tiistai 3. toukokuuta 2016

Toppatakissa toukokuulle

Vappusää 2016 eteläisessä Ranskassa
Tämä kevät on ollut varsin ailahtelevainen, kuten kevään kuuluukin olla. Vapun tienooksi se järjesti tälle kulmakunnalle kylmän luoteistuulen tanssimaan hyisiä kevätkarkeloitaan suihkutellen joukkoon jääkylmiä vesiryöppyjä. Lehtitietojen mukaan se levitti jouluiselta näyttävän lumipeiton vuorten rinteille. Kanaalin sorsat kerääntyivät hytisten rantanurmelle tiiviiksi rykelmäksi toisiaan lämmittämään. Kansa kaiveli kaapeistaan toppatakit ja lämpimät kaulaliinansa. Vain harva kulkija viipyi kaduilla 150 km:n tuntivauhdilla riehuvassa tuulessa. Vappujuhla kaupungin torilla kutistui kovin vaimeaksi.

Ranskassa Ihmiset ovat huolissaan työelämää uhkaavista heikennyksistä. Päivittäin saa lukea väkivaltaisiksi mellakoiksi yltyneistä mielenosoituksista. Joskus tuntuu, että itse mielenosoituksen aihe on toisarvoinen. Tärkeämpää on riehuminen, näyteikkunoiden rikkominen, autojen polttaminen, väkivaltainen käyttäytyminen, johon poliisi joutuu myös väkivallalla puuttumaan.

Muutama päivä ennen vappua tässäkin kaupungissa  yli 500 mielenosoittajan kulkue eteni lempeässä päivänpaisteessa kaupungin kaduilla. Tämä oli erilainen, hyvin rauhallinen joukko. Ihmiset kantoivat työlainsäädännön uudistuksia vastustavia banderolleja ja kylttejä. Taustalla soi melodinen, jotenkin alakuloinen musiikki. Vain muutan kerran väkijoukosta huudeltiin iskulauseita. Kukaan ei rikkonut kauppojen ikkunoita, ei heitellyt kivillä tai tiilenlohkareilla tilaisuutta valvovia poliiseja. Siitä huolimatta tuntuu, että mielenilmaisun sanoma tuli selväksi kaikille.

Kansa on mielipiteensä uudistusaikeista ilmaissut, eri asia on sitten se mitä poliittiset päättäjät tekevät. Samankaltainen tilanne on varmaan suuressa osassa Eurooppaa, asenteet kovenevat, saavutettuja etuja leikataan. Joku rikastuu, moni köyhtyy. 
Mutta sään suhteen ollaan taas menossa kesäisempään suuntaan.

                               ******************************************************

16 kommenttia:

  1. Hyvänen aika kuinka talvista teillä on. Nyt taitaa Suomen sää olla keväisempi, mutta kaikki olemme menossa kesää kohti.
    Ranskan pitkään kestäneistä mielenosoituksista, väkivaltaisistakin, on uutisoitu. Varmaan siellä joitain uudistuksia tarvittaisiin kun nykyinen tilanna on niin huono eikä paremmasta ole merkkejä. Ranskassa taitaa vain olla niin vaikea muutta mitään.
    Lumetonta jatkoa toivon teille. Kohta kai suuntaattekin kohti kotimaata ja kesää.
    Martta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta. Nyt taas päivä paistaa ja tuulikin on leppoisampi.
      Vajaat kaksi viikkoa vielä ja matka Suomen suvea kohti alkaa. Olenkin seurannut miten kesäisenä toukokuu on siellä alkanut. Jatkuisipa samanlaisena.

      Poista
  2. No huh! Suomessa vappu oli lämmin ja aurinkoinen.
    Surullista, miten maailma nyt kiehuu.Kaikesta huolimatta ihanaa ja kaunista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe, samoin sinulle riemukasta kevättä.
      Innokkaasti odotamme jo Suomeen lähtöä.

      Poista
  3. Onpa lunta tullut runsaasti, mutta nopeasti sulane pois kun toukokuuta elellään.

    Aikamoisessa myllerryksessä elää Eurooppa, muutoksia tehdään talouden parantamiseksi.
    Köyhiltä kun leikataan, niin ahdinko on edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli lämpeni kun kääntyi kaakkoon ja sulatti lumet pois. Sorsat laskeutuivat kanaalilla veteen ja joukkoon ilmestyi ensimmäinen pieni söpö sorsanpoikanen.

      Poista
  4. Monessa Euroopan maassa on nyt vaikeaa ja ihmiset pelkäävät toimeentulonsa ja tulevaisuutensa puolesta. Ranskalaiset taitavat olla hanakampia lähtemään kaduille kuin suomalaiset. Rötöstelyn ja vahingonteon ei pitäisi kuulua missään asiaan, hyvä kun teillä mielenosoitajat ovat olleet rauhallisia.
    Täällä on nyt niin lämmintä että väkisin kiirehtii kevättöitä ja kylvöjä, vaikka almanakkaa katsoessa ei pitäisiä olla minkäänlaista kiirettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti täällä lähdetään aika herkästi kaduille mielenilmaisuihin. Tässä kaupungissa on useampaan kertaan marssittu vastustamaan koulujen lakkautuksia ja nyt noita työelämän heikennyksiä. Ainakin kerran oli traktorimarssi, jolloin viljelijät kasasivat ja sitten polttivat tuotteitaan yhdessä autonrenkaiden kanssa torilla, siivosivat myös jälkensä. Pahemmilta mellakoilta on toistaiseksi säästytty.

      Poista
  5. Oho, tulipa sinne lunta. Mutta se hyvä puoli on että kevät kuitenkin lämmittää sen pois.
    Joka puolella kuohuu, se ikävä ja vakava asia. Suomalaisilla taitaa olla vain pienempi tempperamentti että laittaisivat vastaavanlaisia hulinoita ja ilkivaltoja pystyyn kuin mitä saamme televisiosta nähdä muualla.
    Silti mukavaa kevättä toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki, samoin sinulle aurinkoista kevättä.
      Usein noissa mellakoissa on mielenosoittajien joukkoon soluttautuneita anarkisteja, jotka lietsovat väkivaltaista käyttäytymistä poliiseja ja järjestystä vastaa.

      Poista
  6. Eurooppa on mylleryksessä kaikin tavoin ja luonnonvoimat näyttävät konstejaan nekin.
    Toivotaan nyt, että kesä lauhduttaa kylmät viimat ja kuumat tunteet, mutta Euroopan tulevaisuus kyllä jännittää. Täällä Norjassakin elellään nyt huonoja aikoja, työttömyysluvut ovat yllättäen huikeat ja talous on heittänyt häränpyllyä. Pakolaisten virta osuu huonoon aikaan, joten konfliktien määrä kasvaa ja maaperä on otollinen vihan viljelyyn. Anarkistit löytävät oman areenansa kaiken tämän keskellä.

    Kaikesta huolimatta, hyvää toukokuuta ja aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna, samoin sinulle aurinkoista ja iloista kesän alkua.
      Toivotaan todellakin, että kesän myötä ylikuumenneet tilanteet Euroopassa rauhoittuisivat.

      Poista
  7. No ohoh, enpä olisi odottanut tuollaista toukokuuta siellä, meillä vaan sateli vettä. Olen ollut uutispimennossa melkein koko kevään, kai saanut huonoista uutisista tarpeekseni, mikään ei kuitenkaan muutu. Ei täälläkään, aina vain synkempiä ennusteita väännetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti vaihtuvat nuo säät täällä. Muutaman päivän paistoi aurinko, sitten viileä tuuli toi taas sateisen jakson, ilmeisesti vähän laajemmallekin Ranskaan.
      Elellään vain päivä kerrallaan ja toivotaan parempia aikoja:)

      Poista
  8. Vapustakin jo pari viikkoa. Toukokuu puolivälissä.
    Melko jännää, siellä "talvinen "vappusää, täällä suorastaan kesäinen.
    Minulta on kadonnut täysin usko politiikkaan, jos on edes koskaan ollutkaan. Kuvottaa se ahneus, mikä on vallitsevaa. NYkyään ihminen ei ole mitään, ellei omista paljon, ansaitse paljon, ole vaikutusvaltainen.Vain heille riittää kakusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen saanut iloita muutaman päivän Suomen kesäisestä luonnosta ja lämmöstä, mukavaltahan se tuntuu.
      Päivän uutiset irtisanomisista ja työpaikkojen menetyksistä kertovat karua kieltään tilanteesta...

      Poista