maanantai 23. lokakuuta 2017

Kesä jaksoi odottaa (matkaraportti)

Pilvisen ja hämärän päivän pimentyessä illaksi ajoimme Turun satamassa auton laivan uumeniin. Tällä kertaa vaatimaton hyttimme sijaitsi meluisan käytävän varrella. Ruotsalaisnuoriso juhli melko äänekkäästi vielä käytävälläkin paluumatkallaan Turun risteilyltä Tukholmaan. Käytävämetelin vastapainoksi mitkään kuulutukset eivät kantautuneet hyttiimme. Onneksi heräsimme juuri ajoissa, ehdimme autokannelle ja saman tien pimeän nukkuvan Tukholman sunnuntai-aamuun. 140 kilometriä myöhemmin päivä valkeni pilvipoutaisena kun poikkesimme aamukahville viehättävään Krog@kafe-paikkaan. Juuri valmistunut kahvi ja tuoreet täytetyt sämpylät maistuivat taivaallisilta. Niiden voimin matka taittui mukavasti, pienet sadekuurot eivät menoa haitanneet. Malmön sillalla liikenne oli varsin hiljaista, Kööpenhamina jäi nopeasti taakse. Vaikka pysähtelimme jaloittelemaan ja syömään hedelmiä, olimme Rödbyn satamassa pari tuntia ennen varattua lähtöä. Normaalisti Saksaan menevään laivaan pääsee etuajassakin, jos laivassa vain on tilaa. Niin nytkin kuvittelimme kun näimme lähtöjonossa odottelemassa vain vähän autoja. Nälkäkin alkoi jo tuntua ja suunnittelimme laivamatkan taittuvan ruokailun merkeissä.
Lippukopin tiukalla tädillä näytti olevan huono päivä. Ei puhettakaan, että pääsisimme aikaisemmin lähtevään laivaan. Tulkaa uudelleen kahden tunnin päästä. Luukku suljettiin ja verho kiskaistiin lasin eteen. Eipä auttanut hölmistyneiden matkaajien tehdä muuta kuin kääntyä takaisin tulosuuntaan. Kuin lohdutukseksi harmaa pilviverho alkoi rakoilla ja pian aurinko paistoi täydeltä terältä.  Poikkesimme sitten Rödbyn kaupunkiin, jossa päätimme tankata auton ja katsoa löytyisikö kaupungista avoinna olevaa ruokapaikkaa. Auto tuli tankattua ja matkustajat nauttivat tuhdit ja maukkaat ateriat ravintolan ulkoterassilla päivänpaisteessa. Jäi vielä hieman aikaakin kävellä ja katsella kesäisiä, rauhallisia kaupunkinäkymiä.
Henkilö lippukopissa oli vaihtunut ja kohtelias herrasmies toivotti meille hyvää matkaa. Vajaan tunnin kesti laivamatka, tilaa oli ruhtinaallisesti. Istuimme laivan keulaosassa ja seurasimme miten Saksaan tultaessa pilviverho täytti taivaan. Illan pimetessä ajoimme kevyessä tihkusateessa majapaikkaan pienen kylän laitamille. Perille päästyämme totesimme ulko-oven olevan tiukasti lukossa, eikä kukaan reagoinut ovikellon soittoon. Taskulampun valossa havaitsimme ovikellon vieressä paperilapun, jossa oli puhelinnumero, mihin voi soittaa. Onneksi puhelimeen vastannut naisääni ymmärsi solkkauksemme ja lupasi tulla 10 minuutissa avaamaan oven.
Pitkän päivän jälkeen väsymys valtasi odottajat, varsinkin kun odottelu kesti reilun puoli tuntia. Lopulta paikalle kaahasi kiireisen oloinen naishenkilö. Hän avasi ulko-oven, näytti huoneemme, ilmoitti mihin aikaan aamukahvi tarjoillaan ja kaahasi tiehensä. Kun luvattu nettiyhteyskään ei toiminut, totesimme, että tällaista matkailu on tällä kertaa. Avasimme ikkunan ja nukahdimme sateen ropinaan.
Sateeseen rummutukseen heräsimme seuraavana aamuna. Aamupala oli runsas ja maittava. Sen voimin matka jatkui ohi Hampurin kohti etelää. Rekkaliikenne ei ollut viikonlopun jälkeen vielä täydessä vauhdissa, joten sen aiheuttamat pelottavat vesipatsaat eivät haitanneet menoa. Bremenin jälkeen sade hiipui pikkuhiljaa tihkusateeksi ja Dortmundin seuduilla lakkasi kokonaan. Parin jaloittelutauon ja muutaman matkaa hidastavan tietyömaan jälkeen olimme jo kello16 puolipilvisessä säässä tulleet majatalon tilavaan ja siistiin yläkerran vierashuoneeseen, missä nettikin toimi moitteettomasti. Saimme viestitettyä kotiväelle matkakuulumiset ja luettua Suomen uutisotsikot. Ennen illan ruokailua ehdimme kävellä lenkin kylällä. Talot ja pihat puutarhoineen katujen varsilla olivat hyvin hoidettuja kuten kaikissa muissakin kylissä. Kauppojen ja huoltamoiden pihoissa näkyi julisteita parin kilometrin päässä olevan naapurikylän illan Oktoberfestistä. Pari kertaa aamuyöstä havahduin kadulta kuuluvaan olutjuhlilta palaavien juhlijoiden yhteislauluyrityksiin ja muuhun iloiseen meteliin.  

Täällä se kesä odotti ja läksi mukaamme
Toiseksi viimeinen matkapäivä viestitti jo kesästä. Aamulla majatalosta lähtiessä auton mittari näytti + 12 asteen lukemaa, mutta jo pari tuntia myöhemmin jaloittelutauolle pysähtyessä asteita oli +20. Moottoritien jylinä musiikkina puistomaisen levähdyspaikan maahan pudonneet keltaiset lehdet tanssivat kevyessä kesätuulessa.  Taakse jäi Wiesbaden, siirryimme kulkemaan Rhein-joen läheisyyteen. Mannheimin tienoilla hätkähdytti vastaantulijoiden kaistalla tapahtunut iso onnettomuus, jossa henkilöautoja kuljettanut rekka lasteineen oli kasassa, myös muita autoja oli pitkin ja poikin tiellä. Liikenne vastapuolella seisoi monen kilometrin matkalla, vain ambulanssit, palo- ja poliisiautot pystyivät pientareen kautta liikkumaan pelastustoimiin.
Iltapäivällä ylitimme Saksan rajan. Ranskassa Mulhousen lähettyvillä huoltoaseman buffetpöydästä löytyi molemmille mieluista lounasruokaa. Tie kulki kohti länttä ja viimeistä yöpymistä ennen kotipesää. Pienen kylän kirkon vieressä oleva ranskalainen vinttikammari oli tullut ajattelemattomasti varattua. Eipä tullut varatessa mieleen, että oli täysikuun aika. Niinpä kuuhullu matkaaja ja kattoikkunasta naureskeleva kuu tuijottivat tuntikausia toisiaan. Valveilla olon varmisti tunnin välein paukkuvat kirkon kellot. Onneksi kuskin unia eivät moiset pikkuasiat häirinneet, hyvin sanoi nukkuneensa.
Kuutamoyön jälkeen maisema oli kietoutunut koleaan sumuvaippaan, mittarissa + 5 astetta. Autoa pakatessa oli aavemainen hiljaisuus, kaikki äänet olivat kadonneet. Sentään navigaattori osasi kertoa mihin päin lähdetään. Matkavauhti oli alkuun varsin maltillista. Näkyvyyttä tuskin ollenkaan ja vain harvassa autossa takana sumuvaloja, muista valoista puhumattakaan. Puoleen päivään mennessä tuuli heräsi ja hajotti sumupilvet. Esiin tulivat kesän kuumuuden kuivattamat maisemat, kellanharmaan värittämät puut ja tienpenkat, viinitarhojen haalea ruska. Auton mittarissa oli asteita + 25 kun pysähdyimme jaloittelemaan aurinkoiselle levähdyspaikalle. Pohjoisesta tulleelle se tuntui kuin saunan lämmöltä, vaatteiden vähentäminen alkoi välittömästi. Lämpötila vain nousi iltapäivällä. Koko kesän ikkunaluukut suljettuna ollut koti tuntui ihanan viileältä kun raahauduimme väsyneinä mutta onnellisina sisälle kantamuksiemme kanssa.
Nyt kolmisen viikkoa myöhemmin voi vain todeta, että kesän lämpö on edelleen täällä ja se tuntuu hyvältä.

                      *************************************************** 


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Vähän ennen lähtöä

Sumu hälvenee järveltä
Oikeastaan matka alkaa silloin kun päätetään lähtöpäivä, suunnitellaan reitti, varataan laivaliput ja majapaikat matkan varrelta. Sitten unohdetaan koko matka. Muutaman viikon ajan se on vain yksi merkintä tulevasta tapahtumasta allakassa. Noin viikko ennen lähtöä vietetään läksiäisiä, etsitään laukut kaappien uumenista, ostetaan viemisiä. Viimeisinä päivinä pakataan ja puretaan laukkuja, koskaan pakkaus ei onnistu ekakerralla. Sitten siivotaan ja laitetaan koti lähtökuntoon, jääkaappi ja pakastin tyhjennetään.

Syyskuun sumuisina viimeisinä päivinä kaappeja penkoessani käsiini sattui laatikko, jonka olin lujasti kiinni teipannut ja vuosiksi unohtanut. Laatikossa olivat nuoruusvuosien päiväkirjavihkot. Istuin lattialla ja luin vihkoja, palasin ajassa kauas taaksepäin. Hymy ja kyyneleet vuorottelivat tai tulivat yhtä aikaa. Voi nuoruus, miten suloista ja kipeää aikaa se on ollutkaan, mutta joka lauseesta tunsin itseni. Vihkot luettuani tiesin, että on niidenkin aika lähteä. Vihkoista löytyneet muistot elävät vielä mielessäni, jonakin päivänä ne taas unohtuvat. Paperisilppuri tuhosi vihkot yhdessä muiden vanhojen tarpeettomien papereiden kera.

Sumu ikkunan takana hälveni hiljalleen, syksyiset maisemat, tyyni ja rauhallinen järvi näyttäytyivät. Mielikin rauhoittui. Oli hyvä lähteä matkalle talvikotiin.

Auringonkukat pääsevät  näkyviin sumuverhon takaa 

Hamppupellolla säilyy kesän vihreys

**************************************************************

maanantai 18. syyskuuta 2017

Rantarosvo ja laiturin vartija

Utelias  rantarosvo
Rannoillemme on ilmestynyt viiksekäs riiviö. Jo kevätkesästä ihmettelimme mihin hävisivät rannan pönttöihin pesineet pikkulintupoikueet. Viileä kesä ei oikein riittänyt syyksi. Vasta syyskesästä näimme tämän pienen, mutta ärhäkän pedon. Rohkein alueen kissoista yritti tehdä tuttavuutta sen kanssa. Mutta irvistelevä, sähisevä ja kiljahteleva otus sai kissan perääntymään ja pakenemaan kaikkien yhdeksän henkensä edestä.

Naapurissa asuva metsämies tunnisti eläimen villiminkiksi. Sanoi sen olevan tuholaisen, joka ei kuulu alkuperältään Suomen luontoon. Tulokas on vielä sen verran uusi suomalaisessa luonnossa, että mm. linnut eivät osaa pelätä sitä ja suojautua sitä vastaan. Se on kaikkiruokainen taitava tappaja, joka tappaa enemmän kuin jaksaa syödä. Sen kiinnisaamiseksi on nyt rakennettu pieni lautta, jonka päällä vanha katiska syötteineen odottaa saalistajaa. Lautta piti sijoittaa tarpeeksi kauas rannasta ja laiturista, etteivät alueen kissat päätä uida syömään syöttikaloja.
Laiturin vartija
Kotijärvellämme ovat lokit viihtyneet. WC-tiloikseen ne valitsivat laiturimme. Koko alkukesän se oli valkoisten jätösten peitossa, vaikka sitä usein puhtaaksi pestiin ja harjattiin. Lokkien wc:n käyttö loppui kuin seinään kun paikalle ilmestyi laiturin vartija. Laiturille heitettiin pieni muovikäärme, joka on koko kesän pitänyt lokit poissa laiturilta. Kaikkia uimaan menijöitä ei muistettu varoittaa viattomasta vartijasta, joka aidon näköisellä olemuksellaan ehti aiheuttaa muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin ja pelon kiljahduksen.
Näinä päivinä lokit ovat kerääntyneet järven vastarannalle pitkäksi helminauhaksi muuttomatkaa varten. Myös joutsenparvet laskeutuvat järvelle lepäilemään. Kurjetkin huutelevat jäähyväisiään rantojen sänkipelloilla. Muuttolinnun sielu kuuntelee matkaan lähtijöitä ja taitaa lähiaikoina liittyä samanmielisen joukon jatkoksi.
                         *********************************************** 

torstai 24. elokuuta 2017

Onnellisten tähtien alla


Täällä Koirantähden alla, Petra Heikkilä
Kävimme Tampereen takana tyttären perhettä tapaamassa. Yhteiseen kesäperinteeseen kuuluu mukava retki Iittalan naivistisen taiteen näyttelyyn. Niin nytkin sai hymyillen nauttia taiteilijoiden hauskoista ja oivaltavista ”satojen tarinoiden kesä”-teoksista.

Lähtiessä emme muistaneet, että matka sattui ties kuinka monennen hääpäivän kohdalle. Pitkälti yli 50 vuotta on yhteistä polkua tallattu. Asia tuli mieleen kun pysähdyimme Petra Heikkilän ”Täällä Koirantähden alla”-teoksen eteen. Suloisen taulun tunnelma oli tumman haikea. Siinä sitten kiittelimme ja onnittelimme toisiamme. Huokailimme miten nopeasti vuodet ovat vierineet ja miten paljon hyvää elämä on meille antanut.

Tänään mies meni urheilemaan kavereidensa kanssa. Syksyisen harmaata, vain kymmenasteista päivää lämmittämään leivoin mustikkapiirakan. Pian saan ottaa sen pois uunista.

Edellinen leipomispäiväni herätti hieman hilpeyttä. Oma kalaonni ei tänä kesänä ole suosinut, mutta eräänä päivänä onnistuin saamaan pyyntituoreita muikkuja.  Joten heti patakukon leivontaan. Olin edellisenä päivänä saanut uuden älypuhelimen, joka ennakoi tekstiviestiä näppäiltäessä tulevia sanoja. Innoissani tekstailin ystävälleni, että uunissa kypsyy kesän paras patakukko. Saajan viestissä luki, että uunissa kypsyy kesän paras pakkasukko. ”Liioittelua, ei tämä kesä sentään niin kylmä ole”, vastasi ystäväni. 

                                             ************************************



maanantai 14. elokuuta 2017

Jotakin kesästä


Valkoapiloiden aikaan 
Mitähän tästä kesästä voisi sanoa. Viileyttä ja sateita voisi päivitellä, tuulisia säitä ja ilmastonmuutosta manailla, huonoa kalaonnea surkutella. Mutta olkoon, ilmoille ei mitään mahda. Parempi tämä raikas viileys kuin Etelä-Euroopan tappava helle.
Yli kaksi kuukautta tätä Suomen kesää on jo takana. Meni kesäkuu ja valoisat yöt, menivät kesävieraat. Tuli juhannus ja lavatanssit kuin silloin ennen. Ikääntynyt oli orkesteri kuten suurin osa meistä tanssijoistakin, mutta tanssimusiikki oli samoja kappaleita kuin silloin ennen. Kolmen tunnin ajan jaksoi Tuhkimo olla taas nuori ja tanssia prinssinsä kanssa. Keskiyöllä lumous haihtui, jalat uupuivat ”lasikengissään” ja prinssi vei mummotuhkimon kotilinnaan.

Heinäkuussa harrastettiin pienten yökyläläisten kanssa käsitöitä, opeteltiin napin ompelua ja ketjusilmukan virkkaamista. Pääasia oli kuitenkin uiminen. Siihen harrastukseen ei tullut kyllästymisen hetkiä. Taito karttui uimareilla kiitettävästi. Iltasaduiksi vanha tuttu Grimmin jännittävän pelottava satukirja oli suosituin. Vaikka lukutaitoinen tokaluokkalainen keräsi sänkynsä viereen kasan Aku-ankan taskukirjoja, kiipesi hänkin lukijan kainaloon kuuntelemaan ääneenlukua.

Yökyläläisten mentyä matkustimme Kotkaan veljeni keltaiseen taloon kosken partaalle jokakesäiseen sisarusten tapaamiseen. Sadekuurot ja ukkosen satunnaiset jyrähdykset säestivät iloista ja leppoisaa jälleennäkemistä. Kaksi oli joukosta poissa. Sisar liian kaukana, hankalan matkan päässä Australiassa, veli asuen sydämissämme, hautapaikka kauniiden kukkien alla kuusten viileässä varjossa.

Heinäkuussa oli aikaa myös lukea. Uusi mukava ja helppolukuinen tuttavuus oli 20–30 luvulle sijoittuva Terttu Autereen kirjasarja, josta luin ” Kirjepostia, Sininen hatturasia, Huhtikuun morsian ja kuka murhasikaan rouva Holmin”. Kiehtovaa ajankuvausta, jännitystä ja romantiikkaakin. Mieluista ja sujuvaa luettavaa oli myös Eppu Nuotion uusin dekkari ”Myrkkykeiso”. Pidin myös Heidi Mäkisen ”Ei saa mennä ulos saunaiholla”, varsinkin kun yksi tarinan kertojista oli suorapuheinen kissa. Nautin myös Sirpa Kähkösen kauniista kielestä ja tarinasta” Tankkien kesä”-kirjan parissa. Monta vuotta ennätti kulua, että Laila Hirvisaaren kirjoja ei tullut enää luettua, mutta nyt pienen puhumattoman tytön tarina ”Hiljaisuus” kosketti tätä lukijaa. Koskettava oli myös Paola Piganin mustalaistarina ”Älä astu sieluuni kengät jalassa”. Nyt odottaa yöpöydällä vuoroaan uusi tuttavuus Pasi Ilmari Jääskeläisen ”Väärän kissan päivä”.

Elokuu on jo puolessa välissä. Syksy lähestyy vääjäämättä. Pian on aika suunnitella paluumatka talvikotiin. Sinne missä tällä hetkellä helle on uuvuttava, yötkin kuumia. Ajatuksiin hiipii mielikuva lämpimästä hiekasta ja merestä, jonka vesi on niin lämmintä, että sinne uskaltaudun minäkin. Kotijärven vesi on ollut minulle liian kylmä. 

Ennen lähtöä on aika tavata vielä ystäviä, poimia mustikoita, sieniä ja puolukoita, kokeilla toistaiseksi surkeaa kalaonnea. Yksi hauki ja ahven koko kesän saaliina on aika vaatimaton.

Yksi tuulisista päivistä

******************************************************



perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kevätmuuton jälkeen


Taas on yksi muuttomatka tehty. Kunkin päivän ajomatkat olivat noin 400–600 km. Tälläkin kertaa etsimme etukäteen netistä rauhallisia majoitustiloja pienistä kylistä matkan varrelta. Koska emme muista kylien, vielä vähemmän majapaikkojen nimiä, annoimme niille keksimämme nimet, jotka heti palauttavat kohteet mieleemme. Ranskassa yövyimme Yhdeksän kissan majatalossa. Saksassa pääsimme Keisarin kammariin, Punakalojen kylpylään ja Hylättyjen talojen naapuriin. Etelä-Ruotsissa sänkymme oli Pehtorin aitassa ja viimeisen yön laivalla Tukholmasta Turkuun kuuntelimme sumusireenien laulua.

unikkopeltoja
1. päivä
Matka Carcassonnesta alkoi aamulla kauniissa ja lämpimässä päivänpaisteessa. Taakse jäivät vihreyteen puhjenneet viinitarhat, punaiset unikkokentät ja violetin sävyissä aaltoilevat laventelipellot. Iltapäivällä Lyonin seuduilla vastassa olivat mustat pilvet, salamoiva taivas ja kaatosateet. Tie oli veden peitossa. Moni auto oli pysähtynyt moottoritien reunaan odottamaan taukoa sateeseen. Me matelimme jonon mukana kunnes pääsimme poikkeamaan pikkutielle kohti yöpymispaikkaamme. Ukkosmyrsky oli ohitse kun illansuussa saavuimme peltojen lomassa mutkittelevaa pikkutietä Yhdeksän kissan majataloon. Maatilan puhelias isäntä savisaappaissaan, yksi kissoista sylissään tuli vastaan. Ohjasi meidät tupaan, riisui kenkänsä, tarjoili tuoremehua ja pientä välipalaa. Kertoi, että yhdeksän kissan lisäksi heillä on kolme koiraa, kaksi hevosta ja aasi. Illan tullen kiipesimme yläkerran vierashuoneeseen. Avasimme ikkunan, sisälle tulviva sateen raikastama ilma ja lintujen konsertti saattelivat meidät untenmaille. Aamukahvilla tapasimme myös talon emännän, yhtä puheliaan kuin isäntäkin. Oli huolissaan oliko herättänyt meidät yöllä töistä tullessaan. Vakuutimme koko yön sikeästi nukkuneemme.

2. päivä
Matka jatkui aurinkoisessa säässä läpi vihreiden metsäisten mäkien ja laaksojen kohti Saksan rajaa. Maisemat olivat kesäisen kauniita, liikenne rauhallista. Samoin oli Saksan puolella. Aluksi reittimme myötäili Rein-jokea, kunnes ennen Frankfurtia vaihdoimme kohti itää kulkevalle moottoritielle. Autobaana oli nielaissut melkoisen määrän kilometrejä kun illalla kiipesimme jalat tönkköinä tyypillisen saksalaiskylän gasthausin yläkertaan keisarilliseen kamariimme. Kylä sijaitsi kumpuilevassa maastossa. Kirkonkellojen ääni kaikui mäeltä mäelle. Kellojen soittoon sekoittui mäen takana kumiseva ukkosen jyrinä. 
näkymä keisarin kamarista
3. päivä
Vuoroin aurinko ja tuulessa kiitävät pilvet siivittivät matkaamme seuraavana päivänä. Ohitimme keltaisina kimmeltäviä rypsipeltoja ja vihreitä laajoja viljavainioita. Illansuussa poistuimme autobaanalta kapeille keväänvihreille metsäisille teille. Kiltisti navigaattori ohjasi kulkumme läpi pienten kylien kunnes saavuimme erään hiljaisen kylän gasthausiin, Punakalojen kylpylään. Nimesimme paikan huoneemme ikkunan alla olevan pulskien punaisten kalojen asuttaman lammikon mukaan.

pilviä ja mäkiä matkan varrelta

rypsipelto
4. päivä
Päivänpaisteessa jatkui matkamme seuraavanakin päivänä. Koska päivämatka oli normaalia lyhyempi, päätimme pysytellä hiljaisilla kyläteillä. Oli mielenkiintoista ajella entisen Itä-Saksan alueella pienten kylien läpi. Vieretysten näkyivät menneisyys ja nykyisyys. Rapistuneet hylätyt rakennukset kertoivat omaa ankeaa tarinaansa ja uudet kauniit puutarhojen ympäröimät talot kuvasivat tämän päivän hyvinvointia. Viimeisen yön Saksassa nukuimme suurten kuusien ympäröimässä hiljaisessa hotellissa hylätyn kerrostalon naapurissa Sassnitzin sataman läheisyydessä.
tyhjät talot

hylätty kerrostalo hotellin naapurissa

5. päivä
Koska laiva Ruotsin Trelleborgiin läksi vasta iltapäivällä, ehdimme pistäytyä muutaman kilometrin päässä olevassa Sassnitzin viehättävässä lomakaupungissa. Nyt kaupunki oli varsin hiljainen, mutta varmaan lomasesongin alettua kaupunki herää elämään.
Laivamatka Ruotsiin kesti vain neljä tuntia. Ilmeisesti reitti on suosittu, koska toukokuun alkupuolella keskellä viikkoa laiva oli aivan täysi. Suuri osa matkustajista istui ravintolatiloissa korttia pelaamassa. Käytävien penkeillä matkustivat koirien omistajat lemmikkeineen. Osa matkustajista värjötteli tuulisella kannella. Sateinen ja viileä oli Trelleborgin ilta kun ajoimme ulos laivasta. Tunnin matkan päässä Landskronan tienoilla pääsimme kömpimään Herraskartanon pehtorin aittaan.

 pehtorin pihapuu
6. päivä
Runsaan aamupalan saimme nauttia kartanon puolella seuranamme puhelias kartanon herra. Tie kohti Tukholmaa kutsui kulkijoita. Vilpoinen vesisade muuttui puolipilviseksi poutapäiväksi kun lähestyimme Tukholman satamaa. Luonto oli ujosti heräämässä kevääseen.
Valoisien kesäöiden toivossa olimme varanneet laivamatkalle ikkunallisen hytin. Toiveena oli katsella hytin ikkunasta illalla Tukholman saaristoa ja seuraavana aamuna saapumista Turkuun läpi kauniiden saaristomaisemien.
Istuimme illalla ravintolan ikkunapöydässä iltapalalla ja lasillisilla viiniä hyvin onnistuneen matkan kunniaksi. Totesimme, että matkalla liikenne oli ollut varsin maltillista, auton kanssa ei ollut ongelmia, kaikki yöpymispaikat olivat meille mieluisia. Meri oli peilityyni kun laiva lipui ohi hienosti valaistujen rantamaisemien. Aterian jälkeen puoliso totesi olevansa rättiväsynyt ja niinpä kiipesimme hyttiimme. Eipä siinä mennyt montakaan minuuttia kun mies oli jo unten mailla. Sammutin hytistä valot ja katselin ikkunasta hetken aikaa yöllistä merimaisemaa. Meri oli edelleen peilityyni, tuntui kuin laiva olisi pysytellyt paikallaan. Ilmastointilaitteen hiljaiseen huminaan nukahdin minäkin.
Näin unta valaista, jotka lauloivat matalalla äänellä. Ääni hävisi välillä ja kuului sitten uudelleen. Havahduin puolittain hereille, katsoin ulos. Tuntui kuin laiva pysyisi edelleen paikallaan. Ikkunasta näkyi vain pimeyttä. Valaitten ääni kantautui taas pitkin ulappaa. Tajusin, että sen täytyi olla laivan sumusireeni ja että meri oli sankan sumun vallassa. Nyt unta oli enää turha toivoa. Onneksi miehellä on paremmat unen lahjat, että sai nukuttua edes pätkittäin. Koko yön meri pysyi tyynenä. Aamu valkeni, mutta sumu ei hälvennyt, sireenin ääni kantautui säännöllisin väliajoin kunnes laiva tuli Turun satamaan. Saaristo jäi näkemättä, mutta olipahan erilainen, ehkä hieman aavemainenkin yö merellä.

Kallavesi  kotiintulopäivänä toukokuussa
Nyt yli 3300 km:n mittaisesta kesäkotiin tulosta on vierähtänyt jo lähes kuukausi. Tänään järven pinta ikkunan takana on peilityyni, kuikkapariskunta sukeltelee laiturin lähellä. Vastarannalla näkyy veneitä uistelemassa, kaulushaikaran hiljainen huokailu kantautuu veden yli.
Ennätin nähdä kevään tulon, hiirenkorvien puhkeamisen koivuihin, tuomien ja mustikoiden kukkivan. Kielot ja pihlajat ovat nyt kukassaan. Hidas kevään ja kesän tulo tuntuu aika hyvältä.  

                                       ***********************************************



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vihreiltä poluilta valkoisille hangilleko


Vihreä on keväinen polkuni 

Hieman huolestuneena olen seurannut kevään tuloa Suomeen. Ei kovin vakuuttavalta tunnu. Tarkoituksemme on lähteä viikonloppuna ajelemaan kohti kotimaata. Saapa nähdä miten pitkälle kesärenkailla päästään. Jännittää myös, ehditäänkö kotipihalle vielä rakentaa lumiukko, joko jäät ovat järveltä lähteneet.
Vaalien toinen kierros meni odotusten mukaan ja Ranska sai uuden nuoren presidentin. Toivottavasti Emmanuel Macron osaa ja onnistuu taitavasti luotsaamaan valtakuntansa parempaan huomiseen. Tehtävä ei tule olemaan helppo, paljon viisautta ja voimia nuori mies tarvitsee.
Laukut on haettu varastosta. Taas voi ajatella Herman Hessen sanoin, että ”on lumousta joka matkaan lähtö”. 
Mieli kuitenkin vaeltelee vielä keväisen kuutamoillan tunnelmissa. Yksi kevään helmistä oli tanssin ja musiikin täyteinen ilta teatterissa. Espanjalaisen Ballet Murcian lahjakkaat esiintyjät tanssivat täydelle katsomolle Carmenin intohimoisen ja traagisen rakkaustarinan. Päässä soi yhä Bizetin mahtava Habanera ja arkiaskareet sujuvat kantojen kopistessa flamencon tahtiin, mikä ilmeisesti näyttää huvittavan puolisoa.

Vihreältä näyttää myös vesi kanaalissa
Täällä Ranskan tuulisessa kolkassa on viime viikkoina saatu nauttia jo monesta kesäisestä päivästä. Onneksi vielä ei ole ollut rasittavia helteitä, ainoastaan alkukesän raikasta vehreyttä. 
Lähtöön sisältyy aina myös haikeutta, niin nytkin kun maisemat jäävät kauneimmilleen, kaupungin ylle pääskyset kaartelemaan taivaan sineen. Mutta ei auta, muuttolinnun sielu vaatii lähtemään.

Aude-joella vesi on kirkkaampaa, kukat valkoisia

Nämä unikot eivät kai multaa tarvitse, suoraan asfaltista nousseet

**********************************************************