torstai 6. syyskuuta 2018

Uhka vai mahdollisuus




Kaunis ja lämmin kesä tuli ja pysähtyi tännekin Kallaveden syrjäiseen kolkkaan viikkokausiksi. Nyt on aika vuodenajan vaihtua ja kesän mennä. Syksyn merkkejä on näkyvissä. Päivät ovat lyhentyneet ja yöt muuttuneet pilkkopimeiksi. Pihan pihlajissa ovat marjat punaisia, lähes päivittäin kurkiaurat järven yllä etsivät ilmavirtoja ottaakseen korkeutta ja mennessään huutelevat hyvästejään.
Tänä kesänä kalasaaliit olivat vaatimattomia, mutta vesi lämpeni minullekin uimakelpoiseksi. Aika usein on tullut tuijoteltua järvelle. Välillä mieli apeana pohtien kauniin Kallaveden tulevaisuutta ja kohtaloa. Näen surullisena uhkana lähelle Kuopiota Kallaveden rannalle rakennettavan maailman suurimman Finnpulp-havusellutehtaan.
Kiinalaisomisteisen tehtaan suunnitelmat taitavat olla jo aika pitkällä. Kuopion päättäjät seisovat käsittääkseni hankkeen takana. Silti mieleen nousee kysymyksiä. Vakuutteluista huolimatta ympäristöhaitat arveluttavat. Välittävätkö kiinalaiset maapallon toiselle puolelle rakennettavan tehtaan päästöistä, Kallaveden saastumisesta. Tehtaan päätuote on wc-paperi, jonka valmistamiseen kaadetaan valtavat määrät havumetsiämme, ”kansallisaarrettamme”. Miten lie, kestävätkö tiet ja sillat raskaan tukkirekkaliikenteen metsistä tehtaalle. Eniten pelkään vesistön saastumista ja sen vaikutuksia. Tiedemiesten mukaan jo nyt maailmassa on pula puhtaasta vedestä. Täällä voi vielä nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä, mutta miten käynee lapsillemme ja lastenlapsille, tuleville sukupolville. Tarvitaanko uusi entistä isompi Talvivaara.
Mieleen nousee Linkolan tulevaisuudenkuvia. Maa ei tarvitse ihmistä, mutta ihminen tarvitsee maata. Mitä pahempi ympäristötuho, sitä nopeammin luonto korjaa itse itsensä.

                                    ***********************************

lauantai 12. toukokuuta 2018

Edessä on taas yksi niitä lähtöjä

Komeasti kukkivat ruusut aidan takana ....
 Muuttolinnun mieli halajaa synnyinmaan pesäpönttöön, lehteen puhjenneiden koivujen tuoksuun, jäistä vapautuneiden vesien äärelle, tapaamaan perhettä ja ystäviä, juhlimaan uutta kesää.
Laukut on pakattu röykkiöksi huoneen nurkkaan. Sääennustuksia reitin varrelta on luettu ja toivottu, että ennustetut sateet olisivat armollisia matkalaisille.

Vuosikausia meitä turvallisesti palvellut Sininen kulkija on saanut uuden isäntäväen, eikä sen enää tarvitse kuljettaa jokavuotista raskasta taakka yli vuorien ja laaksojen, läpi kaupunkien. Nyt matkaan lähtee 200 000 km nuorempi harmaa kulkija, yhtä harmaa kuin matkustajansakin. Toivottavasti se palvelee meitä yhtä hyvin ja uskollisesti kuin sininen kaimansa.

....  mutta  lempikukkiani ovat unikot

*********************************************

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Pikku prinssin ja ketun tapaaminen perhelomalla Espanjassa



Mäntymetsän laidassa sijaitsevan valkoisen lomatalon uima-allas on ollut nuoren väen kiivaassa käytössä matkan jokaisena päivänä. Ihot on voideltu moneen kertaan korkein suojakertoimin, silti aurinko on päässyt punaamaan innokkaiden uimarien selkää ja olkapäitä.  Maustamattoman jogurtin iholle sively iltapuhteella on rauhoittanut pahimmat polttelut ja sallinut rauhaisat yöunet kohti uutta uintipäivää.
Vanhempi väki on mielistynyt rauhallisiin iltakävelyihin meren tuntumassa. Joinakin iltoina on poikettu rantakahvilaan kylmien juomien houkuttelemina. Mukava on myös istahtaa puiden varjoon auringon laskun aikaan. Eräänä iltana nuori mies tuli viereiselle penkille näppäilemään kitaraansa. Lähellä olevat penkit täyttyivät kuulijoista. Voiko täydellisempää lomatunnelmaa enää olla.
Tapasimme myös erään suosikkikirjani hahmoja rannalla. Siellä ne katselivat merelle, pikku prinssi paaden päällä istumassa ja kettu pienen matkan päässä rappusilla. Uimareita ne eivät meressä nähneet, koska polttavat meduusat ovat levittäytyneet rantavesiin uimista estämään.




ANTOINE DE SAINT-EXUPÉRY: PIKKU PRINSSI
-  Hyvää päivää, sanoi kettu.
-  Hyvää päivää, vastasi kohteliaasti pikku prinssi, joka kääntyi katsomaan, mutta ei nähnyt ketään.
-  Minä olen täällä, sanoi ääni omenapuun alta…
-  Kuka sinä olet? pikku prinssi kysyi. Olet hyvin sievä…
- Minä olen kettu, sanoi kettu
- Tule leikkimään kanssani, pikku prinssi ehdotti. Olen niin surullinen…
– En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.
– Ai! Anteeksi, sanoi pikku prinssi. Mutta hetken mietittyään hän lisäsi:
– Mitä tarkoittaa kesytetty?
– Kesytetty on sama kuin solmia siteitä..
– Solmia siteitä?
– Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa.
– Ahaa, Alan ymmärtää sanoi pikku prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut…
– Saattaa olla, kettu sanoi. Maan päällä sattuu kaikenlaista…
– Elämäni on yksitoikkoista. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Ja se on murheellista. Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa… Kettu vaikeni, ja katseli kauan pikku prinssiä.
– Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi.
– Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
– Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
– Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
– Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi…
Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
– Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pidemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni… täytyy olla perinteitä!
Niinpä Pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi sanoi kettu:
– Voi…! Kuinka tulenkaan itkemään
– Se on oma syysi sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut…
– Aivan niin, kettu sanoi.
– Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi.
– Mutta silloinhan et voittanut mitään…
– Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kultaisen värin. Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä. Ja kettu lisäsi:
– Mene takaisin katsomaan ruusuja. Silloin ymmärrät, että omasi on aivan erilainen kuin kaikki muut maailmassa. Kun sitten tulet ottamaan minulta jäähyväisiä, niin lahjoitan sinulle erään salaisuuden.
……………
Pikku prinssi tuli taas ketun luo.
– Jää hyvästi…
– Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
– Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen….


***********************

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Paha perjantai


Monien maaliskuun pilvisten päivien lomassa perjantai-aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuulisena ja viileänä. Siispä toppatakit niskaan ja kymmenen minuutin kävelymatka kerhotiloihin viikoittaiselle ranskantunnille kello 10. Odoteltiin jonkin aikaa skotlantilaista pariskuntaa tulevaksi, mutta heitä ei tällä kertaa paikalla näkynyt.
        
     Samaan aikaan kello 10, muutaman sadan metrin päässä marokkolaistaustainen ranskalainen nuorimies ryöstää henkilöauton. Hän ampuu kuoliaaksi matkustajan ja haavoittaa auton kuljettajaa, jättää heidät tien varteen, pakenee autolla paikalta.

Me juttelemme tunnilla pääsiäisen vietosta. Opettaja kertoo, että Palmusunnuntain alla tehdään oliivipuun oksista ristinmuotoisia pieniä kimppuja, jotka viedään kirkkoon siunattavaksi. Me kerromme pajunoksista kreppiparikukkasin koristelluista värikkäistä virpovitsoista, jotka myös saa viedä edeltävänä lauantaina ortodoksiseen kirkkoon siunattavaksi.
        
     Samaan aikaan autovaras ajaa kohti 5 kilometrin päässä olevaa Trèbesin kylää. Matkan varrella olevalla kentällä on ulkoilemassa ryhmä poliiseja, joita hän tulittaa autosta, yksi poliiseista haavoittuu.

Tunnilla kuuntelemme opettajan kertomaa ranskalaista legendaa kirkonkelloista, jotka pääsiäisenä lentävät Vatikaanista takaisin kirkkoihin ja pudottavat matkallaan suklaamunia pihoihin ja puutarhoihin lasten löydettäviksi.       

Samaan aikaan autovaras on rynnännyt sisään Trèbes-kylän pienehköön SuperU-markettiin, huutaen ylistänyt Allahia ja uhannut tappaa kaikki, ottanut asiakkaita panttivangeiksi ja ihmiskilviksi. Ampunut kuoliaaksi yhden myyjän ja asiakkaan, haavoittanut useampaa.

Tunnin lopuksi luemme vielä Paul Géradyn keväisen runon silmun puhkeamisesta vihreäksi lehdeksi. Runo päättyy vapaasti suomennettuna ” Vihdoinkin hengitän, elän, olen vapaa - Bonjour”.

Toivotamme opettajalle mukavaa viikonloppua ja lähdemme kotiin. Kaupunki vaikuttaa rauhalliselta. Läheisen koulun pihalta vanhemmat tai muut aikuiset ovat tulleet hakemaan lapsia ruokatunnille. Ihmettelen mielessäni miten äänettömästi hakeminen tällä kertaa tapahtuu, normaalisti piha kaikuu lasten melusta. Suunnittelen kotimatkalla, että lämmitän meille päivä-ateriaksi eilistä linssikeittoa.
Kotiin tultua vilkaisen puhelintani. Onpa paljon viestejä. ”Miten voitte? Oletteko kunnossa? Onko teillä kaikki OK? Kuuluuko siellä laukauksia?"

Avataan televisio ja tietokone. Sieltä paljastuu menossa oleva terrori-isku ja panttivankitilanne. Tuntuu oudolta nähdä tuttuja katuja ja maisemia. Lähetellään rauhoittavia viestejä kyselijöille, meillä ei ole mitään hätää. Jäädään tv:n viereen seuraamaan tilannetta. Kummallakaan ei ole nälkä, keitto saa jäädä jääkaappiin. Olo on epätodellinen ja surullinen. Yhä vieläkin paistaa aurinko siniseltä taivaalta, mutta se ei tunnu enää yhtä kirkkaalta kuin aamulla.

Sankaripoliisi Arnaud Beltrame 



Panttivankitilanne jatkuu. Tapahtumien sankariksi nousee poliisi-upseeri. Hän saa neuvoteltua terroristin kanssa vaihtokaupan. Hän tulee ihmiskilpenä olleen haavoittuneen naispanttivangin tilalle ja terroristi päästää muut panttivangit menemään. Iltapäivän kuluessa terroristi ampuu poliisi-upseeria, joka haavoittuu hengenvaarallisesti ja menehtyy vammoihinsa seuraavana yönä. Poliisit tekevät rynnäkön markettiin ja ampuvat terroristin. 
Tilanne on ohi.

    ************************************


keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Talvi vai kevät


Lumihiutalepensaaksi nimeämäni kevään valkoinen kukkija, saa korvata pelätyn lumisateen
 Täälläkin on jo monena päivänä varoiteltu Siperian sääkarhun puhaltamista kylmistä ja lumisista henkäyksistä. Tänään piti lumisateiden vallata tämäkin alue, mutta raskaina vesipisaroina sade pieksää katuja. Normaalia kylmempiä päiviä ja öitä on ollut lähes koko helmikuun ajan. Pakkaslukemat eivät ole lähelläkään Suomen lukemia, mutta raju tuuli lisää tehokkaasti pakkasen purevuutta. Joinakin aurinkoisina nolla-asteisina päivinä on nautinto kävellä ja helppo hengittää raikkaassa talvisäässä.

Viileydestä huolimatta monet puut ovat jo puhjenneet keväisiin kukka-asuihinsa. Pihoissa kukkivat narsissit, orvokit ja tulppaanit. Syreenin nuput odottavat auetakseen lämpimiä tuulia, mutta koivujen hiirenkorvat uinuvat vielä talviuntaan. Huomenna alkaa maaliskuu, tuothan kevään tullessasi. 

Rannan mantelipuu

*********************************************************

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Musiikkia Suomesta


Viime aikoina olen selaillut monien blogien talvisia tunnelmia ja ihaillut toinen toistaan upeampia lumikuvia. Suomi-kaiho on vallannut mieleni. Kuulokkeissani soi usein Jean Sibeliuksen Valse triste tai Toivo Kuulan Lampaanpolska. Lumikuvien ja musiikin luomaa haaveiden Suomea kaipaan. Tosin joku TV:stä tallennettu kirosanojen säestämä Emma-gaala jysäyttää haaveilijan nopeasti tähän aikaan ja maan kamaralle.
Siihen asti kunnes joku tapahtuma nostaa taas pään pilviin. Muutama päivä sitten tuli tällainen tähtihetki ja pääsin Suomi-tunnelmiini. Tämä tapahtui noin 100 km:n päässä suuressa Toulousen yliopistokaupungissa. Vähän jännitti ajaa miljoonakaupungin keskustaan, mutta onneksi oli lauantai-iltapäivä, liikenne sujuvaa. Olimme varanneet myös hotellin keskustasta. Ajo hotellin parkkihalliin oli jonkin verran haastavaa, koska tila sijaitsi neljän avattavan portin takana maan alla.

Halle aux Grains de Toulouse ulkoapäin, kuva kopioitu netistä
Illan kohteemme oli v. 1860 punatiilestä rakennettu kuusikulmainen musiikkihalli Halle aux Grains de Toulouse. Se rakennettiin aikoinaan viljan ja kotieläinten kauppahalliksi, 1950-luvulla tilat muutettiin teatterin, rock-konserttien, sirkuksen, nyrkkeilykisojen ja erilaisten näyttelyiden areenaksi. 1970-luvulla todettiin paikan erityisen hyvä akustiikka, jota vielä paranneltiin kun muutettiin se Orchestre National du Capitole de Toulousen konserttitiloiksi. Hallia pidetään yhtenä Euroopan parhaimmista, orkesteria ympäröivissä katsomosaarekkeissa on 2200 istumapaikkaa.
Hallin sisätilat, kuva kopioitu netistä
Hotellimme sijaitsi lähellä hallia ja muutamassa minuutissa olimmekin jo ihmisvirran mukana menossa sinfonia-konserttiin, jossa puhalsivat suomalaiset tuulet. Nuoren, taitavan suomalaisen kapellimestari Klaus Mäkelän johtama Toulousin kaupungin sinfoniaorkesteri (Orchestre National du Capitole de Toulouse) soitti Jean Sibeliuksen sinfonian nro 2.  
Olipa hienoa olla mukana kuulemassa, näkemässä ja liikuttumassa. Istuimme toisella penkkirivillä lähes kosketusetäisyydellä orkesterista. Ehdin jo pelätä, että olemme liian lähellä. Mutta turha oli pelkoni. Konsertti alkoi Finlandia-hymnillä. Kun sen ensimmäiset sävelet kohosivat ilmoille ja lempeästi sulkivat syliinsä, sai musiikki vallata kuulijansa.

Klaus Mäkelä, kuva kopioitu konsertti-ilmoituksesta
Nuori kapellimestari johti taitavasti orkesteria tahtipuikollaan. Hän liikkui kevyesti kuin balettitanssija, kuin sadun Peter Pan lumosi yleisön taikasauvallaan, vei yhdessä soittajien kanssa kuulijan hetkeksi ihmeelliseen musiikin maailmaan, jossa tarinaa kertoivat ja tunnelmaa loivat niin monet erilaiset instrumentit.
Niin me, kuin monisatapäinen ranskalaisyleisökin nautti kuulemastaan. Aplodit jatkuivat ja jatkuivat. Konsertin huipentumana iki-ihana Finlandia-hymni päätti myös konsertin.
Kuulemaansa tyytyväinen yleisö poistui hallista hyväntuulisena keskelle yllättäen alkanutta rankkasadetta. Vain harvalla näkyi olevan sateenvarjo mukanaan. Mekin kipitimme pikavauhtia ne muutamat askeleet hotelliimme ja perillä totesimme olevamme läpimärkiä. 

Siispä vaatteet kuivumaan, lämpimään suihkuun ja nukkumaan. Iltaruokailu jossakin lähikadun ravintolassa jäi väliin. Kenties sitten ensi kerralla.
                                    
                                            **************************************

lauantai 13. tammikuuta 2018

Kuulumisia

Edellinen merkintäni näyttää olevan viime marraskuulta. Blogin hiipumisen merkkejä lienee havaittavissa. Monta vuottahan tänne onkin tullut kirjoiteltua. Vilkaisin uteliaisuuttani tilastoja. Ilokseni huomasin, että vaikka uusia juttuja ei ole ilmestynyt, niin vanhoja tarinoita on käyty lukemassa. Suosituin näytti olevan ranskalainen legenda neljännestä tietäjästä, päivätty 21.12.2011.

Talvi on tullut Etelä-Ranskaankin. Puut ovat pudottaneet lehtensä, päivä lyhentynyt, sää viilentynyt. Joulun mentyä kaupunki on hiljentynyt, kulkijat harventuneet. Pipot, toppatakit ja kaulahuivit ovat ilmestyneet katukuvaan. Pian talvi ja kevät alkavat mittelönsä. Kevään ensimmäiset mimosa- ja mantelipuut ovat avanneet kukkansa. Nollan tienoilla pysyttelevät yölämpötilat pitävät tuntuman talvisena.

Lehdettömät puut kirkon edessä
Meidän arkirutiinimme on pysynyt suunnilleen entisellään. Sentään pari mukavaa tapahtumaa on tuonut kaivattua vaihtelua päiviimme.

Neljän ihmis- ja kahden koirajäsenen suomalaisyksikkömme kokoontui viettämään Itsenäisyyspäivän aattona Suomi-100 juhlaa sopivaksi valitsemaamme paikkaan. Jälleennäkemisestä riemuitsevat koira-sopraanot aloittivat tilaisuuden suoraan sydämistä tulevilla aarioilla. Arvokkaan juhlatilaisuutemme kohokohtia olivat maljat isänmaalle, laseissa Suomesta tuotua juhlavuoden samppanjaa ja Reissunaisen leipoma lähes hartautta herättävän ihana mansikkakermakakku tuoreista mansikoista.

Roses jouluna 2017
Sama yksikkö kokoontui myös joulunviettoon Espanjaan vain kahden tunnin ajomatkan päähän kotoa. Rosesin pieni viehättävä merenrantakaupunki hemmotteli meitä viikon ajan päivänpaisteella ja monena päivänä lähes tuulettomilla merinäkymillä. Ohjelmaa emme suunnitelleet etukäteen, mutta viikko vierähti liian nopeasti. Sekä ihmiset että koirat nauttivat päivittäisistä ulkoiluista rantapoluilla. Lähes parin tunnin mittainen aamupäivän lenkki palkittiin istuskelemalla puistokahviloissa, siemailemalla espressokupponen, ehkä lasillinen cavaa, sangriaa tai olutta. Useimmiten lounaan söimme asuntomme aurinkoisella terassilla. Ainoana tuulisena päivänä poikkesimme puiston vieressä olevaan pikkuravintolaan herkullista paellaa syömään. Illat kuluivat iloisesti korttipelien ja vastoin odotuksia, vedenjuonnin merkeissä. Poissa pysyivät viini, laulu ja muut houkutukset.

                                  ***********************************