Tammikuussa on näillä seuduilla ollut kunnon pakkaspäiviä ihan kuin ennen vanhaan. Eräänä sellaisena ovella kopisteli lumia kengistään punaposkinen naapuri. Oli tulossa jäältä kalaverkoiltaan ja jätti kotimatkallaan meille huurteisen, yli kilon painoisen kuhan. Mitään maksua ei tuomisestaan huolinut, tuumasi vain lähtiessään, että toivottavasti maistuu. Seuraavalla kauppareissulla mukaamme lähti ylimääräisenä ostoksena kahvipaketti ja karkkipussi. Toivottavasti nekin saajalleen maistuvat.
Huoneen lämpöön tiskipöydälle nostettu kala alkoi
sätkytellä. Nyt nopeasti kuha jatkokäsittelyyn. Uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Mies avasi ja puhdisti kalan vatsan, minä etsin sinne täytettä.Tuoreita yrttejä
ei tietenkään ollut. Pengoin ruoka- ja jääkaappia. Päädyin pilkkomaan kalan
sisään voinokareita, vadista viimeisen
omenan, sitruunamehua, vähän epäröiden lisäsin joukkoon kourallisen pieniä
pekonisiivuja, mausteeksi kuivattua tilliä ja Lintulan luostarin mainiota
yrttisuolaa. Kalan käärin folioon ja paketti uuniin.
Meheväksi kypsyi kuha uunissa, lisukkeeksi oli
perunamuusia, punajuuria ja puolukoita. Mies, enimmäkseen lihansyöjä pisteli
poskeensa tietysti kaikki pekonit, otti myös kunnon annoksen kalaa ja omenia,
hyväksi kehui.
Kesken ruokailun kuului ikkunan takaa koputusta. Saman
talon asukas, pörröinen kissaneiti pyrki sisälle tassujaan lämmittelemään.
Avasin sille oven ja tervehtimis-seremonian jälkeen tarjosin sille murusen kalaa.
Ei edes haistellut sitä vaan pörröinen häntä purjeena asteli saunan
pukuhuoneeseen, jossa on lattialämmitys. Kehräsi hetken lämpimällä matolla,
kierähti kerälle ja nukkui sitten 9 tunnin päivä-unet.
.jpg)
