Usvahuntu vuorilla

Sadepilvi tuulen uupuu

vuoren rinteille laskeutuu,

metsäkyyhky pariaan kutsuu,

jää hyvästi huhtikuu.

******************************************

Tanssiaisyön unelma

Istun nojatuolissa tanssisalissa. Huomaan, että minua kohti kävelee kaksi miestä. Toinen tulee itsevarman näköisenä liukuvin tanssin askelin, toinen sotilaallisen suoraryhtisenä. Molemmat kumartavat kohteliaasti  yhtä aikaa minulle. Tunnen itseni varsin imarrelluksi. Toisaalta olen hämilläni, pitäisi valita jompikumpi heistä. Epätietoisena hipaisen hiuksiani ja kauhukseni huomaan, että pääni on täynnä papiljotteja. Ilmeisesti olen kaunistautunut tanssiaisia varten ja unohtanut ottaa papiljotit pois hiuksistani. Tunnen kuinka nolostun ja polttava puna leviää kasvoilleni. Hävettää niin, että herään kesken tanssiaisunen. Käännän kylkeä ja toivon, että uni jatkuisi. Mutta turhaan. On kuuma ja tuntuu kuin joku katselisi minua.

Avaan silmät. Huone on yllättävän valoisa, täysikuu kurkistaa ikkunasta suoraan sisään. Kellon valaistu numerotaulu ilmoittaa ajaksi 4.05. Hipsuttelen ikkunan luokse ja avaan sen. Kostea yöilma tulvahtaa sisälle tuoden eilen illalla leikatun nurmikon voimakasta tuoksua, johon sekoittuu kukkaan puhjenneen sireenipensaan runsaat aromit. Lintujen aamukonsertti on jo täydessä vauhdissa, vaikka auringon nousuun on vielä lähes 3 tuntia aikaa. Kuuntelen riemukasta sirkutusta, viserrystä, huhuilua, haikeita huiluääniä, liverrystä ja kujerrusta. Jätän ikkunan auki ja nukahdan lintujen säveliin. Kello seitsemän herään huoneen viileyteen ja pilviseen aamuun, mutta lintujen konsertti vain jatkuu. Suljen ikkunan ja laitan lämpöpatterin päälle. Romanttisesta kuutamosta, kesäheinän tuoksusta ja linnunlaulusta huolimatta tanssiaisuni ei enää palannut. Se kummitteli mielessä vielä aamukahvillakin. Siitä on iäisyys kun kukaan tuntematon mies on minua tanssiin kumartanut, eikä koskaan kaksi yhtä aikaa. Pitäisiköhän hakeutua tanssipaikalle ja asettua seinäruusuksi papiljotit päässä, ties vaikka kuinka olisi vientiä.

                                *******************************************************

Vierailuja

Kaupunkilaistulppaanit

Tulivat käymään,  kesä (+27 astetta) ja vieraat Suomesta. Nyt ovat menneet niin kesä kuin vieraatkin. Jospa suvi saapuisi uudestaan uusien vieraiden myötä.

Lomalta tuntui meistäkin kukkivilla vuorilla samoilu, nähtävyyksien katselu, ruokailut varjon alla ravintoloiden terasseilla, juomatauot katukahviloissa ja loputon rupattelu - suomenkielellä! Aamuisin avoimesta ikkunasta kantautuivat sisään kevään ensimmäiset käen kukunnat.

Villejä iiriksiä ja narsisseja vuoripolun varrella

Pitihän golfin pelaajille  Carcassonnen kenttää näyttää

Eilen vieraiden lähdettyä jäin terassille istuskelemaan ja ihmettelemään taivaalla kaartelevaa isoa lintua. Kotka kolostaan oli lähtenyt ihmisten ilmoille ja leijui saalistamassa lounastaan. Ennen kun ehdin kameraa ajatellakaan, se syöksyi nopeasti alas ja hävisi puiden latvojen taakse. Uljaan kotkan sijaan sain otettua huonolaatuisen kuvan terassin rinteellä ruokaa etsivästä harvinaisesta harjalintu-vieraastamme.

Harjalintu

****************************************************************

Parsaa pöytään

Onnenpensas

Ikkunaluukkuja aukoessani huomasin, että aamussa on jotain erikoista. Ei sada, ei tuule, aurinkokin on ilmestynyt taivaalle. Huomasin, että pihanlaidalla on salaa puhjennut kukkaan keltainen onnenpensas Forsythia ja sen vieressä olevat iirikset ovat nupuillaan. Kahlasin kumisaappaissani korkeassa ruohikossa lähemmäs. Maa oli litimärkää ja upottavaa, otin kuitenkin valokuvan ja palasin sisälle. Vaihdoin kumpparit lenkkareihin, korin käsivarrelle ja suuntasin kylän torille. Siellä olikin jo täysi hyörinä vihanneskojun, juusto- ja liha-auton, sekä taimimyyjän ympärillä.

”Ovat tänään poimittuja, eikä näitä tarvitse kuoria, ainoastaan huuhtoa”, valisti torikauppias ja laittoi vihreät parsat pussiin. Aika hintavilta tuntuivat, 5,90 € nippu. No maksoi, mitä maksoi, onhan niitä koko kevättalvi odotettu. Torin lihakauppiaalta olisin ostanut vielä muutaman unelmanohuen siivun Bayonnen ilmakuivattua, savustamatonta kinkkua valmistaakseni osan parsoista käärittynä kinkkusiivuihin. Kauppiaalla oli ilmakuivattua savukinkkua. Hän antoi siitä siivun maistettavaksi, mutta mielestäni savunmaku oli liian voimakas, samoin suolaisuus. Ne saattaisivat peittää parsan oma maun, niinpä kiitin vain kohteliaasti maistiaisista. Päätin seuraavalla kauppareissulla napata tyhjiöpakatut Bayonnen kinkkusiivut marketin hyllyltä.

Kotona huuhdoin ja valutin parsat. Taivuttelin varsia löytääkseni sopivan kohdan, josta ne ohjeen mukaan kuuluu katkaista. Uunin olin laittanut kuumenemaan 200 asteiseksi. Kaadoin lasivuokaan tilkan oliiviöljyä. Pyörittelin parsoja öljyssä ja asettelin ne sitten sotilaalliseen riviin pitkin ja poikin. Niiden päälle ripottelin hieman sormisuolarakeita ja lopuksi parmesaanijuustoraastetta, sitten koko komeus uuniin reiluksi 20 minuutiksi. 

Kevään ensi parsojen kastikkeeksi lirautin pikku kattilaan tilkan valkoviiniä voisulan joukkoon.

Aurinkoisesta säästä huolimatta ulkona oli viileää, joten nautimme parsa-aterian keittiön pöydän ääressä. Ajatukset kuitenkin olivat jo kesäajatuksia.

************************************************************

Nakurannoilla

Aamulla lähtiessä en tiennyt laitanko päälleni toppa- vai tuulitakin. Päädyin toppatakkiin koska mittari näytti vain +5 astetta. Suurin osa noin 50 lähtijästä oli päätynyt samaan ratkaisuun. Kylän seniorikerhon päivämatkalla suuntautui tällä kertaa Välimeren rannalla n. 20 000 asukkaan Cap D'Agden kaupunkiin.  Oli kovatuulinen mutta sateeton päivä. Viimeisetkin unet karisivat silmistä kun kaupunkikierros alkoi yli tunnin ajelulla pienellä avonaisella kaupunkijunalla pitkin autioita, tuulisia rantakatuja lähes tyhjässä kesäkaupungissa. Junassa oli automaattinen opastus, joka herätti hilpeyttä esitellessään nähtävyyksiä vähän miten sattuu. Automaatti pyysi katsomaan suuntaan, jossa piti olla kaupungintalo, mutta olikin uimaranta, jossa tuuli pöllytti hiekkaa. Koska alue on tuliperäistä, osa hiekasta oli aika mustaa.

Matkatovereilta saimme kuulla, että ihan kaupungin vieressä sijaitsee iso naturisti/nudistikaupunki omine rantoineen, liikekeskuksineen, ravintoloineen ym. palveluineen. Talveksi alue hiljenee, mutta kesäisin siellä viihtyy valtavat määrät asian harrastajia. Eikä ongelmiltakaan ole vältytty. Kanssamatkustajat paheksuivat alueelle pesiytynyttä seksiturismia orgioineen, pedofiilejä ym. epämääräisiä kulkijoita. Itse en tunne kiinnostusta alastomuuteen. Saunassahan se on suomalaiselle itsestään selvää. Jos ihmisen olisi tarkoitus pärjätä ilman vaatteita, olisi nahkamme varmaan luonnostaan samanlainen turkispeite kuten vaikkapa jääkarhuilla.

Nudismin läheisyys ei saanut väkeä vähentämään vaatetustaan. Päinvastoin, kietouduttiin hampaat kalisten tiukemmin toppatakkeihin kun laskeuduttiin junasta tuuliselle kadulle

Matkaan kuului tietenkin ranskalaiseen tapaan pitkä lounas. Se syötiin eräässä sataman monista ravintoloista.  Muutaman askeleen päässä ankkuroidut purjeveneet katselivat merelle odotellen keväisempiä tuulia. Matkanjohtaja oli jakanut ilmoittautumisen yhteydessä ravintolan menun lähtijöille ja pyytänyt palauttamaan sen valitut ruuat rastitettuna. Listan hän oli toimittanut ravintolaan, että kaikki olisi valmiina saapuessamme. Pöydät olivatkin osittain valmiiksi katettu, vain leipä ja juomat puuttuivat. Nälkäinen väki asettautui paikoilleen. Kadulta kantautuva poraamisen ym. rakennusmelun ääni häiritsi juttelua. Salissa oli vain kaksi hyvin nuorta tarjoilijatyttöä, joista toinen joutui olemaan myös baarissa. Toinen tytöistä kierteli tekemässä listaa mihin pöytään mikäkin ruoka tulisi.

Melun yli alkoi kuulua tyytymätöntä huomauttelua leivän ja juomien puuttumisesta. Samaan aikaa kokki ilmestyi ovelle ja ilmoitti tarjoilijoille, että alkuruuat ovat keittiössä valmiina pöytiin kannettaviksi. Tytöt katsoivat hetken toisiinsa, mitä tehdä. Asiakkaiden murinasta huolimatta päättivät hakea keittiöstä ruuat pöytiin. Linja-autokuski ja muutama madame löysivät sivupöydältä ison korin täynnä sämpylöitä ja hyllystä pieniä koreja, joihin jakoivat sämpylät ja kantoivat pöytiin. Tarjoilijatytöt juoksuttivat salaattiannoksia ja kalakeittoja pöytiin, kuski ja madamet leipäkoreja. Yksi madame pysäytti toisen tarjoilijoista ja kysyi mistä löytyisi juomia. Tyttö viittasi hyllyyn, jossa oli karahveja. Vesihana ja viinilaatikot löytyivät baarista. Kuski ja yksi mies joukostamme toimivat juomanlaskijoina, madamet ja pian tytötkin kantoivat juomia pöytiin. Omatoimisuus herätti vilkkaan keskustelun ja myhäilevä kuski sai ansaitsemansa kiitokset myös tarjoilijatytöiltä. Pian kokki ilmestyi taas ovelle ilmoittamaan, että pääruoka on valmiina tarjoiltavaksi. Jokainen pöytäkunta kokosi käyttämänsä lautaset baaritiskille, josta keittiöapulainen kävi ne hakemassa tiskattaviksi. Tytöt juoksivat valmiiden annosten kanssa keittiöstä pöytiin. Jossain vaiheessa paikan pomo ilmestyi baariin, katseli ihmeissään kun asiakkaat kantoivat tiskille lautaspinoja ja täyttivät tyhjenneitä juoma-astioita ja leipäkoreja. Nyt tytöt kiidättivät pöytiin juustolautasia, jotka tyhjennyttyään siirtyivät asiakkaiden toimesta baaritiskille. Tytöillä olikin jo kädet täynnä omenatorttuannoksia. Toinen tytöistä viittilöi pomoa kahvin keittoon. Pian baarin espressokeitin alkoikin sylkeä kahvia sisuksistaan ja pomo latoi höyryäviä kuppeja tarjottimille. Tytöt ehtivät jakaa vain ensimmäiset parikymmentä kahvia, kun sähkökatkos sammutti keittimen ja valot, myös rakennusmelu loppui. Sähkökatkokos ei ehkä ollutkaan täysi yllätys, sillä toinen tytöistä kasasi tyhjiä kuppeja tarjottimelle ja kiiruhti niiden kanssa ulos, pomo puhui puhelimeen. Toinen tytöistä keräsi asiakkailta tyhjentyneet kahvikupit ja tiskasi ne baarin tiskialtaassa. Ensimmäinen tyttö palasi tarjotin täynnä höyryäviä kahvikuppeja lasku mukanaan. Hän jakoi kupit asiakkaille, sai pomolta rahaa kouraansa ja poistui tiskattujen kuppien kera naapuriravintolaan uutta kahvisatsia hakemaan ja jokainen sai kahvinsa. Matkanjohtaja pahoitteli epäonnistunutta matkatoimiston suosittelemaa ravintolavalintaa. Mutta väki vain naureskeli, että ravintolakokemus oli erilainen ja jäi varmasti mieleen. Sitä paitsi keittiön toiminta oli todella nopeaa ja ennen kaikkea ruoka hyvää.

Myöhemmin oli vielä kiertokävely merimuseossa, jossa tukevan lounaan ja raittiissa ilmassa tehdyn juna-ajelun väsyttämä väki istuskeli seinustoilla torkkuen. Aika harva jaksoi kuunnella oppaan yksitoikkoista puhetta tai katsella merenpohjasta löytyneitä aarteita, yli 3000 vuotta vanhoja kiviankkureita, viiniruukkuja, pronssisia koruja ja patsaita, aseita ja keramiikkaa keskiajalta. Minulle poseerasi ja maagisilla sinisillä silmillään katseeni vangitsi rakkauden jumala Eros.

Kotimatkalla bussissa kuului varsin vähän juttelua, mutta sitäkin enemmän harrasta kuorsausta.

Eros

**********************************************************