Muuttomatka kesäpesään, osa 2

Kauniissa unikkovuoteessa sikeästi nukkuneet matkaajat havahtuivat aamulla kännykän herätykseen. Aamupala oli tarjolla isäntäväen ruokasalissa. Tuoreen leivän ja kahvin tuoksut tulvahtivat vastaan kun vähän arkaillen astelimme sisälle heidän kotiinsa. Talon välitön, muhkeaviiksinen isäntäkin oli nyt kotosalla ja yhdessä vaimonsa kanssa piti vieraista huolta. Hän puristi mehua appelsiineista, toi pöytään mukilliset maitokahvia, kehui emännän aamulla leipomaa pähkinäleipää ja briosseja, kantoi korillisen lämpimiä voisarvia ja patonkeja, vaati maistelemaan kotitekoisia herkullisia hilloja. Samalla kertoi, että hänen haaveenaan on ajaa moottoripyörällä Skandinavian kierros aina jäämerelle asti. Hän levitti pöydälle kartan, josta esitteli matkasuunnitelmaansa. Emäntä myhäili taustalla. Kysymykseemme miehensä mukaan lähdöstä, hän pudisti päätään nauraen.

Aamupalalla vierähti lähes 2 tuntia. Ennen lähtöä pihalla isäntä esitteli vielä komean harrikka- moottoripyöränsä, jolla aikoo Skandinavian matkan tehdä. Muistona mukavasta majapaikasta pakkasimme autoon kolme purkkia makoisaa hilloa ja lupauksen, että unikkohuone odottaa meitä kun palaamme syksyllä takaisin Ranskaan.

Eilinen vastatuuli oli taas herännyt, mutta tänään hieman rauhallisempana. Iltapäivällä poikkesimme lounaalle vielä Ranskan maaperällä, kävimme ostamassa hieman juustoja viemisiksi ja iltapalatarvikkeita illan majapaikkaan.

Luxemburgissa pysähdyimme vain tankkaamaan sinisen kulkijan. Mosel- joen joutsenet jäivät keinumaan tuulisilla aalloilla kun tiemme mutkitteli läpi salaperäisen satumetsän kohti Saksaa ja huikaisevan kauniista Eifel-vuoristoa, jossa kerrotaan olevan noin 340 sammunutta tai nukkuvaa tulivuorta. Tuuli oli tyyntynyt, mutta pilvimassat vaelsivat pitkin vuorten rinteitä valmiina ryöpsäyttämään sadekuuroja.

Kölniä lähestyttäessä pilvet väistyivät ja majesteetillinen Rein-joki tervehti kulkijoita. Pian avulias navigaattorimme Pekka Puupää pääsi ohjaamaan kulkuamme kohti illan majapaikkaa ja tekikin sen taas leikkimielellä. Aluksi kartanlukija yritti seurata kartalta navigaattorin ohjeita, mutta joutui luovuttamaan. Matkanteko oli yhtä poukkoilua tieltä toiselle. Olimme jo luopumassa toivosta kun metsäisen, kapean tien päässä pienessä kylässä Pekka Puupää ilmoitti, että perillä ollaan. Tien molemmin puolin oli puutarhojen ympäröimiä omakotitaloja. Missään ei näkynyt kylttiä varaamastamme lomahuoneiston sijainnista. Toivoimme, että navigaattori olisi tällä kertaa oikeassa ja soitimme lähimmän talon ovikelloa.  Oven avanneelle rouvalle näytimme netistä tulostetun huonevarauksen. Ilme totisena hän käänteli paperia ja tutki sitä tarkasti, nyökytti sitten päätään ja tiukkasi pasportia. Ilmeisesti olimme oikeassa paikassa. Pian pihalle tuli nuorempi nainen, joka saksaa ja ranskaa solkaten kertoi, että rouva on hänen äitinsä ja puhuu vain venäjää. 

Tytär esitteli meille tulevan yösijan. Silmät pyöreinä katselimme isoa eteisaulaa, tilavaa olohuonetta, jossa katseenvangitsijana toimi koko seinän peittävä outo maalaus. Oli ruokailunurkkaus, hyvin varusteltu keittiö, romanttinen makuuhuone kaappeineen ja peileineen. Isossa kylpyhuoneessa oli hyllyt täynnä erikokoisia pyyhkeitä, seinustalla kylpyamme ja erillinen suihkukoppi. Kaikista huoneista avautui näkymä upeaan puutarhaan. Talon seinustalle oli rakennettu viihtyisä terassi korituoleineen ja grillivarusteineen.

Kävimme hakemassa tavaramme autosta. Kun tulimme takaisin, totinen rouva odotti meitä paperinipun kanssa. Tytär kertoi, että nyt täytyy allekirjoittaa kolmisivuinen vuokrasopimus ja samalla sitoutua korvaamaan mahdollisesti aiheuttamamme vahingot. Juhlallisen hiljaisuuden vallitessa allekirjoitimme paperit puolin ja toisin. Tunnelma oli kuin aikoinaan Neuvostoliiton tullissa. Saimme takaisin passimme ja  kopiot sopimuksesta. Yöpyminen piti myös maksaa etukäteen. Kuittia maksusta emme saaneet.

Tytär toivotti hyvää iltaa ja naiset poistuivat. Me valmistimme keittiössä iltapalan ja nautimme sen ulkona terassilla hieman varuillaan ympärillemme vilkuillen.

Seuraavana aamuna olimme lähdössä ja soitimme samaa ovikelloa kuin eilenkin antaaksemme avaimen. Kukaan ei tullut ovelle. Niinpä soitimme uudestaan ja odotimme. Pitkän ajan kuluttua ovesta kurkisti lähes alaston, hyvin uninen nuorimies. Ojensimme hänelle avaimen ja kiitimme yösijasta, hän tokaisi Auf Wiedersehen ja vetäisi oven kiinni, meni ehkä jatkamaan uniaan.

Lauantai-aamun liikenne Ruhrin seudulla soljui ihmeen hyvin. Tien varren metsät näyttivät hoidetuilta, pysähtymispaikkojen puissa liversivät linnut, karja käyskenteli laitumilla. Tuntui ihan uskomattomalta, että alueella sijaitsee valtava määrä erilaisia teollisuuslaitoksia ja sen suurkaupungeissa asuu noin 12 miljoonaa ihmistä.

Hampuriin asti liikenne sujui hyvin, mutta sitten tulikin vastaan kunnon ruuhka kahden moottoritien risteyksessä. Molemmat kolmikaistaiset moottoritiet muuttuivat tietöiden takia yksikaistaisiksi ja siitä hyvästä liikenne pysähteli ja eteni maksimissaan 10 km/t. Lähes kaksi tuntia sitä takkuilua kesti, mutta onneksi meillä ei ollut mihinkään kiire. 

Ehdimme Travemundeen hyvissä ajoin. Oli aikaa jaloitella puistoteillä kukkivien hevoskastanjain katveessa, ihmetellä uimarannan luona olevan suihkulähderivistön hilpeitä esityksiä, istahtaa kiireettömälle aterialle italialaisravintolan aurinkoiselle terassille, katsella ohikulkijoita, reppuselkämatkaajia, pariskuntia ja perheitä. Näkyi myös hienoja rouvia, jotka toivat mieleen menneen ajan kylpylävieraat iltakävelyllä.

Ilta viileni, aurinko painui mailleen. Ajoimme sataman autojonoon odottelemaan laivaan pääsyä. Uni painoi jo raskaasti silmäluomia kun vihdoin puolen yön maissa pääsimme hyttiimme ja saman tien nukkumaan.

Tasaista oli laivan kulku, ei tuntunut keinuntaa. Aamulla kävelimme kierroksen autiolla kannella. Harmaa oli kylmä meri, harmaa taivas.  Siirryimme laivan puolityhjään ravintolaan makoisalle ja runsaalle brunssille, joka alkoi lasillisella kuohuviiniä. Matkustajia oli vähän, näkyi vain muutamia seurueita, saksalaispariskuntia, venäläisiä ja virolaisia rekkakuskeja, jokunen yksin matkustavakin. Ruokailun jälkeen iltapäivä kului hytissä lueskellen ja torkkuen. Tasaista oli laivan kulku seuraavanakin yönä. Aurinkoinen ja lämmin aamu oli vastassa Helsingissä. Oli ihmeen hyvä Suomeen tulla taas.

                          *************************************************************************