Tapailemme Ranskassa silloin tällöin suomalaispariskuntaa, joka myös asuu Auden alueella. Talvella tuli puheeksi, että heidän ranskalaiset naapurinsa ovat tulossa kesällä Suomeen. Muistin, että meillähän on oiva opaskirja Suomesta. Lainasimme heille Philippe Guicheteaun kirjoittaman kirjan Sunnuntaikirjeitä Suomesta -
Courrier de Finlande. Se on 10 vuotta Suomessa asuneen ranskalaismiehen lempeän terävä näkemys maastamme. Teksti kirjassa on sekä suomeksi, että ranskaksi. Ystävämme lukivat ensin itse kirjan ja antoivat sen sitten naapureilleen luettavaksi. Naapurit lukivat kirjan 3-4 kertaa ja antoivat sen edelleen Suomesta kiinnostuneille tuttavilleen. Ystävämme palauttivat kirjan hieman ennen meidän Suomenmatkaamme.
Viime viikolla eräänä helteisenä päivänä soitti suomalaisystävämme.
”Hei, olemme nyt näiden ranskalaisten kanssa lähteneet Heinäveden Valamosta ja voisimme parin, kolmen tunnin päästä pistäytyä teillä jos sopii”.
”Totta kai sopii, tervetuloa! Tulette siis ranskalaisten aperitiivi-aikaan. Katanko pöydän sen mukaan?”
”Ei mitään aperitiivejä , vaan jos mahdollista suomalaiset pullakahvit”.
Pitokokki, tosin taidoiltaan lähes olematon, minussa heräsi. Pakastimen tarkistus, löytyi esipaistettuja kaupan pullia ja puolukkamehua. Polkaisu kyläkauppaan, sieltä lämpimät karjalanpiirakat, pikkuleivät ja karpalo-kinuskijäätelö (kiitos kauppias, että näitä löytyy joka päivä). Kun vieraat saapuivat pullantuoksuiseen kotiimme, roskat oli lakaistu maton alle ja pöytä komeasti katettu vähän kolhiintuneilla astioilla.
Ystävämme olivat tulleet autolla Suomeen, ranskalaisnaapurit lentäen muutamaa päivää myöhemmin. Nyt he kiertelivät viidestään autolla eteläistä ja keskistä Suomea. Ranskalaispariskunta ja heidän aikuinen tyttärensä olivat ihastuksissaan kaikesta näkemästään ja kokemasta. Ranskalaiseen tapaan kaikki puhuivat yhtä aikaa. Tytär kertoi haltioissaan, että he olivat saunoneet mökillä Porvoon saaristossa. Hän oli käynyt saunasta kolme kertaa uimassa 11- asteisessa meressä. Madamen mielestä hän oli odottanut matkalta paljon, mutta koettu oli ylittänyt kaikki odotukset. Monsieur päivitteli mitä kaikkea ranskalaiset menettävät kun matkustavat lomillaan vain maihin, joissa puhutaan ranskaa. Heillä oli se etu puolellaan, että ystävämme puhuivat suomea ja ranskaa, sekä hoitivat kuljetuksen. Heidän ei tarvinnut ummikkona lähteä kyselemään tietä ujoilta suomalaisilta. Nyt he ovat jo Ranskassa ja kertovat kotikylässä eksoottisesta, kuumasta pohjoisen maasta, sen tuhansista järvistä, tien varren kukkaniityistä, ehkä myös kulinaarisista puolista……
Pullakahvit olivat
succès. Etukäteen arvelin, että karjalanpiirakat ja puolukkamehu ovat ehkä liian vieraita makuja. Varmuuden vuoksi tarjolla oli myös appelsiinimehua ja vettä. Veikkasin väärin. Piirakat, pullat ja jäätelö maistuivat. Kun kerroin heille, että mehu on tehty luonnossa villeinä kasvaneista puolukoista, vain monsieur uskalsi sitä hieman maistaa. Vaimo ja tytär maistelivat varovasti mehua miehen lasista. Outo maku kuitenkin lumosi ja lopulta mehua kului kolme kannullista. Sen ansiosta vierailijat joutuivat ehkä matkan jatkuessa tutustumaan lähemminkin suomalaiseen luontoon. Mahdollisesti törmäämään itikoihinkin käydessään puskapissillä, koska näiden sivuteiden varsilta ei huoltoasemia vessoineen juurikaan löydy.
Valitettavasti seuraava kohde odotti jo heitä. Monsieur olisi mielellään lähtenyt järvelle kokeilemaan kalaonneaan, mutta ajatus piti hylätä. Jospa seuraavalla kerralla……