lauantai 14. toukokuuta 2016

Pohjantähden alle...



on jo kova kaipuu. Viereisestä kuvasta sen ehkä arvaakin. Eräänä keväisenä päivänä kaupungin syrjäkaduilla tulvahti muurin yli sireenin tuoksu ja edessäpäin kulkijaa tervehti valkorunkoinen koivu. 

Nyt pakataan laukkuja, huolletaan ja putsataan autoa lähtökuntoon. Pyydetään säidenhaltijalta suotuisia matkakelejä. 

Pian voi taas astella isänmaan kamaralla ja kuulla tuttua äidinkieltä. Mieli vaeltelee jo kotikunnailla ja riemuitsee läheisten tapaamisista. 



Minä kierrän näitä pihoja, minä kiertelen maailmalla.
Kun minun jalkani väsyvät, levähdän lehmusten alla.

Minä kävelen kivistä katua tai pitkin hiekkarantaa.
Ja joskus on taakkani painava, joskus enkeli minua kantaa. 

 Teksti Jukka Itkosen runosta ”Minä”.

                  ***************************************************

27 kommenttia:

  1. Ihanat sireenit. Katselin eilen kaihoisasti meidän pihan sireenejä ja ajattelin sitä kun ne pian hurmaavat kukillaan ja niiden tuoksulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sireeni ja sen huumaava tuoksu, varsinkin sateen jälkeen, tuo mieleen kauniita ja romanttisia nuoruusmuistoja.

      Poista
  2. Niinhän ne muuttolinnut palaavat. Tervetuloa, kyllä rupeaa olemaan kesäistä. Ehkä vielä koleahtoa, mutta viheriää ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Tuntuu mahtavalta lähteä Suomeen kun vastassa on kesän vihreys. Koleus ei haittaa mitään, sillä jo Suomeen tulopäivänä pääsemme saunaan ja uskon, että vävy on taitellut meille tuoreet saunavastat.

      Poista
  3. Tervetuloa kotimaan kesään! Nauttimaan tästä luonnosta mitä ei voita mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli. Enpä vaihtaisi kotimaan kesää ja Suomen ihanaa luontoa mihinkään muuhun.

      Poista
  4. Aivan ihana runo ja ihanat sireenit. Vai on sielläkin koivuja. Tuntuu varmasti kotoiselta. Oikein hyvää matkaa kotimaata kohti.
    Martta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta. Toivottavasti tuo pitkä ajomatka sujuu hyvin.
      Täällä näyttää olevan muutamassa pihassa koivuja ja nehän aiheuttavat sydämessä lämpimän ailahduksen, samoin kuin sireenitkin. Tosin molempien tuoksu on täällä miedompi kuin Suomessa, täytyy vain nuuhkia lähempää koivunlehteä tai sireenin kukkaterttua.

      Poista
  5. Aika kotoisalta näyttää maisema, koivu sykähdyttää aina, sitä on tottunut pitämään niin suomalaisena. Mukavaa ja turvaisaa kotimatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirokko. Kyllä se pesäpuun ja läheisten kaipuu on niin voimakas, että ilomielin taas matkaan lähdetään.
      Matkustatko sinä kesän aikana Suomeen?

      Poista
  6. Tervetuloa. Turvallista ja mukavaa matkaa : )

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa. Turvallista ja mukavaa matkaa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mayo. Nyt matka on tehty ja päästy onnellisesti Suomen suveen.

      Poista
  8. Kauniisti kukkii syreeni.

    Voi kun mukava, olen onnellinen puolestasi. Tervetuloa kotimaahan!
    Kaihoa ja odotusta on täälläkin, lähtö synnyinseudulle lähestyy.....vielä muuan viikko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus. Suomen suvi otti meidät lämpimästi vastaan.
      Sinulle toivon oikein onnistunutta matkaa synnyinseudullesi.

      Poista
  9. Sireenit, tai syreenit, kuten olen tottunut sanomaan, ovat ihania. Täällä ne kukkivat kilpaa upeiden visterioiden kanssa, mutta ehkä ne ovat juuri ne lapsuuden muistot, minkä vuoksi syreenien kukinta sykähdyttää niin. Hyvää ja turvallista matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos barbajovis. Matka sujui yllättävän hyvin. Liikenne oli maltillista, laivamatka tasaista myötätuulessa ja kesä vastassa. Parhaillaan kukkivat pihan pihlajat, pian tuoksuvat syreenit

      Poista
  10. Kauniit syreenit!
    Oikein tuttuja tunteita laitat sanoiksi <3 Hyvää matkaa ja iloa kotiinpaluuseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna. Nyt vain nautitaan, satoi tai paistoi.

      Poista
  11. Taisit tuoda hyvät etelän ilmat tullessasi, sillä on ollut niin upeat kesäiset päivät jo pari viikkoa ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne etelän upeat ilmat olivat tulleet jo paljon ennen minua. Toivotaan, että ne tulevat pian takaisin tämän viileämmän notkahduksen jälkeen.

      Poista
  12. Hei! Tulin vain kertomaan, että blogini on muuttanut ja löytyy nykyään täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos, että ilmoitit blogisi uuden osoitteesi! Lisään sen omaan lukulistaani.

      Poista
  13. Miten on Suomi-kesäsi alkanut? Varmaan paljon touhua ja tekemistä ja säät on mitä ovat. Mukavaa pian tulevaa juhannuksen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii, oikein mukavaa juhannusta myös sinulle.
      Oikeassa olet, monenlaista touhua on riittänyt. Toki olen myös lueskellut ja laiskotellut.
      Nettiyhteys näillä syrjäseuduilla on ollut surkea, mutta parannusta on luvassa.

      Poista
  14. Ihanaa, että olette taas päässeet kotiin kesäksi. Vielä on paljon valoa ja lämpöä, nautitaan kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelma. Ei ole Suomen kesän voittanutta, nautitaan joka hetkestä!

      Poista