perjantai 8. huhtikuuta 2016

Karkulaiset kaislikossa



Keväisenä päivänä kanaalin rantapolulla tepasteli ihan outo pariskunta. Sain aidan raosta napattua kuvan tuntemattomista kulkijoista. Nettiä tutkimalla ja sieltä kuvia vertailemalla päädyin tulokseen, että kyseessä oli morsiosorsapari (aix sponsa).  Wikipedian mukaan se on amerikkalainen sorsalintu, jota tarhataan Euroopassa, ilmeisesti myös näilläkin seuduilla. Jostakin sellaisesta tarhasta tämä Romeoksi ja Juliaksi nimeämäni pariskunta lienee karannut.

























Oli mielenkiintoista seurata miten kanaalin sinisorsat tulivat katselemaan näitä muukalaisia. Julia vaikutti aika väsyneeltä, eikä paljon liikkunut paikaltaan. Romeo pysytteli siitä puolen metrin etäisyydellä ja tarkkaili valppaana kanaalilla uiskentelijoita. Urokset pysyttelivät vedessä, mutta kolme naarasta nousi vedestä uupuneen Julian ympärille. Näytti siltä kuin ne olisivat kyselleet Julian vointia. Romeo siirtyi muutaman askeleen kauemmaksi ja seurasi sieltä tilannetta. Jonkun ajan kuluttua naaraat palasivat takaisin kanaaliin. Julia laskeutui nukkumaan ruohikkoon, Romeo tuli siihen vierelle turvaamaan parinsa lepoa.
































Vastarannalla kukkivat valkoiset sarjatähdikit kuin pieni keväinen morsiuskimppu. 

                                    ******************************************************

15 kommenttia:

  1. Kauniita lintuja, olisi meidänkin joessa vielä tilaa noin kauniille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita olivat ja värikkäitä, varsinkin uros. Nyt ovat jo kadonneet kanaalilta.

      Poista
  2. Onkohan mandariinisorsia?
    Ihana kohtaaminen ollut, eksoottisempaa.

    Järvellä kävin tänään, muuan sorsa siellä uiskenteli ja lokkeja oli jo jonkun verran saapunut.

    Kauniita sarjatähdikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöskin erittäin värikäs mandariinisorsa taitaa olla näiden sorsien aasialainen serkku. Sitä myöskin tarhataan Euroopassa.
      Romeo ja Julia ovat jatkaneet karkumatkaansa, kanaalilla näkyi yksinäinen merimetso, joka seurasi sivusta kun sinisorsat riitelivät naaraistaan.

      Poista
  3. Kunpa tietäisikin lintujen kielen ja tavat. Varmaan nekin hoivaavat ja tukevat toisiaan. Uros vartioi muita uroksia, mutta päästää naaraat lähelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista on seurata lintujen touhuja tuossa kanaalilla. Kun en ymmärrä yhtään niiden kieltä, enkä tapoja, tulee kovin helposti keksittyä niille inhimillisiä piirteitä.

      Poista
  4. Lintuja on kiva seurata, varsinkin tällaisia komistuksia. Ja kauniit ovat sarjatähdikitkin, kuin kotoiset valkovuokot, vain hiukan toisenlaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbajovis, kiva kun poikkesit Vieraille poluille. Niinpä löysin nyt sinun mielenkiintoisen blogisi ja lisäsin sen heti luettelooni.
      Kevät on kiehtovaa aikaa luonnossa ja puutarhoissa. Kävelyretkilläni kiertelen kurkkimassa aidan raosta lähialueen pihojen pensaita ja kukkapenkkejä.

      Poista
  5. Kevättä on sorsillakin rinnassa. Ihan niinkuin itse kullakin. Siellä näyttää jo kesältä, täällä ihan vielä talvi.
    Sarjatähdikkiä katselin kauan. On niin kaunis. Tulipa mieleen, josko ennen omassa kukkamaassani olisikin ollut juuri sarjatähdikki, eikä karhunlaukka, kuten luulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuntuukin kesältä kun päivä paistaa, ei tuule ja mittarilukema on kivunnut + 22 asteeseen.
      Vaikka siellä on vielä talvi, taitaa valoa ulkona riittää jo pari tuntia enemmän kuin täällä.
      Sarjatähdikkiä kutsutaan ehkä ulkonäkönsä vuoksi myös nimellä Betlehemin tähti.

      Poista
  6. Kaunis lintupari. Toivottavasti Julia sai levätä väsymyksensä pois : ) Hyvää kevättä sinne!

    VastaaPoista
  7. Kaunis lintupari. Toivottavasti Julia sai levätä väsymyksensä pois : ) Hyvää kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mayo. Samoin sinulle oikein hyvää kevättä.
      Kevään myötä olisi tosi soma nähdä Romeon ja Julian uiskentelevan kanaalilla kymmenpäinen poikue perässään:) Luulen kuitenkin, että ovat muuttaneet rauhallisemmille vesille pesimään.

      Poista
  8. Mukavaa katsella ja lukea vihreästä keväästä, joka täällä on edelleen hakusessa. Talvivaatteissa edelleen on liikuttava. Siitä pohjoistuuli pitää huolen. Lokit jo kirmailevat siihen malliin, että pian tuo Kallameri vapautuu. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Liisa. Kevät on täällä nyt vihreimmillään, tosin lämpöä voisi olla enemmän. Toppatakki on täälläkin säähän sopivin asu.
      Vielä muutama viikko Ranskan kevättä ja sitten taas suunta kohti Kallaveden rantoja.
      Oikein hyvää kevättä sinullekin.

      Poista