Atlantin rannoilla, osa 2

Iltaa seurasi lämmin yö. Tarkistimme, ettei lämmitys ole päällä ja jätimme ikkunan auki, mutta huone ei tuntunut yhtään viilenevän. Kissaystävämme vieraili avoimesta ikkunasta yön aikana useita kertoja luonamme, taisi ottaa vuoteella pienet torkutkin. Onneksi ei katsonut velvollisuudekseen saalistaa meille tuoretta hiirtä aamupalaksi. Hyvin varustetussa pikku keittiössä valmistimme itse aamupalan. Nappia painamalla pimensimme huoneen liukuvalla metallisella kaihtimella, jota emme olleet illalla huomanneet.

Aamu tuntui viileältä, joten päätimme, että tänään katsellaan kaupunkeja. Ensin muutama kilometri moottoritielle, sitä pitkin kohti etelää ja Biarritzia. Tietä rakennettiin ja paikka paikoin piti odotella ja väistellä kaikenlaisia työkoneita, hiekka pöllysi. Eipä meillä mitään kiirettä ollut.  

Uimaranta, taustalla hôtel du Palais

Rantakadun rakennuksia

Rantakadun hotelli

Biarritzin kauneus yllätti meidät täysin. Kerrotaan, että siellä sataa 177 päivänä vuodessa, mutta meitä hemmotteli lempeä poutapäivä. Kävelimme pitkin rantakatuja ja ihailimme koristeellisia rakennuksia, kirkkoja, kasinoa ja upeita palatseja, jotka veivät ajatukset aikaan, jolloin kuninkaalliset ja aateliset viettivät täällä kesiään jättäen tuleville polville ”Belle Époque” kylpylätunnelman. Rannalla sijaitsevan tyylikkään palatsin Napoleon III rakensi lahjaksi vaimolleen. Nykyisin se on edustava ja arvokas Hôtel du Palais. Kesäisin Biskajanlahden mahtavat aallot ja rannan samettisen hieno hiekka houkuttelevat laumoittain lainelautailijoita ja turisteja ympäri maailmaa. Nyt tämä ihastuttava paikka huokui kiireetöntä ja leppoisaa elämänmenoa. Rantahiekalla leikki lapsia vanhempien valvonnassa, katukahviloissa oli aikaa istuskella ja nauttia sadunomaisista näkymistä tai syventyä lukemiseen. Me liityimme verkkaisesti liikkuvien kulkijoiden joukkoon, pysähdellen valokuvaamaan tai tuijottamaan muuten vain merelle. Iltapäivän varjot pitenivät ja sää hieman viileni. Kaupungin suojelija, vanha valkoinen majakka, joka symboloi Maria Magdaleenan valoa, sai meidät lupaamaan, että tulemme toistekin.

Vasemmalla takana majakka

Hotelliin ajoimme mäntymetsien halki pitkin rantateitä, joita reunustivat viihtyisät loma-asunnot kevääseen heräävine puutarhoineen. Meren mainingit syleilivät lempeästi rannikon hiekkaa. Onneksi matkamme aikana ei sattunut myrskyjä, sillä ne voivat olla varsin tuhoisia. Myrskytuhojen surullisia jälkiä näkyi metsissä paikoitellen matkan varrella, valtavasti kaatuneita, osin lahonneitakin suuria puita, pystyyn kuolleita kelohonkia.

Seuraavana päivänä kuljimme kohti pohjoista pitkin metsäisiä teitä rannikon tuntumassa. Pistäydyimme kurkisatamassa kevään etenemistä parilla järvellä ja merenrannan uinailevassa lomakylässä. Kovin autioita olivat vielä järvien rantamaisemat, joku lokkiparvi ja sorsat näyttivät torailevan keskenään.

Pääkohteenamme oli Dune du Pilat, Euroopan toiseksi suosituin nähtävyys, Euroopan suurin dyyni, korkeudeltaan 107 metriä. Jo parin kilometrin matkalla ennen kohdetta mäntymetsän takaa vilkkui vaalea hiekkavalli. Dyynialueen leveys lienee noin ½ kilometriä. Vaikka sesonki ei ole vielä alkanut, kiipeilijöitä dyyneillä riitti. Sesonkiaikaan rinteeseen rakennetaan rappuset joita pitkin on helpompi kiivetä ylös. Nyt piti vain kömpiä pitkin hiekkaa. Kun otti yhden askeleen ylöspäin, liukui kaksi askelta taakse, siis varsin hidasta etenemistä. Olisi pitänyt mennä nelinkontin kuten nuoriso näytti tekevän. Ylhäällä odottikin sitten huikeat, avarat näkymät ja ikuinen tuuli. Alaspäin tullessa piti olla tarkkana, että jalat pysyivät mukana vauhdissa. Dyyneillä näkyi kiipeilevän ja rinteitä alas kierivän yhä uudestaan ja uudestaan innokkaita koululaisryhmiä ja perheiden pientä väkeä. Alhaalla riitti hiekan kopistelua vaatteista ja kengistä. Tuli mieleen oman lapsuuteni leikit mäkien luminietoksissa. Parkkipaikan läheisyydessä oli matkamuistojen myyntikojuja ja pieniä kahvioita. Tuntuipa hyvältä lepuuttaa vapisevia jalkoja kupposen äärellä.

Näkymä dyynin laelta

Hotelliin palattua päätimme vielä kurkistaa lähinnä olevalle rannalle, kerätä simpukankuoria ja pussillisen hiekkaa muistoksi. Seuraavana päivänä olisi jo kotiinlähtö. Kun pakkasimme matkamuistoja autoon, tuli hotellin madame juttelemaan kanssamme. Hän ehdotti, että jäisimme vielä yhdeksi päiväksi, koska seuraavaksi päiväksi on luvattu vielä kaunista säätä ja huoneemme on vapaa. Eipä siinä harkinta-aikaa tarvittu kun suostuimme hänen ehdotukseensa. Vastaukseemme tyytyväinen kissakin jäi kiehnäämään jalkoihimme kun istuimme terassilla illan pimentymistä katselemassa.

Biarritzin majakalle tuli luvattua, että tulemme toistekin. Eipä silloin arvattu, että tulemme näin pian. Mukavahan sinne oli palata, kierrellä tuttuja paikkoja ja löytää uusiakin, lounastaa kiireettömästi ravintolan ulkoterassilla tervetulleena, hyvin palveltuna asiakkaana, nauttia auringosta. Ihan luksusta. 

Teimme vielä kierroksen pitkin viehättäviä kävelypolkuja. Kuljimme pitkin siltaa isolle kivelle, jossa kohosi merenkulkijoita suojeleva neitsytpatsas. Jäimme istumaan patsaan luona olevan aukion reunakivelle. Lähettyville oli tullut soittaja, joka loihti ilmoille tunnelmallisia säveliä. Paikalle pysähtyi pieni ryhmä kehitysvammaisia, osa kävellen, osa pyörätuolissa parin hoitajan saattelemana. Aluksi näytti, että koko ryhmä katseli vain maahan, odotti pitkästyneenä, että matka jatkuu, kunnes yksi nainen ryhmästä havahtui musiikkiin ja alkoi tanssia. Silmät suljettuna, hymyillen, kädet leijuen kuin perhosen siivet, ympäri ja ympäri, kunnes hoitaja otti hänet syliinsä odottamaan, että pyörimisen tunne lakkaisi. Muu ryhmä nauroi riemuissaan ja taputti tanssijalle käsiään.

Soittaja

Merenkulkijoiden suojelija

Näkemiin Biarritz

Paluumatkalla poikkesimme lähellä olevaan Bayonnen kaupunkiin. Puistossa oli jo kevään tuntua, katukahvilassa oli mukava katsella ohikulkijoita, pitipä vielä poiketa pikaisesti Galeries Lafayetten tyylikkäässä myymälässä. 

Kevättä Bayonnessa

Lafayetten porraskäytävän hieno ikkuna

Liian pian koitti paluu kotiin ja arkeen. Poissa ollessamme oli satanut joka päivä, välillä rankastikin. Niin rankasti, että alakerran lattialla lainehti parin sentin vesikerros. Veden lapiointi ja lattian kuivaaminen eivät estä haaveilemasta uudesta matkasta.

                                      ¤         ¤         ¤     

Mukava saada uusia lukijoita. Oranssin Punainen ja Minttuli tervetuloa Vieraille Poluille.

                  ***************************************************