Viinitarhassa

Eletään viininkorjuun aikaa. Postilaatikkoon tipahtelee kutsuja ja esitteitä alueen viininkorjuujuhlista.

Muistuupa mieleen muutaman vuoden takainen aurinkoinen syyspäivä. Kävelimme pitkin viinitarhan hiekkaista huoltotietä. Edestäpäin alkoi kuulua musiikkia, laulua ja puheen pulinaa. Eteemme avautui näkymä kuin jostakin romanttisesta elokuvasta tai taulusta. Noin kahdeksan hengen ryhmä tummia hyväntuulisia miehiä ja naisia oli poimimassa rypäleitä selässään oleviin koreihin. Useimmilla oli päässään auringolta suojaava olkihattu. Tarhan reunassa huoltotiellä oli pieni traktori, jonka lavalle poimijat kävivät tyhjentämässä korinsa. Traktorin lähellä köynnösten varjossa istui vanhempi mies, traktorikuski ja ehkä joukon pomo. Jokaiselle korinsa tyhjentävälle poimijalle hän sanoi jotakin hauskaa kielellä jota emme ymmärtäneet. Naureskellen miehen sanoille poimijat menivät jatkamaan työtään. Osa heistä jutteli keskenään, osa lauloi radiosta kuuluvan musiikin mukana. Toivotimme heille” Bonne journee” ja jatkoimme matkaamme. Luultavasti he huutelivat jotain vastaavaa meille. Tietenkään kamera ei ollut mukana kun sitä olisi tarvittu näiden iloisten ihmisten ikuistamiseen.

Seuraavana päivänä tapasimme viinitarhan omistajan ja kyselimme häneltä, keitä olivat pellolla työskennelleet poimijat kun emme ymmärtäneet sanaakaan heidän puheistaan. Olivatko he mahdollisesti lähikylässä asuvia mustalaisia. Mies tuhahti, että vai mustalaisia ja työssä. Ei todellakaan, sillä he ovat niin varakasta väkeä, etteivät tule viinipellolle töihin. Tämä kerääjäjoukko matkustaa joka syksy Portugalista, työskentelee viljelmillä viikon verran ja jatkaa matkaansa. Ryhmän päällikkö valitsee joukkoonsa vain parhaat kerääjät ja on hyvin ylpeä heistä. Heidän keräämistään rypäleistä tehty viini voitti kultamitalin Pariisissa, eikä hän anna laatuviinin tason laskea. Omistaja lisäsi, että raskaasta työstä huolimatta joukko jaksaa vielä soittaa, laulaa ja tanssia hänen pihallaan iltanuotion äärellä. Totesimme, että viinin hyvään laatuun vaikuttaa varmaan myös iloinen poimijajoukko. ” Bien sur”, vastasi mies.

Aika on muuttunut. Viinitarhan omistaja on siirtynyt taivaallisiin tarhoihin. Poimijoiden laulu ja soitto ovat tauonneet, iltanuotiot sammuneet. Pellolla kulkee yksinäinen iso kone, joka tekee ties kuinka monen poimijan työt. Nyt pellolla näkyi vain kaksi miestä, korjuukoneen- ja traktorin kuljettajat. Kun kävelimme ohi, koneen moottori sammui. Kuljettaja hyppäsi alas korkeudestaan ja kierteli manaillen rakkinettaan. Kaiken huipuksi myös rypälekuormaa kuljettaneesta traktorista puhkesi rengas. Siltäkin suunnalta kuului ärräpäitä. Tuntuu siltä, että tämä viini ei ehkä saa kultamitalia.



Bonjourin maassa taas

Kotona Ranskassa. Sekä tyyny että me kaksi. Huolimatta pienistä vastoinkäymisistä.
Helsingin satamassa lähtöselvityskopilla ojensimme virkailijaneidolle sähköpostiimme tulleen varausvahvistuksen. Hän etsi varausnumeron tietokoneeltaan ja totesi, että varaus oli samana päivänä sekä tehty, että peruutettu. Me ihmeissämme kyselemään, että miten niin peruutettu. Mehän olimme jopa maksaneet varauksen heti vahvistuksen saatuamme. Virkailija tutki lähtijälistaa uudelleen. Sieltä löytyikin samat nimet ja syntymäajat kuin meillä, jopa auton rekisterinumerokin oli sama kuin meidän autolla. Tarkan harkinnan jälkeen saimme näillä tiedoilla olevat liput. Se ei selvinnyt, miksi varausnumero ei täsmännyt. Miksi varauksemme oli peruuntunut ja astunut taas voimaan ilmeisesti eri numerolla. Hölmistyneinä ja moista ihmetellen ajoimme jonoon odottamaan laivaan pääsyä. Vajaan tunnin odottelun jälkeen olisimme saaneet ajaa laivaan. Auto olikin päättänyt jäädä Suomeen. Se oli kuin vikuroiva hevonen, hyppeli vain paikallaan kun olisi pitänyt mennä eteenpäin. Kuski sammutti moottorin ja viittoili takana odottajille, että menevät ohitsemme. Mitäs nyt tehdään. Kuski tuumasi, että odotellaan jonkin aikaa. Jospa auton tietokoneeseen tuli startatessa joku häiriö, joka korjautuu odotellessa. Minä juttelin autolle lepytellen.
- Ymmärrän, että olet viihtynyt Suomen kesässä kuten mekin, etkä haluaisi lähteä pois. Kuulithan itsekin radiosta, että tulossa on kylmin talvi 1000 vuoteen. Et sinä etelän auto täällä talvea tarkenisi. Lähde vain isiesi maille talvehtimaan, keväällä muuttolintujen myötä palaamme tänne yhdessä.
En tiedä tehosiko puheeni vai korjautuiko mahdollinen tietokonehäiriö odotellessa, mutta tovin kuluttua läksi auto nöyrästi eteenpäin ja ajoimme laivaan – viimeisinä.
Sateinen merimatka ja yhtä sateinen automatka läpi Saksan sujui yllättävän hyvin. Ranskan puolella paistoikin jo aurinko. Mikäpä oli ajellessa leppoisana sunnuntaipäivänä läpi vihreiden maisemien. Loppumatkan ajoimme läpi vehreiden viinitarhojen, joista monessa näytti viininkorjuu olevan käynnissä. Auringon viime säteiden saattelemina pysähdyimme kotipihalle. Taputtelimme auton kylkeä kiitellen hyvin suoritetusta ajomatkasta. Tyyny kainalossa köpöttelin jäykistyneillä jaloilla sisään viileään, suljettujen ikkunaluukkujen pimentämään taloon.

*************************************

Savonmualta lähetään ja rahhoo on evväänä



Tyynykassini

Vielä kaksi päivää ja kaksi yötä ennen lähtöä. Vaate-, kirja-, ym. pinoja on vähän joka puolella huushollia valmiina laukkuihin laitettavaksi. Pitäisi vielä tyhjentää ja pestä pakastin ja jääkaappi, siivota tämä kesäpesä kevättä varten, valmiiksi ottamaan vastaan muuttolintunsa.

Olen huomannut, että yksi tärkeimmistä tavaroistani matkalla on oma tyyny. Automatkan aikana pidän sitä joko niskan takana tai kyynärpään alla. Päiväunien ajaksi siirrän sen pehmikkeeksi turvavyön alle, ettei kaulaan tule vyön tekemiä nirhamia. Tyyny kainalossa nousen laivaan tai astelen hotelliin, koska siellä olevat tyynyt ovat mielestäni joskus aika surkeita. Vanhemmiten sitä arvostaa kunnon yöunia, varsinkin matkoilla. Oma tyyny auttaa nukahtamaan ja antaa paremman yöunen. Ehdotin miehelle, että otettaisiin hänenkin tyynynsä mukaan. Ei kuulemma tarvitse, koska nukkuu hyvin vaikka ilman tyynyä. Tottahan se yleensä on, mutta matkoilla joinakin aamuina herätessäni olen huomannut, että tyynylläni nukkuu toinenkin matkaaja.

*************************************************

Muuttolinnun mietteitä

Istuin laiturilla katselemassa lämpimän syysillan pimenemistä. Silkkiuikkuperhe lipui aivan laiturin vierestä. Iltatähti syttyi taivaanrannalle, vesi ja taivas punertuivat ennen pimeän tuloa. Sytytin lyhdyn ulos.

Totesin, että puolet tai oikeastaan 60% minusta haluaisi jäädä tänne ainakin pariksi kuukaudeksi. Haluaisin nähdä miten ruska syttyy järveni rannoille, miten se sammuu kun syysmyrsky repii puut paljaiksi. Sen jälkeen olisin melkein valmis lähtemään. Tiedän, että mielen tulee täyttämään haikeus ja ikävä pienoisiani.

Toinen puoli minusta on jo menossa kohti kuumia hiekkarantoja, lämmintä merivettä. Kuljeskelee viiniköynnösten reunustamia hiekkapolkuja, tuntee kypsyvien rypäleiden makean tuoksun. Hakee leipomosta lämpimän patongin, murtaa palan sen päästä mutusteltavaksi ja istuutuu plataanin varjoon kuuntelemaan lintujen loputonta sirkutusta.

*******************************************************

Hyvää päivänjatkoa

Passi oli menossa vanhaksi. Siispä poliisiviranomaisten pakeille. Sitä ennen piti saada uusien määräysten mukainen passikuva. Passikuvat tunnissa-kyltin alta marssittiin sisälle liikkeeseen. Nuori mies kamera kädessään komensi
- Istu tuohon ja silmälasit pois, tule hakemaan tunnin päästä!
Tunnin päästä kävin hakemassa tihrusilmäisen, tylsistyneen näköisen, pöhöttyneen noin 95 vuotiaan
olion kuvan. Ukkorukan kuva ei ollut sen parempi.
Näiden kuvien kanssa etsimme kunnan poliisilaitoksen. Siellä nuori poliisimies lasiseinäisen tiskin takana naputteli tietokonetta. Tiskiin nojaili keski-ikäinen miesasiakas. Istuuduimme penkin päähän odottamaan vuoroamme. Seurasimme asiointia tiskin ääressä. Ilmeni, että asiakas oli pohjoisen kalareissullaan ajanut tienvarren valvontakameratolpan nurin. Se meiltä jäi kuulematta oliko kyseessä myös ylinopeus vai pelkkä tolppaan törmääminen. Sakkolappu oli joka tapauksessa luvassa. Lomakkeiden täytön aikana sisään marssi kaksi noin 15 kesäistä huppupäistä kaverusta. Molemmilla oli melkoinen määrä lävistyksiä kasvoissaan, tatuointeja käsissä, toisella taisi olla naarmujakin. Naarmukätinen ilmoitti meille
- Olis v..un kiire ja v…un sakkoasia, ei kestä kauan.
- No, mene vain, ei meillä kiirettä ole. Mistäs ne sakot tuli? kyselimme häneltä.
- V…u, huitasin vähän kaveria ja joku v…u soitti poliisit.
Tiekameratolppaan törmännyt sai sakkolappunsa ja toivotti lähtiessään poliisille mukavaa päivänjatkoa. Kaverukset siirtyivät asioineen tiskin ääreen. Poliisimies kirjoitti nyt lomaketta pahoinpitelystä.
Kaverukset eivät toivottaneet lähtiessään hyvää päivänjatkoa vaan totesivat
- V…u tästä kyllä valitetaan.
Nyt oli meidän vuoromme. Selvisi, että olimme ihan väärässä huoneessa, passiasiat hoidetaan alakerrassa. Kohtelias poliisimies pyyteli anteeksi kun jouduimme turhaan odottelemaan. Ei mitään, tämähän oli meille kuin tosi-TV:n katselua. Toivotimme puolin ja toisin hyvät päivänjatkot ja siirryimme kerrosta alemmas.
Siellä asioimme ystävällisen kanslistin kanssa. Minulla oli hieman ongelmia sormenjälkien kanssa. Laite ei alkuun hyväksynyt minkään sormen jälkiä, vasta peukalon painaminen kelpasi. Kanslisti lohdutteli, että paljon käsiään pesevien sormenjälkien kanssa voi käydä näin. Onneksi hän ei kommentoinut mitenkään passikuvia, fiksu ihminen.
Seuraavana aamuna heti herättyäni tarkastelin itseäni peilistä. Pakko tunnustaa, että peilikuva muistutti jotenkin passikuvaani.

****************************************************

Lähtövalmistelua ja omituisuuksia

Tullutta ja mukaan lähtevää

Ranskan verottaja lähetti postissa loppulaskelman vuoden 2009 veroista. Saman päivän postissa tuli lääkepaketti kultaiselta omalääkäriltäni. Hän oli laittanutkin pillereitä pakettiin niin paljon, että luultavasti riittävät vuoden loppuun asti.
Paluuta Ranskaan olen ennakoinut kirjahankinnoilla. Vaikka kesä onkin kulunut kirjoja ahmien, löytyi mukaan uutta luettavaa. Näyttää siltä, että emme paljoakaan löydä sieniä ja puolukoita vietäviksi, joten autoon sopii enemmän kirjoja talvi-iltojen iloksi.

Laventelin tuoksulta  sain tämän blogeissa kiertävän tunnustuksen ja kehoituksen kertoa seitsemän asiaa itsestäni. Tunnustus pitäisi lähettää edelleen seitsemään blogiin, mutta jääköön nyt yleiseen jakeluun. Toivon, että joku sen tuosta nappaa ja paljastaa seitsemän asiaa itsestään.
Olen aiemmin julkaissut seitsemän ominaisuuttani täällä.  Tässä tulevat toiset seitsemän:

1. Haluan nukkua pimeässä. Pimennysverhon lisäksi olen kesäaikaan ripustanut yöksi ikkunaan mustan jätesäkkimuovin. Ranskassa nukun suljettujen ikkunaluukkujen takana.

2. Vaikka nukun pimeässä, kuljen öisin toiseen huoneeseen tai ulos kurkkimaan tähtitaivasta.

3. Kevät ja kesä ovat vuodenaikojani. Syksyn hämärä koleus saa mielen alakuloiseksi.

4. Viihdyn hiljaisuudessa. Varsinkin liikenteen melusta ihan ahdistun.

5. Olen enemmän sivustakatsoja kuin seurueen keskipiste.

6. Lapsuuden kesinä mummolassa vasikoita ja karitsoja hoitaessani halusin isona tulla karjakoksi.

7. Mielimusiikkini on kausiluontoista. Syksyn saapuessa miellyttää tämän videon musiikki ja kauniit kuvat...



               ****************************************************************

Ennen syksyä

Herkuttelijat aterialla

Pian aurinkoiset kesäpäivät siirtyvät muistojen joukkoon. Samoin tämäkin auringonkukka, jonka taimen naapuri lahjoitti keväällä. Sanoi, että voin laittaa sen ruukkuun terassille, koska se on pientä ja matalaa lajia. No pienokaisen varsi kasvoi puolitoistametriseksi, eikä kukkakaan mikään kääpiö ole. Kaikenlaiset lentävät pörriäiset viihtyvät pitkät tovit herkuttelemassa kukassa.

Toki muutkin kuin pörriäiset herkuttelivat. Ystävien tapaamiset pitemmän kaavan mukaan ovat olleet kesän kohokohtia. Tämä isäntäväki ei kuuman hellan ääressä kauan viihtynyt. Ulkogrillissä kypsyivät erilaiset lihat, kalat, makkarat ja kasvikset, joita salaattien kanssa terassilla vieraille tarjoiltiin. Pavlova-jälkiruokaan olin tutustunut aikoinaan Australian matkoilla. Oma versioni syntyi muutamassa minuutissa marenkikakkusista, jäätelöistä, marjoista, hedelmistä ja kermavaahdosta. Voin kehaista, että kertaakaan sitä ei jäänyt tähteeksi.

Pavlova

Nyt ovat illat pimentyneet ja viilenneet. Pari venettä lipuu vastarannalla ylittäen kuunsillan, ehkä kalastajia. Kuu valaisee pilviä kultaisella valollaan, joku lintu ääntelee järvellä.

                         ********************************************