Herää, keittiössä on poliisi

Tapahtui 1960-luvun alussa pienessä kylässä.

Oli sunnuntai-aamu. Olin ollut edellisenä iltana lavatansseissa.  Valoisassa kesäyössä en malttanut nukkua vaan muistelin vielä illan tapahtumia. Jenkat, valssit ja jivet oli tanssittu enimmäkseen tyttöpareilla. Pojat seisoskelivat seinustoilla tai ulkona välinpitämättömän näköisinä. Sitten musiikki vaihtui tangoiksi ja muiksi hitaiksi. Tyttöparvi orkesterikorokkeen vieressä oli innokas vietäväksi musiikin, tanssin ja nuoruuden  huumaan. Poikien parvessa näytti olevan se yksi, joka nosti punan poskille.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus nukkua pitkään. Heräsin syvästä unesta pikkusiskon kovakouraiseen nipistelyyn ja ravisteluun, sekä hätääntyneeseen, lähes itkuiseen kuiskaukseen poliisista keittiössä. Unisin silmin tihrustin herätyskelloa, se oli vasta seitsemän.

Pikkusisko oli herännyt alakerrasta kuuluvaan kolinaan ja luullut äidin olevan keittiössä aamutoimissa. Hän kertoi, että oli mennyt alakertaan ja ovella huomannut poliisin, joka oli laittamassa tulta hellaan ja yski äänekkäästi, vaikka keittiössä ei ollut yhtään savua. Poliisia säikähtänyt  pikkutyttö perääntyi ja hiipi hiljaa minua herättämään.

Sillä aikaa kun me supisimme yläkerrassa pikkusiskon kanssa, oli äiti alakerran makuuhuoneessaan herännyt keittiöstä kuuluvaan kolinaan ja yskimiseen, sekä huuteluun ”Huomenta rouva!”

Kun äiti meni keittiöön, siellä häntä odotti virka-asuinen kiiltäväsaappainen kyläpoliisimme. Hän oli kookas jo ikääntynyt, vähän TV:sta tuttua  Reinikaista muistuttava, savolaiseksi hidaspuheinen, mopolla liikkuva, omia omituisiakin aikatauluja noudattava. Siihen aikaan kylässämme kuten ei paljon muuallakaan maaseudulla pidetty ovia lukossa. Niinpä konstaapeli pääsi saapastelemaan sisälle toimittamaan virka-asiaansa. Tämä sunnuntai-aamun asia oli edellisenä vuonna kuolleen isämme kalastusluvan siirtäminen äidille.

Poliisi sai virka-asiansa hoidettua, lisäksi muutaman kupillisen kahvia. Nousi sitten moponsa selkään ja jatkoi matkaansa. Pikkuveljet olivat siskolle vihaisia kun tämä ei ollut herättänyt heitä. Vaativat, että seuraavalla kerralla kun poliisi tulee, heidät on herätettävä ensimmäisinä.

                               ***********************************************************

 

Talvea ja liikuntaa

 

Pian aurinko kutsuu pakkasaamun liikuntaan

Vuosi täällä savolaismetsissä on alkanut pakkasten ja tuiskujen vuorovoimin. Usein jään yli puhaltava hyinen viima käy luihin ja ytimiin. Ulkoilu on muuttunut haastavaksi. Tuntuu, että teiden aurausta on vähennetty, kulku-urat ovat käyneet kapeiksi. Tuiskulumi on peittänyt metsän polut, jäällä loiskuu sohjoista vettä nilkkaan asti. Kunnossa pidetty ja valaistu polku metsässä on ainoastaan hiihtäjien ja heidän laturaivonsa käytössä.

Ulkoilumme muodostuu lähinnä lumitöistä. Niitä onkin riittänyt pihapiirissä  lähes joka päivälle. Mittari on pysytellyt pakkasen puolella, joten lumi on kohtuullisen kevyttä. Paljon sitä kuitenkin on.

Pakkas- ja tuiskupäivien ulkoliikunnan  olenkin osittain vaihtanut  hieman helpompaan sisäliikuntaan. Muutama viikko sitten jäätävän kylmänä pakkaspäivänä tilasin netistä kuntopyörän.

Ainakin vielä olen ostokseeni tyytyväinen. Nostin pyörän olohuoneen ikkunan eteen. Siinä laitetta polkiessa on mukava seurata pikkulintujen touhuja ruokintapaikalla, kuunnella musiikkia, katsella sarjoja läppäriltä. Kilometrejä kertyy huomaamatta. Toivottavasti jossakin vaiheessa huomaan kunnon kohentuneen.

Viikonloppuna ovat lapsenlapset tulossa käymään. Odotankin heitä innokkaasti, sillä tytöllä on herännyt  kiinnostus karjalaisiin sukujuuriimme. Isänsä on kyllä kertonut mitä muistaa mummolta, eli äidiltäni, lapsena kuulleensa. Tyttö varmaankin  haluaisi nähdä vanhoja valokuvia ja kuulla lisää tarinoita. Enpä olisi uskonut, että 11-vuotias  teline- ja sirkusjumppaa harrastava marakatti olisi evakkosuvusta kiinnostunut. Suku on iso ja siitä on tehty sukututkimuksia. Esivanhemmista löytyy runon- ja itkuvirrenlaulajaa, verenseisauttajaa ja jopa useamman karhun kaataja.

                     *************************************************

Kuharuoka

 Tammikuussa on näillä seuduilla ollut kunnon pakkaspäiviä ihan kuin ennen vanhaan. Eräänä sellaisena ovella kopisteli lumia kengistään punaposkinen naapuri. Oli tulossa jäältä kalaverkoiltaan ja jätti kotimatkallaan meille huurteisen, yli kilon painoisen kuhan. Mitään maksua ei tuomisestaan huolinut, tuumasi vain lähtiessään, että toivottavasti maistuu. Seuraavalla kauppareissulla mukaamme lähti ylimääräisenä ostoksena kahvipaketti ja karkkipussi. Toivottavasti nekin saajalleen maistuvat.

Huoneen lämpöön tiskipöydälle nostettu kala alkoi sätkytellä. Nyt nopeasti kuha jatkokäsittelyyn. Uuni lämpiämään 200 asteeseen. Mies avasi ja puhdisti kalan vatsan, minä etsin sinne täytettä.Tuoreita yrttejä ei tietenkään ollut. Pengoin ruoka- ja jääkaappia. Päädyin pilkkomaan kalan sisään  voinokareita, vadista viimeisen omenan, sitruunamehua, vähän epäröiden lisäsin joukkoon kourallisen pieniä pekonisiivuja, mausteeksi kuivattua tilliä ja Lintulan luostarin mainiota yrttisuolaa. Kalan käärin folioon ja paketti uuniin.

Meheväksi kypsyi kuha uunissa, lisukkeeksi oli perunamuusia, punajuuria ja puolukoita. Mies, enimmäkseen lihansyöjä pisteli poskeensa tietysti kaikki pekonit, otti myös kunnon annoksen kalaa ja omenia, hyväksi kehui.

Kesken ruokailun kuului ikkunan takaa koputusta. Saman talon asukas, pörröinen kissaneiti pyrki sisälle tassujaan lämmittelemään. Avasin sille oven ja tervehtimis-seremonian jälkeen tarjosin sille murusen kalaa. Ei edes haistellut sitä vaan pörröinen häntä purjeena asteli saunan pukuhuoneeseen, jossa on lattialämmitys. Kehräsi hetken lämpimällä matolla, kierähti kerälle ja nukkui sitten 9 tunnin päivä-unet.

Kalan rippeistä nypin pois kaikki ruodot. Seuraavana päivänä kalasta ja muusista aineksia yhdistelemällä ja joukkoon vähän sitä sun tätä lisäämällä sain paistettua vielä makoisat kalapihvit.

                             **********************************

Unohdettuko

              

Kokonaisen vuoden kierron on tämä blogini uinaillut, jatkanut pitkää talviuntaan.

Kyselin siltä varovasti, joko olisi syytä kokeilla heräämistä. Kuka sitä nyt keskellä talvea talviuniltaan heräisi, oli uninen vastaus.

Itse asiassa, osaankohan enää käyttää ollenkaan Bloggeria. Muistui mieleeni, että uuden version opettelu silloin kun se tuli, oli jonkin verran haastavaa.

                                           **********************************