Musiikkia Suomesta

Viime aikoina olen selaillut monien blogien talvisia tunnelmia ja ihaillut toinen toistaan upeampia lumikuvia. Suomi-kaiho on vallannut mieleni. Kuulokkeissani soi usein Jean Sibeliuksen Valse triste tai Toivo Kuulan Lampaanpolska. Lumikuvien ja musiikin luomaa haaveiden Suomea kaipaan. Tosin joku TV:stä tallennettu kirosanojen säestämä Emma-gaala jysäyttää haaveilijan nopeasti tähän aikaan ja maan kamaralle.

Siihen asti kunnes joku tapahtuma nostaa taas pään pilviin. Muutama päivä sitten tuli tällainen tähtihetki ja pääsin Suomi-tunnelmiini. Tämä tapahtui noin 100 km:n päässä suuressa Toulousen yliopistokaupungissa. Vähän jännitti ajaa miljoonakaupungin keskustaan, mutta onneksi oli lauantai-iltapäivä, liikenne sujuvaa. Olimme varanneet myös hotellin keskustasta. Ajo hotellin parkkihalliin oli jonkin verran haastavaa, koska tila sijaitsi neljän avattavan portin takana maan alla.

Halle aux Grains de Toulouse ulkoapäin, kuva kopioitu netistä

Illan kohteemme oli v. 1860 punatiilestä rakennettu kuusikulmainen musiikkihalli Halle aux Grains de Toulouse. Se rakennettiin aikoinaan viljan ja kotieläinten kauppahalliksi, 1950-luvulla tilat muutettiin teatterin, rock-konserttien, sirkuksen, nyrkkeilykisojen ja erilaisten näyttelyiden areenaksi. 1970-luvulla todettiin paikan erityisen hyvä akustiikka, jota vielä paranneltiin kun muutettiin se Orchestre National du Capitole de Toulousen konserttitiloiksi. Hallia pidetään yhtenä Euroopan parhaimmista, orkesteria ympäröivissä katsomosaarekkeissa on 2200 istumapaikkaa.

Hallin sisätilat, kuva kopioitu netistä

Hotellimme sijaitsi lähellä hallia ja muutamassa minuutissa olimmekin jo ihmisvirran mukana menossa sinfonia-konserttiin, jossa puhalsivat suomalaiset tuulet. Nuoren, taitavan suomalaisen kapellimestari Klaus Mäkelän johtama Toulousin kaupungin sinfoniaorkesteri (Orchestre National du Capitole de Toulouse) soitti Jean Sibeliuksen sinfonian nro 2.  

Olipa hienoa olla mukana kuulemassa, näkemässä ja liikuttumassa. Istuimme toisella penkkirivillä lähes kosketusetäisyydellä orkesterista. Ehdin jo pelätä, että olemme liian lähellä. Mutta turha oli pelkoni. Konsertti alkoi Finlandia-hymnillä. Kun sen ensimmäiset sävelet kohosivat ilmoille ja lempeästi sulkivat syliinsä, sai musiikki vallata kuulijansa.

Klaus Mäkelä, kuva kopioitu konsertti-ilmoituksesta

Nuori kapellimestari johti taitavasti orkesteria tahtipuikollaan. Hän liikkui kevyesti kuin balettitanssija, kuin sadun Peter Pan lumosi yleisön taikasauvallaan, vei yhdessä soittajien kanssa kuulijan hetkeksi ihmeelliseen musiikin maailmaan, jossa tarinaa kertoivat ja tunnelmaa loivat niin monet erilaiset instrumentit.

Niin me, kuin monisatapäinen ranskalaisyleisökin nautti kuulemastaan. Aplodit jatkuivat ja jatkuivat. Konsertin huipentumana iki-ihana Finlandia-hymni päätti myös konsertin.

Kuulemaansa tyytyväinen yleisö poistui hallista hyväntuulisena keskelle yllättäen alkanutta rankkasadetta. Vain harvalla näkyi olevan sateenvarjo mukanaan. Mekin kipitimme pikavauhtia ne muutamat askeleet hotelliimme ja perillä totesimme olevamme läpimärkiä. 

Siispä vaatteet kuivumaan, lämpimään suihkuun ja nukkumaan. Iltaruokailu jossakin lähikadun ravintolassa jäi väliin. Kenties sitten ensi kerralla.

                                    

                                            **************************************