Kärpänen opettajana

Lapsuuden maisema

Pieni lettipäinen tyttö, noin viisivuotias, sinisessä mekossaan ja sinivalkoruutuisessa esiliinassaan seisoo raahaamallaan tuolilla ikkunan edessä keskittyneenä ruudun tapahtumaan. Ruudun alareunassa pörrää iso kiiltäväkylkinen, vihreä kärpänen, jonka kulkua tytön etusormi seuraa. Ikkunasta avautuva maisema on niin tuttu, ettei hän malta sitä vilkaistakaan. Tyttö ei tiedä, että ajan myötä tuo maisema tulee piirtymään hänen mieleensä ikuisiksi ajoiksi. Maisemaksi, jossa on aina kesä ja hyvä olla, johon voi paeta kun huolet ja murheet ahdistavat.

Kärpäsen surina tuntuu voimistuvan ja tyttö yrittää matkia sitä, rrrrrrrrrrrrr.  Nuoremmat sisko ja velikin osaavat sanoa ärrän, mutta hän ei, vaikka jo kauan on sitä eri tavoin opetellut. On opetellut loruja toistamalla äidin perässä, siskon ja veljen suuta ja kielen asentoa tutkimalla. Aina uudestaan hän nytkin asettaa kielensä kitalakea vasten ja päristelee. Vihdoinkin aivan yhtäkkiä hänen suustaan tulee tuo kauan etsitty ärrä. Hän toistelee sitä moneen kertaan. Kyllä, kyllä minä osaan sen, tyttö ajattelee. Nyt nopeasti äidille kertomaan. Tyttö pyörähtää tuolilla niin nopeasti, että putoaa mukkelismakkelis lattialle. Sattuu jalkaan, sattuu käteen. En kyllä itke, tyttö päättää, oikaisee esiliinansa ja kiirehtii äitiä etsimään.

Äiti löytyy pihalta marjapensaan luota viinimarjoja poimimassa. Tyttö pysähtyy äidin viereen, ottaa tomeran asennon kädet selän takana ja lausuu kaikki kirjaimet selvästi ääntäen ”Ärrrän kierrrän ympärri orrren, ässän pistän taskuun”. Äiti hymyilee, vihdoinkin tyttö on oppinut tuon vaikean kirjaimen. Lorua rallatellen tyttö hyppelehtii hiekkakasalla leikkivien pikkusiskon ja veljen luokse.

                                 *****************************************************