Uusilla poluilla

Carcassonne, Canal du midi

Monen peräkkäisen sadepäivän jälkeen aamu valkeni aurinkoisena mutta viileänä. Toppatakki niskaan ja nilkuttamaan uusille lähipoluille. Minnepä muualle kuin kuljeskelemaan pitkin vihreävetisen kanaalin rantaa kohti lähellä olevaa rautatie-asemaa ja vähän siitä ohikin. Liikenne oli vielä melko hiljaista. Sen tiesi myös puiston oksien kätköissä lymyilevä mustarastas, joka luritteli aamulaulunsa auringolle.

Kaupungilla ei tervehditä vastaantulijoita, kuten tehtiin entisessä kotikylässä, mutta kanaalin polkujen kulkijat tervehtivät, usein mieltä lämmittävän hymyn kera. Korvalaput korvilla juoksevista hyväkroppaisista hölkkääjistäkin osa tervehti, osa syventyi sykemittareihinsa. 

Carcassonnen asemankello

Ihan pakko oli etsiä mantelipuu ja tervehtiä sen oksien lomasta keväistä sinitaivasta.


********************************************************

Muuton jälkeen

Muuttopuuhat alkavat olla paremmalla puolella. Varsinainen tavaroiden rahtaus matkoineen sujui muutamassa tunnissa. Kolme salskeaa muuttomiestä pisti ammattitaidolla tuulemaan. Miesten mentyä entisen kodin lähtösiivous vei meiltä kahdelta kolme pitkää päivää. Lähtökään ei enää tuntunut haikealta. Olen iloinen, että lähtiessä ehdin nähdä istuttamani keltaiset krookukset ja eriväriset hyasintit täydessä kukassaan.

Nyt asumme muuttomiesten tuomien laatikoiden seassa kolmannen kerroksen pesäpöntössä. Tavarat hakevat paikkojaan ja koko ajan jotakin on kateissa. Silti asunto alkaa tuntua kodiltamme. On kyllin lämmintä, tupla-ikkunoita ei tarvitse kuivatella. Alue on rauhallinen ja uni maistuu.

Autolle saimme vuokrattua lähes tämän asunnon kokoisen luksuspaikan naapuritalon parkkihallista. Seisokoon nyt siellä ja hankkikoon parkkipaikkansa vuokra-rahat polttoainekulujen säästöillä. Me voimme jalkautua niin paljon kuin kantapään luupiikki sallii. Kaikki tarpeellinen löytyy kävelymatkan päässä. 

Saimme vihdoin netin ja puhelimenkin heräteltyä eloon. Tosin onnistuminen vaati muutaman kävelylenkin palveluntarjoaja Orangen tiskille apua anomaan.

                    ************************************************************

Muutama mutka matkassa ja haikeuttakin

Vuokrasopimus on vihdoinkin allekirjoitettu. Ennen sitä koettiin kaikenlaisia yllätyksiä. Välillä etsittiin kadonnutta ajokorttia, joka myöhemmin löytyi muuttofirman tiskin alta. Ehti kuitenkin aiheuttaa unettoman yön. Sitten katosi asunnonvälittäjä. Hän oli täysin unohtanut sovitun tapaamisen, eivätkä kollegat saaneet häneen yhteyttä. Turhaan odottelimme tihkusateessa asunnon ulkopuolella, suomalaispinna oli kireällä ja ärräpäitä ilmassa.

Seuraavana päivänä tuli pahoittelusoitto ja uusi tapaamisaika, jolloin vuokrasopimus allekirjoitettiin. Tavattiin myös asunnon omistaja, varsin sympaattiselta vaikuttava ikämies.

Ennen sopimuksen allekirjoitusta piti hankkia todistus uuteen asuntoon siirtyvästä kotivakuutuksesta. Sekään ei tullut lupauksista huolimatta ajoissa vaan aiheutti ylimääräisen hakumatkan (ilman ajokorttia).

Nyt on tilattu sähköt, vesi, puhelin, nettiyhteys ja kolme komeaa muuttomiestä. Unettomat yöt, ranskan puhuminen ja ymmärtäminen ovat vieneet voimia. Takki on aika tyhjä näillä räpistelevillä muuttolinnuilla.

Sateisen alakuloisena ja viileänä alkoi helmikuu. Eilen olin näkevinäni mantelipuissa vaaleanpunaisia nuppuja. Tänään nekin ovat harmaita. Pihan yksinäinen hyasintti värjöttelee viluissaan, pienet keltaiset kehäkukat nuokkuvat.

Annan hyvien muistojen tästä talosta ja kylästä tulvia mieleeni samalla kun kuuntelen haikean kaunista musiikkia. Tunnelmiini sopii mainiosti tämä Buikan tulkitsema 'En Mi Piel' en vivo. Sanoja en ymmärrä, ovat varmaan kauniit nekin. Kaiken touhuilun keskellä on hyvä pysähtyä hetkeksi, antaa musiikin avata tietä uudelle, kuten keväälle, auringolle ja muutokselle.

Blogini lukija, pysähdythän hetkeksi kanssani kuuntelemaan.

 Buika 'En Mi Piel' en vivo

          ***************************************************************************