lauantai 6. elokuuta 2016

Lasten aikamatkailua



Pienten lastenlasten vierailujaksot isovanhempien luona tuovat melkoista vipinää normaaliin, ei niin vauhdikkaaseen elämäämme.
Kesän aikana lapset ovat oppineet uimaan, sukeltamaan, kellumaan, pituushyppäämään kiveltä veteen, kaikki tämä riemunkiljahdusten siivittäminä. Pian pienten jalkojen tuoma hiekkapolku rannalta terassille ruohottuu. Terassin pöydän ympärijuoksun töminä vaimenee. 20 kierrosta myötäpäivään ja 20 kierrosta vastapäivään, sitten kilpaa pesuhuoneeseen lämpimään suihkuun. Vedestä löydettyjen ”jalokivien” kokoelma on jo varsin mittava pikkukiviröykkiö seinän vierustalla.
Päivän seuraavaa uintikertaa odotellessa isovanhemmille on kärsivällisesti opetettu ”mustaa Maijaa, ristiseiskaa, katkoa, puolta pakkaa” ja mitä kaikkea niitä onkaan. Opetuksen vastapainoksi on haluttu kuulla aamusatu, aamupäiväsatu, päiväsatu, iltapäiväsatu, iltasatu ja joskus myös yösatu. Molemmille kuulijoille oma satu, jonka toki molemmat yhdessä kuuntelevat.
Pahvilaatikosta, johon aikoinaan kerättiin heidän isänsä moneen kertaan luettuja kirjoja, löytyi kaksi teosta ylitse muiden, Pandan laskinkirja ja Aale Tynnin satuaapinen. Koulunsa aloittava innostui molemmista. Satuaapisen myötä vähäinen lukutaito tuntui kehittyvän. Jopa niin, että kirjastosta lainattu Aku Ankan taskukirjan hän luki muutamassa päivässä kannesta kanteen. Laskinkirja, vaikka kirjan laskin ei enää toiminutkaan, avasi nuorelle miehelle polun matematiikan maailmaan. Kirjan esimerkkilaskut olivat nopeasti ratkottu. Piti etsiä ruutuvihko ja laatia siihen lisää laskutehtäviä sillä aikaa kun sisarukset olivat uimassa. Toivomuksena olivat sekalaskut, jotka sisälsivät yhteen- ja vähennyslaskujen lisäksi kerto- ja jakolaskuja.
Kesäpäiviin kuuluivat myös metsäretket eväineen, sporttiset retket koulun kiipeilytelineille ja urheilukentälle. Oli myös kokopäiväretki aurinkoiseen eläinpuistoon, jossa sai ruokkia apilanlehdillä ja heinillä söpöjä erirotuisa kanoja, kertoa vuohille satua kolmesta pukista sillalla, säikähtää nälkäisen ja karvaisen villasikaperheen korvia särkevää rääkymistä kun niille oltiin ruokaa jakamassa.
Makuuhuoneemme ikkuna on kohti itää ja aamuaurinkoa. Eihän sälekaihdin pimennä huonetta kesäöinä juuri ollenkaan. Pimennysverhoakaan ei voi käyttää, koska se peittää tuuletusikkunan ja estää raikkaan yöilman sisälle pääsyä. Niinpä taittelin mustan käyttämättömän muovisen jätesäkin sopivan kokoiseksi ja peitin sillä ikkunaruudun. Huone pimeni aika tehokkaasti. Ilmeisesti se muuttui myös houkuttelevaksi, koska joskus aamuyöllä heräsin siihen, että vuoteessamme potkivat parit ylimääräiset jalat. Useimmiten nämä ylimääräiset jalat jäivät sänkyymme sätkimään aamukymmeneen asti ja me jouduimme etsimään rauhallisempia nukkumapaikkoja.
Lastenlasten perheessä kaikki lasten käyttämät tietokoneet, tabletit ja älypuhelimet jäivät heinäkuussa kesälomalle kaapin ylähyllyyn koulun ja eskarin alkuun asti. Lapset haettiin isovanhempien luokse ilman yhtään älylaitetta. Eikä meilläkään edes TV ollut auki, vain musiikkia kuunneltiin toisinaan cd:ltä. Lapsille päivät ilman älylaitteita olivat eräänlainen aikamatka isänsä lapsuuden kesiin.

*********************************************************


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Tuulen kyyneleitä

Tihkusateisena heinäkuun aamuna kahlasin märällä nurmikolla venettä vedestä tyhjentämään. Yritin siinä muistella missä runossa puhuttiin tuulen kyynelistä. Niitähän viime päivinä on taivas itkenyt vähän väliä.

Huomasin, että rannan jasmiinipensas oli puhjennut kukkaan. Sen valkoiset kukat aivan kuin valaisivat harmaata maisemaa.  Pitihän se kamera hakea ja ottaa kuva pensaasta. Kuvassa valkoharmaa maisema toi mieleen kuutamon ja saman tien muistin tämän ranskalaisen Verlainen tunnelmallisen runonkin.

Valkea kuu

Metsään loistaa
valkea kuu,
ääneen toistaa
joka oksa, puu,
se on kuin taika...

On rakkauden aika.

Veden kuvastimesta
yössä häämöttää
paju syvyydestä,
oksat pidättää
tuulen kyyneliä...

Unia herääviä.

Niin lempeänä
leviää hiljaisuus,
niin säteilevänä
taivaan avaruus
hohdetta valaa...

Hetki ei palaa.

(Paul Verlaine)


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Me tulimme taas

Kuinka nopeasti aika kiitääkään. Nyt jo ensimmäinen kuukausi näissä sielun maisemissa on takana. Eihän siitä ole kuin tuokio kun läksimme ajelemaan Ranskan talvikodista Suomen kesäpesäämme.

Sinisen kulkijan pikkusiskoja
Matkanteko autolla tuntui sopivalta. Ehti nähdä kuinka tulenpunaiset unikkopellot aaltoilivat kevyessä tuulessa, miten heleän vihreytensä saaneet viinitarhat unelmoivat syksyllä kypsyvästä tuoksuvasta sadostaan. Pitkän sateisen jakson jälkeen taivas oli sininen, poutapilvet kulkivat kanssamme samaan suuntaan. 

Runsasta viinisatoa teille köynnökset!

Näkemiin unikot!

Vuoret kutsuvat 
Matka sujui mukavan rauhallisesti tuttua reittiä. Ensin kohti sinihohteista merta, sitten kevään koristelemissa postikorttimaisemissa pitkin vuoristoteitä. Illaksi matalaan motelliin yöksi. Päivän päätteeksi lasillinen punaviiniä motellin takapihan retkipöydässä mustarastaiden laulun ja liikenteen kohinan ympäröiminä. Lämpimässä illassa katselimme kun kuu kiipesi taivaalle ja tähdet syttyivät. Ajattelin, että seuraavan kerran näenkin tähtitaivaan Suomessa syyskesällä kun valoisien öiden aika on ohi.
Seuraava matkapäiväkin sujui poutapilvien alla moottoritien autovirrassa kohti Luxemburgia. Viimeiseksi Ranskan puolella poikkesimme markettiin ostamaan ystävillemme viemisiksi heidän rakastamaansa vahvatuoksuista ja -makuista Maroilles-juustoa. Takakontista tulvivat aromit olivat lähes pyörryttävät loppumatkan ajan.
Lähtötohinoissa emme olleet ehtineet seurata tiedotusvälineitä. Matkalla emme tienneet Ranskan suljetuista ydinvoimaloista, emme polttoainepulasta ja jonoista huoltoasemilla. Monet konstit ja mielenilmaisut tuntuvat jatkuvan uusia työlakeja vastaan.  
Luxemburgissa Mosel-joen rinteillä viinitarhat katselivat alas virralla soutelevien joutsenten ylväitä liikkeitä. Me vain pysähdyimme edullisen polttoaineen takia hetkeksi täyttämään auton tankin ja matka jatkui pitkin varjoisien puiden reunustamia mutkaisia teitä kohti Saksan Eifel-vuoriston metsäisiä kukkuloita. Erään mäen korkeimmalle kohdalle pysähdyimme hetkeksi jaloittelemaan, laaksossa soivat kirkonkellot, jossain lähellä kukkui käki.
Illansuussa tummien pilvien hipoessa puiden latvoja saavuimme pieneen saksalaiskylään, jossa siistien omakotitalojen pihoja koristivat toinen toistaan upeammat pensas- ja kukka-istutukset. Yhden tällaisen talon somassa vinttikamarissa nukkuisimme seuraavan yön.
Aamiaismajoituksen hyväntuulinen emäntä neuvoi reitin noin 500 metrin päässä olevaan kodikkaaseen ravintolaan. Ilta oli viileä ja valitsimme pöydän takkatulen läheltä. Aluksi olimme paikan ainoat asiakkaat. Ravintolan ranskalainen isäntä halusi tarjota lasilliset kuohuviiniä kuultuaan, että olemme Ranskassa asuvia suomalaisia. Hän ja tarjoilua hoitava vaimonsa jäivät hetkeksi kanssamme juttelemaan. Pian ravintolaan tuli lisää asiakkaita, isäntä siirtyi keittiöönsä kokkaamaan ja rouva keräämään tilauksia toisista pöydistä.
Illan pimetessä, kevätsateen kastelemina kävelimme majapaikkaamme, lämpimään suihkuun ja uinailemaan untuvapeittojen alle.
Hyvin nukutun yön jälkeen tuoreen kahvin tuoksu houkutteli matkaajat runsaasti katettuun aamiaispöytään. Emäntä kehotti tekemään pöydälle varattuun muovipussiin eväät yli jäävistä leivistä, juustoista, leikkeleistä ja hedelmistä. Olipa mukava yllätys. Hyvältä maistuivat voileivät päivällä levähdyspaikalla suurten puiden ja tuoksuvien syreenipensaiden katveessa.
Meri liplatteli Iltapäivän auringossa kun saavuimme Travemündeen. Jätimme auton kukkivien hevoskastanjoiden alle lepäilemään. Maleksimme pitkin rantakatua katselemassa kauppojen tarjontaa, mutta mitään ostettavaa ei tällä kertaa löytynyt. Jatkoimme kulkuamme kylpyläkaupungin rauhallisilla rantateillä. Auringon laskiessa poikkesimme rantaravintolaan kala-aterialle päättämään taas yhden matkan läpi keväisen Euroopan.

Kiehtovaa matkustamista
Eivät ehtineet tähdet syttyä auringonlaskun jälkeen kun taivas peittyi pilviverhoon. Jäljellä oli enää parin tunnin odotus satamassa ennen rahtilaivaan pääsyä. Sitten vajaa 30 tuntia Itämeren kyntäjän kyydissä ja saapuminen aurinkoiseen, lämpimään Helsinkiin. Vielä yksi päivämatka kohti sinisiä metsiä ja vielä sinisempää kotijärveä. Miten ihanalta tuntuikaan pitkästä aikaa kotisaunan pehmeä lämpö.

                  **********************************************************

lauantai 14. toukokuuta 2016

Pohjantähden alle...



on jo kova kaipuu. Viereisestä kuvasta sen ehkä arvaakin. Eräänä keväisenä päivänä kaupungin syrjäkaduilla tulvahti muurin yli sireenin tuoksu ja edessäpäin kulkijaa tervehti valkorunkoinen koivu. 

Nyt pakataan laukkuja, huolletaan ja putsataan autoa lähtökuntoon. Pyydetään säidenhaltijalta suotuisia matkakelejä. 

Pian voi taas astella isänmaan kamaralla ja kuulla tuttua äidinkieltä. Mieli vaeltelee jo kotikunnailla ja riemuitsee läheisten tapaamisista. 



Minä kierrän näitä pihoja, minä kiertelen maailmalla.
Kun minun jalkani väsyvät, levähdän lehmusten alla.

Minä kävelen kivistä katua tai pitkin hiekkarantaa.
Ja joskus on taakkani painava, joskus enkeli minua kantaa. 

 Teksti Jukka Itkosen runosta ”Minä”.

                  ***************************************************

tiistai 3. toukokuuta 2016

Toppatakissa toukokuulle

Vappusää 2016 eteläisessä Ranskassa
Tämä kevät on ollut varsin ailahtelevainen, kuten kevään kuuluukin olla. Vapun tienooksi se järjesti tälle kulmakunnalle kylmän luoteistuulen tanssimaan hyisiä kevätkarkeloitaan suihkutellen joukkoon jääkylmiä vesiryöppyjä. Lehtitietojen mukaan se levitti jouluiselta näyttävän lumipeiton vuorten rinteille. Kanaalin sorsat kerääntyivät hytisten rantanurmelle tiiviiksi rykelmäksi toisiaan lämmittämään. Kansa kaiveli kaapeistaan toppatakit ja lämpimät kaulaliinansa. Vain harva kulkija viipyi kaduilla 150 km:n tuntivauhdilla riehuvassa tuulessa. Vappujuhla kaupungin torilla kutistui kovin vaimeaksi.

Ranskassa Ihmiset ovat huolissaan työelämää uhkaavista heikennyksistä. Päivittäin saa lukea väkivaltaisiksi mellakoiksi yltyneistä mielenosoituksista. Joskus tuntuu, että itse mielenosoituksen aihe on toisarvoinen. Tärkeämpää on riehuminen, näyteikkunoiden rikkominen, autojen polttaminen, väkivaltainen käyttäytyminen, johon poliisi joutuu myös väkivallalla puuttumaan.

Muutama päivä ennen vappua tässäkin kaupungissa  yli 500 mielenosoittajan kulkue eteni lempeässä päivänpaisteessa kaupungin kaduilla. Tämä oli erilainen, hyvin rauhallinen joukko. Ihmiset kantoivat työlainsäädännön uudistuksia vastustavia banderolleja ja kylttejä. Taustalla soi melodinen, jotenkin alakuloinen musiikki. Vain muutan kerran väkijoukosta huudeltiin iskulauseita. Kukaan ei rikkonut kauppojen ikkunoita, ei heitellyt kivillä tai tiilenlohkareilla tilaisuutta valvovia poliiseja. Siitä huolimatta tuntuu, että mielenilmaisun sanoma tuli selväksi kaikille.

Kansa on mielipiteensä uudistusaikeista ilmaissut, eri asia on sitten se mitä poliittiset päättäjät tekevät. Samankaltainen tilanne on varmaan suuressa osassa Eurooppaa, asenteet kovenevat, saavutettuja etuja leikataan. Joku rikastuu, moni köyhtyy. 
Mutta sään suhteen ollaan taas menossa kesäisempään suuntaan.

                               ******************************************************

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tummien sävelten ilta

Kuva kopioitu netistä
Katsomon valot himmenivät, kuului vain aukeavan esiripun kahinaa. Näyttämö oli aivan pimeä ja äänetön, 600-päinen yleisö pidätteli hengitystään. Pieni valonsäde puikahti näyttämölle ja sen saattelemina ensimmäiset metalliketjujen rytmikkäät kilahdukset iskivät lattiaan. Sisään pujahti toinen valonsäde. Sen välähdyksessä vilahti pienillä jakkaroilla jonossa istuvien tanssijoiden rytmiä iskevät kenkien korot. Kuului kitaran haikea helähdys ja mustaseinäinen näyttämö täyttyi häikäisevän kirkkaista sateenkaaren värisistä valoista. Jakkaroilta nousi 16 taitavan tanssijan ryhmä, miehet punamustissaan, naiset voimakasvärisissä röyhelöhameissaan ja huiveissaan. Siitä alkoi 1½ tunnin huikea matka intohimoisen flamencotanssin tarinoihin. Niitä kertoivat vuoroin tanssijoiden askeleet, kitaran sävelet ja laulajan tumma ääni. Tarinoita rakkaudesta, tuskasta, kahleista, vapaudenkaipuusta, hurmiosta, kohtalosta, elämästä ja kuolemasta. Tanssijoiden korkojen rytmikäs, lähes hypnoottinen poljenta lattiaan, vartalon taivutukset, liukuvat askeleet, nopeat pysähdykset ja pyörähdykset, käsien taputukset ja ranteiden sulavat liikkeet loivat mystisen tunnelman. Tanssiparien intohimoinen musiikin tulkinta välittyi varmasti myös viimeiselle penkkiriville asti. 
Katsomo oli haltioissaan. Vaikka esitys ja yleisön raivoisien taputuksin pyytämät lisänumerot olivat päättyneet, esirippu sulkeutunut ja näyttämö pimeänä, seisomaan nousseiden katsojien aplodit ja bravo-huudot vain jatkuivat. Lopulta katsomo hiljeni ja teatterista poistui näkemäänsä ja kuulemaansa ihastunut väkijoukko.
Keväinen ilta oli pimentynyt tuuliseksi yöksi, kaupunki nukkui. Kuunsirppi taivaalla keinahteli pilvien lomasta, kanaalin rantaplataanista kaikui hiljaiseen yöhön lehtopöllön aavemainen huhuilu.  

Kun nousee kuu,
peittää meri aaltojen alle maan,
ja sydän on kuin saari
sen äärettömyydessä.

Frederico Garcia Lorca, Mustalaisromansseja

                                  ********************************************************************


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Karkulaiset kaislikossa



Keväisenä päivänä kanaalin rantapolulla tepasteli ihan outo pariskunta. Sain aidan raosta napattua kuvan tuntemattomista kulkijoista. Nettiä tutkimalla ja sieltä kuvia vertailemalla päädyin tulokseen, että kyseessä oli morsiosorsapari (aix sponsa).  Wikipedian mukaan se on amerikkalainen sorsalintu, jota tarhataan Euroopassa, ilmeisesti myös näilläkin seuduilla. Jostakin sellaisesta tarhasta tämä Romeoksi ja Juliaksi nimeämäni pariskunta lienee karannut.

























Oli mielenkiintoista seurata miten kanaalin sinisorsat tulivat katselemaan näitä muukalaisia. Julia vaikutti aika väsyneeltä, eikä paljon liikkunut paikaltaan. Romeo pysytteli siitä puolen metrin etäisyydellä ja tarkkaili valppaana kanaalilla uiskentelijoita. Urokset pysyttelivät vedessä, mutta kolme naarasta nousi vedestä uupuneen Julian ympärille. Näytti siltä kuin ne olisivat kyselleet Julian vointia. Romeo siirtyi muutaman askeleen kauemmaksi ja seurasi sieltä tilannetta. Jonkun ajan kuluttua naaraat palasivat takaisin kanaaliin. Julia laskeutui nukkumaan ruohikkoon, Romeo tuli siihen vierelle turvaamaan parinsa lepoa.
































Vastarannalla kukkivat valkoiset sarjatähdikit kuin pieni keväinen morsiuskimppu. 

                                    ******************************************************