Kesä jaksoi odottaa (matkaraportti)

Pilvisen ja hämärän päivän pimentyessä illaksi ajoimme Turun satamassa auton laivan uumeniin. Tällä kertaa vaatimaton hyttimme sijaitsi meluisan käytävän varrella. Ruotsalaisnuoriso juhli melko äänekkäästi vielä käytävälläkin paluumatkallaan Turun risteilyltä Tukholmaan. Käytävämetelin vastapainoksi mitkään kuulutukset eivät kantautuneet hyttiimme. Onneksi heräsimme juuri ajoissa, ehdimme autokannelle ja saman tien pimeän nukkuvan Tukholman sunnuntai-aamuun. 140 kilometriä myöhemmin päivä valkeni pilvipoutaisena kun poikkesimme aamukahville viehättävään Krog@kafe-paikkaan. Juuri valmistunut kahvi ja tuoreet täytetyt sämpylät maistuivat taivaallisilta. Niiden voimin matka taittui mukavasti, pienet sadekuurot eivät menoa haitanneet. Malmön sillalla liikenne oli varsin hiljaista, Kööpenhamina jäi nopeasti taakse. Vaikka pysähtelimme jaloittelemaan ja syömään hedelmiä, olimme Rödbyn satamassa pari tuntia ennen varattua lähtöä. Normaalisti Saksaan menevään laivaan pääsee etuajassakin, jos laivassa vain on tilaa. Niin nytkin kuvittelimme kun näimme lähtöjonossa odottelemassa vain vähän autoja. Nälkäkin alkoi jo tuntua ja suunnittelimme laivamatkan taittuvan ruokailun merkeissä.

Lippukopin tiukalla tädillä näytti olevan huono päivä. Ei puhettakaan, että pääsisimme aikaisemmin lähtevään laivaan. Tulkaa uudelleen kahden tunnin päästä. Luukku suljettiin ja verho kiskaistiin lasin eteen. Eipä auttanut hölmistyneiden matkaajien tehdä muuta kuin kääntyä takaisin tulosuuntaan. Kuin lohdutukseksi harmaa pilviverho alkoi rakoilla ja pian aurinko paistoi täydeltä terältä.  Poikkesimme sitten Rödbyn kaupunkiin, jossa päätimme tankata auton ja katsoa löytyisikö kaupungista avoinna olevaa ruokapaikkaa. Auto tuli tankattua ja matkustajat nauttivat tuhdit ja maukkaat ateriat ravintolan ulkoterassilla päivänpaisteessa. Jäi vielä hieman aikaakin kävellä ja katsella kesäisiä, rauhallisia kaupunkinäkymiä.

Henkilö lippukopissa oli vaihtunut ja kohtelias herrasmies toivotti meille hyvää matkaa. Vajaan tunnin kesti laivamatka, tilaa oli ruhtinaallisesti. Istuimme laivan keulaosassa ja seurasimme miten Saksaan tultaessa pilviverho täytti taivaan. Illan pimetessä ajoimme kevyessä tihkusateessa majapaikkaan pienen kylän laitamille. Perille päästyämme totesimme ulko-oven olevan tiukasti lukossa, eikä kukaan reagoinut ovikellon soittoon. Taskulampun valossa havaitsimme ovikellon vieressä paperilapun, jossa oli puhelinnumero, mihin voi soittaa. Onneksi puhelimeen vastannut naisääni ymmärsi solkkauksemme ja lupasi tulla 10 minuutissa avaamaan oven.

Pitkän päivän jälkeen väsymys valtasi odottajat, varsinkin kun odottelu kesti reilun puoli tuntia. Lopulta paikalle kaahasi kiireisen oloinen naishenkilö. Hän avasi ulko-oven, näytti huoneemme, ilmoitti mihin aikaan aamukahvi tarjoillaan ja kaahasi tiehensä. Kun luvattu nettiyhteyskään ei toiminut, totesimme, että tällaista matkailu on tällä kertaa. Avasimme ikkunan ja nukahdimme sateen ropinaan.

Sateeseen rummutukseen heräsimme seuraavana aamuna. Aamupala oli runsas ja maittava. Sen voimin matka jatkui ohi Hampurin kohti etelää. Rekkaliikenne ei ollut viikonlopun jälkeen vielä täydessä vauhdissa, joten sen aiheuttamat pelottavat vesipatsaat eivät haitanneet menoa. Bremenin jälkeen sade hiipui pikkuhiljaa tihkusateeksi ja Dortmundin seuduilla lakkasi kokonaan. Parin jaloittelutauon ja muutaman matkaa hidastavan tietyömaan jälkeen olimme jo kello16 puolipilvisessä säässä tulleet majatalon tilavaan ja siistiin yläkerran vierashuoneeseen, missä nettikin toimi moitteettomasti. Saimme viestitettyä kotiväelle matkakuulumiset ja luettua Suomen uutisotsikot. Ennen illan ruokailua ehdimme kävellä lenkin kylällä. Talot ja pihat puutarhoineen katujen varsilla olivat hyvin hoidettuja kuten kaikissa muissakin kylissä. Kauppojen ja huoltamoiden pihoissa näkyi julisteita parin kilometrin päässä olevan naapurikylän illan Oktoberfestistä. Pari kertaa aamuyöstä havahduin kadulta kuuluvaan olutjuhlilta palaavien juhlijoiden yhteislauluyrityksiin ja muuhun iloiseen meteliin.  

Täällä se kesä odotti ja läksi mukaamme

Toiseksi viimeinen matkapäivä viestitti jo kesästä. Aamulla majatalosta lähtiessä auton mittari näytti + 12 asteen lukemaa, mutta jo pari tuntia myöhemmin jaloittelutauolle pysähtyessä asteita oli +20. Moottoritien jylinä musiikkina puistomaisen levähdyspaikan maahan pudonneet keltaiset lehdet tanssivat kevyessä kesätuulessa.  Taakse jäi Wiesbaden, siirryimme kulkemaan Rhein-joen läheisyyteen. Mannheimin tienoilla hätkähdytti vastaantulijoiden kaistalla tapahtunut iso onnettomuus, jossa henkilöautoja kuljettanut rekka lasteineen oli kasassa, myös muita autoja oli pitkin ja poikin tiellä. Liikenne vastapuolella seisoi monen kilometrin matkalla, vain ambulanssit, palo- ja poliisiautot pystyivät pientareen kautta liikkumaan pelastustoimiin.

Iltapäivällä ylitimme Saksan rajan. Ranskassa Mulhousen lähettyvillä huoltoaseman buffetpöydästä löytyi molemmille mieluista lounasruokaa. Tie kulki kohti länttä ja viimeistä yöpymistä ennen kotipesää. Pienen kylän kirkon vieressä oleva ranskalainen vinttikammari oli tullut ajattelemattomasti varattua. Eipä tullut varatessa mieleen, että oli täysikuun aika. Niinpä kuuhullu matkaaja ja kattoikkunasta naureskeleva kuu tuijottivat tuntikausia toisiaan. Valveilla olon varmisti tunnin välein paukkuvat kirkon kellot. Onneksi kuskin unia eivät moiset pikkuasiat häirinneet, hyvin sanoi nukkuneensa.

Kuutamoyön jälkeen maisema oli kietoutunut koleaan sumuvaippaan, mittarissa + 5 astetta. Autoa pakatessa oli aavemainen hiljaisuus, kaikki äänet olivat kadonneet. Sentään navigaattori osasi kertoa mihin päin lähdetään. Matkavauhti oli alkuun varsin maltillista. Näkyvyyttä tuskin ollenkaan ja vain harvassa autossa takana sumuvaloja, muista valoista puhumattakaan. Puoleen päivään mennessä tuuli heräsi ja hajotti sumupilvet. Esiin tulivat kesän kuumuuden kuivattamat maisemat, kellanharmaan värittämät puut ja tienpenkat, viinitarhojen haalea ruska. Auton mittarissa oli asteita + 25 kun pysähdyimme jaloittelemaan aurinkoiselle levähdyspaikalle. Pohjoisesta tulleelle se tuntui kuin saunan lämmöltä, vaatteiden vähentäminen alkoi välittömästi. Lämpötila vain nousi iltapäivällä. Koko kesän ikkunaluukut suljettuna ollut koti tuntui ihanan viileältä kun raahauduimme väsyneinä mutta onnellisina sisälle kantamuksiemme kanssa.

Nyt kolmisen viikkoa myöhemmin voi vain todeta, että kesän lämpö on edelleen täällä ja se tuntuu hyvältä.

                      *************************************************** 

Vähän ennen lähtöä

Sumu hälvenee järveltä

Oikeastaan matka alkaa silloin kun päätetään lähtöpäivä, suunnitellaan reitti, varataan laivaliput ja majapaikat matkan varrelta. Sitten unohdetaan koko matka. Muutaman viikon ajan se on vain yksi merkintä tulevasta tapahtumasta allakassa. Noin viikko ennen lähtöä vietetään läksiäisiä, etsitään laukut kaappien uumenista, ostetaan viemisiä. Viimeisinä päivinä pakataan ja puretaan laukkuja, koskaan pakkaus ei onnistu ekakerralla. Sitten siivotaan ja laitetaan koti lähtökuntoon, jääkaappi ja pakastin tyhjennetään.

Syyskuun sumuisina viimeisinä päivinä kaappeja penkoessani käsiini sattui laatikko, jonka olin lujasti kiinni teipannut ja vuosiksi unohtanut. Laatikossa olivat nuoruusvuosien päiväkirjavihkot. Istuin lattialla ja luin vihkoja, palasin ajassa kauas taaksepäin. Hymy ja kyyneleet vuorottelivat tai tulivat yhtä aikaa. Voi nuoruus, miten suloista ja kipeää aikaa se on ollutkaan, mutta joka lauseesta tunsin itseni. Vihkot luettuani tiesin, että on niidenkin aika lähteä. Vihkoista löytyneet muistot elävät vielä mielessäni, jonakin päivänä ne taas unohtuvat. Paperisilppuri tuhosi vihkot yhdessä muiden vanhojen tarpeettomien papereiden kera.

Sumu ikkunan takana hälveni hiljalleen, syksyiset maisemat, tyyni ja rauhallinen järvi näyttäytyivät. Mielikin rauhoittui. Oli hyvä lähteä matkalle talvikotiin.

Auringonkukat pääsevät  näkyviin sumuverhon takaa 

Hamppupellolla säilyy kesän vihreys

**************************************************************