Kanaalin plataanit

Kanaali maaliskuussa 2013

Talvikautena näillä seuduilla näkyy usein nuotioita. Pihoissa poltetaan risukasoja, viinitarhoissa leikattuja köynnöksiä.  Kaupunkireissulla auton ikkunasta maisemia katsellessani huomasin, että kanaalin varrelta oli kaadettu suuria plataaneja, kannotkin kaivettu juurineen maasta.  Syntyneet montut oli täytetty ja työkoneet maisemoineet kanaalin autioituneet penkat. Kaadetut puut ja kannot oli kasattu penkoille ja sytytetty palamaan.  Nuotiot, joita metsurit hoitivat ja vartioivat, roihusivat savuten useiden päivien ajan. Mielessäni aprikoin, että eikö puita voi mitenkään hyötykäyttää vaikka lämmitykseen.

Unohdin nuotiot, kunnes päätimme lähteä kanaalin varteen kävelemään. Ajoimme tutulle sululle, jätimme auton parkkipaikalle ja nousimme kanaalin penkereelle. Sen edemmäs emme päässeet. Vastassa olivat puomit ja kieltotaulut, jotka ilmoittivat, että kanaalin rannoilla on menossa puiden kaatotyöt.  Plataanien runkoihin oli maalattu rastit kaatamisuhan merkeiksi. Kauempaa kuului moottorisahan lakkaamaton pärinä. Palasimme autolle ja ajoimme muutaman kilometrin toiselle sululle, jossa ei ollut vielä kieltoja kulkemiselle. Mutta sielläkin näkyi puita, joiden rungoissa oli rastimerkinnät.

Kaadettavaksi tuomittu

Puiden kaato ja polttaminen jäivät vaivaamaan mieltäni. En oikein keksinyt ketään, jolta olisin voinut kysyä syitä moiseen, joten ei kun nettiin. Sieltä löytyikin tyrmäävää tietoa aiheesta, ei tosin suomeksi, joten kaikkea en ehkä ymmärtänyt.

Ranskan Aurinkokuninkaan Ludvig XIV aikana rakennettiin 241 km:n mittainen kanaali, vesitie Atlantilta Välimerelle.  Aikoinaan se oli tärkeä viljan, pääasiassa vehnän kauppareitti.  Valmistuttuaan se sai kuninkaallisen nimen Royal Canal Languedoc, mutta Ranskan vallankumouksen pyörteissä vuonna 1789 nimi muuttui nykyiseksi, eli Canal du Midi.  Se on yksi Euroopan vanhimpia yhä toimivia kanaaleja. UNESCON maailmanperintökohteeksi se nimettiin vuonna 1996.

Kanaalin molemmille rannoille on istutettu aikoinaan puita, enimmäkseen plataaneja, jotka ovat kasvaneet korkeiksi, paksurunkoisiksi ja tiheälehväisiksi kaarisilloiksi veden yli.  Kuumina kesäpäivinä ne levittävät viileän varjonsa kanavalla kulkijoille, lehvät estävät liian veden haihtumisen, juuret vahvistavat rannan penkereitä. Kanaalin läheisyydessä sijaitsee kymmeniä tuhansia hehtaareja viinitarhoja ja viljelmiä, jotka tarvitsevat vettä. Vuosittain kanaalilla liikkuu yli 50 000 turistia, joko veneillen, pyöräillen, ratsastaen tai patikoiden. Kulkijoista 70 % on ulkomaalaisia.  Kanaaliturismin arvellaan tuovan alueelle tuloja noin 170 miljoonaa euroa vuodessa.

Vuonna 2006 plataaneista löytyi parantumaton sienisairaus Ceratocystis platani.  Se rantautui Provenceen toisen maailmansodan aikana.  Sen arvellaan tulleen piiloutuneena Yhdysvaltain armeijan puisiin ammuslaatikoihin.  Ensimmäiset tautitapaukset paljastuivat satamakaupungeissa.  Erityisen vahingollinen sairaus on ollut  Canal du Midin plataaneille. Kanaali vesiympäristönä on suotuisa sairauden levittäjä. Puiden juuret ulottuvat veteen, jossa ne altistuvat taudille. Veneliikenteen mukana kulkeutuvat itiöt tartuttavat taudin terveisiin puihin. Vesiliikenne ja puita haavoittavat työkalut ovatkin pääsyitä sairauden leviämiseen. Oireet eivät näy heti, vaan vasta 3 - 5 vuoden kuluttua tartunnasta. Vuosi vuodelta tautitapauksia löytyy yhä enemmän.

Arvioiden mukaan yli 42.000 plataania joudutaan kaatamaan ja niiden tilalle istuttamaan uudet puut. Siinä onkin valtava haaste. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi sairaiden puiden lisäksi joudutaan kaatamaan myös terveet puut, jotka sijaitsevat sairastuneiden välittömässä läheisyydessä.  Yli 4000 puuta on jo kaadettu, kannot juurineen kaivettu maasta ja poltettu taudin turmelemien runkojen kanssa. Useita vuosia kestävän hankkeen arvo on yli 200 miljoonaa euroa. Ympäröivän luonnon tasapainon takia puita ei voi kaataa kerrallaan valtavia määriä. Kanavan täytyy edelleen pystyä vesialtaana, jota jo sairastuneiden plataanien lehvistöt varjostavat ja kuivana aikana estävät veden haihtumista, aina siihen asti kunnes on niiden vuoro tulla kaadetuiksi.

Uudelleenistutusohjelmia on käynnistetty eniten kärsineille alueille. On kehitetty erilaisia lajikkeita korvaamaan kaadettavat puut.  Vuosia kestäneen kokeilun tuloksena on kehitetty plataanilajike ”platanor”, johon tämä sieni ei tartu. Näitä puita on istutettu 2500 kpl. Uusien tautien pelossa on tutkimuksen kohteena erilaisia ja toivottavasti vastustuskykyisiä lajikkeita.

Paikoin puuton, autio kanava on surullinen näky. Ilman plataanejaan uoma ei ole enää oikea Canal du Midi. Toivottavasti tämä historiallinen kulttuuriperintö voidaan pelastaa tuleville sukupolville. Kestänee 30–40 vuotta ennen kuin kanaali puurivistöineen voidaan nähdä entisessä kauneudessaan.   

Kanaali huhtikuun 2012 alussa

                                                                                  ~ ~ ~

Pääsiäislauantain maisema sumuisen ikkunan takana on sateisen harmaa. Tuuli riepottelee puita ja pensaita. On riisunut terälehtiä tulppaaneilta ja vuokoilta. Siellä ne poloiset nyt värjöttelevät kylmässä ja sateessa alastomina.  Ehkä jo huomenna aurinko pilkahtaa täälläkin.

                                          ****************************************

                                 

Kruunuvuokolle

Kruunuvuokko ( Anemone coronaria)

Ei ollut se unta

kun perhonen salaa

sun sylistäs pakeni

ja unikkoa suuteli.

Jäi katseesi tumma,

lila ikävästä kertoo. 

On perhonen mennyt

jo uuteen kukkaan.

**********************************

Atlantin rannoilla, osa 2

Iltaa seurasi lämmin yö. Tarkistimme, ettei lämmitys ole päällä ja jätimme ikkunan auki, mutta huone ei tuntunut yhtään viilenevän. Kissaystävämme vieraili avoimesta ikkunasta yön aikana useita kertoja luonamme, taisi ottaa vuoteella pienet torkutkin. Onneksi ei katsonut velvollisuudekseen saalistaa meille tuoretta hiirtä aamupalaksi. Hyvin varustetussa pikku keittiössä valmistimme itse aamupalan. Nappia painamalla pimensimme huoneen liukuvalla metallisella kaihtimella, jota emme olleet illalla huomanneet.

Aamu tuntui viileältä, joten päätimme, että tänään katsellaan kaupunkeja. Ensin muutama kilometri moottoritielle, sitä pitkin kohti etelää ja Biarritzia. Tietä rakennettiin ja paikka paikoin piti odotella ja väistellä kaikenlaisia työkoneita, hiekka pöllysi. Eipä meillä mitään kiirettä ollut.  

Uimaranta, taustalla hôtel du Palais

Rantakadun rakennuksia

Rantakadun hotelli

Biarritzin kauneus yllätti meidät täysin. Kerrotaan, että siellä sataa 177 päivänä vuodessa, mutta meitä hemmotteli lempeä poutapäivä. Kävelimme pitkin rantakatuja ja ihailimme koristeellisia rakennuksia, kirkkoja, kasinoa ja upeita palatseja, jotka veivät ajatukset aikaan, jolloin kuninkaalliset ja aateliset viettivät täällä kesiään jättäen tuleville polville ”Belle Époque” kylpylätunnelman. Rannalla sijaitsevan tyylikkään palatsin Napoleon III rakensi lahjaksi vaimolleen. Nykyisin se on edustava ja arvokas Hôtel du Palais. Kesäisin Biskajanlahden mahtavat aallot ja rannan samettisen hieno hiekka houkuttelevat laumoittain lainelautailijoita ja turisteja ympäri maailmaa. Nyt tämä ihastuttava paikka huokui kiireetöntä ja leppoisaa elämänmenoa. Rantahiekalla leikki lapsia vanhempien valvonnassa, katukahviloissa oli aikaa istuskella ja nauttia sadunomaisista näkymistä tai syventyä lukemiseen. Me liityimme verkkaisesti liikkuvien kulkijoiden joukkoon, pysähdellen valokuvaamaan tai tuijottamaan muuten vain merelle. Iltapäivän varjot pitenivät ja sää hieman viileni. Kaupungin suojelija, vanha valkoinen majakka, joka symboloi Maria Magdaleenan valoa, sai meidät lupaamaan, että tulemme toistekin.

Vasemmalla takana majakka

Hotelliin ajoimme mäntymetsien halki pitkin rantateitä, joita reunustivat viihtyisät loma-asunnot kevääseen heräävine puutarhoineen. Meren mainingit syleilivät lempeästi rannikon hiekkaa. Onneksi matkamme aikana ei sattunut myrskyjä, sillä ne voivat olla varsin tuhoisia. Myrskytuhojen surullisia jälkiä näkyi metsissä paikoitellen matkan varrella, valtavasti kaatuneita, osin lahonneitakin suuria puita, pystyyn kuolleita kelohonkia.

Seuraavana päivänä kuljimme kohti pohjoista pitkin metsäisiä teitä rannikon tuntumassa. Pistäydyimme kurkisatamassa kevään etenemistä parilla järvellä ja merenrannan uinailevassa lomakylässä. Kovin autioita olivat vielä järvien rantamaisemat, joku lokkiparvi ja sorsat näyttivät torailevan keskenään.

Pääkohteenamme oli Dune du Pilat, Euroopan toiseksi suosituin nähtävyys, Euroopan suurin dyyni, korkeudeltaan 107 metriä. Jo parin kilometrin matkalla ennen kohdetta mäntymetsän takaa vilkkui vaalea hiekkavalli. Dyynialueen leveys lienee noin ½ kilometriä. Vaikka sesonki ei ole vielä alkanut, kiipeilijöitä dyyneillä riitti. Sesonkiaikaan rinteeseen rakennetaan rappuset joita pitkin on helpompi kiivetä ylös. Nyt piti vain kömpiä pitkin hiekkaa. Kun otti yhden askeleen ylöspäin, liukui kaksi askelta taakse, siis varsin hidasta etenemistä. Olisi pitänyt mennä nelinkontin kuten nuoriso näytti tekevän. Ylhäällä odottikin sitten huikeat, avarat näkymät ja ikuinen tuuli. Alaspäin tullessa piti olla tarkkana, että jalat pysyivät mukana vauhdissa. Dyyneillä näkyi kiipeilevän ja rinteitä alas kierivän yhä uudestaan ja uudestaan innokkaita koululaisryhmiä ja perheiden pientä väkeä. Alhaalla riitti hiekan kopistelua vaatteista ja kengistä. Tuli mieleen oman lapsuuteni leikit mäkien luminietoksissa. Parkkipaikan läheisyydessä oli matkamuistojen myyntikojuja ja pieniä kahvioita. Tuntuipa hyvältä lepuuttaa vapisevia jalkoja kupposen äärellä.

Näkymä dyynin laelta

Hotelliin palattua päätimme vielä kurkistaa lähinnä olevalle rannalle, kerätä simpukankuoria ja pussillisen hiekkaa muistoksi. Seuraavana päivänä olisi jo kotiinlähtö. Kun pakkasimme matkamuistoja autoon, tuli hotellin madame juttelemaan kanssamme. Hän ehdotti, että jäisimme vielä yhdeksi päiväksi, koska seuraavaksi päiväksi on luvattu vielä kaunista säätä ja huoneemme on vapaa. Eipä siinä harkinta-aikaa tarvittu kun suostuimme hänen ehdotukseensa. Vastaukseemme tyytyväinen kissakin jäi kiehnäämään jalkoihimme kun istuimme terassilla illan pimentymistä katselemassa.

Biarritzin majakalle tuli luvattua, että tulemme toistekin. Eipä silloin arvattu, että tulemme näin pian. Mukavahan sinne oli palata, kierrellä tuttuja paikkoja ja löytää uusiakin, lounastaa kiireettömästi ravintolan ulkoterassilla tervetulleena, hyvin palveltuna asiakkaana, nauttia auringosta. Ihan luksusta. 

Teimme vielä kierroksen pitkin viehättäviä kävelypolkuja. Kuljimme pitkin siltaa isolle kivelle, jossa kohosi merenkulkijoita suojeleva neitsytpatsas. Jäimme istumaan patsaan luona olevan aukion reunakivelle. Lähettyville oli tullut soittaja, joka loihti ilmoille tunnelmallisia säveliä. Paikalle pysähtyi pieni ryhmä kehitysvammaisia, osa kävellen, osa pyörätuolissa parin hoitajan saattelemana. Aluksi näytti, että koko ryhmä katseli vain maahan, odotti pitkästyneenä, että matka jatkuu, kunnes yksi nainen ryhmästä havahtui musiikkiin ja alkoi tanssia. Silmät suljettuna, hymyillen, kädet leijuen kuin perhosen siivet, ympäri ja ympäri, kunnes hoitaja otti hänet syliinsä odottamaan, että pyörimisen tunne lakkaisi. Muu ryhmä nauroi riemuissaan ja taputti tanssijalle käsiään.

Soittaja

Merenkulkijoiden suojelija

Näkemiin Biarritz

Paluumatkalla poikkesimme lähellä olevaan Bayonnen kaupunkiin. Puistossa oli jo kevään tuntua, katukahvilassa oli mukava katsella ohikulkijoita, pitipä vielä poiketa pikaisesti Galeries Lafayetten tyylikkäässä myymälässä. 

Kevättä Bayonnessa

Lafayetten porraskäytävän hieno ikkuna

Liian pian koitti paluu kotiin ja arkeen. Poissa ollessamme oli satanut joka päivä, välillä rankastikin. Niin rankasti, että alakerran lattialla lainehti parin sentin vesikerros. Veden lapiointi ja lattian kuivaaminen eivät estä haaveilemasta uudesta matkasta.

                                      ¤         ¤         ¤     

Mukava saada uusia lukijoita. Oranssin Punainen ja Minttuli tervetuloa Vieraille Poluille.

                  ***************************************************

Atlantin rannoilla, osa 1

Kun vilkaisen ikkunasta ulos, näen miten lumihiutaleet leijailevat maahan sulaakseen saman tien pois. Näinä päivinä suuri osa Ranskaa, varsinkin luoteinen ja pohjoinen alue on lumen aiheuttaman sekasorron vallassa. Eilisen illan TV-uutisissa näytettiin ojaan suistuneita ja lumen vangiksi juuttuneita autoja, metrisiä kinoksia, sähköttömiä koteja, joissa ihmiset värjöttelivät kynttilöiden valossa, yhteismajoitustiloja, patonkien ja veden jakelua lumen vangeiksi jääneille. Ihmiset kahlasivat umpihangessa, ei näkynyt yhtään lumilapiota, lumikolasta puhumattakaan. Jos se paljon puhuttu ilmastonmuutos aiheuttaa enemmänkin tuollaisia sääilmiöitä, olisi hyvä varustautua kunnon lumityökaluilla.

Talvi on ollut täällä etelässäkin yllättävän pitkä, sateinen ja tuulinen, aurinko on piiloutunut pilvien taakse. Maaliskuun alussa monen päivän ajan tummat pilvimassat vyöryivät vuorten yli, sade piiskasi harmaata maisemaa. Heräävä kevät käänsi kylkeään ja vaipui takaisin talvihorteeseen. Mikään ei kiinnostanut, ei kotityöt, ei lukeminen, ei netissä surffailu. Aamu-TV:n pirteä säätyttö lupasi sadetta koko viikoksi näille kulmille, mutta aurinkoisia päiviä länsirannikolle. Koska ei ollut pakko jäädä sadetta manailemaan, niin jopa alkoi netissä surffailu kiinnostaa. Netistä löysimme tarkoituksiimme sopivan pienen ja edullisen huoneistohotellin Atlantin puoleiselta rannikolta. Varasimme sen, pakkasimme laukkumme ja saman tien matkaan länttä kohti. Naapurin Roselle huikkasimme, että lähdemme rannalle aurinkoa ottamaan. Rose sadetakissaan jäi päätään pudistaen katselemaan jälkeemme.

Kuvia kannattaa klikata suuremmiksi

Noin pari tuntia ”Autoroute des Deux Mers” (moottoritie Välimereltä Atlantin valtamerelle) ajettuamme sade päättyi ja pilviverho alkoi repeillä. Pilvien takaa maisemaa kaunistamaan paljastui Pyreneiden majesteetillinen vuorijono. Alkoi olla lounasaika, joten poikkesimme moottoritieltä pieneen kaupunkiin. Astelimme ensimmäiseen ravintolaan ja söimme tarjoilijan suositteleman varsin tuhdin menun. Jo alkupalat, grillatut viikunaleivät, hanhen maksa, ilmakuivattu kinkku ja salaatti olisivat vallan mainiosti riittäneet. Silti pääruokaa, suussa sulavaa, taidokkaasti maustettua tonnikalavuokaa lisukkeineen emme voineet vastustaa.  Tarjoilija ihmetteli kun kieltäydyimme jälkiruuasta, pyysimme vain kahvit. Hän toi kuitenkin kahvin kanssa pienen pienet suklaaleivokset.

Menneet sateiset päivät olivat vain kaukainen muisto kun palasimme takaisin aurinkoiselle moottoritielle. Auton lämpömittari näytti + 20 astetta, maisemien jylhä kauneus sai kylläisen matkalaisen huokailemaan. Ajattelin, että ehkä juuri noiden vuorten takana ihmiset toteuttivat unelmaansa, kävelivät haastavaa, lähes 800 km:n mittaista pyhiinvaellusta kohti Santiago de Compostelaa.

Tässä kohtaa alkoi jo pelottaa 

Olimme laittanet navigaattoriin matkan kohteeksi varaamamme hotellin osoitteen. Jossakin vaiheessa navigaattori ilmoitti, että on aika poistua moottoritieltä. Erehdyimme taas kerran luottamaan tuon hassuttelevan veijarin ohjeisiin ja niitä seuraten osasta matkaa muodostuikin varsinainen rallikokemus. Ajettiin päällystämättömiä muhkuraisia ja kapeita peltoteitä, luultavasti jotain metsäautotietäkin, taiteiltiin lähes pitkospuilla suon halki. Jossakin kylässä oli menossa riehakas kyläjuhla ja meidätkin ohjattiin pysäköintialueelle menevään autojonoon. Ja taas navigaattori nauroi partaansa. Viisaampaa olisi ollut ennakkoon tutkia karttaa. Kun pääsimme pois parkkipaikalle menevästä jonosta ja näimme tien varren kyltistä kylän nimen, suljimme pelleilevän navigaattorin. Kaivoimme esille vanhan tarkan karttakirjamme ja sen avulla matka jatkui pitkin turvallisempia ja leveämpiä teitä.

Hiekkaisilla rinteillä ei enää pelottanut

Ilta-auringon viime säteet kurkistelivat mäntyjen lomasta kun pysähdyimme varaamamme pikku hotellin eteen. Ystävällinen nuori madame tuli ulos meitä vastaan, avasi pihaportin ja saimme ajaa auton pihaan. Huoneen uloskäynnin edessä oli terassi, jossa oli mukava istuskella lämpimässä illassa katsellen tähtien syttymistä taivaalle. Seurana sylissä kehräsi hotellin ihmisrakas kissa. Olimme ainoat asiakkaat.

Jatkuu…

                                    ***********************************************

Ajatusten aamujumppa

Joku aika sitten sain Stazzylta tämän blogistaniassa kierrelleen 11 kysymyksen haasteen, kiitos siitä. Olen aiemmin vastaillut samaiseen haasteeseen ja vienyt sitä eteenpäin. Nyt tyydyn vain keksimään vastauksia.

Ensi lukemalta kysymykset tuntuivat aika vaikeilta.  Luin kysymykset uudelleen ja vastasin saman tien jokaiseen. Tässäpä aamun tulos:

1. Kerro yksi outo aamurutiinisi.

Herättyäni en aikaile, vaan pukeudun aika nopeasti, varmaan jäänne työvuosilta. Vasta sitten on aamupalan vuoro. Toisin toimivat naapuruston madamet, jotka liehuvat aamutakeissaan lähes puolille päivin. Helmat maata viistäen vievät roskapusseja, kitkevät kukkapenkkejä tai juoruilevat portilla ohikulkijoiden kanssa.

2. Mitkä ovat kaksi inhottavinta sanaa tai kielivirhettä suomessa?

Vanhat, mutta turhan hyväkuuloiset korvani inhoavat kuulla tiettyä v:llä alkavaa eräiden nykyihmisten jokaisessa lauseessa hokemaa tehosanaa. Ilmeisesti olen ollut liian kauan pois Suomesta, koska muukin kiroilu särähtää korvissani. Kielioppia en hallitse, kielikorvakin taitaa kuuroutua.

3. Kultakutri ja kolme karhua. Mitä syöttäisit karhuille Kultakutrin sijaan?

Ne ovat kilttejä karhuja, eiväthän ne voi Kultakutria  syödä. Mutta kelpaisikohan niille aamulla leipomani epäonnistunut mustikkapiirakka. Talonväelle ja pihan punarinnalle piirakka ei maistunut.

4. Mikä on suosikki-nelijalkaisesi?

Mitähän tuohon vastaisi?  Sanoisinko, että sisälläni asuu pieni aasi ja kissoille mun syömmeni sykähtää sekä konttaaville vauvoille.

5. Toimivatko (noin) viisi sormeasi paremmin oikeassa vai vasemmassa kädessä?

Keskimäärin noin kaksi sormea toimii oikeassa ja yksi vasemmassa kädessä. Molemman käden peukalot ovat  pelkästään pyörittelyä varten.

6. Kuusi on aina kuusi, mutta onko honka, mänty vai petäjä?

Mänty on mänty, muutenhan ei voi mennä päin mäntyä.

7. Muistatko kaikkien seitsemän kääpiön nimet ulkoa?

Voi, en muista. Enkä muista Jukolan seitsemän veljeksenkään nimiä. Mutta Tupun, Hupun ja Lupun vielä muistan.

8. Mikä olisi maailman kahdeksas ihme?

Minun pienen maailmani kahdeksas ihme olisi hm… Enpä nyt usko ihmeisiin.

9. Kiinassa yhdeksän on lohikäärmeen luku. Kuvaile pieni lohikäärme.

Se on peukalon mittainen, välkkyvän sinivihreä, kaukaista sukua ufoille. Sillä on kahdeksan jalkaa ja pyrstö, puhuu yhdeksää kieltä, joista yksi on suomi.

10. Mistä aineesta sait koulussa kymppejä?

Saattoi olla piirustuksesta ja ehkä äidinkielestä. Kouluajoistani on kulunut jo kokonainen ihmisikä.

11. Polkupyörien renkaissa on osapuilleen 4x11 pinnaa. Milloin ja mistä ihmeen syystä olet viimeksi ollut kankki ko Jopo?

Tuon edellisen vastauksen vuosituhannella kuljin armaalla Jopollani keväisin ja syksyisin koulutieni. Silloin en ollut vielä niin ”kankki” kuten nyt lähes joka päivä.

                         *************************************************************