perjantai 21. tammikuuta 2022

Kuharuoka


 Tammikuussa on näillä seuduilla ollut kunnon pakkaspäiviä ihan kuin ennen vanhaan. Eräänä sellaisena ovella kopisteli lumia kengistään punaposkinen naapuri. Oli tulossa jäältä kalaverkoiltaan ja jätti kotimatkallaan meille huurteisen, yli kilon painoisen kuhan. Mitään maksua ei tuomisestaan huolinut, tuumasi vain lähtiessään, että toivottavasti maistuu. Seuraavalla kauppareissulla mukaamme lähti ylimääräisenä ostoksena kahvipaketti ja karkkipussi. Toivottavasti nekin saajalleen maistuvat.

Huoneen lämpöön tiskipöydälle nostettu kala alkoi sätkytellä. Nyt nopeasti kuha jatkokäsittelyyn. Uuni lämpiämään 200 asteeseen. Mies avasi ja puhdisti kalan vatsan, minä etsin sinne täytettä.Tuoreita yrttejä ei tietenkään ollut. Pengoin ruoka- ja jääkaappia. Päädyin pilkkomaan kalan sisään  voinokareita, vadista viimeisen omenan, sitruunamehua, vähän epäröiden lisäsin joukkoon kourallisen pieniä pekonisiivuja, mausteeksi kuivattua tilliä ja Lintulan luostarin mainiota yrttisuolaa. Kalan käärin folioon ja paketti uuniin.

Meheväksi kypsyi kuha uunissa, lisukkeeksi oli perunamuusia, punajuuria ja puolukoita. Mies, enimmäkseen lihansyöjä pisteli poskeensa tietysti kaikki pekonit, otti myös kunnon annoksen kalaa ja omenia, hyväksi kehui.

Kesken ruokailun kuului ikkunan takaa koputusta. Saman talon asukas, pörröinen kissaneiti pyrki sisälle tassujaan lämmittelemään. Avasin sille oven ja tervehtimis-seremonian jälkeen tarjosin sille murusen kalaa. Ei edes haistellut sitä vaan pörröinen häntä purjeena asteli saunan pukuhuoneeseen, jossa on lattialämmitys. Kehräsi hetken lämpimällä matolla, kierähti kerälle ja nukkui sitten 9 tunnin päivä-unet.

Kalan rippeistä nypin pois kaikki ruodot. Seuraavana päivänä kalasta ja muusista aineksia yhdistelemällä ja joukkoon vähän sitä sun tätä lisäämällä sain paistettua vielä makoisat kalapihvit.

                             **********************************

tiistai 4. tammikuuta 2022

Unohdettuko

              



Kokonaisen vuoden kierron on tämä blogini uinaillut, jatkanut pitkää talviuntaan.

Kyselin siltä varovasti, joko olisi syytä kokeilla heräämistä. Kuka sitä nyt keskellä talvea talviuniltaan heräisi, oli uninen vastaus.

Itse asiassa, osaankohan enää käyttää ollenkaan Bloggeria. Muistui mieleeni, että uuden version opettelu silloin kun se tuli, oli jonkin verran haastavaa.

                                           **********************************


torstai 31. joulukuuta 2020

Talviunten aikaan

Polku kohti uutta vuotta

 Vuosi täällä Savon metsämailla päättyy pilvisen taivaan alla. Aurinko ja täysikuu katselevat kohti uutta vuotta jossain muualla. Joulukuun raskaiden pilvien hämäryydessä ovat vuorotelleet vesi- ja räntäsateet. Ne pitävät tiet ja polut liukkaina. Vain lintulaudalla pistäytyvät tiaiset tuovat eloa maisemaan. Viikon jännittävin hetki oli kun tuuheahäntäinen kettu juosta jolkutteli yli järven noin yhden yön vahvuisella jäällä.

Nyt on ollut aikaa lukea ja katsella tv-sarjoja. Tässähän alkaa pian vieraantua todellisuudesta. Onneksi ollaan hiljalleen menossa kohti valoisampia aikoja, kohti kevättä. Tuokoon alkava vuosi meille kaikille onnen ja ilon tuokioita.

Joskus sinisten hetkien keskellä, viattoman lumen sylissä, olen onnellinen. Tunnen avaruuden suuruuden, kuulen yksinäisten tähtien naurun.  (Tiia Åkerlund)

                        *************************************************

 

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Häivähdys ensilunta

 


Syksy on luopunut värikylläisestä asustaan. Lehtipuut saivat tuntea talven ensi kosketuksen paljailla oksillaan kun räntäkuuro levittäytyi maahan harmaista pilvistä. Tali- ja sinitiaiset piiloutuivat kuusten tuuheiden oksien suojaan kurkkimaan pihapiirin hetkellistä peittymistä valkeiden hiutaleiden alle. Nollalukemissa näyttää olevan lämpömittarikin ikkunan takana.

Etsin viime vuoden päivyrini ja luin sieltä mitä oli tapahtunut vastaavana viikonloppuna. Lämmintä ja aurinkoista näytti olleen Ranskan kotikylässämme. Lauantai-aamuna olimme käyneet noin 20 kilometrin päässä olevassa hedelmätarhassa herkullisia kiivejä poimimassa. Niitä sitten kypsyttelimme pimeässä ja viileässä paperiin käärittyinä ja söimme tammikuulle asti.

Usein lauantaisin poikkesimme kylämme pieneen viinitupaan aperitiiville ennen lounasta. Henkilökunnan ja toisten asiakkaiden vastaanotto poskisuukkoineen jäi mieleeni lämpimänä muistona. Tunnin verran kevyttä jutustelua ja lasillinen viiniä. Joskus saimme kuulla elävää oopperamusiikkia kun eläkkeellä oleva tenori kajautti ilmoille aarioita niin, että varpuset pihan plataaneissa vaikenivat ihmeissään. Maaliskuussa koronarajoitukset sulkivat viinituvan, asiakkaat velvoitettiin pysymään kodeissaan sakon uhalla. Sentään varpuset saivat jatkaa konserttejaan.

                     ************************************************************

tiistai 4. elokuuta 2020

Kaunis hiljainen kesäni





Tämä kesä on antanut kaikkien kukkien kukkia.  
Muutaman päivän ajan ennen kukkiensa kuihtumista rannan valkoinen jasmiini kaartui kauniisti veden ylle. 

Punaisen muovivadin asukas nukkuu seitsemän kuukautta vuodesta pimeässä ja koleassa varastossa. Toukokuussa se pääsee ulos päivänpaisteeseen. Heinäkuun aurinko saa sen riemuitsemaan hehkuvassa oranssissaan. Syyskuussa se kohtaloonsa tyytyen odottaa talviuniaan. 
Erilainen on ollut tämä hiljainen kesä. On ollut aikaa loikoilla terassin lepotuolissa kirjastosta tilaamieni kirjojen parissa tai katsellen pilvimuodostelmia sinitaivaalla. On ollut aikaa viipyillä ikivanhojen naavakuusien ympäröimillä metsäpoluilla, seurata kuhinaa muurahaispesässä. Lähes päivittäin olen soutanut kaislikon reunaan, jossa katiska meitä useimmiten tyhjänä odottaa. Katiskaa on siirrelty paikasta toiseen, mutta silti saalista ei ole saatu, ei myöskään uistimeen ole kala tarttunut. Onneksi kyläpuodista löytyy herkullista lämminsavustettua kirjolohta tai tuoreita muikkuja kalan kaipuuseen.
Puhelin on edelleen tärkein väline yhteyden pitoon perheen ja ystävien kanssa. Toki tapaamisiakin ollut, mutta vähemmän kuin edellisinä kesinä. Kun lukee koronauutisia maskinkäyttösuosituksineen, vaikuttaa siltä, että tapaamiset tuskin lisääntyvät. Parasta vain sopeutua tilanteeseen, olla kiitollinen kaikesta hyvästä, elää päivä kerrallaan.
Luultavasti tämä syksykin tulee olemaan erilainen, syksy ilman muuttomatkaa. Ehkä vain vilkuttelen rannalla kurkiauroille hyvän matkan toivotuksia.

 Pihan pihlaja punastelee lähestyvää syksyä.

*****************************************

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Erilainen kevätmatka Suomeen

Näitä auringonnousuja jään kaipaamaan
Suomeen lähtöä piti hieman siirtää, että koronaviruksen sulkema matkustusyhteys laivalla Saksasta Suomeen avautuu uudelleen. Onneksi saimme odotella lähtöämme asunnossamme kaikessa rauhassa. Meillä oli aikaa varautua mahdollisiin tarkastustilanteisiin automatkan aikana. Laivalipun lisäksi meillä oli Pariisin ja Berliinin konsulaateista tilaamamme matkustuskirjeet, kopiot Ranskan asunnon vuokrasopimuksesta ja Suomen kotiosoitteeseen tulleesta sähkölaskusta. Näiden dokumenttien lisäksi oli vielä puhelimeen ladattu poistumisilmoitus kauemmas kuin 100 km:n päähän Ranskan asuinpaikastamme. Ohjeiden mukaan matkaan varattiin aikaa reilusti ylimääräisten pysähdysten ja rajamuodollisuuksien varalle.
Piinaavan kuuma helleaalto päätti asettautua alueelle juuri muuttopakkausten ajaksi, siihen emme osanneet varautua. Suomalaisella sisulla ja voimasanoilla tavarakaaoksesta selvittiin, vaikka lämpömittari kipusi yli +30 asteen ja öisinkin oli yli 25 astetta.
Eipä ole meidän auto koskaan ollut niin täynnä tavaraa kuin lähdön hetkellä. Paljon oli viety kierrätysastioihin ja niiden viereen, josta kirpputorikauppiaat kävivät valitsemassa myytävää lähiviikkoina avautuvaa kesäsesonkia varten.
Helteinen oli lähtöpäiväkin. Kuuma tuuli puisteli tien varren pensaita. Täyteen ahdettu auto ei tuulesta piitannut, vaan pysyi vakaasti tiellä kun ajelimme meren ja sisäjärven välistä kannasta pitkin kohti pohjoista. Sisäjärvellä surffaajat nauttivat vauhdista ja poukkoilivat taitavasti aaltojen myllerryksessä. Me jätimme hyvästejä vaahtopäiselle merelle.
Rantatiellä oli liikennettä kohtalaisesti, enimmäkseen asunto-autoja ja surffaajien tila-autoja. Kun pääsimme moottoritielle, muuttui näkymä rekkavoittoiseksi. Harvakseltaan näkyi henkilöautoja, rekat pysyttelivät enimmäkseen jonoina omalla kaistallaan. Oli aikaa katsella keväisiä maisemia, keltaisina kukkivia vuorten rinteitä. Matkaa oli tehty lähes 300 km kun vastaan alkoi vyöryä tummien pilvien rintama ja pian sade huuhteli pölykerrokset auton päältä samalla kun lämpötila putosi 13 asteeseen. Helteen uuvuttamille se oli tervetullutta vaihtelua. Illalla saavuimme varaamaamme pieneen rauhalliseen hotelliin. Meidät vastaan otti hotellin ystävällinen ja palvelualtis isäntä. Olipa ihana nukahtaa monen kuuman yön jälkeen sateen jäähdyttämän ja raikastaman viileyden tuomaan uneen.
Aamulla ravintolaan oli katettu vain yksi pöytä. Olimme siis hotellin ainoat asiakkaat. Ystävällinen isäntä oli laittanut meille makoisan aamupalan. Raikasta tuoremehua, hyvää kahvia, lämmintä, tuoretta patonkia ja rapeakuorisia voisarvia.
Uskomaton sunnuntai-aamun rauha vallitsi Lyonin seudun eri tasoissa risteilevien suurten moottoriteiden tyhjillä kaistoilla. Olipa se ruhtinaallista matkantekoa. Oli helppo siirtyä moottoriteiltä toisille ilman paniikkia. Pieni paniikki iski vasta illan suussa kun tulimme Mulhousin tienoille tarkoituksenamme poistua moottoritieltä. Lähtöpaikan automaatin antama kortti ei toiminutkaan maksuautomaatilla, vaan kone sylkäisi sen takaisin monet kerrat, eikä puomi noussut. Pelastajaksi ilmestyi puolalainen nuori rekkakuski. Hänellä ilmeisesti oli ollut sama ongelma. Tottuneesti hän sukkuloi puomien lomasta ja opasti mieheni vastaantulijoiden kaistojen ylitse jonkinlaiseen toimistorakennukseen. Sieltä löytyi henkilö, joka sai tietokoneellaan automaatin toimimaan, ottamaan vastaan maksun ja puomin nousemaan.
Koska Mulhouse on yksi koronaviruksen pahiten valtaama alue, oli alkuperäinen tarkoitus yöpyä vasta Saksan puolella. Mutta ne kolme saksalaishotellia, joista olimme yrittäneet yösijaa varata, ilmoittivat, että he ottavat vastaan ainoastaan liikematkalaisia, joilla on oltava todistus työnantajaltaan matkan tarkoituksesta.
Onneksi Ranskan puolelta rajan tuntumasta löytyi pieni hotelli, joka varaukseemme vastasi, että he desinfioivat huoneen ja pitävät sen tyhjänä vuorokauden ennen tuloamme. Myöskään aamupalaa, eikä henkilökuntaa ole paikalla, vaan saamme koodin, jolla ovi aukeaa ja pääsemme sisälle. Luultavasti olimme tämänkin hotellin ainoat asiakkaat. Meillä oli Suomeen matkaava kahvinkeitin ja aina mukana olevat autokupit, sekä huoltoasemalta ostettua evästä, joilla aamukahvi huoneessa onnistui kotoisasti.
Rajalla olevasta ruuhkasta varoittavia tauluja olimme huomanneet jo edellisenä iltana tullessamme. Siksi olimme jo hyvissä ajoin aamulla matkalla rajalle varautuneena jopa tuntien odotteluun nippu papereita sylissä. Täytyy myöntää, että olimme aika hölmistyneitä kun ajoimme rajasillalle rekan perässä. Sillalla seisoskeli 5-6 tullimiestä, joista yksi tuli luoksemme, näki Suomen passit ja toivotti vain hyvää kotimatkaa.
Saksa oli poistanut koronrajoituksia Ranskaa enemmän. Se näkyi heti liikennemäärissä. Rekkoja oli paljon, samoin muita autoja ja totta kai matkaa hidastavia tietöitä. Pilvipoutaisessa säässä 400 km:n matka sujui kuitenkin hyvin. Ehdittiin poiketa lounaallekin pikaravintolan terassille. Mielestämme erikoista oli, että tarjoilija pyysi yhteystietomme koronatartunnan varalle. Jos oikein ymmärsimme, he ilmoittaisivat sähköpostiimme, jos ilmenisi tartuntoja tulleen siellä olomme aikana.
Seuraavassakin majapaikassa olimme kai ainoat asukkaat. Kasvomaskilla ja muovihanskoilla varustautunut nuori mies antoi avaimen tilavaan kolmannen kerroksen huoneeseen, josta oli laajat mäkiset ja metsäiset näköalat. Aamupalaa ei ollut, mutta hotellin lähellä oli kahvila, josta saimme seuraavana aamuna hyvää kahvia ja lämpimiä sämpylöitä.
Päivä sujui suunnilleen edellisen päivän olosuhteissa. Pieniä ruuhkia ja jonoja oli tietyö-alueilla. Matka sujui niin hyvin, että Travemündeen tultiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Ajettiin sataman ohi kaupunkiin, jätettiin auto puiston parkkipaikalle kukkivien hevoskastanjoiden varjoon. Aikaahan meillä oli vaikka kuinka paljon odotella aamuyöllä klo 3 lähtevää laivaa. Kaupungilla kadut ja ulkoilma- ravintolat olivat täynnä lomalaisia, paljon lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Kaikki kaupat näyttivät olevan auki. Kierreltiin pitkin katuja vastaantulijoita automaattisesti väistellen, kunnes jo nälkäisinä päädyttiin erään ravintolan lähes tyhjälle terassille kalkkunapihviä ja wieninleikettä syömään. Annokset olivat mahtavan kokoisia ja näköisiä, kyllä nälkä lähti. Ateriamme aikana terassi täyttyi muistakin ruokailijoista, joten maksoimme laskun ja nousimme pöydästä, jonka viereen seuraavat asiakkaat jo ryhmittyivät. 
Travemünden rannalla
Koska aikaa oli, siirryimme kävelemään pitkin varjoisia puistoteitä ja rantoja ohi romanttisten kahden istuttavien raidallisten koppien. Pitkän kävelylenkin jälkeen ennen satamaan lähtöä totesimme ansainneemme onnistuneen korona-Euroopan läpiajon kunniaksi herkulliset leivoskahvit erään kahvilan terassilla. Päivä pimeni yöksi sataman jonossa laivaan pääsyä odotellen. Hieman ennen puolta yötä saimme ajaa laivaan. Olimme täydessä unessa kun laiva lipui satamasta merelle kohti koti-Suomea.
Puolipilvinen oli sää merellä seuraavana päivänä kun istuimme laivan keularavintolassa brunssilla. Eilinen ateria oli ollut niin tuhti, että piti harkita tarkkaan mitä jaksaa enää syödä runsaasta tarjonnasta, jota henkilökunta annosteli lautasille asiakkaan toivomusten mukaan. Karjalanpiirakoita piti saada pitkästä aikaa, muuten riitti kahvi ja hedelmät. Onneksi samaan hintaan sai syödä aamupalan vielä seuraavanakin aamuna. Silloin maistui jo useampikin tarjolla oleva ruokalaji.
Leppoisasti lepäillen joko kannella tai hytissä sujui laivamatka. Täpötäyteen lastattu automme pääsi lähtemään Vuosaaren satamasta ongelmitta. Tullimies skannasi passimme, antoi kirjalliset karanteeni-ohjeet ja toivotti hyvää matkaa. Siitä alkoi kahden viikon kotikaranteeni. Tosin matkalla Mikkelin tienoilla meitä odotti pienen lammen rannalla termospullollinen kahvia ja iso pussi korvapuusteja, myös kotiin vietäväksi. Kiitos reissunainen. Seuraava pysähdys olikin sitten kotipihalla. Kaksi aurinkoista viikkoa kotona vieri nopeasti. Olemme kiitollisina siitä, että säästyimme koronatartunnalta ja pysyimme muutenkin terveinä.

Taas kotirannalla

*********************************************



keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Varjoisilla poluilla


Aurinko paistaa täydeltä terältään, ulkomittari toteaa lämmintä olevan + 30 astetta. Rantapolku pysyy yhä tyhjänä ja autiona. Polun varrelle on tullut videovalvonnasta kertovia kylttejä. Lähes päivittäin joku rohkea juoksija uhmaa kieltoa ja ympärilleen pälyillen ponkaisee polulla. Sinne tekisi mieli vilvoittavan merituulen hemmoteltavaksi, mutta hitaana karkuun juoksijana pysyn poissa kielletyltä alueelta.
Aamuisin kun on viileämpää, kuljemme sallitun päivittäisen ulkoilutunnin pitkin kylän varjoisampia reittejä. Muita kulkijoita näkyy harvakseltaan. Samoin jos valitsemme ulkoilutunnin illan viilennettyä, vastaan saattaa kävellä koiran ulkoiluttajia. Bonjour-tervehdys on monella vaihtunut pieneksi hymyksi ja vilkutukseksi. Se ikään kuin kertoo, että samassa tilanteessa ollaan, yritähän pärjäillä. Juoksijoille ja pyöräilijöille on suositus/määräys pitää 10 metrin etäisyys muihin tiellä liikkujiin. Käytännössä se ei näytä vielä toteutuvan.
Lisään tähän kuvakoosteen nykyisen lenkkini varrelta. Voi vain todeta laulun sanoin, että hiljainen on kylätie.

Tästä  alkaa aamun lenkki 

Liikenneympyrässä ei yhtään autoa eikä ihmistä

Kanaalin varrella näkyy vain pysäköityjä autoja

Koivu täytyy aina kuvata kun sen täällä huomaan 

Polun päässä häämöttää nykyinen kotitalo

Auringosta nauttijat

Ainoa elävä olento, jota sain  polullani tervehtiä 

****************************************************