Lippukopin tiukalla tädillä näytti olevan huono päivä. Ei
puhettakaan, että pääsisimme aikaisemmin lähtevään laivaan. Tulkaa uudelleen
kahden tunnin päästä. Luukku suljettiin ja verho kiskaistiin lasin eteen. Eipä
auttanut hölmistyneiden matkaajien tehdä muuta kuin kääntyä takaisin
tulosuuntaan. Kuin lohdutukseksi harmaa pilviverho alkoi rakoilla ja pian
aurinko paistoi täydeltä terältä. Poikkesimme
sitten Rödbyn kaupunkiin, jossa päätimme tankata auton ja katsoa löytyisikö
kaupungista avoinna olevaa ruokapaikkaa. Auto tuli tankattua ja matkustajat
nauttivat tuhdit ja maukkaat ateriat ravintolan ulkoterassilla
päivänpaisteessa. Jäi vielä hieman aikaakin kävellä ja katsella kesäisiä, rauhallisia
kaupunkinäkymiä.
Henkilö lippukopissa oli vaihtunut ja kohtelias
herrasmies toivotti meille hyvää matkaa. Vajaan tunnin kesti laivamatka, tilaa
oli ruhtinaallisesti. Istuimme laivan keulaosassa ja seurasimme miten Saksaan
tultaessa pilviverho täytti taivaan. Illan pimetessä ajoimme kevyessä
tihkusateessa majapaikkaan pienen kylän laitamille. Perille päästyämme
totesimme ulko-oven olevan tiukasti lukossa, eikä kukaan reagoinut ovikellon
soittoon. Taskulampun valossa havaitsimme ovikellon vieressä paperilapun, jossa
oli puhelinnumero, mihin voi soittaa. Onneksi puhelimeen vastannut naisääni
ymmärsi solkkauksemme ja lupasi tulla 10 minuutissa avaamaan oven.
Pitkän päivän jälkeen väsymys valtasi odottajat,
varsinkin kun odottelu kesti reilun puoli tuntia. Lopulta paikalle kaahasi
kiireisen oloinen naishenkilö. Hän avasi ulko-oven, näytti huoneemme, ilmoitti
mihin aikaan aamukahvi tarjoillaan ja kaahasi tiehensä. Kun luvattu
nettiyhteyskään ei toiminut, totesimme, että tällaista matkailu on tällä kertaa.
Avasimme ikkunan ja nukahdimme sateen ropinaan.
Sateeseen rummutukseen heräsimme seuraavana aamuna.
Aamupala oli runsas ja maittava. Sen voimin matka jatkui ohi Hampurin kohti
etelää. Rekkaliikenne ei ollut viikonlopun jälkeen vielä täydessä vauhdissa,
joten sen aiheuttamat pelottavat vesipatsaat eivät haitanneet menoa. Bremenin
jälkeen sade hiipui pikkuhiljaa tihkusateeksi ja Dortmundin seuduilla lakkasi
kokonaan. Parin jaloittelutauon ja muutaman matkaa hidastavan tietyömaan
jälkeen olimme jo kello16 puolipilvisessä säässä tulleet majatalon tilavaan ja
siistiin yläkerran vierashuoneeseen, missä nettikin toimi moitteettomasti.
Saimme viestitettyä kotiväelle matkakuulumiset ja luettua Suomen uutisotsikot. Ennen
illan ruokailua ehdimme kävellä lenkin kylällä. Talot ja pihat puutarhoineen
katujen varsilla olivat hyvin hoidettuja kuten kaikissa muissakin kylissä.
Kauppojen ja huoltamoiden pihoissa näkyi julisteita parin kilometrin päässä
olevan naapurikylän illan Oktoberfestistä. Pari kertaa aamuyöstä havahduin
kadulta kuuluvaan olutjuhlilta palaavien juhlijoiden yhteislauluyrityksiin ja
muuhun iloiseen meteliin.
Täällä se kesä odotti ja läksi mukaamme |
Toiseksi viimeinen matkapäivä viestitti jo kesästä.
Aamulla majatalosta lähtiessä auton mittari näytti + 12 asteen lukemaa, mutta
jo pari tuntia myöhemmin jaloittelutauolle pysähtyessä asteita oli +20.
Moottoritien jylinä musiikkina puistomaisen levähdyspaikan maahan pudonneet
keltaiset lehdet tanssivat kevyessä kesätuulessa. Taakse jäi Wiesbaden, siirryimme kulkemaan
Rhein-joen läheisyyteen. Mannheimin tienoilla hätkähdytti vastaantulijoiden
kaistalla tapahtunut iso onnettomuus, jossa henkilöautoja kuljettanut rekka
lasteineen oli kasassa, myös muita autoja oli pitkin ja poikin tiellä. Liikenne
vastapuolella seisoi monen kilometrin matkalla, vain ambulanssit, palo- ja poliisiautot
pystyivät pientareen kautta liikkumaan pelastustoimiin.
Iltapäivällä ylitimme Saksan rajan. Ranskassa Mulhousen
lähettyvillä huoltoaseman buffetpöydästä löytyi molemmille mieluista
lounasruokaa. Tie kulki kohti länttä ja viimeistä yöpymistä ennen kotipesää.
Pienen kylän kirkon vieressä oleva ranskalainen vinttikammari oli tullut
ajattelemattomasti varattua. Eipä tullut varatessa mieleen, että oli täysikuun
aika. Niinpä kuuhullu matkaaja ja kattoikkunasta naureskeleva kuu tuijottivat
tuntikausia toisiaan. Valveilla olon varmisti tunnin välein paukkuvat kirkon
kellot. Onneksi kuskin unia eivät moiset pikkuasiat häirinneet, hyvin sanoi
nukkuneensa.
Kuutamoyön jälkeen maisema oli kietoutunut koleaan sumuvaippaan,
mittarissa + 5 astetta. Autoa pakatessa oli aavemainen hiljaisuus, kaikki äänet
olivat kadonneet. Sentään navigaattori osasi kertoa mihin päin lähdetään. Matkavauhti
oli alkuun varsin maltillista. Näkyvyyttä tuskin ollenkaan ja vain harvassa
autossa takana sumuvaloja, muista valoista puhumattakaan. Puoleen päivään
mennessä tuuli heräsi ja hajotti sumupilvet. Esiin tulivat kesän kuumuuden
kuivattamat maisemat, kellanharmaan värittämät puut ja tienpenkat,
viinitarhojen haalea ruska. Auton mittarissa oli asteita + 25 kun pysähdyimme
jaloittelemaan aurinkoiselle levähdyspaikalle. Pohjoisesta tulleelle se tuntui
kuin saunan lämmöltä, vaatteiden vähentäminen alkoi välittömästi. Lämpötila
vain nousi iltapäivällä. Koko kesän ikkunaluukut suljettuna ollut koti tuntui
ihanan viileältä kun raahauduimme väsyneinä mutta onnellisina sisälle
kantamuksiemme kanssa.
Nyt kolmisen viikkoa myöhemmin voi vain todeta, että kesän
lämpö on edelleen täällä ja se tuntuu hyvältä.
***************************************************
Loppu hyvin, kaikki hyvin 🙂Mukavaksi huipentui tarinan loppu. Matkaan kuului vastuksia, metelöiviä muista piittaamattomia ihmisiä, tylyttäjiä ja vaikeita vaiheita - ja kuukin vielä sisään toljotti - mutta mitäpä noistä kun pääsitte kotiin ❤️Mukavaa uutta viikkoa ja tätä päivää !
VastaaPoistaKiitos Rita, mukavaa viikkoa sinullekin. Siellä maisema pukeutuu pian talviseen asuunsa, onhan se ensilumien aikaa.
PoistaTäällä kesä on edelleen hemmotellut meitä ja pois pyyhkinyt kaikki harmit. Saa hemmotella edelleenkin, mielihyvin se vastaan otetaan.
Matka takana ja kesä teillä nyt , korvausta koti_suomen vähän alkakuloiselle kesälle. Oikeimn hyvää jatkoa sinne teille!
VastaaPoistaKiitos mummeli, sinulle toivomme oikein leppoisaa talven odottelua.
PoistaOli mukava tulla valoon ja lämpöön. Niistä nyt nautitaan. Aikanaan tulee talvi tännekin, rankkasateet ja tuimat tuulet.
Voin kuvitella, miten tuollaisen matkan jälkeen tuntuu hyvältä päästä perille, ja kesäisiin lämpötiloihin, joita turhaan odotimme koke menneen kesän. Nyt täällä jo yöpakkaset.
VastaaPoistaKaikille soisin nämä aurinkoiset kesäpäivät. Suomalaisille oikein sopivat, päivisin noin + 22 astetta, öisin +10 - +15.
PoistaSyysiltojen sinisiä hetkiä ja mahdollisia revontulien näkemisiä kaipaan, mutta en jatkuvaa pimeyttä ja kulkuteiden petollista liukkautta.
Jälleen on yksi Suomen kesänä muistoina ja matka talvikotiin tehty.
VastaaPoistaLähes hartaudella luin matkakertomustasi. Monenlaista siihen mahtui.
Täällä minä oottelen lunta tulevaksi.
Aimarii, kiitos mieltä lämmittävästä kommentistasi.
PoistaSiellä taisikin ensilumikaaos iskeä eteläiseen Suomeen.
Täällä vielä henkäilevät kesän lempeät tuulet. Maisemissa näkyy jo ruskan värejä. Polkujani kuljen kahisevissa lehtinietoksissa.
Matkalle lähtiessä ei tiedä mitä tuo tullessaan. Mukava oli lukea reissustanne.
VastaaPoistaNyt on kiva muistella matkaa.
Sehän ollut jo hellettä +20 c°, eipä se monestikkaan kivunnut lämpö tuon yli viime kesänä.
Tullenekko enää lämpimiä kesiä..;)
Kiitos Liplatus. Onnellisesti pääsimme perille ja sehän on tärkeintä. Bonuksena pääsimme vielä nauttimaan kesäisestä lokakuusta, enempää ei voisi enää toivoa.
PoistaToivotaan ainakin parempia kesiä.
Olipa mukava lukea matkakertomustasi. Monenlaista sattuu ja tapahtuu matkan varrella.
VastaaPoistaKiitos kommentista Seita. Parasta tässä matkassa oli, että päästiin heti nauttimaan kauan odotetusta kesästä. Kesästä joka jatkuu vieläkin, vaikka ei enää liian kuumana.
PoistaOlemme täällä seuranneet lintujen matkalle lähtöjä. Tulin ihan kurkkaamaan oletteko te jo päässeet talvikotiinne.
VastaaPoistaSeuraavaksi sitten odotellaan kuvallisia kertomuksiasi lämpöisemmistä oloista. Mukavaa talvea teille toivoen, Unelma.
Kiitos Unelma, kaikkea hyvää myös teidän talveenne.
PoistaAurinkoisesta ja lämpimästä syksystä on saatu nauttia niin, että muu maailmanmeno on jäänyt aika vähälle huomiolle. Mutta tuleehan niitä tuulisia sadepäiviä, jolloin voi kurkistaa löytyykö sanaisesta arkusta mitään.