Marien kanssa lumisateessa

Mantelipuun kukkia ja lumihiutaleita

Taas tuli talvi käymään etelässä. Juuri kun mantelipuut kukkivat kauneimmillaan 110 km:n tuntivauhdilla puhaltava hyinen luoteistuuli riipii kukat oksista ja kieputtaa niitä säälimättömästi yhdessä lumihiutaleiden kanssa. Maa saa niskaansa taas valkoisen lumipeiton. Mittari ilkkuu – 6 asteen pakkasta. Almanakan mukaan pitäisi olla kevät.

Satakoon ja tuulkoon, minä pysyttelen sisällä vällyjen alla seuranani Arne Nevanlinnan kirjoittama Marie. Kirja kertoo 100-vuotiaasta ranskalaisesta naisesta, joka avioiduttuaan helsinkiläisen kirurgin kanssa muutti Suomeen. Taitavasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu haikea, hauska ja koskettava elämäntarina.  Samassa lauseessa kirjailija kuvaa kiehtovasti Marien lapsuutta Strasbourgissa, avioliittoa Suomessa ja nykyhetkeä suomalaisessa vanhusten hoitokodissa.  Kuitenkin lukijan on helppo pysyä tarinan mukana. Ihana kirja täynnä elämää. Luen kirjaa  hitaasti ja nautiskellen. Uskon, että tämä on niitä kirjoja, joiden ei haluaisi koskaan päättyvän ja jotka jäävät mieleen askartelemaan pitkäksi aikaa. Olen iloinen, että nappasin tämän aarteen marketin tarjouskorista Suomesta mukaani.

                           **************************************************************

Kaipaus

Et katso taaksesi kun sinua kutsun.

Olet jo matkalla

valkoisten kukkien saattamana

ikuisen valon maahan.

Siellä otsaasi silittää

äidin hellä käsi.

Unen pehmeässä sylissä

muistojen silta kantaa yli pimeyden.

Ja jossain ikävän rajalla

kukkivat mantelipuut.

*********************************

Joutsenlampi

– Katsopa tuonne vastarannalle, näetkö?

– Toki näen, sininen auto pysähtyi sinne ja nyt ne nousevat autosta. Sillä lyhyemmällä on pussi kädessään.

– Jee, ruokaa tulossa. Uidaanko sinne kilpaa, sitä ne tykkäävät katsella.

– Keulitaanko vähän, on näyttävämpää.

– Keulitaan vain. Sorsat pois tieltä kun joutsenet tulevat!

Kuuluu tyytymätöntä nokan koputusta sorsien joukossa.

– Huomasitteko kuinka kauniin kaarroksen teimme kun tähän pysähdyimme? Joko saisimme niitä leivänmuruja?

Tämä kuninkaallinen joutsenpari hallitsee lampea, sen viisikymmenpäistä sorsayhteisöä ja pienen saaren rannalla yksin murjottavaa merimetsoa. Viihdymme hiljaisella rantatiellä lammen asukkaiden elämää seuraillen. Silloin tällöin viemme asukkaille tuliaisiksi kuivia leivänmurusia.

                                       

                                     *****************************************

                                          

                                                      

Varsin miellyttävissä tunnelmissa saimme seurata noin kolme tuntia lumotun joutsenen haikeaa rakkaustarinaa Carcassonnen teatterissa. Siellä vieraili venäläinen balettiryhmä esittämässä iki-ihanan joutsenlammen. Nautin upeasta tanssista, kauniista puvuista ja lavastuksesta. Mieltäni lämmitti, että katsomo oli täynnä nuoria baletin ystäviä. Oli sekä tyttöjä, että poikia, jotka olivat täysin esityksen lumoissa. Lopuksi koko katsomo nousi seisten osoittamaan suosiotaan, eikä aplodeista tullut loppua pitkään aikaan. Tuntui hyvältä katsoa teatterista kadulle purkautuvaa säihkyväsilmäistä ja hehkuvaposkista nuorta joukkoa. Vaikka maailma muuttuu kovemmaksi, löytyy vielä jotain vanhaa, herkkää ja kaunista.  

Kuvat netistä

**********************************************

Paluu

Olen palannut raskaaksi muuttuneelta matkaltani. Kuljen pitkin tuttua polkua. Sen varrella kukkivat mantelipuut vaaleanpunaisen eri sävyissä, metsän reunassa hehkuu keltainen mimoosa. Kylän parkkipaikalle on istutettu orvokkeja ja syklaameja. Pihanurmikolla violetti kruunuvuokko kurkottaa kohti valoa. Kukkapenkissä keltaiset krookukset ovat keräytyneet kehäksi punaisen hyasintin ympärille. Sadetta enteilevät lyijynharmaat pilvet vyöryvät vuorten takaa, ensimmäiset rajut pisarat iskevät maahan. Suljen ulko-oven takanani.

Osa minusta on täällä, osa Suomessa, osa matkalla tuntemattomassa ulottuvaisuudessa.  Syvä väsymys on lähin seuralaiseni. Annan sen viedä mukanaan, nukahtelen vähän väliä, odotan hiljaisuudessa voimien palautumista. En kuitenkaan ole yksin, on käsi mihin tarttua.

                    *************************************************************

Minun veljeni

Aamulla hän ei noussutkaan vuoteestaan, ei tullut aamukahville, ei lähtenyt joka aamuiselle hiihtolenkille. Tuli ambulanssi, tulivat poliisit, tuli järkytys, tuli lohduton suru. Sukset jäivät nojaamaan talon seinään.

”Sinä lähdit hiljaa, emme tiedä minne.

Tähdeksikö asetuit, vai tuulenako kuiskaat pajupuussa,

Kun hiljaa sydämellä kuuntelemme,

sinä kuiskaat,  - teihin jäin  -.”

Musiikki  Iankaikkinen muisto

                       *************************************************************