sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Helluntai-aamun haastevastailua

Jo toukokuun alussa sain 11 kysymyksen haasteen Piipeltä Kylätiellä blogista
Kiitos Piipe mukavista kysymyksistä.

Ranskasta lähdön valmistelutouhuissa ja kevätmuutossa aika vilahti ihan huomaamattomasti ja vastaus viivästyi. 
Aikaisemmin olen tällaiseen haasteeseen vastannut ja edelleenhaastanut, joten nyt tyydyn vain lisäämään vastaukseni.

1. Mikä vuodenaika on mielestäsi kaikkein paras ja miksi?
Alkukesä, juuri tämä aika. Talven jälkeen heräävä luonto, jäistä vapautuneet vedet, valon runsaus.

2. Oletko kaikkiruokainen?
Kaikkea voin syödä, valitettavasti usein liikaakin.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?
Kesä on dekkareiden aikaa. Luen parhaillaan Kati Hiekkapellon kiehtovasti kirjoitettua esikoisromaania ”Kolibri”. Tätä ennen luin ruotsalaisen Ann Rosmanin esikoisdekkarin ”Majakkamestarin tytär”.

4. Käytkö kesäteattereissa?
Käyn kerran tai pari kesässä, toivottavasti myös tulevana kesänä.

5. Mikä elokuva on saanut sinut kyyneliin?
Voi niitä on monta, mm. Mikko Niskasen Pojat ja siinä Vesa-Matti Loiri sydäntäriipaisevana Jakena, myös Roman Polanskin koskettava filmi Pianisti.

6. Hellyttävin lapsuusmuistosi?
Mummolan pieni, uskollinen karitsa, joka pikkulampaan äänellä määkien seurasi minua joka paikkaan. Kesäaamuina pääsin tädin mukana aamulypsylle hätistelemään koivunoksalla kärpäsiä pois lehmien kimpusta. Toisella kädellä huiskin kärpäsiä, toisella silitin jaloissani pyörivän karitsan pehmeää turkkia.

7. Millaisia leikkejä leikit lapsuudessasi?
Lapsuuskotini oli järven rannalla, joten kesät polskuttelin siskojen ja veljien kanssa vedessä, rakensin asumuksia käpykarjalleni, ruokin sitä voikukkapuurolla, koristelin kukkasin navetan karjoineen.

8. Muistatko ensimmäisen opettajasi nimeltä?
Aino-ope oli ankara vanhan ajan kurinpitäjä.

9. Oletko koskaan käynyt Ahvenanmaalla?
Muutaman kerran, kauan sitten lomailimme siellä pari viikkoa.

10. Missä maassa haluaisit ehdottomasti käydä?
Irlanti ja Islanti kiehtovat molemmat.

11. Suurin unelmasi, mikä on jo toteutunut tai odottaa toteutumistaan?
Unelmat tulevat ja menevät. Parhainta on elää nyt ja tässä. Tietysti sitä toivoo, että läheisillä on kaikki hyvin ja että oma terveys pysyisi kohtalaisena.

                    *****************************************


6 kommenttia:

  1. Kiitos, Simpukka! Olipa kiva lukea vastauksesi! Onnellista tässä ja nyt -hetkeä ja iloista kesäaikaa täällä Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Piipe. Ihanasti on tämä kesä alkanut.

      Poista
  2. Mukava täydennys henkilökuuvaasi. Kiitos.
    Muistan minäkin huiskineeni äidin lypsyapuna kärpäsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida nykyajan supernavettojen lehmät tarvita kärpästen huiskijaa. Nykyisin jopa pelkäisin lehmiä, toisin kuin silloin pikkupiikana karitsaystäväni kanssa.

      Poista
  3. Ihana lapsuudenmuisto ja kauniisti kuvattu. Kuljin mukanasi lypsylle, vaikken koskaan lypsyllä ole ollutkaan, ja silitin mielessäni karitsan turkkia.

    Pianisti on hieno elokuva, joka kestää aikaa. Monta kertaa olen sen katsonut. Polanski on upea ohjaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että viihdyit kanssamme varhaisella aamulypsyllä.
      Polanski on todella lahjakas ohjaaja, samoin elokuvan pääosan esittäjä, surusilmäinen Adrien Brody.

      Poista