sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Paha perjantai


Monien maaliskuun pilvisten päivien lomassa perjantai-aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuulisena ja viileänä. Siispä toppatakit niskaan ja kymmenen minuutin kävelymatka kerhotiloihin viikoittaiselle ranskantunnille kello 10. Odoteltiin jonkin aikaa skotlantilaista pariskuntaa tulevaksi, mutta heitä ei tällä kertaa paikalla näkynyt.
        
     Samaan aikaan kello 10, muutaman sadan metrin päässä marokkolaistaustainen ranskalainen nuorimies ryöstää henkilöauton. Hän ampuu kuoliaaksi matkustajan ja haavoittaa auton kuljettajaa, jättää heidät tien varteen, pakenee autolla paikalta.

Me juttelemme tunnilla pääsiäisen vietosta. Opettaja kertoo, että Palmusunnuntain alla tehdään oliivipuun oksista ristinmuotoisia pieniä kimppuja, jotka viedään kirkkoon siunattavaksi. Me kerromme pajunoksista kreppiparikukkasin koristelluista värikkäistä virpovitsoista, jotka myös saa viedä edeltävänä lauantaina ortodoksiseen kirkkoon siunattavaksi.
        
     Samaan aikaan autovaras ajaa kohti 5 kilometrin päässä olevaa Trèbesin kylää. Matkan varrella olevalla kentällä on ulkoilemassa ryhmä poliiseja, joita hän tulittaa autosta, yksi poliiseista haavoittuu.

Tunnilla kuuntelemme opettajan kertomaa ranskalaista legendaa kirkonkelloista, jotka pääsiäisenä lentävät Vatikaanista takaisin kirkkoihin ja pudottavat matkallaan suklaamunia pihoihin ja puutarhoihin lasten löydettäviksi.       

Samaan aikaan autovaras on rynnännyt sisään Trèbes-kylän pienehköön SuperU-markettiin, huutaen ylistänyt Allahia ja uhannut tappaa kaikki, ottanut asiakkaita panttivangeiksi ja ihmiskilviksi. Ampunut kuoliaaksi yhden myyjän ja asiakkaan, haavoittanut useampaa.

Tunnin lopuksi luemme vielä Paul Géradyn keväisen runon silmun puhkeamisesta vihreäksi lehdeksi. Runo päättyy vapaasti suomennettuna ” Vihdoinkin hengitän, elän, olen vapaa - Bonjour”.

Toivotamme opettajalle mukavaa viikonloppua ja lähdemme kotiin. Kaupunki vaikuttaa rauhalliselta. Läheisen koulun pihalta vanhemmat tai muut aikuiset ovat tulleet hakemaan lapsia ruokatunnille. Ihmettelen mielessäni miten äänettömästi hakeminen tällä kertaa tapahtuu, normaalisti piha kaikuu lasten melusta. Suunnittelen kotimatkalla, että lämmitän meille päivä-ateriaksi eilistä linssikeittoa.
Kotiin tultua vilkaisen puhelintani. Onpa paljon viestejä. ”Miten voitte? Oletteko kunnossa? Onko teillä kaikki OK? Kuuluuko siellä laukauksia?"

Avataan televisio ja tietokone. Sieltä paljastuu menossa oleva terrori-isku ja panttivankitilanne. Tuntuu oudolta nähdä tuttuja katuja ja maisemia. Lähetellään rauhoittavia viestejä kyselijöille, meillä ei ole mitään hätää. Jäädään tv:n viereen seuraamaan tilannetta. Kummallakaan ei ole nälkä, keitto saa jäädä jääkaappiin. Olo on epätodellinen ja surullinen. Yhä vieläkin paistaa aurinko siniseltä taivaalta, mutta se ei tunnu enää yhtä kirkkaalta kuin aamulla.

Sankaripoliisi Arnaud Beltrame 



Panttivankitilanne jatkuu. Tapahtumien sankariksi nousee poliisi-upseeri. Hän saa neuvoteltua terroristin kanssa vaihtokaupan. Hän tulee ihmiskilpenä olleen haavoittuneen naispanttivangin tilalle ja terroristi päästää muut panttivangit menemään. Iltapäivän kuluessa terroristi ampuu poliisi-upseeria, joka haavoittuu hengenvaarallisesti ja menehtyy vammoihinsa seuraavana yönä. Poliisit tekevät rynnäkön markettiin ja ampuvat terroristin. 
Tilanne on ohi.

    ************************************


23 kommenttia:

  1. Muistin sinut kun näin uutisia sieltä. On järkyttävää miksi maailma on mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lezzie kun muistit.
      Niin paljon parempi ihmisten olisi elää ilman sotia ja terrorismia.

      Poista
  2. Niin surullisia uutisia sieltä päin maailmaa! Ajatella, että olit niin lähellä tapahtumapaikkaa.
    Tuntuu niin murheelislta, että jälleen kerran viatomat ihmiset joutuivat kärsimään. Toivon ja rukoilen menehtyneen poliisin ja muiden uhrien omaisille voimia.
    Kaikesta huolimatta rauhaisaa pääsiäistä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe, samoin sinulle hyvää pääsiäistä ja kirkkaita kevätpäiviä.
      Lohtua, tukea ja voimia tarvitsevat uhrien omaiset ja myös tilanteesta selvinneet panttivangit.

      Poista
  3. Veriteot ja pahuus vetävät hiljaiseksi, pysäyttävät iloiset kevättouhut.

    Kaikenlaista kivaa tiedossa kevään kynnyksellä; pääsiäismunia, koristeita, pajunkissoja Suomessa 🇫🇮

    Kiva että olet kunnossa 🐣🐔🐤🐥🐰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Kyllähän se surullinen tapahtuma pysähdytti ja vei hiljaiseksi.
      Eilen liikutti ja tuntui todella hyvältä kun naapurin rouva toi kirkossa siunatun oliivipuun oksan meitä suojelemaan.

      Poista
  4. Järkyttävä tapaus. Ja ei sille mitään voi, aina se tuntuu pahemmalta silloin kun se tapahtuu lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän terrori-iskuista jatkuvasti varoitellaan ja valmiustasoja nostetaan. Varmaan monia iskuja saadaankin torjuttua, mutta silti ne pääsevät yllättämään ja kylvämään tuhoa.
      Kuitenkin elämä jatkuu, tulee hyviä päiviä ja tulee pahoja päiviä.

      Poista
  5. Aurullista. Terrori-iskut tai muut väkivaltaisuudet yllättää, vaikka niihin varaudutaan.
    Siellä varmaan tulee seurattua liikkuessa valppaammin ympäristöä.

    Varjelusta Sinulle ja perheellesi sinne levottomuuksien keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, S muuttui A kirjaimeksi surullista sanassa.

      Poista
    2. Varjelusta tarvitaan, kiitos Liplatus.
      Terrori-isku on aina järkyttävä ja surullinen tapahtuma. Se koskettaa syvästi, vaikuttaa mielialaan ja lisää turvattomuuden tunnetta. Moni menettää läheisiään.

      Poista
  6. Hiljaiseksi tuollaiset uutiset vetää..niin paljon kamalaa ja pahaa mahtuu maailmaan. Voimia läheisensä menettäneille ja kaikille terrorismin uhreille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja.
      On hyvä muistaa iskun uhrien läheisiä, sillä ennen kaikkea he tarvitsevat paljon voimia, tukea ja lohtua.

      Poista
  7. Tuntuu niin surulliselta huomata kuinka maailma on joutumassa noin pahan valtaan. Ajattelin teitä ja omaa sukulaistyttöäni kun luin järkyttäviä uutisia. Suojelusenkeleitä turvaksenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojelusenkeleitä tarvitaan. Kiitos Unelma kun ajattelit meitäkin.
      Pahuus vähentää turvallisuuden tunnetta, lisää pelkoa.

      Poista
  8. Hirveä ja järkyttävä tapaus. Pelko lisääntyy samoin kuin turvattomuuden tunne.
    Me täällä Suomessa ollaan vielä ikäänkuin lintukodossa - toistaiseksi.
    Hienosti kirjoitit, sait tapahtumalle "kasvot".
    Toivon silti teille hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki.
      Hiljainen ja rauhallinen oli pääsiäinen. Jopa vaisu, ainoastaan kirkkojen kellot kaikuivat kaupungin yllä julistaen pääsiäisen sanomaa.
      Oikein hyvää alkavaa kevättä sinulle.

      Poista
  9. Sinä kirjoitit tämän niin hyvin, että olen ihan sanaton. Vastakohta hyvän ja pahan välillä tuli niin selvästi esiin. Maailmasta on tullut entistä pahempi. Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos halauksesta ja mieltä lämmittävästä kommentistasi Mayo.
      Kunpa maailma olisi parempi paikka ihmisten elää rauhassa ja turvassa.
      Hyvää kevään odotusta sinulle.

      Poista
  10. No huh miten kerroit tämän tragedian! Kiitos kommentista blogissani, näin löysin mielenkiintoisen blogisi! Ihanaa kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Matkatar ja tervetuloa Vieraille poluille.
      Hartaasti täällä jo lempeitä kevättuulia ja lehtiä puihin toivotaan ja odotellaan.
      Aurinkoisia kevätpäiviä sinne naapurimaahan!

      Poista
  11. Järkyttävä uutinen! Maailma on muuttunut kovin arvaamattomaksi. Nykyään kun pääsee/joutuu tahtomataankin seuraamaan live-lähetyksiä terrosismista. Onneksi voitte hyvin. Joko kohta muuttolinnut suuntaavat pohjoiseen. Tiistaina näin yhden joutsenparin ylilennon. On se kevät, vaikka vielä on hanget ja nietokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa.
      Kunnossa onneksi ollaan. Suunnitellaan matkaa kesäkotiin.
      Sitä ennen on tarkoitus tehdä visiitti Espanjaan, tavata siellä lomailevia perheejäseniä ja ottaa vauhtia matkalle Suomeen ja saunaan.
      Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle.

      Poista