Salaisuuksien niemi

Tummien kuusten takana näkyy metsäinen niemen nokka. Siellä koivujen kätköissä häämöttää pieni saunamökki. Tarina kertoo, että aikoinaan itse presidentti Kekkonen on saunonut siellä ja viettänyt kesäistä iltaa saunassa ja sen kuistilla miesporukassa, kalajuttujen ja hyvien juomien viihdyttämänä.

Illansuussa uistelen kaislikon reunaa ja käyn mielessäni keskusteluja Kekkosen kanssa. Kun kyselen hänen mielipidettään päivän politiikasta, vastauksena olen kuulevinani hiljaisen kumean huokauksen, jota en osaa tulkita sen enempää myönteiseksi kuin kielteiseksikään kannanotoksi.  Päätän vaihtaa puheenaihetta. Ehdotan Urkille, että pyydäpä Ahtia antamaan uistimeeni joku kala. Pyynnölläni en tarkoita Kekkosen aikalaista Ahti Karjalaista, vaan oikeaa veden haltijaa. Vastauksena on taas sama salaperäinen huokaus. Kelaan uistimen veneeseen ja soudan lähemmäksi rantaa, jossa huomaan maihinnousun kieltävän taulun. Tirkistelen puiden takana näkyvää rakennusta ja olen näkevinäni varjon liikahtavan ikkunan takana. Samassa kuulen taas huhuilun. Joko minä tässä haamuja herättelen. Soudan nopeasti kotirantaan. Illan tyyntyessä kantautuu laiturille sama mystinen ääni.

Rannalla kaloja siivoava naapuri toteaa, että ääni kuulostaa kaulushaikaralta, joka on tullut taas tänne kesänviettoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Hän kertoo myös, että monikaan ei ole sitä nähnyt, sillä lintu osaa kätkeytyä rannan risukoihin. Sen erikoinen ja kantava soidinääni muistuttaa pulloon puhaltamisen ääntä.

Joten ei haamuja, eikä mystiikkaa, silti soutelen usein niemen ohi toivoen näkeväni vilauksen tuosta taitavasta kätkeytyjästä. Toinen syy souteluun on se, että lopultakin...

Ahti antoi ahvenia,

Urho uistimeen kuhia,

vaan haukipa haavista hypähti

alle aaltojen pakeni.

                                **********************************************