lauantai 31. joulukuuta 2016

Sinulle Suomineito

Kiitän sinua pohjoisen kirkkaiden kevätpäivien, vaaleiden kesäöiden, syksyn ruskan ja pimenevien päivien, talven valkeiden hankien lapsi. Kiitän, että olen saanut syntyä Suomeen, puhua, lukea ja kirjoittaa sen kieltä, elää sen vapaana ja tasa-arvoisena kansalaisena. Olen voinut vapaasti lähteä sieltä ja voin vapaasti palata sinne takaisin.
Olit parivuotias taapero kun isäni ja äitini syntyivät. Kun minä synnyin eräänä kevään aurinkoisena päivänä, olit nuoruusikään ehtineenä selviämässä sodan menetyksistä. Olit joutunut luovuttamaan osan itsestäsi, hautaamaan nuorukaisiasi, pitämään huolta sotien haavoittamista, asuttamaan luovutetuilta alueilta pakenemaan joutuneita kansalaisiasi. Vanhempieni, kuten monen muunkin nuoruudesta meni vuosia sinua puolustaessaan.
Sodan jälkeen elit ruuhkavuosiasi, maksoit raskaat sotakorvaukset, sinulle syntyi paljon lapsia, väkilukusi nousi, syntyi työpaikkoja, hyvinvointi lisääntyi. Liityit osaksi 500 miljoonan asukkaan Euroopan unionia. Kansasi saa elää rauhan aikaa. Sinulla on hyvä maine maailmalla.
Huomenna 1.1.2017 alkaa juhlavuotesi. Valtioiden joukossa sinä pysyt vielä kauan nuorena, mutta minä vanhenen. Kun päiväni päättyvät, toivon nukahtavani sinun helmaasi sinne koivun ja tähden alle.
Toivotan onnea 100-vuotiaalle Suomelle ja onnellista juhlavuotta 2017 kaikille suomalaisille ympäri maailmaa ja kaikille Suomessa asuville ihmisille.

                        *********************************************

perjantai 23. joulukuuta 2016

Mansikka tuoksuu jouluyössä


Jossakin se on, joulun sininen hiljaisuus, huurteinen metsä ja luminen maa.

Täällä se ei ole.
Yli kaupungin kaikuvat kirkkojen kellot, yön tummassa tuulessa laulaa enkeli joulun sanomaa. 

Joulun kukkana pieni ja sisukas orkidea, korin marjoissa tuoksu kuin metsämansikoissa.


Joulun iloa ja valoa sinulle, joka tätä luet.


*****************************************************

torstai 8. joulukuuta 2016

Menninkäisten päivä


Tänään Carcassonnessa aurinko nousi kello 8.10 ja laskee kello 17.15. Päivän pituus on 9 tuntia 5 minuuttia.
Joulukuun ensimmäinen viikko täällä on ollut vähätuulinen. Auringon silmiä häikäisevät säteet ja lempeä lämpö on herätellyt marraskuussa talviuneen torkahtaneen suomalaisen menninkäisen.

Bellikset kurkottavat kohti joulukuun aurinkoa
Veden äärelle Suomen itsenäisyyspäivää viettämään teki menninkäisen mieli. Edellinen käynti järvellä oli ollut hieman levotonta poukkoilua kävelytiellä väen paljoudessa. Piti olla valppaana, ettei jäänyt lastenvaunujen tai polkupyörien alle, sotkeutunut koirien hihnoihin tai hölkkääjien jalkoihin.


Nyt järvellä vallitsi rauha ja hiljaisuus. Sitä hiljaisuutta eivät menninkäiset halunneet rikkoa, kumpikin tallusteli omissa mietteissään. Huomasin, että levähdyspenkillä vaihdettu muutama sana tapahtui lähes kuiskaten.

Prinsessa Ruususen linna järven takana nauttii talviunistaan
Kaupunkiin saa joulu tulla. Jouluvalot on sytytetty, luistinrata värivaloineen ja musiikkeineen torille jäädytetty, joulukojuista leijailee tummuvaan iltaan kuuman viinin tuoksu. Ostoskadun liikkeissä riittää asiakkaita. Lämmin sää on houkutellut katukahvilat täyteen istujia. Poliisipartiot kiertelevät kaduilla.


Puistoon on rakennettu joulumaa, missä myös soitto soi, muoviset porotokat kuljettavat riemusta kiljuvia lapsia huimaa vauhtia mäeltä mäelle. Vähän pienemmät taaperot matkustavat ympyrää kiertävässä minijunassa vilkutellen ilahtuneina aina kun näkevät radan varrella seisovat aikuisensa. On valtava maailmanpyörä, liukumäkiä, erilaisia karusellejä, makeis- ja leivonnais- ja viinikojuja, valkoiseksi huurrutettuja kuusikujia. Joulumaassa partioivat myös valppaat poliisit. Salakavala terrorismin uhka leijuu pimeissä varjoissa.



Meteli ja välkkyvät valot jäävät taakse. Menemme kotiin katua, jonka varrella olevan vanhan kirkon tornista helisee kauniisti pienten kellojen soittamana harras ”Oi jouluyö”. Menninkäisillä on turvallinen olo.

                               *************************************************