Yhä on paikka, missä voi seurata yksinäisen veneen lipumista
pitkin veden pintaa, missä lokit kaartelevat saarien kuvajaisissa, missä
jokainen ilta tuntuu sunnuntailta.
Yhä on paikka, jossa saa kehrätä läheistensä kohtaamisen
lämmöstä ja mielihyvästä, jossa jokainen halaus antaa energiaa.
Onnentunnetta henkäilee lempeästi myös kotisaunan kiuas. Olkoon ulkona vain
kolme lämpöastetta, naurakoon aurinko jo kello kolme aamulla pimennysverhon
raosta. Ehkä unet karkaavat, ehkä jatkuvat tauon jälkeen, kunnes sateen ropina
havahduttaa uudelleen nukahtaneen.
Siellä on tie, missä sauvakävelijät kulkevat pareittain
reippain askelin, missä pienet koululaiset vilkuttavat ulkomaan rekisterikilvin
varustetulle autolle.
Viimesyksyisten ongelmien ja pitkän talvilevon jälkeen Sininen
kulkija voi hymyillä tyytyväisenä moitteettomaan toimintaansa. Ranskalaisen
merkkikorjaamon tietokoneen laatiman kuolemantuomioraportin mukaan mitään ei
ollut tehtävissä. Onneksi menopeliinsä kiintynyt kuski ei uskonut raporttia
vaan vei kulkijamme pienelle nyrkkipajalle. Siellä veikeästi myhäilevä ”taikuri”
kurkisteli konepellin alle, vaihtoi vanhan tilalle jonkun uuden osan, kiristeli
ruuveja, hyräili ja vihelteli. Kun oli taikansa tehnyt, taputteli konepeltiä ja
tuumasi, että kyllä tällä vielä miljoona kilometriä pitäisi päästä. Ihan
selvästi moinen kommentti nauratti sinistä kulkijaa. Meidän elinpäivämme eivät
riitä näkemään miljoonan kilometrin täyttymistä, mutta mielihyvin sen lukeman
Siniselle kulkijalle suomme.
Sininen kulkija matkalla Suomeen majapaikan luona Pohjois-Ranskassa |
Matkalla Suomeen, aamiaisen värikäs alkupala |
Tarjolla myös lämpimiä ja tuoksuvia leivonnaisia, ehkä terveellisiäkin ? |
********************************************************
Ihana tilanneraportti ja hyvä Sininen kulkija, uskollinen nelipyörä :)! Näyttävätpä hyvinkin terveelliseltä nuo aamiaisen leivonnaiset, hihhih...
VastaaPoistaKesän on lupailtu saapuvan ensi viikolla myös Suomeen, sitä odotellessa, nauttikaa hetkestä!
Kiitos ReissuNainen, kiva kun tykkäsit raportista. Pian voit itsekin nautiskella matkasta halki kesäisen Euroopan kotomaan tunnelmiin. Toivon, että matkanne onnistuu täydellisesti. Varsinkin Sveitsin osuus kiinnostaa. Siitä on jo niin kauan kun siellä suunnalla ajeltiin.
PoistaSininen nelipyörä saa matkanteosta täydet pisteet:)
Voiko tuota kauniimmin sanoa kotiinpaluun ihanuudesta. Oikein hyvää, voimaannuttavaa kesää teille täällä.
VastaaPoistaKiitos mummeli, riemukasta kesää myös sinulle.
PoistaNyt kesä näyttää tulevan pienin askelin. Se on hyvä, sen tuloa ehtii seurata ja siitä iloita.
Tykkään aamiaisista ihan hullun lailla. Tulee surku ihmisiä jotka eivät saa aamulla syötyä mitään. Vaikka ehkäpä he nauttivat eniten illallisista :) Oi tuota punaisella piristettyä kattausta kun on kaunis. Ja ne kivat kanat pöytäliinassa ! Yksi porukka kulkee siinä peräkanaa.
VastaaPoistaKunnolliset hotelliaamiaiset ovat matkanteon miellyttävää antia. Saksassa ne ovat aina olleet runsaita ja monipuolisia. Nyt myös paikoitellen Ranskassa on koettu mukavia aamiaisyllätyksiä.
PoistaPeräkanaa pöytäliina on veikeä.
Tunnet niin ihanaa kotiin palaamisen riemua. Hienoa, että auto oli kunnossa ja pitkä matka sujui hyvin. Se on matkan teossa niin oleellisen helpottavaa, että se sujuu.
VastaaPoistaTervetuloa siis nauttimaan kesästä. Kyllä se tulee, vaikka nyt onkin hieman koleaa.
Kiitos aimarii. Suloista on ollut kotiinpaluu, ei viileydestä ja sateista ole ollut paljoakaan haittaa. Vesi on tosin aika korkealla ja veneen jyrkälle rantatörmälle vetäminen haasteellista. Kyllä se matala hiekkarantakin jonakin päivänä vielä veden alta löytyy.
PoistaKaikki on paikallaan niin kuin pitääkin, siitä on hyvä jatkaa. Tuttu palaamisen tunne. Pitkää ikää Siniselle Kulkijalle, ei ole kaikkiin tohtoreihin uskomista :)
VastaaPoistaTuo aamiainen voittaa kyllä kaurapuuron mennen tullen, otanpa tuon suklaacroissantin tuosta...
Ota vain, ole hyvä, se on herkullista.
PoistaTykkäsin myös hedelmävartaasta, sellaista ei tule kotona itse näperreltyä.
On se vaan aika hienoa, että tuttu ykköskoti odottaa meitä täällä Suomessa, maassa missä asuvat kaikkein läheisimmät ihmiset.
Vautsi: aamiaisalkupala ja ihan tuli mieleen omat autokorjaamokommellukset tuosta "kuolemantuomioraportista". Kumman helposti niitä jakelevat ;) Oikein hyvää valoisaa Suomen suvea teille sinne kotikonnuille.
VastaaPoistaKiitos Mary. Mukavaa kesää myös sinulle sinne Normandiaan.
PoistaMaukas, värikäs ja iloiseksi katettu aamupala antoi hyvän mielen koko päiväksi.
Tosiaan, eipä ollut enää luottamusta merkkikorjaamon tietokoneajoon.
Upeaa tekstiä kotiipaluun ja koto-Suomen ihanuudesta. Ainakin saitte hyviä aamiaisia matkalla!
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi voikukka.
PoistaKyllähän se niin vain on, että oma maa mansikka, vaikka hyvä on muuallakin olla.
Asua kahdessa paikassa, ja tarpeeksi pitkän ajanjakson kerrallan (vuorotellen). Kumpaakaan paikkaan ei ehdi kyllästyä, ovat ne niin erlaisia keskenään, ja palaaminen on aina mukavaa. Kuulostaa ihanalta elämäntavalta.
VastaaPoistaSiniselle toivon pitkää ikää, kun siihen tulee niitä kilometrejäkin tavallista enempi.
Olemme olleet tyytyväisiä tähän järjestelyymme kahdesta kodista, kyllästymään kumpaankaan ei ole ehtinyt. Tuleehan sitä välillä jossiteltua, että olisiko ollut parempi pysyä vain yhdessä paikassa, mutta toistaiseksi näin on hyvä.
PoistaSininen kulkija pääsee varmaan ennätysten kirjaan jos saavuttaa tuon maagisen miljoonan kilometrin merkkipaalun. Yksi kolmasosakin siitä tuntuisi jo riittävältä.
Ihania rakkaita muistoja kotimaan matkasta lähti mukaasi.
VastaaPoistaMaittavia aamu herkkuja.
Kyllä se ympäristön vaihdos välillä virkistää mukavasti.
Odotan myös synnyinkotiin matkaa innolla. Laukut olen jo suurelta osin pakannut, vaikka aikaa lähtöön on vielä reilu viikko.
Mukavaa alkavaa kesää, huomennahan taittuu kesäkuuhun.
Kiitos, samoin sinulle mukavaa kesää ja oikein hyvää matkaa synnyinkotiisi.
PoistaTervetuloa (ja mielellään noiden herkkujen kanssa : ).
VastaaPoistaTervetuloa (ja mielellään noiden herkkujen kanssa : ).
VastaaPoistaKiitos Mayo. Kovin viileissä ja tuulisissa olosuhteissa on Suomen suvi alkanut. Kuppi kuumaa ja lämpimät leivonnaiset ovat nyt tarpeen, olepa hyvä:)
Poista