tiistai 12. elokuuta 2014

Kuutamolla kuunneltua

On lämmin aurinkoinen elokuun ilta. Pienen sataman laivalaiturille on kannettu pöytiä, tuoleja ja penkkejä, grillikatokseen rahdattu soittimia ja karaokelaitteet. Paikalle on kerääntynyt kesäasuihin pukeutunutta kylän väkeä. Penkkien läheisyydessä pysäköitynä seisovat niin rollaattorit kuin lastenvaunutkin. Karaokelaulajia on saapunut maakunnan eri kolkista, kuulijoiksi myös paikkakunnan kesäasukkaita, kaukaisimmat Espanjasta ja Italiasta asti. Ulkogrillistä leijailee paistuvan makkaran tuoksu. Satamamakasiinin kahviosta saa kylätoimikunnan naisten valmistamaa kahvia ja tuoretta pullaa.
Naapurit tervehtivät toisiaan ja vaihtavat kuulumisia, vieraampi väki hakeutuu istumaan penkeille veden äärelle. Osa lauluvuoroaan odottavista esiintyjistä kävelee edestakaisin keskittyneen näköisinä, kokeneemmat istuvat kaikessa rauhassa juttelemassa tuttaviensa kanssa. Komearaaminen ja -ääninen Jaska ruutupaidassaan aloittaa esitykset. Hienosti vedetty valssi ”Nuoruusmuistoja” saa yleisöltä lämpimät aplodit ja ”lisää”-huutoja. Laulut ja laulajat vaihtuvat, on monta yllättävän tasokasta esitystä.
Aurinko kuuntelee vielä ”päivänsäde ja menninkäinen”-laulun, purppuroi laskeutuessaan taivaanrannan poutapilvet ja uppoaa jonnekin saarien taakse. Pian upea täysikuu kiipeää metsän takaa katselemaan illanviettäjiä.  Laulut ”täysikuu” ja ”hopeinen kuu” vuorottelevat illan mittaan monen laulajan ohjelmistossa.
Tuttu puhelias kylänmies istahti viereemme penkille, vaihdettiin kuulumisia, ihmeteltiin pitkää hellekautta ja ihasteltiin kirkasta superkuuta. Mainitsin, että taidan olla hieman kuuhullu kun nukun huonosti täydenkuun aikoihin. Mies veteli rauhallisia haikosia pikkusikaristaan ja sanoi nukkuvansa hyvin paistoipa kuu tai ei. Sitten hän tuumasi, että kehtaisikohan kertoa yhden täysikuuhun liittyvän oudon jutun. Pyysin kertomaan.
Hän oli kärsinyt vuosikymmeniä käsissä olevista syylistä. Syylänpoistoaineella ne hävisivät, mutta tulivat pian takaisin. Muutama vuosi sitten hän oli ollut taas apteekissa ostamassa syylänpoistoainetta.  Vieressä vuoroaan odotellut mies oli sanonut hänelle, että älä osta noita tököttejä, hän tietää paremman konstin. No minkä muka?
Hän sai mieheltä ohjeet: Seuraavan täydenkuun aikaan, ojenna kohti kuuta syyläkätesi, sivele sitä toisella kädelläsi kolme kertaa poispäin itsestäsi. Muuta ei tarvita, syylät häviävät.
Vaikka hän ei uskonut tippaakaan miehen ohjeeseen, niin seuraavan täydenkuun aikaan hän kuitenkin piilossa silminnäkijöiltä kokeili konstia.  Muutaman viikon päästä hän huomasi, että syylät olivat hävinneet, eikä niitä sen koommin ole ollut. Huomiostaan riemastuneena hän soitti Etelä-Suomessa asuvalle pojalleen, jolla oli sama ongelma. Poika naureskeli isän ”mustalle magialle”, mutta kokeili konstia samoin tuloksin.  Uskomaton on täysikuun vetovoima, kun saa syylätkin häviämään.
Miehet jatkoivat juttelua muista aiheista. Oma huomioni kiinnittyi viereisen pöydän tapahtumiin.
Pöydän ääressä istui kolme keski-ikäistä rouvaa seuraamassa lauluesityksiä. Pian yksi heistä, pitsimekkoinen, punainen kukkakoriste mustissa hiuksissaan, nousi esiintymään, hyvin lauloi hänkin. Kun hän palasi takaisin, toinen rouvista sanoi hänelle ”Nythän sinä lähdetkin mukaamme mökille saunomaan ja uimaan”.
”Kiitos vain kutsusta, mutta en tule missään tapauksessa”, vastasi pitsimekkoinen ja julisti ”Minä en voi sietää maaseutua. Inhoan kotieläimiä, pelkään lehmiä ja hevosia. En lähde metsiin kompuroimaan, eksymään ja itikoiden syötäviksi. Kasvimaista sain lapsena tarpeekseni kun kitkin ja harvensin kilometrien mittaisia porkkana- ja lanttupenkkejä. Enkä kyllä ui järvessä, siellä on kaikenmaailman noro- ja ebolaviruksia, kolibakteereja ja vihaisia, isoja haukia. Hyi, ihan puistattaa. Uin mieluummin kylpylöissä tai etelän hotelleiden uima-altaissa”.
Kutsun esittänyt nainen nousi ja sanoi viileällä äänellä: ”No, menehän sinä sitten kaupunkiin. Me lähdetään tästä mökille uimaan”.
Pian mekin hyvästelimme juttukaverimme ja läksimme kotirannalle. En muistanut ottaa kameraa mukaan illanviettoon ja superkuun nousu jäi kuvaamatta. Nappasin kuitenkin vaatimattoman kuvan laineilla välkkyvästä kuunsillasta samalla kun satamasta kuului ”hopeinen kuu luo merelle siltaa…”

                                ****************************************************

6 kommenttia:

  1. Onpa mukavaa luettavaa kesäisen illan vietosta. Kuva on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista Minttuli.
      Nyt tuo kuutamo on enää muisto vain, harmaat pilvet peittävät pimenevän taivaan. Jossakin jyrisee ukkonen.

      Poista
  2. Satumainen kuu ja kuunsilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat eräs tämän satumaisen kesän kauneimmista luontoelämyksistä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niinpä, superlämpimän kesän upea lahja.

      Poista