yksi parkkialueen vierustan kouluista |
Kaupungin keskustaan kävelemme kanaalin takana
olevan puiden reunustaman pysäköintialueen poikki. Alue on noin kilometrin
mittainen ja sen reunustalla sijaitsevat kaupungin lukuisat koulut. Aamuisin,
puolen päivän aikaan, kello 14, 17 ja 18 alueella käy melkoinen kuhina kun
lapsia tuodaan tai haetaan autoilla. Käsittääkseni vain lukion
oppilaat saavat kulkea ilman saattajaa.
Muutamien puiden alle sijoitetut maksuautomaatit toimivat
kolikoilla. Joskus niiden käyttö näyttää olevan monimutkaisia. Muutaman kerran puoliso
onkin neuvonut avunpyytäjää mittarin käytössä, joskus on tehty vaihtokauppoja
ja etsitty taskun pohjalta mittariin sopivia kolikoita.
Alkuun ihmettelimme aika huoletonta pysäköimistyyliä.
Autoja oli jätetty kahden ruudun päälle, niin että valkoinen viiva jäi keskelle
auton alle, tai olipa kurvattu poikittain ruutujen päälle. Samaa huolettomuutta näkyy
myös suurten markettien parkkipaikoilla. Nykyisin liikumme enimmäkseen jalkaisin ja tuskin huomaamme enää koko asiaa. Silloin harvoin kun tarvitsemme autoa, suomalainen
tunnollinen kuski parkkeeraa sen oikeaoppisesti vain yhteen ruutuun.
Hiljattain saimme seurata parkkipaikalla pientä
yllättävää episodia. Nuori ja tietysti hauskannäköinen tummahiuksinen
ranskalaismies käveli keskustasta päin autolleen, riisui takkinsa takapenkille
ja istuutui kuljettajan paikalle. Samaan aikaan lähes kohdallemme pysäköi hopeahiuksinen
eläkeläismadame kuhmuisen autonsa. Hän nousi autostaan ja köpötteli etsimään
maksuautomaattia. Myös nuori mies nousi autostaan, otti mukaansa kojelaudalta pysäköintilipukkeen
ja kiirehti madamen luokse, kohteliaasti häiriötä anteeksipyydellen ojensi hänelle
lipukkeen. Sanoi, että oli saanut hoidettua asiansa nopeasti ja jäljellä on
vielä pysäköintiaikaa yli tunti. Madame ilahtui kauniista eleestä ja kiitteli
vuolaasti miestä, johon tämä vastasi ”de rien” (eipä kestä) ja kaasutteli
autollaan liikennevirtaan. Madame oli yhtä hymyä ja täytyy tunnustaa, että niin
oli tämä syrjästäkatsojakin.
Tuntematon tammikuussa kukkiva puu parkkipaikan lähistöllä |
Lähikuva puun kukkasista ******************************************************** |
No olipas ystävällinen mies! Toki itsekin annan käyttämättömän ajan, jos joku sattuu paikalle sopivasti.
VastaaPoistaMukavan näköisiä rakennuksia ja aivan ihmeellistä, että siellä on puut kukassa tähän aikaan.
Hyvää vuoden jatkoa : )
No olipas ystävällinen mies! Toki itsekin annan käyttämättömän ajan, jos joku sattuu paikalle sopivasti.
VastaaPoistaMukavan näköisiä rakennuksia ja aivan ihmeellistä, että siellä on puut kukassa tähän aikaan.
Hyvää vuoden jatkoa : )
Niin oli, huomaavainen ja ystävällinen nuorukainen.
PoistaSaapa nähdä milloin talvi ehtii tänne asti. Ihmeen keväisiä ovat näkymät olleet toistaiseksi.
Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin.
Madamea lykästi komeasti ja mukavasti. Tällaisia ritareita saisi olla enempikin.
VastaaPoistaJalkaisin on kaupungilla mukavinta liikkua.
Viimeisin kaupunki reissumme ei ollut kyllä mitenkään mukava ja turvallisen tuntuinen.
Onpa kaunis kukkiva puu, koreilee täysin kukkasilla, eikä lehtiä ollenkaan.
En uskalla arvata mikä onkaan.
Hyvää tammikuuta!
Kiitos Liplatus, samoin sinulle mukavaa tammikuuta. Hyvän mielen toi sivustakatsojallekin tuon ritarin huomaavainen ele.
PoistaYleensä noihin puihin tulee lehdet sen jälkeen kun ovat pudottaneet kukkansa. Seurailen tilannetta.
Kävin blogissasi lukemassa ikävästä tapahtumasta.
Olipa kohtelias nuorukainen! Tulin hyvälle tuulelle jo pelkästään tämän lukemisesta. Vielä on hyvyyttä maailmassa.
VastaaPoistaOnnellista tammikuun jatkoa!
Kiitos Piipe, myös sinulle onnellisia tammikuun päiviä.
PoistaVielä niitä hyvän mielen tuovia asioitakin maailmassa tapahtuu.
Olen ymmärtänyt, että moinen kohteliaisuus luontuu hyvin ranskalaiseen mentaliteettiin. Jäyhät suomalaiset laittavat parkkilapun mieluusti roskikseen eikä ilahduta sillä "madameja".
VastaaPoistaIhana tuo kukkiva puu, täällä vain huurretta puiden oksilla. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!
Kiitos Anja, myös sinulle kaikkea hyvää tälle vuodelle.
PoistaMelko vierasta on tuollainen kohteliaisuus Suomessa. On vaikeaa osoittaa huomiota tuntemattomalle ja vähintään yhtä vaikeaa on ottaa sitä vastaan.
Voi kuinka herkän suloinen puu siellä jo kukkii. Meillä on nyt ollut hyvin kylmää ja lunta on vähän. Pelkään kukkien puolesta. Luonto taitaa kuitenkin korjaavan vahingot aikanaan.
VastaaPoistaVain reilun viikon kukki tuo kaunis hentoinen puu. Nyt on jo pudottanut kukkansa. Seuraavaksi onkin lehtien puhkeamisen vuoro.
PoistaOlisiko mantelipuu? Ne alkavat kukkia nyt ainakin Israelissa ja kukat ovat samannäköisiä. Ja siihenkin lehdet tulevat myöhemmin.
VastaaPoistaMielestäni se ei ole ihan perinteisen mantelipuun näköinen, mutta niitäkin lienee monenlaisia.
PoistaTuollainen huomaavainen ele antaa sanomattoman hyvän mieleen. Tuo valoa koko päivään.
VastaaPoistaMantelipuut siellä kukassa ja täällä - 25 pakkasta.
Oikeassa olet, tuntui, että maailma kirkastui hetkessä.
PoistaSuojaisissa paikoissa muutamat puut ovat lämmöstä villiintyneet kukkimaan. Loppuviikolle on luvattu kylmää ja jopa lumikuuroja. Kunhan eivät kukkaset paleltuisi.
Samaa kohteliaisuutta olen minäkin saanut kokea Suomessa, tekee aina hyvän mielen, vaikka tarjousta ei voisikaan käyttää.
VastaaPoistaTäällä saavat puut nyt lumikukkia, kevään voi aavistaa vain pidentyvistä päivistä.
Onpa mukava lukea, että tällaisia hyvän mielen tuojia on vielä Suomessakin.
PoistaTaitaa kevät kaivautua kinosten alle odottamaan valon lisääntymistä. Kauniita ovat talven lumikukat ja huurteiset puut.
Taitaa olla mantelipuu tuo kaunotar kukassaan!
VastaaPoistaHuomaavainen mies tuotti siis hyvää mieltä useammalle - niinhän se menee :) Meille kävi vähän samantapaisesti Floridassa, Universal studioilla, kun mukava amerikkalaismies antoi meille perheensä vip-passit, koska he olivat jo lähdössä. Passit olivat päiväpasseja, joten meille oli niistä valtavasti riemua.
Ihanaa kevään odotusta sinulle :)
Kiitos Marianna, samoin sinulle aurinkoisia kevätpäiviä sinne vuonojen rannoille.
PoistaTosi mukava hyvänmielen kokemus ystävällisyydestä teillä Floridassa. Ihanaa, että tuollaista huomaavaisuutta yhä löytyy.