteenamme oli Dune du Pilat, Euroopan toiseksi suosituin nähtävyys, Euroopan suurin dyyni, korkeudeltaan 107 metriä. Jo parin kilometrin matkalla ennen kohdetta mäntymetsän takaa vilkkui vaalea hiekkavalli. Dyynialueen leveys lienee noin ½ kilometriä. Vaikka sesonki ei ole vielä alkanut, kiipeilijöitä dyyneillä riitti. Sesonkiaikaan rinteeseen rakennetaan rappuset joita pitkin on helpompi kiivetä ylös. Nyt piti vain kömpiä pitkin hiekkaa. Kun otti yhden askeleen ylöspäin, liukui kaksi askelta taakse, siis varsin hidasta etenemistä. Olisi pitänyt mennä nelinkontin kuten nuoriso näytti tekevän. Ylhäällä odottikin sitten huikeat, avarat näkymät ja ikuinen tuuli. Alaspäin tullessa piti olla tarkkana, että jalat pysyivät mukana vauhdissa. Dyyneillä näkyi kiipeilevän ja rinteitä alas kierivän yhä uudestaan ja uudestaan innokkaita koululaisryhmiä ja perheiden pientä väkeä. Alhaalla riitti hiekan kopistelua vaatteista ja kengistä. Tuli mieleen oman lapsuuteni leikit mäkien luminietoksissa. Parkkipaikan läheisyydessä oli matkamuistojen myyntikojuja ja pieniä kahvioita. Tuntuipa hyvältä lepuuttaa vapisevia jalkoja kupposen äärellä.

Näkymä dyynin laelta

Hotelliin palattua päätimme vielä kurkistaa lähinnä olevalle rannalle, kerätä simpukankuoria ja pussillisen hiekkaa muistoksi. Seuraavana päivänä olisi jo kotiinlähtö. Kun pakkasimme matkamuistoja autoon, tuli hotellin madame juttelemaan kanssamme. Hän ehdotti, että jäisimme vielä yhdeksi päiväksi, koska seuraavaksi päiväksi on luvattu vielä kaunista säätä ja huoneemme on vapaa. Eipä siinä harkinta-aikaa tarvittu kun suostuimme hänen ehdotukseensa. Vastaukseemme tyytyväinen kissakin jäi kiehnäämään jalkoihimme kun istuimme terassilla illan pimentymistä katselemassa.

Biarritzin majakalle tuli luvattua, että tulemme toistekin. Eipä silloin arvattu, että tulemme näin pian. Mukavahan sinne oli palata, kierrellä tuttuja paikkoja ja löytää uusiakin, lounastaa kiireettömästi ravintolan ulkoterassilla tervetulleena, hyvin palveltuna asiakkaana, nauttia auringosta. Ihan luksusta. 

Teimme vielä kierroksen pitkin viehättäviä kävelypolkuja. Kuljimme pitkin siltaa isolle kivelle, jossa kohosi merenkulkijoita suojeleva neitsytpatsas. Jäimme istumaan patsaan luona olevan aukion reunakivelle. Lähettyville oli tullut soittaja, joka loihti ilmoille tunnelmallisia säveliä. Paikalle pysähtyi pieni ryhmä kehitysvammaisia, osa kävellen, osa pyörätuolissa parin hoitajan saattelemana. Aluksi näytti, että koko ryhmä katseli vain maahan, odotti pitkästyneenä, että matka jatkuu, kunnes yksi nainen ryhmästä havahtui musiikkiin ja alkoi tanssia. Silmät suljettuna, hymyillen, kädet leijuen kuin perhosen siivet, ympäri ja ympäri, kunnes hoitaja otti hänet syliinsä odottamaan, että pyörimisen tunne lakkaisi. Muu ryhmä nauroi riemuissaan ja taputti tanssijalle käsiään.

Soittaja

Merenkulkijoiden suojelija

Näkemiin Biarritz

Paluumatkalla poikkesimme lähellä olevaan Bayonnen kaupunkiin. Puistossa oli jo kevään tuntua, katukahvilassa oli mukava katsella ohikulkijoita, pitipä vielä poiketa pikaisesti Galeries Lafayetten tyylikkäässä myymälässä. 

Kevättä Bayonnessa

Lafayetten porraskäytävän hieno ikkuna

Liian pian koitti paluu kotiin ja arkeen. Poissa ollessamme oli satanut joka päivä, välillä rankastikin. Niin rankasti, että alakerran lattialla lainehti parin sentin vesikerros. Veden lapiointi ja lattian kuivaaminen eivät estä haaveilemasta uudesta matkasta.

                                      ¤         ¤         ¤     

Mukava saada uusia lukijoita. Oranssin Punainen ja Minttuli tervetuloa Vieraille Poluille.

                  ***************************************************