Vihreä on keväinen polkuni |
Vaalien
toinen kierros meni odotusten mukaan ja Ranska sai uuden nuoren presidentin.
Toivottavasti Emmanuel Macron osaa ja onnistuu taitavasti luotsaamaan valtakuntansa
parempaan huomiseen. Tehtävä ei tule olemaan helppo, paljon viisautta ja voimia
nuori mies tarvitsee.
Laukut
on haettu varastosta. Taas voi ajatella Herman Hessen sanoin, että ”on lumousta
joka matkaan lähtö”.
Mieli kuitenkin vaeltelee vielä keväisen kuutamoillan
tunnelmissa. Yksi kevään helmistä oli tanssin ja musiikin täyteinen ilta
teatterissa. Espanjalaisen Ballet Murcian lahjakkaat esiintyjät tanssivat
täydelle katsomolle Carmenin intohimoisen ja traagisen rakkaustarinan. Päässä
soi yhä Bizetin mahtava Habanera ja arkiaskareet sujuvat kantojen kopistessa flamencon tahtiin, mikä ilmeisesti näyttää huvittavan puolisoa.
Vihreältä näyttää myös vesi kanaalissa |
Täällä
Ranskan tuulisessa kolkassa on viime viikkoina saatu nauttia jo monesta kesäisestä päivästä. Onneksi
vielä ei ole ollut rasittavia helteitä, ainoastaan alkukesän raikasta vehreyttä.
Lähtöön sisältyy aina myös haikeutta, niin nytkin kun maisemat jäävät
kauneimmilleen, kaupungin ylle pääskyset kaartelemaan taivaan sineen. Mutta ei
auta, muuttolinnun sielu vaatii lähtemään.
Aude-joella vesi on kirkkaampaa, kukat valkoisia |
Nämä unikot eivät kai multaa tarvitse, suoraan asfaltista nousseet ********************************************************** |