Puolen
päivän jälkeen olivat vesi ja sähköt katkaistu, jääkaappi tyhjennetty ja pesty,
metalliset sälekaihtimet laskettu ikkunoiden suojiksi. Talvipesälle
toivotettiin rauhallista kesää ja matka alkoi.
Kaupunki jäi
taakse. Päivä paistoi, tien varren punaiset unikkopellot keinuivat tuulessa, tähkäpäät
kypsyivät keltaisilla vehnäpelloilla. Sininen kulkija liittyi moottoritien
autovirtaan. Ohitettiin Montpellier ja huomattiin, että oli melkoinen
vastatuuli. Mistral-tuulen puuskat ravistelivat kiukkuisesti puita tien
varsilla, heiluttelivat rekka-autojen kontteja. Tuulivaroituksia ilmestyi
moottoritien infotauluihin. Liikennevirta hidastui, ajo muuttui vastatuuleen luovimiseksi. Vauhti
piti sopeuttaa tuulen vaatimuksiin ja tankkaamassa piti käydä tavallista
useammin.
Majapaikat maalaismaisemista
poissa liikenteen melusta, oli etsitty ja varattu netistä. Lyonin jälkeen
sukellettiin moottoritieltä pienelle metsäiselle tielle. Vanha, vähän hupsu
navigaattorimme, Pekka Puupääksi nimetty, johdatti kulkumme pitkin maatilojen pellonpientareita,
missä karja laidunsi, kanat ja kukot kuopivat maata, uteliaat lampaat kurkkivat
kulkuamme.
Määränpäästä löytyi rauhallinen ja kaunis pihapiiri pienen lammen
läheisyydestä. Ystävällinen madame toivotti meidät tervetulleiksi ja ohjasi viehättävään
unikkoteemaiseen pihatupaan. Auringonlaskun aikaan tuuli oli tyyntynyt ja jaloittelimme
lammen rannalla kuunnellen lintujen iltakonserttia rantakoivikossa. Illan
pimennyttyä madame koputti ovellemme ja toi meille yllätyksenä teetarjottimen.
Hyvä oli matkalaisten nukahtaa puhtaalle tuoksuvien unikkolakanoiden väliin.
****************************************************************
Mukavaa seurtata reittiänne kotimaahan. Kaunis paikka jossa olette ensimmäisen yön viettäneet
VastaaPoistaMielenkiinnolla odotan jatkoa:)
Olimme tosi tyytyväisiä ensimmäiseen majapaikkaamme maaseudun rauhassa. Virkein mielin oli hyvä lähteä seuraavana aamuna jatkaman matkaa.
PoistaIhana seurata matkaanne kotimaahan. Joko on mones paluu keväällä kot iSuomeen?
VastaaPoistaKiva, että viihdyit mukanamme. Taitaapa olla jo kahdeksas kevätmatka. Monenlaisia majapaikkoja on näihin reissuihin sisältynyt.
PoistaPekka Puupää! Ratkesin. Hyvää jatkomatkaa kesälaitumille!
VastaaPoistaKiitos Mary. Hieman vanhuudenhöperö Pekka Puupää on ollut välillä melko persoonallinen matkaopas.
Poista