lauantai 11. huhtikuuta 2015

Polkuni varrella




Siellä aaltoili kirkkaan keltainen rypsi- tai rapsipelto lempeässä auringon lämmössä. Ujot unikot nostivat päätään vihreästä ruohikosta. Sireenitkin olivat availleet nuppujaan. 


Hiekkapolkua astellessani eteeni laskeutui poseeraamaan tyylikäs ritariperhonen. Tuntui ihan kesältä.


Minun kesäajatukseni ovat kuitenkin Suomessa, useinkin siellä armaalla Savonmualla. Silloin on mukava kuunnella somaa Savon murteella laulettua 
"Satumua"-tangoa.

                                   *********************************************

16 kommenttia:

  1. Niin eri maailmaa, meillä vielä pellot osin lumenalla. ja siellä kukkii rypsi. Mutta vielä kukkii täälläkin, kunhan ehtii,
    Joko on matka mielessä kotimaahan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kesä-Suomeen tulo alkaa olla usein mielessä. Yöpymispaikat ajomatkan varrelle onkin jo varattu, samoin liput merimatkaosuudelle.

      Poista
  2. Oikeita kesäkuvia jo siellä teillä. Tänääm meilläkin on ollut oikein kaunis ilma ja lämmin. Kukat aukeavat ja muuttolintuja näkyy jo enemmän. On varmaankin mukava pakata laukkuja kotimatkaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesältä nyt täällä tuntuukin mutta eihän Suomen kesää mikään voita.
      Onpa mukava lukea, että lämpöaalto on poikennut sielläkin ja herätellyt luontoa kukkimaan.

      Poista
  3. Voi, on niin kesäisen näköisiä kuvia! Lämmintä on nyt täälläkin. Lumet ovat saaneet kyytiä, muuttolintuja olen bongaillut ja kuunnellut korva tarkkana niiden lauluja. Aurinko paistelee vieläkin (nyt iltapäivällä) korkealla ja saa mielen iloiseksi.

    Onnellista huhtikuuta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe, samoin onnellista kevättä sinulle.
      Ihana, että sielläkin on lämmintä, lumet sulavat ja muuttolinnut tulevat. Niin monta ilon aihetta.

      Poista
  4. Vahvasti näyttääkin jo kesältä. Sieltä kesä sitten aikanaan hivuttautuu tänne pohjolaankin. Ehkä sinun mukanasi.
    Meillä on vielä vahva lumipeite, mutta peippo on tullut ja kuulin sen laulelevankin tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kesä suostuu lähtemään mukaani Suomeen.
      Viime päivät ovat olleet lämpimiä ja aurinkoisia. Olen ihastellut kanaalille ilmestyneitä suloisia pörröisiä sorsapoikueita. Emo perässään 10 – 12 poikasta on silmää ilahduttava näky.

      Poista
  5. Tänään jo lähes kesäisen lämmintä täälläkin, viitisentoista asteatta. Yksi orvokintaimi oli jo tehnyt kukan ja sitruunaperhonen (luullakseni) löysi sen. sen. Mutta kylmää ja sadetta luvassa ensi viikoksi, mitenkähä perhosen käy. Kukantaimet pääsevät vielä lämmittelemään seinien sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on oikullista aikaa. Juuri kun ehtii ilahtua lämmöstä, kevät kääntääkin selkänsä ja talvi yrittää tulla takaisin.
      Hyvä, että kukantaimet pääsevät välillä sisälle odottamaan säiden lämpiämistä.

      Poista
  6. Samanlainen rypsi/rapsipelto avautui vanhempieni entisen kodin ikkunasta, allergisen kauhistus.. Kas vain, minäkin juuri kuvasin samanlaisen ritarin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiennytkään, että nuo kasvit aiheuttavat allergisia reaktioita. Ilmeisesti en ole allerginen, koska niiden lähellä ei ollut mitään erityisiä tuntemuksia.
      Ritariperhonen on varsin kaunis liitelijä, ei vain ole ennen jäänyt eteeni poseeraamaan.

      Poista
  7. Upeaa kukka loistoa on jo Ranskan maalla.
    Siellä lämmössä on hyvä liidellä Meidänkin niityillä lentelevän ritariperhosen.

    Johan on lupsakkata Satumaan haikailua.;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on täällä kauneimmillaan. Vuoroin sataa, vuoroin paistaa, kuten keväällä kuuluukin.
      Voe tokkiisa tuota Savon Satumuata!

      Poista
  8. Niin kaunista! Perhosia näkyy jo täälläkin ja mökillä törmäsin keltaiseen kaunokaiseen, joka oli kyllä liian vikkelä hitaalle kuvaajalle. Upea kuvan sait ritarista :)
    Niin se vain on, että maailmalla on hienoa, mutta ajatukset ovat kotimaassa - niinkuin sydänkin <3
    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on. Ihanaa on alkukesän herkkä vihreys, kukkien paljous, perhoset, lintujen laulu, jota voi kuunnella myöhään yöhön auringon lämmittämällä parvekkeella. Silti tämä muuttolinnun sielu kaipaa pohjoisen valoisiin päiviin ja öihin, pesäpuun perheen luo.
      Mukavaa keväistä viikkoa myös sinulle.

      Poista