sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Häivähdys ensilunta

 


Syksy on luopunut värikylläisestä asustaan. Lehtipuut saivat tuntea talven ensi kosketuksen paljailla oksillaan kun räntäkuuro levittäytyi maahan harmaista pilvistä. Tali- ja sinitiaiset piiloutuivat kuusten tuuheiden oksien suojaan kurkkimaan pihapiirin hetkellistä peittymistä valkeiden hiutaleiden alle. Nollalukemissa näyttää olevan lämpömittarikin ikkunan takana.

Etsin viime vuoden päivyrini ja luin sieltä mitä oli tapahtunut vastaavana viikonloppuna. Lämmintä ja aurinkoista näytti olleen Ranskan kotikylässämme. Lauantai-aamuna olimme käyneet noin 20 kilometrin päässä olevassa hedelmätarhassa herkullisia kiivejä poimimassa. Niitä sitten kypsyttelimme pimeässä ja viileässä paperiin käärittyinä ja söimme tammikuulle asti.

Usein lauantaisin poikkesimme kylämme pieneen viinitupaan aperitiiville ennen lounasta. Henkilökunnan ja toisten asiakkaiden vastaanotto poskisuukkoineen jäi mieleeni lämpimänä muistona. Tunnin verran kevyttä jutustelua ja lasillinen viiniä. Joskus saimme kuulla elävää oopperamusiikkia kun eläkkeellä oleva tenori kajautti ilmoille aarioita niin, että varpuset pihan plataaneissa vaikenivat ihmeissään. Maaliskuussa koronarajoitukset sulkivat viinituvan, asiakkaat velvoitettiin pysymään kodeissaan sakon uhalla. Sentään varpuset saivat jatkaa konserttejaan.

                     ************************************************************

10 kommenttia:

  1. Kuvassa upeaa syksyn värikkyyttä. Äkkiä se sää muuttuu kun on muuttuakseen. Se on kuin koronaviruksen alkaminen, äkkiä se valtasi maapalloa kun päästettiin vauhtiin.

    Lohtu on mieltä lämmittävät muistot.

    En ole tiennyt että Kiwi hedelmää voi kypsyttää pimeässä.

    Hyvää alkavaa viikkoa Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus. Hyvää alkavaa talvea sinullekin.
      Poimimishetkellä kiivit eivät olleet vielä kypsiä, vaan maultaan todella kirpeitä. Suurin osa niistä varastoitiin pimeään viileyteen hitaasti kypsymään. Nopeammin niitä sai kypsiksi säilyttämällä paperipussissa huoneen lämmössä. Muistaakseni poimimme kaikkiaan noin 15 kg.

      Poista
  2. Ruskakuvasi on kaunis. Toki ymmärrän, että kaipaat niitä syksyjä, joihin kiirehdit ennen kuin täällä talvi alkoi tehdä tuloaan. Tai oikeammin jo pakenit syysilmoja.
    Koronariesa on meille kaikille mokoma inhottavuus, toisin paikoin pahempi, jossan ei niin paha - ainakaan toistaiseksi.
    meillekin on tullut viikolla jo hieman lunta ja tänään vähän enemmän. Pikkupakkasia ollut jo reilun viikon verran.
    Kyllä pärjäillään, kun otetaan sisuvaihde päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii. Mukava on muistella huoletonta ja lämmintä Ranskan syksyä, mutta kun lukee tämän hetken uutisia ympäri Eurooppaa, tuntuu parhaalta jatkaa eloa ja oloa täällä metsien ja järvien hiljaisuudessa. Syksyn ruska oli mielestäni henkeäsalpaavan kaunis, tallensin sitä sieluuni soudellessani pitkin rantoja tai vaeltaessani metsäpoluilla. Luottavaisin mielin odotan tulevaa talvea, käsiä pesten, turvavälejä noudattaen, maski naamalla tarvittaessa.

      Poista
  3. Minulla on muutamia tuttuja jotka kuten sinäkin ovat olleet talven Espanjassa tai muualla Etelä-Euroopassa. Jotkut ovat jopa parikymmentä vuotta viettäneet talvet siellä. On varmasti outoa pitkästä aikaa kokea Suomen syksy ja talvi. Mutta kuten tuossa yllä sanot, metsien ja järvien hiljaisuudessa on hyvä elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että talvi sujuu hyvin kotimaassa. Toivottavasti läheiset pysyvät terveinä, sää ja terveys sallivat omat ulkoilut ja kirjasto pysyy auki. Näillä toiveilla talvea odottelen.

      Poista
  4. On tämä erilaista elämää Suomessa kuin Ranskassa. Päivyrimerkinnät ovat kivoja vertaamiseen. Tänään meillä ilonaiheena minilumihiutaleet. Tuskin tunnistaa lumeksi mutta hetken saattavat viipyä puiden lehdillä, juuri sen verran että tulee todistettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta leijailee hiljalleen nyt meilläkin aamuisen auringonpaisteen jälkeen.
      Ranskan viime keväiset rajoitukset tuntuivat aika rajuilta poliisiratsioineen ja sakon uhkineen.
      Nykyisiä Suomen rajoituksia on helppo noudattaa.

      Poista
  5. Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2021.
    Varmaan isoin toive olisi saada korona pois maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii, samoin sinulle onnellista ja koronavapaata vuotta 2021. Koronarokotusten tuloa odotellen kohti kevättä!

      Poista