sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Häivähdys ensilunta

 


Syksy on luopunut värikylläisestä asustaan. Lehtipuut saivat tuntea talven ensi kosketuksen paljailla oksillaan kun räntäkuuro levittäytyi maahan harmaista pilvistä. Tali- ja sinitiaiset piiloutuivat kuusten tuuheiden oksien suojaan kurkkimaan pihapiirin hetkellistä peittymistä valkeiden hiutaleiden alle. Nollalukemissa näyttää olevan lämpömittarikin ikkunan takana.

Etsin viime vuoden päivyrini ja luin sieltä mitä oli tapahtunut vastaavana viikonloppuna. Lämmintä ja aurinkoista näytti olleen Ranskan kotikylässämme. Lauantai-aamuna olimme käyneet noin 20 kilometrin päässä olevassa hedelmätarhassa herkullisia kiivejä poimimassa. Niitä sitten kypsyttelimme pimeässä ja viileässä paperiin käärittyinä ja söimme tammikuulle asti.

Usein lauantaisin poikkesimme kylämme pieneen viinitupaan aperitiiville ennen lounasta. Henkilökunnan ja toisten asiakkaiden vastaanotto poskisuukkoineen jäi mieleeni lämpimänä muistona. Tunnin verran kevyttä jutustelua ja lasillinen viiniä. Joskus saimme kuulla elävää oopperamusiikkia kun eläkkeellä oleva tenori kajautti ilmoille aarioita niin, että varpuset pihan plataaneissa vaikenivat ihmeissään. Maaliskuussa koronarajoitukset sulkivat viinituvan, asiakkaat velvoitettiin pysymään kodeissaan sakon uhalla. Sentään varpuset saivat jatkaa konserttejaan.

                     ************************************************************

tiistai 4. elokuuta 2020

Kaunis hiljainen kesäni





Tämä kesä on antanut kaikkien kukkien kukkia.  
Muutaman päivän ajan ennen kukkiensa kuihtumista rannan valkoinen jasmiini kaartui kauniisti veden ylle. 

Punaisen muovivadin asukas nukkuu seitsemän kuukautta vuodesta pimeässä ja koleassa varastossa. Toukokuussa se pääsee ulos päivänpaisteeseen. Heinäkuun aurinko saa sen riemuitsemaan hehkuvassa oranssissaan. Syyskuussa se kohtaloonsa tyytyen odottaa talviuniaan. 
Erilainen on ollut tämä hiljainen kesä. On ollut aikaa loikoilla terassin lepotuolissa kirjastosta tilaamieni kirjojen parissa tai katsellen pilvimuodostelmia sinitaivaalla. On ollut aikaa viipyillä ikivanhojen naavakuusien ympäröimillä metsäpoluilla, seurata kuhinaa muurahaispesässä. Lähes päivittäin olen soutanut kaislikon reunaan, jossa katiska meitä useimmiten tyhjänä odottaa. Katiskaa on siirrelty paikasta toiseen, mutta silti saalista ei ole saatu, ei myöskään uistimeen ole kala tarttunut. Onneksi kyläpuodista löytyy herkullista lämminsavustettua kirjolohta tai tuoreita muikkuja kalan kaipuuseen.
Puhelin on edelleen tärkein väline yhteyden pitoon perheen ja ystävien kanssa. Toki tapaamisiakin ollut, mutta vähemmän kuin edellisinä kesinä. Kun lukee koronauutisia maskinkäyttösuosituksineen, vaikuttaa siltä, että tapaamiset tuskin lisääntyvät. Parasta vain sopeutua tilanteeseen, olla kiitollinen kaikesta hyvästä, elää päivä kerrallaan.
Luultavasti tämä syksykin tulee olemaan erilainen, syksy ilman muuttomatkaa. Ehkä vain vilkuttelen rannalla kurkiauroille hyvän matkan toivotuksia.

 Pihan pihlaja punastelee lähestyvää syksyä.

*****************************************

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Erilainen kevätmatka Suomeen

Näitä auringonnousuja jään kaipaamaan
Suomeen lähtöä piti hieman siirtää, että koronaviruksen sulkema matkustusyhteys laivalla Saksasta Suomeen avautuu uudelleen. Onneksi saimme odotella lähtöämme asunnossamme kaikessa rauhassa. Meillä oli aikaa varautua mahdollisiin tarkastustilanteisiin automatkan aikana. Laivalipun lisäksi meillä oli Pariisin ja Berliinin konsulaateista tilaamamme matkustuskirjeet, kopiot Ranskan asunnon vuokrasopimuksesta ja Suomen kotiosoitteeseen tulleesta sähkölaskusta. Näiden dokumenttien lisäksi oli vielä puhelimeen ladattu poistumisilmoitus kauemmas kuin 100 km:n päähän Ranskan asuinpaikastamme. Ohjeiden mukaan matkaan varattiin aikaa reilusti ylimääräisten pysähdysten ja rajamuodollisuuksien varalle.
Piinaavan kuuma helleaalto päätti asettautua alueelle juuri muuttopakkausten ajaksi, siihen emme osanneet varautua. Suomalaisella sisulla ja voimasanoilla tavarakaaoksesta selvittiin, vaikka lämpömittari kipusi yli +30 asteen ja öisinkin oli yli 25 astetta.
Eipä ole meidän auto koskaan ollut niin täynnä tavaraa kuin lähdön hetkellä. Paljon oli viety kierrätysastioihin ja niiden viereen, josta kirpputorikauppiaat kävivät valitsemassa myytävää lähiviikkoina avautuvaa kesäsesonkia varten.
Helteinen oli lähtöpäiväkin. Kuuma tuuli puisteli tien varren pensaita. Täyteen ahdettu auto ei tuulesta piitannut, vaan pysyi vakaasti tiellä kun ajelimme meren ja sisäjärven välistä kannasta pitkin kohti pohjoista. Sisäjärvellä surffaajat nauttivat vauhdista ja poukkoilivat taitavasti aaltojen myllerryksessä. Me jätimme hyvästejä vaahtopäiselle merelle.
Rantatiellä oli liikennettä kohtalaisesti, enimmäkseen asunto-autoja ja surffaajien tila-autoja. Kun pääsimme moottoritielle, muuttui näkymä rekkavoittoiseksi. Harvakseltaan näkyi henkilöautoja, rekat pysyttelivät enimmäkseen jonoina omalla kaistallaan. Oli aikaa katsella keväisiä maisemia, keltaisina kukkivia vuorten rinteitä. Matkaa oli tehty lähes 300 km kun vastaan alkoi vyöryä tummien pilvien rintama ja pian sade huuhteli pölykerrokset auton päältä samalla kun lämpötila putosi 13 asteeseen. Helteen uuvuttamille se oli tervetullutta vaihtelua. Illalla saavuimme varaamaamme pieneen rauhalliseen hotelliin. Meidät vastaan otti hotellin ystävällinen ja palvelualtis isäntä. Olipa ihana nukahtaa monen kuuman yön jälkeen sateen jäähdyttämän ja raikastaman viileyden tuomaan uneen.
Aamulla ravintolaan oli katettu vain yksi pöytä. Olimme siis hotellin ainoat asiakkaat. Ystävällinen isäntä oli laittanut meille makoisan aamupalan. Raikasta tuoremehua, hyvää kahvia, lämmintä, tuoretta patonkia ja rapeakuorisia voisarvia.
Uskomaton sunnuntai-aamun rauha vallitsi Lyonin seudun eri tasoissa risteilevien suurten moottoriteiden tyhjillä kaistoilla. Olipa se ruhtinaallista matkantekoa. Oli helppo siirtyä moottoriteiltä toisille ilman paniikkia. Pieni paniikki iski vasta illan suussa kun tulimme Mulhousin tienoille tarkoituksenamme poistua moottoritieltä. Lähtöpaikan automaatin antama kortti ei toiminutkaan maksuautomaatilla, vaan kone sylkäisi sen takaisin monet kerrat, eikä puomi noussut. Pelastajaksi ilmestyi puolalainen nuori rekkakuski. Hänellä ilmeisesti oli ollut sama ongelma. Tottuneesti hän sukkuloi puomien lomasta ja opasti mieheni vastaantulijoiden kaistojen ylitse jonkinlaiseen toimistorakennukseen. Sieltä löytyi henkilö, joka sai tietokoneellaan automaatin toimimaan, ottamaan vastaan maksun ja puomin nousemaan.
Koska Mulhouse on yksi koronaviruksen pahiten valtaama alue, oli alkuperäinen tarkoitus yöpyä vasta Saksan puolella. Mutta ne kolme saksalaishotellia, joista olimme yrittäneet yösijaa varata, ilmoittivat, että he ottavat vastaan ainoastaan liikematkalaisia, joilla on oltava todistus työnantajaltaan matkan tarkoituksesta.
Onneksi Ranskan puolelta rajan tuntumasta löytyi pieni hotelli, joka varaukseemme vastasi, että he desinfioivat huoneen ja pitävät sen tyhjänä vuorokauden ennen tuloamme. Myöskään aamupalaa, eikä henkilökuntaa ole paikalla, vaan saamme koodin, jolla ovi aukeaa ja pääsemme sisälle. Luultavasti olimme tämänkin hotellin ainoat asiakkaat. Meillä oli Suomeen matkaava kahvinkeitin ja aina mukana olevat autokupit, sekä huoltoasemalta ostettua evästä, joilla aamukahvi huoneessa onnistui kotoisasti.
Rajalla olevasta ruuhkasta varoittavia tauluja olimme huomanneet jo edellisenä iltana tullessamme. Siksi olimme jo hyvissä ajoin aamulla matkalla rajalle varautuneena jopa tuntien odotteluun nippu papereita sylissä. Täytyy myöntää, että olimme aika hölmistyneitä kun ajoimme rajasillalle rekan perässä. Sillalla seisoskeli 5-6 tullimiestä, joista yksi tuli luoksemme, näki Suomen passit ja toivotti vain hyvää kotimatkaa.
Saksa oli poistanut koronrajoituksia Ranskaa enemmän. Se näkyi heti liikennemäärissä. Rekkoja oli paljon, samoin muita autoja ja totta kai matkaa hidastavia tietöitä. Pilvipoutaisessa säässä 400 km:n matka sujui kuitenkin hyvin. Ehdittiin poiketa lounaallekin pikaravintolan terassille. Mielestämme erikoista oli, että tarjoilija pyysi yhteystietomme koronatartunnan varalle. Jos oikein ymmärsimme, he ilmoittaisivat sähköpostiimme, jos ilmenisi tartuntoja tulleen siellä olomme aikana.
Seuraavassakin majapaikassa olimme kai ainoat asukkaat. Kasvomaskilla ja muovihanskoilla varustautunut nuori mies antoi avaimen tilavaan kolmannen kerroksen huoneeseen, josta oli laajat mäkiset ja metsäiset näköalat. Aamupalaa ei ollut, mutta hotellin lähellä oli kahvila, josta saimme seuraavana aamuna hyvää kahvia ja lämpimiä sämpylöitä.
Päivä sujui suunnilleen edellisen päivän olosuhteissa. Pieniä ruuhkia ja jonoja oli tietyö-alueilla. Matka sujui niin hyvin, että Travemündeen tultiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Ajettiin sataman ohi kaupunkiin, jätettiin auto puiston parkkipaikalle kukkivien hevoskastanjoiden varjoon. Aikaahan meillä oli vaikka kuinka paljon odotella aamuyöllä klo 3 lähtevää laivaa. Kaupungilla kadut ja ulkoilma- ravintolat olivat täynnä lomalaisia, paljon lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Kaikki kaupat näyttivät olevan auki. Kierreltiin pitkin katuja vastaantulijoita automaattisesti väistellen, kunnes jo nälkäisinä päädyttiin erään ravintolan lähes tyhjälle terassille kalkkunapihviä ja wieninleikettä syömään. Annokset olivat mahtavan kokoisia ja näköisiä, kyllä nälkä lähti. Ateriamme aikana terassi täyttyi muistakin ruokailijoista, joten maksoimme laskun ja nousimme pöydästä, jonka viereen seuraavat asiakkaat jo ryhmittyivät. 
Travemünden rannalla
Koska aikaa oli, siirryimme kävelemään pitkin varjoisia puistoteitä ja rantoja ohi romanttisten kahden istuttavien raidallisten koppien. Pitkän kävelylenkin jälkeen ennen satamaan lähtöä totesimme ansainneemme onnistuneen korona-Euroopan läpiajon kunniaksi herkulliset leivoskahvit erään kahvilan terassilla. Päivä pimeni yöksi sataman jonossa laivaan pääsyä odotellen. Hieman ennen puolta yötä saimme ajaa laivaan. Olimme täydessä unessa kun laiva lipui satamasta merelle kohti koti-Suomea.
Puolipilvinen oli sää merellä seuraavana päivänä kun istuimme laivan keularavintolassa brunssilla. Eilinen ateria oli ollut niin tuhti, että piti harkita tarkkaan mitä jaksaa enää syödä runsaasta tarjonnasta, jota henkilökunta annosteli lautasille asiakkaan toivomusten mukaan. Karjalanpiirakoita piti saada pitkästä aikaa, muuten riitti kahvi ja hedelmät. Onneksi samaan hintaan sai syödä aamupalan vielä seuraavanakin aamuna. Silloin maistui jo useampikin tarjolla oleva ruokalaji.
Leppoisasti lepäillen joko kannella tai hytissä sujui laivamatka. Täpötäyteen lastattu automme pääsi lähtemään Vuosaaren satamasta ongelmitta. Tullimies skannasi passimme, antoi kirjalliset karanteeni-ohjeet ja toivotti hyvää matkaa. Siitä alkoi kahden viikon kotikaranteeni. Tosin matkalla Mikkelin tienoilla meitä odotti pienen lammen rannalla termospullollinen kahvia ja iso pussi korvapuusteja, myös kotiin vietäväksi. Kiitos reissunainen. Seuraava pysähdys olikin sitten kotipihalla. Kaksi aurinkoista viikkoa kotona vieri nopeasti. Olemme kiitollisina siitä, että säästyimme koronatartunnalta ja pysyimme muutenkin terveinä.

Taas kotirannalla

*********************************************



keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Varjoisilla poluilla


Aurinko paistaa täydeltä terältään, ulkomittari toteaa lämmintä olevan + 30 astetta. Rantapolku pysyy yhä tyhjänä ja autiona. Polun varrelle on tullut videovalvonnasta kertovia kylttejä. Lähes päivittäin joku rohkea juoksija uhmaa kieltoa ja ympärilleen pälyillen ponkaisee polulla. Sinne tekisi mieli vilvoittavan merituulen hemmoteltavaksi, mutta hitaana karkuun juoksijana pysyn poissa kielletyltä alueelta.
Aamuisin kun on viileämpää, kuljemme sallitun päivittäisen ulkoilutunnin pitkin kylän varjoisampia reittejä. Muita kulkijoita näkyy harvakseltaan. Samoin jos valitsemme ulkoilutunnin illan viilennettyä, vastaan saattaa kävellä koiran ulkoiluttajia. Bonjour-tervehdys on monella vaihtunut pieneksi hymyksi ja vilkutukseksi. Se ikään kuin kertoo, että samassa tilanteessa ollaan, yritähän pärjäillä. Juoksijoille ja pyöräilijöille on suositus/määräys pitää 10 metrin etäisyys muihin tiellä liikkujiin. Käytännössä se ei näytä vielä toteutuvan.
Lisään tähän kuvakoosteen nykyisen lenkkini varrelta. Voi vain todeta laulun sanoin, että hiljainen on kylätie.

Tästä  alkaa aamun lenkki 

Liikenneympyrässä ei yhtään autoa eikä ihmistä

Kanaalin varrella näkyy vain pysäköityjä autoja

Koivu täytyy aina kuvata kun sen täällä huomaan 

Polun päässä häämöttää nykyinen kotitalo

Auringosta nauttijat

Ainoa elävä olento, jota sain  polullani tervehtiä 

****************************************************


perjantai 10. huhtikuuta 2020

Kielletty polku


Olen nauttinut kävelyretkistä tuolla lähes autiolla rannan polulla, jossa päivittäin olemme saaneet tähän asti kulkea. Talvikauden aikana muita kulkijoita siellä on näkynyt aika harvoin.

Kun Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset alkoivat, rantahiekalle ja merelle meno oli kiellettyä. Nyt kiellettyyn alueeseen kuuluvat myös rannan polut. Ilmeisesti viranomaiset ovat tiukentaneet määräyksiä. Ehkä nyt meri, ilma ja rannan hiekka puhdistuvat.
Usein tuulee mereltä päin. Joskus tyrskyt lyövät polun yli, joskus tuuli lennättää polulle hiekkapilviä. Meren laulu kuuluu koko ajan. Joskus sen laulu on auringon lempeää liplatusta aalloilla, muistelua onnellisista ajoista ja asioista. Joskus sen itkuinen laulu on valitusta ja epätoivoa. Joskus laulu on niin rajua raivoa, että on parempi pysyä poissa sen läheisyydestä.

Hyvän pääsiäisen toivotuksien myötä lisään tähän vielä 88 vuotiaana menehtyneen elokuvatähden Charlie Chaplinin mietteitä elämästä.

 Mikään ei ole ikuista tässä maailmassa, ei   edes ongelmamme.
 Pidän sateessa kävelemisestä, koska kukaan   ei näe kyyneleitäni.
 Elämän hukkaan heitetty päivä on se päivä   jolloin emme naura.
 Maailman kuusi parasta lääkäriä:
1. Aurinko,
2. Lepo
3. Liikunta,
4. Ruokavalio,
5. Itsetunto
6. kaverit
Pidä ne jokaisessa elämäsi vaiheessa ja elät terveenä.

Jos näet kuun, näet jumalan kauneuden.
Jos näet auringon, näet jumalan voiman.
Jos katsot peiliin, näet Jumalan parhaan luomuksen.
Olemme kaikki turisteja, Jumala on matkanjärjestäjämme, joka on jo asettanut reitit, varaukset ja kohteemme. Luota häneen ja nauti elämästä.
Elämä on vain matka, elä tänään!
                                                                   
                                                ^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Kaiken keskellä kevät

Tosi harvoin on tullut blogia päivitettyä. Mutta näyttää siltä, että kävijöitä Vierailla poluilla näyttää edelleen olevan. Siksipä pieni tilannetiedotus täältä lähes autiolta rannalta.
Elämänmeno tiukkojen koronavirussääntöjen Ranskassa sujuu kuten muuallakin, päivä kerrallaan.
Ulkonaliikkumiskielto ja monet muut rajoitukset ovat voimassa. Kylässämme suunnilleen kaikki palvelut ovat kiinni. Määräysten mukaan vain oman kylän ruokakaupassa ja apteekissa saa käydä. Ulkona liikkuessa mukana on oltava henkilöllisyystodistus ja päivätty ja allekirjoitettu todistus kellonaikoineen kotoa poistumisen syystä.
Meille riittää hyvin yksi kauppamatka viikossa. Onneksemme ulkonaliikkumiskieltoon on tullut vähän väljennystä. Vielä viikko sitten kotoa sai poistua vain ostoksille. Nyt on annettu mahdollisuus ulkoiluun. On lupa käydä kävelemässä tunnin verran päivässä, mutta poistua saa vain yhden kilometrin päähän kodista. Tälläkin matkalla on oltava mukana nuo tärkeät asiakirjat. Poliisit valvovat käytäntöä pistokokein. Laiminlyönnistä seuraa heti armoton 135 euron sakko. Tosin meitä lähipolkujen kulkijoita ei ole tarkastettu vielä kertaakaan. Uskon, että poliiseilla on tärkeämpääkin tekemistä, kuin vahtia lähes aution kylän muutamaa asukasta.
Kertakäyttökäsineitä suositellaan käytettäväksi ostoksilla ja muutenkin kodin ulkopuolella. Kasvomaskeja ei ole vielä saatavilla, eikä niitä näy muilla kuin ambulanssiväellä. Hyvin harvoin täällä hälytysajoneuvoja näkee, mutta
viime viikolla meitä sävähdytti, kun ambulanssi ajoi tälle lähes asumattomalle pihakadulle ja pysähtyi parin talon päähän. Hetken kuluttua päästä varpaisiin asti suojautunut ambulanssin henkilökunta haki talosta paareille peitellyn potilaan. Siniset valot vilkkuen poistui ambulanssi paikalta.
Päivät kuluvat uutisia maailmalta ja lähimaista seuraten, puheluita ja viestejä vastaanottaen ja lähettäen. Hyllystä löytyy vielä lukemista, Netistä katsottavaa ja kuunneltavaa. Päivittäiset kotityöt ottavat oman aikansa ja tunnin ulkoilu tuntuu entistä tärkeämmältä. Syksyllä lehtensä pudottaneet puut ovat verhoutumassa herkkään vihreyteensä, polkujen varrelle nousee päivittäin uusia kukkia.
Tänään sade ja raju koillistuuli saavat meren murisemaan ja vaahtopäinä kuohumaan. Suurimman osan Gloria-myrskyn rannoille tuomista puunrungoista ja juurista on raivaustraktorein kerätty pois ja varastoitu valtaviksi kasoiksi. Kuitenkin hiekalle jääneitä oksia ja muita roskia aallot nyt kuljettavat edestakaisin. Keikkuen tulee kevät täälläkin.

                                          ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Syksyn merkkejä ja pientä nautiskelua

Aamurusko
Näyttää siltä, että syksy on tulossa tänne eteläänkin. Vuorokauden lämpötilat ovat pudonneet noin 10 astetta. Toki valoisaa aikaa päivässä on vielä lähes 10 tuntia, aurinko jaksaa edelleen kiivetä korkealle taivaan laelle.  Parhaita ovat aamut kun nousematta sängystä voi makuuhuoneen ikkunasta seurata miten aurinko nousee merestä ja kultaa maiseman. Syystuuli on herännyt ja puistelee korkeiden palmujen lehvistöjä. Kuolleiden lehtien muodostamat kinokset valtaavat puistokatujen varsia. Meren vaahtopäiset aallot kiipeilevät kilvan rantahiekalle.
Parkkiruudut tulvan alla piilossa
Syksyn ensimmäinen rankkasade ja pieni tulvakin on nähty. Ojat eivät jaksaneet niellä kaikkea taivaalta tullutta vettä. Niinpä tulvavesi muutti lähellä olevan ison kirpputorin ja parkkipaikan matalaksi järveksi.

Kun kuumuus ei enää uuvuttanut liikaa, on pyritty kävelemään pidempiäkin matkoja. Eräänä lokakuun lopun päivänä kuljettiin rantapolkuja pitkin naapurikylään. Aluksi hiekkapolku kulki matalassa pensaikossa jatkuen kapeana väylänä läpi tiiviin, korkean kaislikon, kaartaen metsään, jossa tulen mustuttamat männynrungot olivat toipumassa metsäpalon tuhoista. Polku liittyi ajotiehen, joka johti laivatelakan ja venesataman vieritse naapurikylään, jonne saavuttiin lounasaikaan.
Rantakadun ravintoloista leijui herkullisia tuoksuja saaden veden kihoamaan kulkijan kielelle. Ei repussa lämmennyt vesipullo riittänyt ravinnoksi, piti saada jotain tukevampaa. Niinpä seurueemme istahti ravintolan terassille autioituneen hiekkarannan ja turkoosin meren äärelle. Aktiivirannekkeen mukaan oli kävelty yli 8 kilometriä.

Ankan sydämet vartaassa
Mieluiten syön kasvispainotteisesti, mutta Ranskan ravintoloissa se ei aina onnistu. Listalta päätin sitten alkusalaatin ja jälkiruuan lisäksi kokeilla miltä pienet ankan sydämet kesäkurpitsalisukkeen kera maistuvat. Lisuke oli hyvää, eikä sydämissäkään mitään vikaa ollut, mutta vain kolme kahdeksasta pystyin syömään. Juomana seurueellamme oli kylmä rosé-viini. Niinhän siinä sitten kävi, että parin tunnin aterian jälkeen leppoisa lomatunnelma, viini ja isot annokset olivat tehneet tehtävänsä. Eihän me jaksettu enää kävellä vaan kotimatka sujui taksilla. Tosin, seurueemme kolmas jäsen, nuori ja liikunnallinen, päättäväisesti käveli kotiin. Taksin takapenkillä totesimme, että tällainen retki pitää tehdä toistekin.

                          *********************************************