sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Savonmualta lähetään ja rahhoo on evväänä


Tyynykassini

Vielä kaksi päivää ja kaksi yötä ennen lähtöä. Vaate-, kirja-, ym. pinoja on vähän joka puolella huushollia valmiina laukkuihin laitettavaksi. Pitäisi vielä tyhjentää ja pestä pakastin ja jääkaappi, siivota tämä kesäpesä kevättä varten, valmiiksi ottamaan vastaan muuttolintunsa.

Olen huomannut, että yksi tärkeimmistä tavaroistani matkalla on oma tyyny. Automatkan aikana pidän sitä joko niskan takana tai kyynärpään alla. Päiväunien ajaksi siirrän sen pehmikkeeksi turvavyön alle, ettei kaulaan tule vyön tekemiä nirhamia. Tyyny kainalossa nousen laivaan tai astelen hotelliin, koska siellä olevat tyynyt ovat mielestäni joskus aika surkeita. Vanhemmiten sitä arvostaa kunnon yöunia, varsinkin matkoilla. Oma tyyny auttaa nukahtamaan ja antaa paremman yöunen. Ehdotin miehelle, että otettaisiin hänenkin tyynynsä mukaan. Ei kuulemma tarvitse, koska nukkuu hyvin vaikka ilman tyynyä. Tottahan se yleensä on, mutta matkoilla joinakin aamuina herätessäni olen huomannut, että tyynylläni nukkuu toinenkin matkaaja.


*************************************************

11 kommenttia:

  1. ihana, en ole koskaan kuljettanut tyynyäni Suomeen asti, mutta oma tyynyt on tosi mukava.
    ymmärränkö oikein, te kuljette Suomen ja Sammakkomaan väliä autolla? kuinka kauan kestää? joskus olen ajatellut itsekin tehdä niin, mutta matkan pituus pelottaa.
    hyvää kotimatkaa!

    VastaaPoista
  2. Onpa kalliin näköinen tyynykassi. Kadehdin sinua vähän, kun pääset lämpimämpään maahan talveksi. Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää ja turvallista matkaa kesämuistot matkaeväinä.
    Onko teidän aikataulunne noin puoli vuotta Suomessa ja toinen puoli Ranskassa?
    Nyt tunnet lähdön haikeutta, ehkäpä tunnet sitä tavallaan keväälläkin Ranskan kodista lähdön aikaan.
    Tavllaan olen jonkinlainen muuttolainen itsekin, mutta mittakaava on paljon pienempi, vain Lounais-Suomen ja Pohjois-Suomen välillä.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin Ranskaan. Taalla Kanaalin rannikolla tanaan kauniit saat. Taivas on sininen, siina ei naymuita pilvia kuin lentokoneiden jattamat. Asteita ei tosin ollut 1/2 kahdeksalta kuin kahdeksan. Lampimamâa luvassa muttei etelampana.

    VastaaPoista
  5. Varopa vain ettei pitkäkyntinen vie houkuttelevan näköistä tyynykassiasi, mihin sitten pää pannaan. Autolla matkaillessa voikin ottaa mukaansa kaikkea kivaa mitä lentokoneen parikymmentä kiloa ei salli...vaikka juuri ison kasan kirjoja.

    VastaaPoista
  6. Vihreatniityt~ Airelle ~ Famu ~ aimarii ~ hpy ~ Sirokko ~
    Kiitos mieltä lämmittävistä hyvän matkan toivotuksista.
    Nyt se muuttotaival taas alkaa. Ensin autolla 400 km, sitten rahtilaivalla vuorokausi Helsingistä Travemundeen, loppumatka n. 2300 km pitkin autobaanoja. Aikaa matkaan saadaan kulumaan 4-5 vrk. Ranskassa pysytellään ehkä noin 8 kk.
    Harmi, etten enää ehdi kiukaan ostoon, jos Ranskassa onkin yhtä kylmä kuin Savonmualla.
    Täytynee ottaa tyyny pois tuosta rahakassista. Kassin saavat vorot viedä, mutta tyynystä en luovu.

    VastaaPoista
  7. Voe mahoton miten haaskoo lukkee omalla kielellä kirjotetutta piällystä.

    Minuva ku vaevoo tuo uniapnea ni sopiva tyyny on kultookin kalliimpoo. Ostoo pörräytin sen Ruskovillasta ja sinne suap pistee täöytettä miten paljo tae vähä vuan, miten millonnii. Kyllä minä sen kanssa venksloonkii mutta sehän soppii jos vuan unta tulloo piäkoppiin.

    Tuommonen rahatyyny oes makkee kanssa. Tae se voes tehhä hyvvee miehelle, se ku ei oo ahne mutta saeta kyllä. Ei millään pahalla tätä huastan.

    Mittee muuten on ranskaks tyyny :)

    VastaaPoista
  8. Lastu ~
    Tiällä piänalusta on oreiller, tarkkaan ottaen maskuliininen un oreiller. Jos tyynynnii pittää olla naes- tae miespuolinen nii enempi se minusta naenen olis.

    VastaaPoista
  9. Että toisillakin on oma tyyny aina matkassa. :) Minullakin on aina automatkoilla ja viimeksi myös lentomatkalla. Oli muuten jäädä lentokenttäkuljetusbussin penkille viime reissulla. Pitää kai kehitellä siihen jokin hihnajuttu, ettei jää lopullisesti...

    VastaaPoista
  10. Liisa ~
    Tervetuloa vieraille poluille.
    Minulla on tuo rahankuvakassi tyynyn kuljettamista varten, on juuri sopivan kokoinen tyynylleni ja sen verran värikäs, ettei unohdu helposti.

    VastaaPoista