torstai 30. huhtikuuta 2015

Kavereita kylässä


Suurperhe kanaalilla, äiti ja 12 pienokaista

Kevät etenee kohti vappua ja toukokuuta. On ollut aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä, on ollut myös viileitä sadepäiviä. 
Parhainta kesäisten päivien antia oli ReissuNaisen ja miehensä vierailu Carcassonnessa.  He ja kaksi kilttiä koiraneitoa ajelivat tänne tuolta hieman etelämpää meren rantamaisemista.  Olipa mukava tavata heitä ja höpötellä kuulumisia äidinkielellä, ei tarvinnut miettiä sanoille ranskankielisiä vastineita.

Vierailun alun otimme rennosti ja astelimme ravintolaksi sisustettuun jokilaivaan.  Mukavassa seurassa lähes kolmetuntinen lounastuokio vilahti todella nopeasti. Laiva lipui verkalleen pitkin aurinkoista kanaalia, jonka rannat olivat pukeutuneet alkukesän herkkään vihreyteen.  Sorsapoikueet väistelivät laivaliikennettä piiloutuen rannan onkaloihin heinikon suojaan. 

Lempeän illan pimennyttyä kohti yötä tarinointi jatkui parvekkeen pöydän ääressä vieraiden tuomia herkkuja mutustellessa. Oli ReissuNaisen leipomia suussa sulavia karjalanpiirakoita ja suklaisen viettelevää täytekakkua, nam nam.
Seuraava päivä oli viileämpi ja tuulisempi. Kävimme esittelemässä entisen kotikylän nähtävyyksiä, mm. marmorikaivoksen rotkomaisemia, sekä entisiä ja uusia marmoriveistoksia kaivokselle menevän tien varrelta.

Myöhemmin huomasin, että keskityin enemmän höpöttelyyn ja valokuvat tapaamisesta jäivät minulta ottamatta. Kipeytynyt polveni haittasi jonkin verran liikkumista, ehkä sekin vaikutti valokuvaamattomuuteeni. Sen sijaan vieraamme ottivat kuvia retkeltämme ja niitä voi katsella ReissuNaisen retket  blogista.

Ilokseni huomasin, että blogini on saanut uusia lukijoita. Tervetuloa poluilleni Sulo Heinola ja Marika.

                                         ***************************************************


4 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa poiketa luonanne, kiitos jälleen kerran vieraanvaraisuudestanne! Toivottavasti polvi on jo parempi? Iloista vappua ja lämpimiä kelejä toivotellaan!
    reissunainen ja -mies :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne, ilo oli taas tavata. Mukavaa vapun jatkoa teille.
      Polven kanssa teen edelleen taikoja ja uskon, että kyllä se siitä :)

      Poista
  2. Hyvää vappua ja polvesi kuntoutumista. Kipeän polvi on ikävä juttu.
    Vieraiden tulo tuo piristystä päivää. Mukavaa vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, hyvää vappua sinullekin.
      Vuosi sitten kipuilin kantapään luupiikin kanssa, joka sitten paranikin. Nyt saman jalan polvi kipeytyi, joten vanhuus ei tule yksin.
      Vieraiden kanssa oleminen oli kaikin puolin todellista laatuaikaa.

      Poista