tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kirjat ja jalkapallo

Minusta on tullut vanha ja laiska. Juhannushulinan jälkeen ja vieraiden mentyä olen tarvinnut aikaa palautumiseen. Täytyy tunnustaa, että olen nauttinut näistä toipumispäivistä, viileistä, laiskoista sadepäivistä.
Hieman olen riidellyt silityslaudan kanssa kun se lähes joka kerta ohikulkiessani tönäisee minua. Se, samoin kuin ylipursuava pyykkikori yrittävät muistuttaa, että elämässä on muutakin kuin kirjat ja jalkapallo.
En enää tunnista itseäni. Minä, joka olen naureskellut jalkapallolle, samoin kuin jääkiekollekin. Pitänyt niitä ihan hulluna touhuna, aikuiset miehet kiitävät henkensä edestä yhden pallon perässä, repivät vaatteista, huitovat, potkivat ja jopa purevat toisiaan. Ja nyt, ilta toisensa jälkeen toisella silmällä tuijotan TV:stä jalkapalloa, toisella ahmin kirjoja.


Ylemmässä kuvassa olevan kirjapinon olen lukenut juhannuksen jälkeen. Tykkäsin kaikista noista kirjoista. Oman viehätyksensä lukemiseen antoi taustalta kuulunut Tv-selostajan hurmioitunut ääni. Puolen yön aikoihin olen irrottautunut TV:n pauloista ja keskittynyt vielä pariksi tunniksi kirjoihin. Jos olisin arvannut miten hurjaa tekstiä on tuo Pavel Sanajevin kirja ”Haudatkaa minut jalkalistan taakse”, en olisi valinnut sitä yölukemiseksi. Ensin se valvotti, tuli sitten uniin, tuli vielä seuraavanakin yönä.
Tänään kävin kirjastossa. Alemmassa kuvassa oleva kirjapino odottaa lukijaansa. Nyt aion hieman hidastaa lukuvauhtia, onhan kirjojen laina-aika lähes 2 kk. Aion myös vähentää jalkapallon katselua ja lopettaa riitelyn silityslaudan kanssa. Saapa nähdä miten tässä vielä käy.


                                            ************************************************************


14 kommenttia:

  1. Laiskuus vaivaa täälläkin kesäkuun jälkeen ja silitysrauta odottaa pääsyä työhön.
    Haahuilu ja lukeminen, siinäpä näiden koleiden päivien ohjelma on ollut. Ylemmästä kirjapinostasi bongasin Riikka Pelon paljon kehutun, sen hain eilen kirjastosta ja alemman pinon kirjoista lopetin juuri Vera Valan uusimman, Sain sen juhannustuliaiseksi tyttäreltä, sen parissa viihdyin erittäin hyvin!
    Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli,on hienoa, että löytyy kirjastoja, joista saa mieluista luettavaa.
      Tänään on sadetta, tuulta ja ukkoskuuroja. Sopiva päivä aloittaa taas lukeminen, vaikkapa Italiasta, eli Vera Valan Villa Sibyllasta. Jokapäiväinen elämämme oli kyllä hyvä, mutta jonkin verran raskas ja hidas lukea.

      Poista
  2. Hyvä kun osaat elää kirjojen maailmassa, kyllä se silityslautakin lakkaa riitelemästä kun kyllästyy. Voi, melkein käy kateeksi tuo kirjapino ja sen lukuhetket, kun entinen himolukija saa taistella yhden kirjan kanssa että silmät kestää edes sen lukea. "Työn" alla in Aale Tynnin elämänkerta, jo voiton puolella ja seuraavakin kirja jo odottaa vuoroaan, se vain on niin hidasta niin vaikeaa, mutta en voi ihan jättä lukemista unholaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihdyn yleensä mieluummin kirjojen kuin TV:n parissa. Ilmeisesti jalkapalloon hurahtaneet juhannusvieraat saivat minutkin houkuteltua hihkumisillaan pelikenttien hurmaan.
      Pelolla odotan sitä ankeaa päivää, jolloin en enää näekään lukea, enkä voi eläytyä kirjojen maailmaan.

      Poista
  3. Toki pitää kesällä tehdä semmoista, mikä miellyttää ja kiinnostaa. Silitys on jokseenkin turhaa, sanon näin ehkä siksi, etten omista silityslautaa, enkä vuosiin ole käyttänyt rautaakaan.
    Kirjapinosi ovat kunnioitettavan korkuiset. Itselläni ei kesällä noita pinoja ole, mutta syksyn tullen kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan syksyltä ovat viime päivät tuntuneetkin:)
      Ranskassa ei tule luettua kovinkaan paljon. Ranskankielisen tekstin lukeminen on edelleen tosi hidasta, yhtä kirjaa luen viikkokausia. Suomenkielisiä kirjoja luen kesän aikana niin paljon, että niitäpä ei enää löydykään syksyllä Ranskaan vietäviksi.

      Poista
  4. Kunniotettavia kirjapinoja, olet nopea lukija! Hosseinin Ja vuoret kaikuivat on yksi mieluisimmista kirjoista, joita olen pitkään aikaan lukenut. Pelon Jokapäiväinen leipämme otti vähän voimille, vaikka hyvä olikin. Kirjat ovat elämän suola, ja vaikka niitä jonkin verran luen jo iPadilla, niin vanhaa kunnon painotuotetta ei mikään korvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hosseinin kirjat ovat minunkin suosikkeja. Kiehtovat tarinat ja kaunisti kirjoitettu teksti tempaavat mukanaan ihan uuteen maailmaan. Tämän kirjan lopetettuani, teki mieli lukea se heti uudestaan.
      Ennen Ranskaan lähtöä on tarkoitus tutustua e-kirjojen ja e-kirjaston tarjontaan, on myös hankittava laite niiden lukemista varten. Mutta nyt on painetujen kirjojen aika.

      Poista
  5. Kiva postaus ja hyviä kirjavalintoja.

    Älä anna silityslaudan ryppyillä sulle liikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartuin vastatoimeen. Nyt ei enää pyykit, eikä silityslauta ryppyile minulle. Tyhjä pyykkikori uinailee sängyn alla ja silityslauta hävetköön nurkassa.

      Poista
  6. Silittäminen on hyvä viileän illan työ, siinä saa lämpöä samalla.
    Hienoja kirjakasoja. Itselleni ovat Hosseinin kirjat olleet hyvin vaikuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hosseini osaa kirjoittaa upeita kirjoja ja ne ovat hyvin suomennettuja.
      Illalla palelsi, laitoin äänikirjan soittimeen ja ryhdyin silittämään. Kirjaa kuunnellessa pyykkikori tyhjeni lähes huomaamatta, eikä enää paleltanut.

      Poista
  7. Voi kuinka rupesi tekemään mieli kunnon kirjoja! Näin se innostus tarttuu. Paljon olet lukenut ja jalkapalloinnostusta en oikein ymmärrä, kun olen itse vielä siinä vaiheessa, että se tuntuu vähän liioittelulta : ) Mutta koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan" : )

    Kyllä kirjat ohittavat pyykit tärkeydessä. Se on varma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkapallon katselu on jo jäänyt, mutta kirjat kiehtovat edelleen.

      Poista