Välimeri

Pilvien raosta pujahtaneet auringonsäteet leikkivät laineilla, mainingit vyöryvät ikiaikaisia laulujaan lämpimälle rantahiekalle. Harmaa meri huokailee.

Tänään ajattelen heitä, ihmisiä, joiden unelma elämästä poissa sodan julmuuksista, joiden toivo paremmasta tulevaisuudesta on hautautunut tuon meren syvyyksiin. Heidän pakomatkansa on päättynyt. 

                      ********************************************************

Syysmatkan loppupäivät

Millaun silta, siltamaksu 7,50 euroa

3. matkapäivä

Olikohan syy kirkkaan kuutamon vai matkajännityksen kun unet karkasivat aamulla jo kello 5.30. Huoneen syy se ei ainakaan ollut. Oli täysin hiljainen, mukavan viileä huone, iso, sopivan pehmeä vuode ja miellyttävän lämmin untuvapeitto. Nyt oli reilusti aikaa käydä suihkussa, tehdä aamupala ja vähän eväitäkin matkalle, aterian jälkeen tiskata astiat ja pakata laukut. Iso plussa asunnolle hyvin varustellusta keittiönurkkauksesta. 

Päivä alkoi hiljalleen valjeta kun vielä nukkuva kylä jäi taaksemme. Auton mittari näytti +5 asteen lukemaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin olimme jo autobaanalla kohti Lyypekkiä ja Hampuria kiitävien töihinmenijöiden ja rekkajonojen joukossa. Tiesimme kokemuksesta, että Hampurin ohittaminen on hidasta ja nykivää etenemistä. Niin oli nytkin, mutta eihän meillä ollut mihinkään kiirettä. Vauhtia hillitsivät myös paikoitellen sumuseinämät, joiden läpi ajaminen vaati tarkkuutta. Läheskään kaikissa autoissa ei näyttänyt olevan päällä sumuvaloja. Auringon noustua sumu hälveni. Hampurin eteläpuolella autoruuhka pysähtyi noin 15 minuutiksi. Kun jono pääsi etenemään, näkyi kaiteen vieressä hätävilkut päällä seisomassa säiliörekka, jonka ympärillä pyöri muutamia palomiehiä laitteineen. Siinä saattoi olla liikenteen pysähtymisen syy.

Hampuri jäi taakse ja liikenne eteni kohti Bremeniä. Tien molemmin puolin laitumilla näkyi lehmikarjan lisäksi aterioimassa varsin suloisia pieniä peuroja. Bremenin ohitettuamme poikkesimme parille levähdyspaikalle jaloittelemaan ja vähän myöhemmin vielä piknik-lounaalle suurien lehtipuiden varjoihin. Mäkiset ja metsäiset maisemat olivat vielä kesäisen kauniit silmää hivelevine vihreine laaksoineen. Kölnin jälkeen käännyimme ajelemaan pitkin tuliperäisen Eifelin vuoriston kohti Luxemburgia ja Mosel-jokea. Moottoritien kiihkeä rytmi vaihtui maltilliseen maisemareitin ihasteluun. Moselin rinteillä oli syksyn viinisato kypsynyt ja sen korjuu alkanut. Auringonlaskun aikaan olimme jo Pohjois-Ranskassa Metzin lähellä pysäköimässä sinistä kulkijaa hotellin parkkipaikalle. Kuu kurkisteli vastapäisen kirkon tornin takaa hotellihuoneeseen, mutta vetäisin verhon kuutamon eteen ja annoin unen tulla. Tänään oli ajokilometrejä kertynyt lähes 800.

4. matkapäivä

Viileä oli tämäkin aamu kun sininen kulkija liittyi moottoritien autovirtaan. Parin tunnin ajon jälkeen kurvasimme levähdyspaikalle jaloittelemaan. Auton mittari näytti + 8 astetta. Tuulikin oli herännyt ja puhalsi luihin ja ytimiin. Kiersimme nopeasti vain auton ympäri ja matka jatkui. Chalonin kohdalla poistuimme moottoritieltä. Tietullin kohdalla poliisipartiot ja tullimiehet viittoilivat rekkoja ajamaan tien sivuun, jossa näkyi seisovan jo rivi aiemmin pysäytettyjä. Muu liikenne sai jatkaa eteenpäin. Arvelimme, että ehkä poliisit tutkivat oliko rekkojen lastitiloissa mahdollisesti salamatkustajia.

Meidän reittimme kulki läpi viljavien peltomaisemien kohti lännen vuoristoa. Isot karjalaumat käyskentelivät vihreillä laitumilla, joilla syötävää näytti riittävän yllin kyllin. Jossakin vaiheessa navigaattori tuli hieman leikkisälle tuulelle ja ohjasi matkaamme pitkin pieniä kyläteitä.

Eräässä uinailevassa pikkukylässä huomasimme ravintolan ja pysähdyimme sen eteen. Koska siinä oli muitakin autoja, uskoimme että ravintola on auki. Astelimme huoneeseen, jossa kävi kiivas keskustelu olut- ja punaviinilasien ääressä. Paikalla oli vain miehiä. Tiskin taakse ilmestyi paikan isäntä, joka ohjasi meidät liitutaulu kainalossaan ruokasalin puolelle. Taululle oli kirjoitettu kolmen ruokalajin päivän menu. Salissa oli lisäksemme parissa pöydässä ruokailijoita lopettelemassa ateriaansa. Eipä ollut ruuassa valittamista kun lautasellani höyrysi emännän tuoma kaunis purotaimen jättikatkarapujen ja kasvisten kera, jälkiruuaksi sain vadelmapannacotan. Mies valitsi uunissa kypsytetyn naudanlihapadan lisukkeineen, jälkiruuaksi jäätelöpalloja. Lähtiessä kiittelimme isäntää hyvästä ruuasta. Hän ja keskustelijat juomiensa äärestä toivottivat meille hyvää päivänjatkoa. Annoimme navigaattorille kartalta toisen kohteen ja hieman luovien pääsimme kohti oikeaa päämäärää. Tulimme siihen tulokseen, että navigaattorin lisäksi mukana on hyvä olla kunnon kartta.

Viimeisen illan hotelli sijaitsi vuorten ympäröimissä maisemissa keskellä muita hotelleja ja erilaisia liikkeitä. Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa josta oli näkymät hotellien kirkkaasti valaistuille pysäköintialueille ja iltaruskon punaamille vuorille. Kilometrejä tälle päivälle tuli noin 600.

5. matkapäivä

Yösijaan ja aamupalaan tyytyväisillä matkaajilla oli edessään vain noin 420 km:n taival läpi tutun ja kauniin vuoristomaiseman. Tie kiipeili välillä yli 1200 metrissä, laskeutui sitten alle 700 metriin, sukelsi välillä tunneleihin. Tuli taas ylitettyä Millaun upea silta, josta olisi ollut huikeat näkymät alas laaksoon, mutta sillalle ei saanut edelleenkään pysähtyä maisemia ihailemaan. Vähitellen tie alkoi laskeutua kohti rannikkoa. Jo aamulla sää oli ollut puolipilvinen, nyt koko taivaan peitti pilviverho ja pian ensimmäiset pisarat iskeytyivät tuulilasiin. Päivä oli puolessa ja sade tauonnut kun pysäköimme kotikadulle. Lämpöä oli sopivasti noin 20 astetta kun raahasimme kantamukset autosta sisälle talvikotiin. Kytkettiin sähköt ja vesi päälle. Siitä se arki pääsi taas alkamaan. Tätä syysmatkaa tehtiin autolla yhteensä reilut 3100 km.    

Silta  kanaalin yli lähellä Ranskan talvikotia

************************************************************

Mitä jäi mieleen syysmatkalta

1. päivä

Jo monena syyskuun lopun päivänä oli järven yllä näkynyt etelään lentäviä hanhiparvia. Samaan aikaan tiedotusvälineet kertoivat Eurooppaan, jopa Suomeen asti tulevista pakolaisvirroista.

Koska syksyn muuttomatkamme Ranskaan oli varattu, päätimme lähteä, astua laivaan ja katsoa mitä tapahtuisi. Ystävät hieman varoittelivat, että uskallatteko ihan oikeasti lähteä. Aluksen lähdön kanssa oli vähän epävarmuutta, koska sen edellisen illan lähtö oli peruuntunut sähkövian takia ja vielä lähtöpäivänä ei ollut varmuutta laivan lähdöstä. Vika oli saatu kuitenkin korjattua ja illan pimentyessä pääsimme ajamaan suurikokoisen Silja Galaxyn uumeniin. Hieman haikein mielin katselimme etääntyviä Turun sataman valoja.

Vaan eipä ollut tunnelma haikea laivan sisätiloissa. Nuoret risteilymatkustajat olivat aloittaneet juhlintansa jo hyvissä ajoin. Luovimme humalaisten nuorten lomitse hetkeksi laivan pianobaariin, jossa mies ensimmäisen matkapäivän kunniaksi otti tuopin olutta, minä lasillisen punaista kuplivaa, jota baarimikko oli suositellut. Olisimme mielellämme kuunnelleet hetken pianomusiikkia, mutta sitä ei ollut nyt saatavilla. Joimme drinkkimme ja kiipesimme 9. kannella olevaan hyttiimme nukkumaan. Yö sujuikin aika rauhallisesti, ehkä risteilijät olivat majoitettu johonkin muuhun kerrokseen. Hyvä niin.

2. päivä

Kello 6 ajoimme laivasta nukkuvan Tukholman pimeään sunnuntai-aamuun. Auton mittari näytti +3 astetta ja vilkkuvalo varoitti liukkaudesta. Liikenne oli lähes olematonta. Hiljalleen päivä valkeni ja pian huurteinen ruoho kimalteli nousevan auringon valossa. Olin avannut radion ja sattumalta sieltä tuli suomenkielistä ohjelmaa. Puheen lomassa soi miellyttävää viihdemusiikkia, saatiin kuulla jopa sitä eilen kaivattua pianonsoittoa. Tuntui ihan sunnuntailta. Muutamalla levähdyspaikalla kävimme happea haukkaamassa ja vähän jaloittelemassa, mutta ilman viileys auringonpaisteesta huolimatta sai palaamaan nopeasti lämpimään autoon. Helsingborgiin asti liikenne pysyi hiljaisena, mutta vilkastui kun siirryimme tielle kohti Malmöä ja Kööpenhaminaa. Puolen päivän jälkeen ylitimme Juutinrauman salmen pitkin 16 km:n mittaista siltaa ihaillen sinisenä liplattavalla merellä näkyviä valkoisia purjealuksia. Pian Kööpenhaminakin jäi taakse ja reilun 2 tunnin kuluttua lähestyimme jo uutta meren ylitystä, eli vajaan tunnin mittaista matkaa Tanskan Rödbystä Saksan Puttgardeniin. Rödbyn satamaan tultuamme pääsimme ajamaan suoraan laivaan, joka samassa lähtikin auringossa kimmelteleville aalloille. Laivamatkan aikana ehdimme syödä rauhassa lounaan ja siirryttyämme laivan keulabaariin näköalapaikoille juoda jälkiruuaksi cappuccinot. Matkustajia oli vain kourallinen, joten tilaa tuntui olevan ruhtinaallisesti.

Puttgardenista ajoimme läpi pienten ja siistien kylien edellisiltä matkoilta tuttuun majapaikkaan suurten puiden katveeseen. Ulko-oveen oli kiinnitetty lappu, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi majoittautumaan. Ovi oli auki ja niinpä kannoimme kassimme sisälle. Mies totesi, että tänään oli ajettu kaikkiaan 830 km, eikä tuntunut missään. Sää oli nyt lämmin ja aurinkoinen. Teimme tunnin kävelylenkin ihaillen omakotialueen pihojen kauniita kukkaistutuksia. Kylän koirat ilmoittivat kovaäänisesti huomanneensa meidät. Käännyimme kylätieltä peltoja halkovalle hiekkatielle, jossa väistelimme toinen toistaan suurempia etanoita. Laajat viljapellot oli puitu. Taivaalla hanhiparvet jatkoivat matkaansa, mutta me palasimme majapaikkaamme. Illalla asunnon mukava isäntäväki palasi vierailumatkaltaan ja pistäytyi tervehtimässä meitä kysellen saksan englannin ja ranskan kielisekoituksella tarvitsemmeko jotakin. Emmehän me mitään tarvinneet. Avasimme hetkeksi TV:n nähdäksemme uutisia ja sääennusteen huomiselle. Kielitaitomme ei riittänyt ymmärtämään mitä huolestuttavaa oli tapahtunut 5000 pakolaisen keskuksessa. Sääennuste lupasi aurinkoa seuraavalle päivälle. Yöllä katselimme ikkunan läpi toisiamme, minä ja lähes täysikuu. Kuu jatkoi katseluaan, mutta lopulta minä nukahdin. 
Jatkuu...

Malmön silta, siltamaksu  oli 47 euroa

                                   **************************************************************