Atlantin rannoilla, osa 1

Kun vilkaisen ikkunasta ulos, näen miten lumihiutaleet leijailevat maahan sulaakseen saman tien pois. Näinä päivinä suuri osa Ranskaa, varsinkin luoteinen ja pohjoinen alue on lumen aiheuttaman sekasorron vallassa. Eilisen illan TV-uutisissa näytettiin ojaan suistuneita ja lumen vangiksi juuttuneita autoja, metrisiä kinoksia, sähköttömiä koteja, joissa ihmiset värjöttelivät kynttilöiden valossa, yhteismajoitustiloja, patonkien ja veden jakelua lumen vangeiksi jääneille. Ihmiset kahlasivat umpihangessa, ei näkynyt yhtään lumilapiota, lumikolasta puhumattakaan. Jos se paljon puhuttu ilmastonmuutos aiheuttaa enemmänkin tuollaisia sääilmiöitä, olisi hyvä varustautua kunnon lumityökaluilla.

Talvi on ollut täällä etelässäkin yllättävän pitkä, sateinen ja tuulinen, aurinko on piiloutunut pilvien taakse. Maaliskuun alussa monen päivän ajan tummat pilvimassat vyöryivät vuorten yli, sade piiskasi harmaata maisemaa. Heräävä kevät käänsi kylkeään ja vaipui takaisin talvihorteeseen. Mikään ei kiinnostanut, ei kotityöt, ei lukeminen, ei netissä surffailu. Aamu-TV:n pirteä säätyttö lupasi sadetta koko viikoksi näille kulmille, mutta aurinkoisia päiviä länsirannikolle. Koska ei ollut pakko jäädä sadetta manailemaan, niin jopa alkoi netissä surffailu kiinnostaa. Netistä löysimme tarkoituksiimme sopivan pienen ja edullisen huoneistohotellin Atlantin puoleiselta rannikolta. Varasimme sen, pakkasimme laukkumme ja saman tien matkaan länttä kohti. Naapurin Roselle huikkasimme, että lähdemme rannalle aurinkoa ottamaan. Rose sadetakissaan jäi päätään pudistaen katselemaan jälkeemme.

Kuvia kannattaa klikata suuremmiksi

Noin pari tuntia ”Autoroute des Deux Mers” (moottoritie Välimereltä Atlantin valtamerelle) ajettuamme sade päättyi ja pilviverho alkoi repeillä. Pilvien takaa maisemaa kaunistamaan paljastui Pyreneiden majesteetillinen vuorijono. Alkoi olla lounasaika, joten poikkesimme moottoritieltä pieneen kaupunkiin. Astelimme ensimmäiseen ravintolaan ja söimme tarjoilijan suositteleman varsin tuhdin menun. Jo alkupalat, grillatut viikunaleivät, hanhen maksa, ilmakuivattu kinkku ja salaatti olisivat vallan mainiosti riittäneet. Silti pääruokaa, suussa sulavaa, taidokkaasti maustettua tonnikalavuokaa lisukkeineen emme voineet vastustaa.  Tarjoilija ihmetteli kun kieltäydyimme jälkiruuasta, pyysimme vain kahvit. Hän toi kuitenkin kahvin kanssa pienen pienet suklaaleivokset.

Menneet sateiset päivät olivat vain kaukainen muisto kun palasimme takaisin aurinkoiselle moottoritielle. Auton lämpömittari näytti + 20 astetta, maisemien jylhä kauneus sai kylläisen matkalaisen huokailemaan. Ajattelin, että ehkä juuri noiden vuorten takana ihmiset toteuttivat unelmaansa, kävelivät haastavaa, lähes 800 km:n mittaista pyhiinvaellusta kohti Santiago de Compostelaa.

Tässä kohtaa alkoi jo pelottaa 

Olimme laittanet navigaattoriin matkan kohteeksi varaamamme hotellin osoitteen. Jossakin vaiheessa navigaattori ilmoitti, että on aika poistua moottoritieltä. Erehdyimme taas kerran luottamaan tuon hassuttelevan veijarin ohjeisiin ja niitä seuraten osasta matkaa muodostuikin varsinainen rallikokemus. Ajettiin päällystämättömiä muhkuraisia ja kapeita peltoteitä, luultavasti jotain metsäautotietäkin, taiteiltiin lähes pitkospuilla suon halki. Jossakin kylässä oli menossa riehakas kyläjuhla ja meidätkin ohjattiin pysäköintialueelle menevään autojonoon. Ja taas navigaattori nauroi partaansa. Viisaampaa olisi ollut ennakkoon tutkia karttaa. Kun pääsimme pois parkkipaikalle menevästä jonosta ja näimme tien varren kyltistä kylän nimen, suljimme pelleilevän navigaattorin. Kaivoimme esille vanhan tarkan karttakirjamme ja sen avulla matka jatkui pitkin turvallisempia ja leveämpiä teitä.

Hiekkaisilla rinteillä ei enää pelottanut

Ilta-auringon viime säteet kurkistelivat mäntyjen lomasta kun pysähdyimme varaamamme pikku hotellin eteen. Ystävällinen nuori madame tuli ulos meitä vastaan, avasi pihaportin ja saimme ajaa auton pihaan. Huoneen uloskäynnin edessä oli terassi, jossa oli mukava istuskella lämpimässä illassa katsellen tähtien syttymistä taivaalle. Seurana sylissä kehräsi hotellin ihmisrakas kissa. Olimme ainoat asiakkaat.

Jatkuu…

                                    ***********************************************