torstai 8. joulukuuta 2016

Menninkäisten päivä


Tänään Carcassonnessa aurinko nousi kello 8.10 ja laskee kello 17.15. Päivän pituus on 9 tuntia 5 minuuttia.
Joulukuun ensimmäinen viikko täällä on ollut vähätuulinen. Auringon silmiä häikäisevät säteet ja lempeä lämpö on herätellyt marraskuussa talviuneen torkahtaneen suomalaisen menninkäisen.

Bellikset kurkottavat kohti joulukuun aurinkoa
Veden äärelle Suomen itsenäisyyspäivää viettämään teki menninkäisen mieli. Edellinen käynti järvellä oli ollut hieman levotonta poukkoilua kävelytiellä väen paljoudessa. Piti olla valppaana, ettei jäänyt lastenvaunujen tai polkupyörien alle, sotkeutunut koirien hihnoihin tai hölkkääjien jalkoihin.


Nyt järvellä vallitsi rauha ja hiljaisuus. Sitä hiljaisuutta eivät menninkäiset halunneet rikkoa, kumpikin tallusteli omissa mietteissään. Huomasin, että levähdyspenkillä vaihdettu muutama sana tapahtui lähes kuiskaten.

Prinsessa Ruususen linna järven takana nauttii talviunistaan
Kaupunkiin saa joulu tulla. Jouluvalot on sytytetty, luistinrata värivaloineen ja musiikkeineen torille jäädytetty, joulukojuista leijailee tummuvaan iltaan kuuman viinin tuoksu. Ostoskadun liikkeissä riittää asiakkaita. Lämmin sää on houkutellut katukahvilat täyteen istujia. Poliisipartiot kiertelevät kaduilla.


Puistoon on rakennettu joulumaa, missä myös soitto soi, muoviset porotokat kuljettavat riemusta kiljuvia lapsia huimaa vauhtia mäeltä mäelle. Vähän pienemmät taaperot matkustavat ympyrää kiertävässä minijunassa vilkutellen ilahtuneina aina kun näkevät radan varrella seisovat aikuisensa. On valtava maailmanpyörä, liukumäkiä, erilaisia karusellejä, makeis- ja leivonnais- ja viinikojuja, valkoiseksi huurrutettuja kuusikujia. Joulumaassa partioivat myös valppaat poliisit. Salakavala terrorismin uhka leijuu pimeissä varjoissa.



Meteli ja välkkyvät valot jäävät taakse. Menemme kotiin katua, jonka varrella olevan vanhan kirkon tornista helisee kauniisti pienten kellojen soittamana harras ”Oi jouluyö”. Menninkäisillä on turvallinen olo.

                               *************************************************


perjantai 25. marraskuuta 2016

Kesän muistoja kuuden kuvan verran


Sain Karsikonperän Aimariilta mukavan haasteen. Aiheena on muistella mennyttä kesää kuuden kuvan kera.
Suomeen verrattuna täällä eteläisessä Ranskassa kesän tuntua riittää lähes ympäri vuoden. Mutta minulle, muuttolinnulle ainoa oikea on Suomen kesä.  




Viime kesä pääsi yllättämään. Kun toukokuussa tulimme Suomeen, oli pihan pihlaja jo täydessä kukassa. Kävin silittelemässä sen sileää runkoa ja kehumassa upeita kukkaterttujaan. Koivutkin olivat jo täydessä lehdessä kun kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna saimme olla mukana isovanhempina nuoren miehen ja tyttöystävänsä lakkiaisjuhlissa.




Oli valkeiden öiden, peilityynien järvenselkien, lintujen kevätkonserttien, kaulushaikaran huhuilujen ja metsäkukkien aika. Juhannuskukat ja saunavastat kiidätettiin kilpajuoksua terassille. Kyseltiin kumpiko kimppu on kauniimpi. Ihan mahdoton sanoa.





Uskolliset kalakaverit päivystivät rannan tuntumassa onkijoita odotellen. Voi sitä kiitosten määrää ennen ja jälkeen saaliin jaon. Kehräys ja lempeä puskeminen sai onkijan helposti sotkeutumaan omiin jalkoihinsa.




Aika usein järvellä uistelu antoi tarpeet kala-aterialle. Oli myös mukava käydä uistelemassa ja viedä juuri pyydystettyjä kaloja viemisiksi kalaruokien ystäville, jotka ottivat tuliaiset ilolla vastaan.




Pienten kesävieraidemme kanssa riitti vauhtia aamusta iltaan. Vierailu eläinpuistossa ja vilpitön kiintymys eläimiin lämmitti isovanhempien sydämiä. Onneksi ei vielä ole se aika, jolloin kaikki huomio keskittyy tuohon nykyajan käden jatkeen tuijottamiseen.

Oli mukava palata kesämuistoihin. Nyt siirrän haasteen eteenpäin.
Olkaapa hyvät





Teidän viime kesän muistojanne kuvina toivoisin näkeväni. 

                                      ******************************************************


maanantai 21. marraskuuta 2016

Arkea ja vähän juhlintaakin




 Nyt on kotikatu remontissa. Sen on luvattu kestävän jouluun asti. Katu on suljettu muulta liikenteeltä, vain työajoneuvot saavat liikkua kadulla. Mutta eiväthän kieltotaulut, kaivannot, hiekkakasat ja puomit näytä estävän kaikkia autoilijoita. On nähty monenlaisia seikkailijoiden ja sekoilijoiden selviytymisyrityksiä. Ilman kolhuja ja lommojakaan eivät kaikki ole selvinneet. Ihmeen kärsivällisiä ovat olleet työkoneiden kuskit työntekoansa häiritseviä kieltojen uhmaajia kohtaan.
Pian remontti-ilmoituksen tultua kadun varteen, Sinisen kulkijan näköala kanaalille muuttui rautatieaseman varastoalueen hiekkakentäksi. Siellä se pääsi sentään pensasaidan viereen kuuntelemaan varpusten juoruilua ja välillä riitelyäkin.


Eilen, lähes kesäisen lämpimänä sunnuntaina ajelimme noin 10 km:n päässä sijaitsevalle suosikkijärvellemme. Olipa sinne tullut moni muukin. Kaikki parkkipaikat ja teiden varretkin olivat täynnä autoja. Järven ympäri kiertävällä noin 5 kilometrin mittaisella kävelytiellä riitti  paikoitellen tungostakin. Oli paljon perheitä lastenvaunuineen ja kolmipyöräisineen, oli kävelijöitä koirineen, joista osa kytkettyinä, osa vapaana juoksennellen.  Tiellä puikkelehtivat myös maasto- ja kilpapyöräilijät. Kulkijoiden joukossa olin ainoa sauvakävelijä.   

Iltapilviä Gruissanissa
Edellisen superkuun valaiseman viikonlopun vietimme leppoisasti noin 5000 asukkaan Gruissanin rantakaupungissa mukavien Reissunaisen ja Reijon seurassa.  Sää oli ajoittain sateinen ja tuulinen, mutta sitä tiesimme odottaakin.  Meillä oli yhteinen mukava majapaikka. Meidän huoneessamme oli kattoikkuna, josta saimme katsella toisiamme, kuu ja minä.
Oli aikaa pelata korttia ja jutella mukavia, nostaa maljoja syksyn synttärisankareiden kunniaksi ja syödä pitkän kaavan mukaan herkkuateria mukavassa ravintolassa. Toki ehdittiin ulkoillakin ihan riittävästi myrskytuulten riepoteltavina. Puolet meistä on syksyllä syntyneitä, puolet kevään lapsia. Kevään sankareita juhlittiin huhtikuussa Costa Bravalla.
Varauduimme ravintolailtaan hieman lenkkikamppeita siistimmillä asusteilla. Puolisoni oli pakannut oman kassinsa ja hölmistyi purkaessaan kassista kävelykenkiään.  Laukusta löytyi musta ja harmaa jalkine, molemmat oikean jalan kenkiä. Siitäpä sitten iloa riittikin koko porukalle. Ravintola oli reilun kilometrin päässä asunnostamme, joten kyllä sinne oli helpompi suunnistaa lenkkareilla kuin kahdella saman jalan kengällä.
ReissuNainen on kirjoittanut  kolme postausta kuvien kera blogiinsa  Reppu ja ReissuNainen osa 1, osa 2 ja osa 3  yhteisestä kolmen päivän viikonlopustamme.

                                    *********************************************


perjantai 11. marraskuuta 2016

Marraskuinen päivä



Tänään marraskuinen päivä on tuhatpäisten lintuparvien tanssia taivaalla. Se on tuulen ujellusta kaduilla, kaupungin yllä kiitäviä harmaita pilviä. Se on puista leijuvia, jaloissa kahisevia kuolleita lehtiä. Se on myös ikkunaan iskeytyviä vesiryöppyjä.

Tänään kuuntelen ja muistelen kaivaten Leonard Cohenia.  (21.9.1934 – 10.11.2016).
   
                                                  *************************************************************

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Maisema on vaihtunut


 Täällä sitä taas ollaan, Ranskassa. Parannellaan syysflunssaa aurinkoisessa Carcassonnessa. Istuskellaan kauniiden kukkaistutusten reunustamalla aukiolla seuraten kun pulu pesee kainaloitaan suihkulähteissä. Muilla penkeillä istujat näyttävät tuijottavan kännyköitään. Ei heillä taida olla aikaa ihastella kukkasia tai pulujen peseytymisiä. Läheisen Audejoen vesi on nyt kirkasta ja poikkeuksellisen matalalla. Omin silmin voi todeta joessa olevan aika isojakin kaloja. Veden partaalla on mielenkiintoista katsella rämemajavaperheiden ja sorsien arkea joella, jossa tummia hiuksia muistuttavat vesikasvit huojuvat virran keinuttamina.

Tulomatka Ranskaan meni oikein mukavasti kahden kuskin vuorotellessa auton ratissa. Mukaan kakkoskuskiksi saimme kevään ylioppilaan, tammikuussa armeijaan menevän lapsenlapsemme. Minä sain köllötellä takapenkillä. Katselin maisemia, lueskelin, nukahtelin, jututin kuskeja, välillä yritin hillitä nuoremman kuskin kaasujalkaa. Vaikutti, että Saksassa on poistettu nopeusrajoituksia ja tottahan nuoren miehen piti kokeilla miten lujaa meidän autovanhus kulkee. Taitavasti hän kyllä osasi luovia liikenteessä kaikilla autobaanoilla. Matkasää oli ihanteellinen, viileähkö, noin + 15 astetta ja puolipilvinen.

Majapaikat olimme varanneet netistä etukäteen. Tällä kertaa ne onnistuivat yli odotusten. Ensimmäinen yöpyminen oli laivalla Turusta Tukholmaan. Seuraava Saksassa vähän ennen Hampuria.  Nimesimme paikan "Piippolan vaarin farmiksi”. Ankkalammen vieressä olevan tallin ylisille oli rakennettu tilava ja viihtyisä sviitti, jossa oli täydellisesti varustettu keittiö, kylpyhuone, olo- ja makuuhuoneet. Lammen rannoilla tepasteli joukkue äänekkäitä kaakattajia, mukana näytti olevan myös erivärisiä kanoja. Vaarin kertoman mukaan tallin sisällä oli yli 800 samana aamuna kuoriutunutta kananpoikaa.  Sinne oli pääsy kielletty.  Kauempana niityllä laidunsi vaarin ylpeys, pelottavan iso sonni. Viereisellä laitumella aterioivat lehmät ja omassa aitauksessaan mustavalkeat possut. Lappuhaalarissaan ja lampaannahkaliivissä myhäilevä vaari olisi valmistanut meille iltaruuan ja aamupalankin, mutta olimme juuri tulomatkalla käyneet kaupasta hakemassa tarvikkeet ruokailuihin. Jäi vähän harmittamaan kun piti kieltäytyä tarjouksesta. Pullea vaari oli itse hyvä mainos keittotaidoistaan.


Seuraavan yön olimmekin hotellissa Kölnin eteläpuolella.  Kolmannen kerroksen huoneemme oli myös tilava ja erittäin siisti leveine sänkyineen, parveke hiljaiselle sisäpihalle päin. Kävimme illalla popsimassa lautasen kokoiset schnitselit kylän pienessä gasthausissa.   Aamupala hotellin aamiaishuoneessa oli saksalaisittain tuhti ja tukeva.

Viimeisen matkayön nukuimme Lyonin länsipuolella vuoristossa pienellä kodikkaalla hevostilalla. Neljän tunnin ja yhtä monen ruokalajin, sekä muutamien juomien Iltaruokailu mukavan isäntäparin kanssa heidän kodikkaassa keittiössään jäi mieleen poikkeuksellisen viihtyisänä muistona. Illan päätteeksi isäntä tarjoili vuorilta keräämistään yrteistä sekoittamansa mainion "unilääkejuoman". Ihmeen hyvin raittiissa vuoristoilmassa uni maistuikin.  Samoin maistui aamiainen keittiössä, maitokahvi isoista kupeista, emännän leipoma leipä ja kotitekoiset hillot.  Kun pakkasimme autoa, huomasimme että nurmikko oli huurteessa, auton mittari näytti + 2 astetta. 

Näissä maisemissa nukutti hyvin
Tähän viihtyisään ja ystävälliseen majapaikkaan olisi mukava mennä toistekin.
Hyväntuulinen kakkoskuskimme nautti matkasta ja yöpymispaikoista, tykkäsi kaikista aterioista ja oli kuin kala vedessä, oli tosi helppo ja avulias matkakumppani.

Ensimmäinen aamuyö omassa sängyssä menikin sitten valvoessa. Illalla kakkoskuski totesi, ettei häntä nukuta yhtään. Voisiko hän lähteä kaupungille katselemaan, ehkä pistäytyä baarissakin. No, mikä ettei, siispä menokamppeet päälle, muutama kymppi taskuun ja kohti seikkailuja kaupungissa jossa hän oli viimeksi pikaisesti pistäytynyt kuusi vuotta sitten. Tässä muistoja siitä.
Meitä kyllä nukutti jo. Noin klo 2 heräsin, eikä poikaa näy missään. Herätin miehenkin, hän oli sitä mieltä, että nuorukainen on löytänyt baarista mukavaa seuraa, ja jatkoi uniaan. Ei tullut enää uni silmiini vaan mielikuvitus riistäytyi valloilleen ja pian olin varma, että jotain pahaa on tapahtunut. Vaikka tiesin, että poika on sosiaalinen, reipas ja järkevä, fyysisesti hyväkuntoinen ja urheilua harrastava, synkät lehtien otsikot vilisivät silmissäni.  Klo 3 lähetin pojalle tekstiviestin, kyselin missä hän on ja onko kaikki OK. Puolen tunnin päästä tuli vastaus, että anteeksi. Hän oli baarissa tutustunut muutamiin englantia osaaviin ranskalaisnuoriin ja lähtenyt heidän kanssaan ilmaisbussilla kaupungin ulkopuolelle diskoon ja bussi sieltä tulee takaisin klo 5. Enhän minä sitten osannut nukkua ennen kun näin, että poika oli kotiutunut ja kunnossa. Ihan mukavan baari- ja diskoillan kertoi olleen, pari olutta juoneensa. Ihmetteli että suuri osa nuorista näytti olevan selvin päin.


Viikon loma luonamme vilahti nopeasti. Nyt on poika taas kotona Suomessa, jatkaa kesätöitään armeijaan lähtöön asti. Kotimatka, ensimmäinen ihan yksin tehty matka oli sujunut hyvin. Ensin Carcassonnesta iltajunalla Toulouseen, sieltä bussilla lentoasemalle. Lento yöllä Easyjetillä Lontooseen, aamulla Norwegianilla Lontoosta Helsinkiin ja sieltä Onnibussilla kotinurkille. Ainoa harmi oli, että tyttöystävälle tuomiseksi ostettu kilon purkki Nutellaa piti jättää Lontooseen. Easyjet antoi viedä sen koneeseen, mutta Norwegian ei päästänyt sitä enää mukaan Lontoosta Suomeen.

Tässä matkaseuralainen, joka on ollut jo ainakin kolme vuotta mukana muuttomatkoillamme. Ei sitä raaski jättää kesäksi Ranskaan kuihtumaan, eikä talveksi Suomeen jäätymään.


***************************************************

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Viikko Lapissa



Tummat pilvet erämaajärven yllä

Lappi lumosi taas kerran, vaikka ei näyttänytkään meille kovin värikästä syysruskaa, eikä yötaivaalla tanssivia taivaantulia.
Pieni seurueemme kulki verkkaisesti omia polkujaan. Emme patikoineet tuntureilla aamusta iltaan, viihdyimme hyvin myös kodikkaassa vuokramökissämme. Joinakin päivinä laitoimme itse ruokamme, toisina nautimme muiden tekemistä aterioista.

Inarin järven ruísteilyalus
Teimme pieniä retkiä lähialueille. Uusi kokemus oli Inarinjärven risteily. Saamelaismuseo Siidan rannasta nousimme Inari III-risteilyalukseen. Se on moderni, sähkön voimalla kulkeva katamaraanialus. Virtaa se saa 50 kWh akustosta, jonka lisäksi dieseliä tarvitaan noin kolme litraa tunnissa. Vastaavan kokoinen dieselillä kulkeva risteilyvene kuluttaisi tunnissa jopa 40–100 litraa polttoainetta. Laiva on mitoitettu 120 matkustajalle, mutta tällä kertaa matkustajia kolmen tunnin risteilyllä oli arviolta 20 - 30 henkeä. Istuimme laivan yläkerrassa, josta oli hyvä näkyvyys laajalle ulapalle. Tasaista ja hiljaista oli matkanteko, ei läikähdelleet juomat laseissamme. Noin 11 km:n päässä Inarista laiva rantautui louhikkoiselle Ukonkivi-saarelle. Osa matkustajia kiipesi kallion huipulle maisemia ihailemaan, osa jäi rantakiville aistimaan menneiden aikojen tunnelmia.

Pyhä uhripaikka Ukonkivi


Inarinjärven saaria


Näkymiä Ukonkiven huipulta
Ukonkivi on ollut vuosisatoja saamelaisten poro-, kala- ja metsämiesten pyhä uhripaikka. Sinne he ovat tuoneet eräuhrejaan Ukko-ylijumalalle. Tarinoiden mukaan siihen aikaan naiset eivät saaneet nousta saarelle. Nykyisin saari on tärkeä suojelukohde, osa arvokasta Inarinsaamelaisten kulttuuriperintöä.
Pysähdyksen jälkeen risteily jatkui, Alkumatkan taivaan peittäneet pilvet väistyivät ja aurinko pilkisti pilvien lomasta leikkimään laineilla ja kirkastamaan maiseman värejä. Kauniita olivat tämän valtavan erämaajärven asumattomat rannat. Toivottavasti saavatkin pysyä koskemattomina.

Saimme nauttia muidenkin erämaajärvien hiljaisuudesta ja rauhasta, kävellä neulaspoluilla. Eräällä polulla seuraksemme pyrähti metsien kätköstä värikäs kuukkeli. Hetken se kulki mukanamme hyppien oksalta oksalle kunnes hävisi takaisin syvälle metsän suojaan. Tarinoiden mukaan se on pyhä sielunlintu, joka kuljettaa mukanaan esi-isien sielua, tuo mukanaan onnea ja turvaa.
Porot eivät meistä välittäneet, vilkaisivat vain suuntaamme ja jatkoivat laiduntamistaan valkoisilla jäkäläkankailla.

Sadepäivinä tutustuimme saamelaiseen kulttuuriin Siida-museossa ja kulttuurikeskus Sajoksessa. Siida-kierros alkoi auditoriossa upealla Inarissa ja Utsjoella kuvatulla Aurora Aanaar – revontuliesityksellä, taustamusiikki toi mieleen Lapin noitarummut. Esityksen tunnelmissa museokierros alueen historiaan antoi oman ulottuvuutensa.

Sajos on Suomen saamelaisten parlamenttitalo, jossa toimivat muun muassa Saamelaiskäräjät. Arkkitehtuuriltaan rakennus on erikoinen ja hyvin varusteltu nykytekniikalla. Sen ulkoseinät on rakennettu kuusesta, valoisat ja kauniit sisätilat koivua ja mäntyä.

Kaunispään avaruutta

Kukkien hoitaja/maistaja


Matsutake-sieni ?
Syksyinen viikko Lapissa päätti kesän. Kotiin tultua lensi rannan yli parinkymmenen joutsenen parvi. Huutelivat mennessään, että olisi aika lähteä etelään...

                                                   *************************************************


lauantai 6. elokuuta 2016

Lasten aikamatkailua



Pienten lastenlasten vierailujaksot isovanhempien luona tuovat melkoista vipinää normaaliin, ei niin vauhdikkaaseen elämäämme.
Kesän aikana lapset ovat oppineet uimaan, sukeltamaan, kellumaan, pituushyppäämään kiveltä veteen, kaikki tämä riemunkiljahdusten siivittäminä. Pian pienten jalkojen tuoma hiekkapolku rannalta terassille ruohottuu. Terassin pöydän ympärijuoksun töminä vaimenee. 20 kierrosta myötäpäivään ja 20 kierrosta vastapäivään, sitten kilpaa pesuhuoneeseen lämpimään suihkuun. Vedestä löydettyjen ”jalokivien” kokoelma on jo varsin mittava pikkukiviröykkiö seinän vierustalla.
Päivän seuraavaa uintikertaa odotellessa isovanhemmille on kärsivällisesti opetettu ”mustaa Maijaa, ristiseiskaa, katkoa, puolta pakkaa” ja mitä kaikkea niitä onkaan. Opetuksen vastapainoksi on haluttu kuulla aamusatu, aamupäiväsatu, päiväsatu, iltapäiväsatu, iltasatu ja joskus myös yösatu. Molemmille kuulijoille oma satu, jonka toki molemmat yhdessä kuuntelevat.
Pahvilaatikosta, johon aikoinaan kerättiin heidän isänsä moneen kertaan luettuja kirjoja, löytyi kaksi teosta ylitse muiden, Pandan laskinkirja ja Aale Tynnin satuaapinen. Koulunsa aloittava innostui molemmista. Satuaapisen myötä vähäinen lukutaito tuntui kehittyvän. Jopa niin, että kirjastosta lainattu Aku Ankan taskukirjan hän luki muutamassa päivässä kannesta kanteen. Laskinkirja, vaikka kirjan laskin ei enää toiminutkaan, avasi nuorelle miehelle polun matematiikan maailmaan. Kirjan esimerkkilaskut olivat nopeasti ratkottu. Piti etsiä ruutuvihko ja laatia siihen lisää laskutehtäviä sillä aikaa kun sisarukset olivat uimassa. Toivomuksena olivat sekalaskut, jotka sisälsivät yhteen- ja vähennyslaskujen lisäksi kerto- ja jakolaskuja.
Kesäpäiviin kuuluivat myös metsäretket eväineen, sporttiset retket koulun kiipeilytelineille ja urheilukentälle. Oli myös kokopäiväretki aurinkoiseen eläinpuistoon, jossa sai ruokkia apilanlehdillä ja heinillä söpöjä erirotuisa kanoja, kertoa vuohille satua kolmesta pukista sillalla, säikähtää nälkäisen ja karvaisen villasikaperheen korvia särkevää rääkymistä kun niille oltiin ruokaa jakamassa.
Makuuhuoneemme ikkuna on kohti itää ja aamuaurinkoa. Eihän sälekaihdin pimennä huonetta kesäöinä juuri ollenkaan. Pimennysverhoakaan ei voi käyttää, koska se peittää tuuletusikkunan ja estää raikkaan yöilman sisälle pääsyä. Niinpä taittelin mustan käyttämättömän muovisen jätesäkin sopivan kokoiseksi ja peitin sillä ikkunaruudun. Huone pimeni aika tehokkaasti. Ilmeisesti se muuttui myös houkuttelevaksi, koska joskus aamuyöllä heräsin siihen, että vuoteessamme potkivat parit ylimääräiset jalat. Useimmiten nämä ylimääräiset jalat jäivät sänkyymme sätkimään aamukymmeneen asti ja me jouduimme etsimään rauhallisempia nukkumapaikkoja.
Lastenlasten perheessä kaikki lasten käyttämät tietokoneet, tabletit ja älypuhelimet jäivät heinäkuussa kesälomalle kaapin ylähyllyyn koulun ja eskarin alkuun asti. Lapset haettiin isovanhempien luokse ilman yhtään älylaitetta. Eikä meilläkään edes TV ollut auki, vain musiikkia kuunneltiin toisinaan cd:ltä. Lapsille päivät ilman älylaitteita olivat eräänlainen aikamatka isänsä lapsuuden kesiin.

*********************************************************