tiistai 15. helmikuuta 2022

Herää, keittiössä on poliisi

Tapahtui 1960-luvun alussa pienessä kylässä.

Oli sunnuntai-aamu. Olin ollut edellisenä iltana lavatansseissa.  Valoisassa kesäyössä en malttanut nukkua vaan muistelin vielä illan tapahtumia. Jenkat, valssit ja jivet oli tanssittu enimmäkseen tyttöpareilla. Pojat seisoskelivat seinustoilla tai ulkona välinpitämättömän näköisinä. Sitten musiikki vaihtui tangoiksi ja muiksi hitaiksi. Tyttöparvi orkesterikorokkeen vieressä oli innokas vietäväksi musiikin, tanssin ja nuoruuden  huumaan. Poikien parvessa näytti olevan se yksi, joka nosti punan poskille.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus nukkua pitkään. Heräsin syvästä unesta pikkusiskon kovakouraiseen nipistelyyn ja ravisteluun, sekä hätääntyneeseen, lähes itkuiseen kuiskaukseen poliisista keittiössä. Unisin silmin tihrustin herätyskelloa, se oli vasta seitsemän.

Pikkusisko oli herännyt alakerrasta kuuluvaan kolinaan ja luullut äidin olevan keittiössä aamutoimissa. Hän kertoi, että oli mennyt alakertaan ja ovella huomannut poliisin, joka oli laittamassa tulta hellaan ja yski äänekkäästi, vaikka keittiössä ei ollut yhtään savua. Poliisia säikähtänyt  pikkutyttö perääntyi ja hiipi hiljaa minua herättämään.

Sillä aikaa kun me supisimme yläkerrassa pikkusiskon kanssa, oli äiti alakerran makuuhuoneessaan herännyt keittiöstä kuuluvaan kolinaan ja yskimiseen, sekä huuteluun ”Huomenta rouva!”

Kun äiti meni keittiöön, siellä häntä odotti virka-asuinen kiiltäväsaappainen kyläpoliisimme. Hän oli kookas jo ikääntynyt, vähän TV:sta tuttua  Reinikaista muistuttava, savolaiseksi hidaspuheinen, mopolla liikkuva, omia omituisiakin aikatauluja noudattava. Siihen aikaan kylässämme kuten ei paljon muuallakaan maaseudulla pidetty ovia lukossa. Niinpä konstaapeli pääsi saapastelemaan sisälle toimittamaan virka-asiaansa. Tämä sunnuntai-aamun asia oli edellisenä vuonna kuolleen isämme kalastusluvan siirtäminen äidille.

Poliisi sai virka-asiansa hoidettua, lisäksi muutaman kupillisen kahvia. Nousi sitten moponsa selkään ja jatkoi matkaansa. Pikkuveljet olivat siskolle vihaisia kun tämä ei ollut herättänyt heitä. Vaativat, että seuraavalla kerralla kun poliisi tulee, heidät on herätettävä ensimmäisinä.

                               ***********************************************************

 

6 kommenttia:

  1. Vaikutti aivan dekkaritarinalta, mutta lieneekö sittenkin totta?
    Aikoinaan pienten kyläyhdyskuntien asukkaat tunsivat toisensa, virkamiehiä myöten. En ihmettelisi, jos tuttu poliisi piipahtaisi kylään vapaa-ajallaankin asiaa toimittamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Totuus on tällä kertaa tarua ihmeellisempi, olin paikalla. Äiti itse piti kohtaamistaan virkavallan kanssa hupaisena ja muisteli sitä naureskellen.
      Tapahtuman jälkeen meidän kodin ulko-ovet pysyivät öisin lukittuna.

      Poista
  2. Hieno muistelu. Voin hyvin kuvitella tilanteen. Vastaavanlainen olisi voinut tapahtua entisessä kotikylässäni syrjäseudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita. Mieleenpainuva kokemushan se oli.
      Oviahan ei pidetty koskaan lukossa. Päivällä jos talo jäi tyhjäksi laitettiin vain luuta ulko-ovelle merkiksi, että ketään ei ole kotona. Oi niitä aikoja!

      Poista
  3. Hih, ihan erilaista kuin nykyään.
    Herättäkää minutkin kun poliisi tulee käymään! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se oikean kiiltäväsaappaisen poliisin näkeminen koppalakissaan ollut elämys pikkupojille, jotka muutenkin jo aamusta iltaan leikkivät rosvoa ja pollaria.

      Poista