Kahlaamme plataanien alle kerääntyneissä lehtikasoissa kohti omalääkärin vastaanottoa. Apteekista saimme mukaan rokotteen, jolla torjutaan kausiflunssa. Painamme soittokellon nappia, ääni kajahtaa jossain sisätiloissa. Pian ulko-ovi aukeaa sähköisesti. Odotushuoneessa istuu neljä madamea ja yksi monsieur. Kaikki he vastaavat tervehdykseemme. Istuudumme seinustalle korkean takan viereen. Takan leveälle reunustalle on sijoiteltu pieniin ryhmiin koristekurpitsoita. Ikkunan vieressä olevasta kaiuttimesta kuuluu vaimeasti klassista musiikkia. Ikkunan edessä on värikäs lastenpöytä, leluhylly ja pari pientä tuolia. Keskellä huonetta matalalla pöydällä on iso röykkiö aikakauslehtiä. Musiikin lisäksi lehtien rapina on ainoa ääni huoneessa. Vuoroaan odottavat selailevat lehtiä tai istuvat omissa ajatuksissaan, mitään keskusteluja ei käydä. Jälkeemme tulee vielä kaksi naista. Jokainen odotushuoneen tuoli on nyt varattu.
Vastaanottohuoneen ovi avautuu, edellinen potilas poistuu ulko-ovesta. Lääkäri kurkistaa ovelta ”teitähän on paljon täällä, kuka on seuraava?” Lääke-edustajalta vaikuttava mies nousee, ottaa suuren salkkunsa ja seuraa lääkäriä vastaanottotilaan.
Tuntuu siltä, että täytyy varautua pitkään odotteluun. Pöydällä lojuva lehtikasa vaikuttaa liian vaikeatajuiselta luettavalta, mutta leluhyllyn kirjoista voisi jotain ymmärtääkin. Niinpä me suomalaisvanhukset päät yhdessä tutkimme satukirjojen isoa tekstiä ja katselemme iloisenkirjavia kuvia. Kirjojen parissa aika kuluukin rattoisasti. Sisään on tullut uusia potilaita, entisiä siirtynyt vastaanoton kautta pois. Olen parhaillaan lukemassa jännityskertomusta, jossa koirakonstaapeli astuu kanalaan ja komentaa rikospaikalla pörrääviä kärpäsiä ”Hajaantukaa”. Riemastun repliikistä ja kikattelen sitä miehelle. Samalla huomaan, että kaikki katselevat meitä. Jonkun ilmeestä voin lukea lauseen, että tuolla ulkomaalaisella ei taida lääkitys olla kohdallaan, nolottaa. Onneksi on meidän vuoromme mennä lääkärin luokse.
Viehättävä omalääkärimme haluaa kerran vuodessa nähdä meidät molemmat. Minut hän tapaakin kolmisen kertaa vuoden mittaan, mutta miehellä kun ei ole mitään lääkitystä, tämä rokotustapaaminen on ainoa kerta. Lääkäri kuuntelee sydämet, mittaa verenpaineet, tuikkaa rokotteet käsivarteen, kyselee kuulumiset ja miten kesä Suomessa sujui. Miehen verenpaine on hieman koholla. Lääkäri kyselee pelkääkö mies häntä tai pistämistä. Mies ei myönnä kumpaakaan. Lähtiessä lääkäri mittaa uudelleen miehen verenpaineen, joka nyt on laskenut normaalilukemiin. Palkkioksi lääkäri antaa miehelle karamellin, minulle vain uusii verenpainelääkkeen reseptin.
Kotimatkalla hihittelen vielä koirakonstaapelin repliikkiä, mutta miehen mielestä siinä ei ole mitään huvittavaa. Toivottavasti ensi kerralla löydän kirjan leluhyllystä ja saan tietää miten tarina jatkuu.
************************************************************
.jpg)
Ihanan ihana tarina. "Hajaantukaa"
VastaaPoistaVoisit varmaankin käydä lukemassa sen jutun loppuun, ehkä siinä vaiheessa jo joutuisit testiin. Annoit virkistävän naurun. Kiitos.
Hih, ensi kerralla sitten lopputarina. Tuo 'hajaantukaa' oli jo vähän kuin meillä kerran vierailleen paikallislapsen repliikki, lapsi teki parhaansa puhuakseen vähän ranskaa, hän pelkäsi koiraa ja komensi sitä 'allez-vous-en s'il vous plait'. Lopputulos oli varmaan sama kuin kärpästen kanssakin :)
VastaaPoistaNyt se on sitten todistettu, että miehet pelkäävät piikkiä enemmän kuin naiset vaikka eivät sitä myönnäkään. Ensi kerralla muista vähän vapista niin saat karkin sinäkin.
Hienoa. satu lapsille sai ilon päivääsi. nyt vain pitäisi tehdä vaikka "tikusta asiaa" että pääsisit karsomaan sadun lopunkin.
VastaaPoistaHymyn sait aikaiseksi heti aamutuimiin.
Huh, enpa ole muistanut rokotusta tana vuonna! Toivottavasti parjaan kutenkin eteti tarvitse menna vastaanotolle lukemaan vanhoja lehtia.
VastaaPoistaHih, kiva tarina elävästä elämästä. Näitä lisää, kiitos! :)
VastaaPoistaKiva, että meni rattoisasti lääkärille odottelu. Sadut on aina kivaa luettavaa!
VastaaPoistaOllaanko sielläkin vaiteliaita odotussalissa? Luulin, että vain Suomessa. Tai olen kyllä huomannut, että pohjoisen ihmiset rupattelevat herkemmin vieraidenkin kanssa.
Jos minä olisin satukirja, tahtoisin ehdottomoasti että sinä lukisit minut. Sinulla on just oikea asenne :).
VastaaPoistaTahtoisin olla nyt koirapoliisi, tai, mikä ettei, kärpänen. Jatkuu... :)
Unelma~
VastaaPoistaNäen jo itseni nenä litteänä odotushuoneen ikkunassa laskemassa montako potilasta on paikalla. Jos on enemmän kuin viisi, voin pienellä riskillä pujahtaa noin tunniksi jatkamaan sadun lukemista.
Sirokko~
Pelkäsi ehkä yhtä paljon piikkiä kuin viehättävää, vilkasta ja uteliasta tohtoriakin.
Mummeli~
Sadut ovat mukavia ja täynnä hauskoja käänteitä. Ilmeisesti olen tulossa taas lapseksi kun sadut kiehtovat.
hpy~
Toisinaan vuoroaan odottavalla näkyy olevan mukanaan oma kirja, jota lukevat. Ilmeisesti aikakauslehdet ovat vanhoja, moneen kertaan luettuja.
Lilas~
Se on yhtä riemua kun kielipuoli oivaltaa sadun tekstiä.
aimarii~
Lääkärin odotushuone on jotenkin erikoinen paikka, koska siellä ei rupatella. Ehkä jollakin odottajalla on kipuja, toisella voi olla kuumetta, väsymystäkin. Muualla juttelu alkaa helposti.
Lastu~
Voi satukirja-Lastu, sinusta löytyy ihania tarinoita. Niitä luen, niistä nautin ja lisää haluan.
Ystävälliseltä vaikuttaa sikäläinen lääkäri. Suomessa lääkäreillä ei ole tapana kysyä, mitä potilaalle kuuluu. Julkisella puolella sitä paitsi ei koskaan tapaa samaa lääkäriä uudestaan. Olemme tapauksia, emme ihmisiä.
VastaaPoistaTervehdys!
VastaaPoistaItse olen kyllä kohdannut Suomessakin ystävällisiä ja potilaasta, siis minusta, kiinnostuneita lääkäreitä. En ole kokenut olleeni "tapaus", hyvää tuuria ehkä. Ja rupattelu on ollut varsin tavallista ja runsasta milloin missäkin odotustilanteessa. Suomalaisethan ovat oikeastaan aikamoisia suupaltteja, mutta hiljaisuudessakaan ei vaivauduta.
paskeriville
Ina~
VastaaPoistaVarsin sympaattinen ja hyvää huolta pitävä on lääkärimme. Hänen luokseen on päässyt nopeasti myös vieraamme hoidattamaan lomalla sattuneita haavereita. Viime aikoina Suomen tuttavat ovat valittaneet, että terveyskeskuksessa joutuu joka kerta eri lääkärin luokse ja aikaa kutakin potilasta kohti on todella vähän.
Paskeriville~
Aikoinaan Suomessa minulla oli vuosikausia sama työterveyslääkäri, joten julkisen puolen palveluja en ole paljoakaan joutunut käyttämään. Verikokeisiin muistan jonottaneeni vähintään pari tai kolme tuntia, toisin kuin täällä pikkukylässä, jossa kiertävä sairaanhoitaja tulee kotiin sovittuna kellonaikana, ottaa verikokeet ja vie ne mennessään lähikaupungin laboratorioon.