Kun asunnonvälittäjä hissiin pyörtyi

Seikkailumme ranskalaisessa asuntoviidakossa jatkuvat.

Meillä oli eilen puhelimessa sovittu tapaaminen agentin kanssa välitystoimistossa. Tarkoitus oli mennä asuntoa katsomaan yhdessä hänen kanssaan. Olimme paikalla sovittuna aikana. Tiskin takana istuva mies kysyi mitä haluamme. Kerroimme, että olimme tulleet sovittuun tapaamiseen. Johon mies, että mitä te täällä teette, teidänhän pitäisi olla näytettävän asunnon luona. Selitimme, että emme ole saaneet asunnon osoitetta, emmekä tiedä missä se sijaitsee. Mies kohautteli kyllästyneenä olkapäitään, mutta soitti sitten ilmeisesti agentille, jonka kanssa meillä oli se tapaaminen. Kertoi sitten, että agentti odottaa meitä muutaman kadunkulman päässä koulun luona, kävelkää hänen luokseen. Yritimme kysellä odottajan tuntomerkkejä, koska emme olleet häntä ennen nähneet. Ette te tarvitse tuntomerkkejä, kyllä hän teidät tunnistaa. Menette vain ovesta ulos, sieltä oikealle, seuraavaa katua myös oikealle, sitten mäkeä ylös, liikennevaloista vasemmalle risteykseen, josta koulu jo näkyy.

Mielestämme ohjeet olivat aika epämääräiset, mutta läksimme tallustelemaan ohjeita muistellen ja samalla ihmetellen kuka meidät täällä aika vieraassa kaupungissa tunnistaa.  Tarkkailimme vastaantulijoita, olisiko kukaan asunnonvälittäjän näköinen. Olimme jo lähellä koulua kun huomasimme talon seinustalla seisoskelevan nuoren naisen kansio kainalossaan. Tuo se on aika varmasti, tuumasimme. Samaan aikaa hänkin havaitsi meidät ja tuli tervehtimään. Kertoi, että oli nähnyt aikaisemmin meidät heidän toimistossaan. Me emme edes muistaneet sielläkin käyneemme.

Kuljimme hänen mukanaan muutaman kadunvälin, hän esitteli kadunvarren ravintoloita ja kauppoja. 

Saavuimme pian kerrostalon ovelle ja siitä sisälle tilavaan rappukäytävään. Asunto oli kolmannessa kerroksessa. Agentti ehdotti, että mennään ylös hissillä. Hississä hän kertoi nenä valkoisena, että hänellä on hissikammo, josta yrittää päästä eroon kulkemalla hissillä mahdollisimman usein. Hissi oli vanha ja piti rytinää ja pauketta vaappuessaan ylöspäin. Samaan aikaan agentin polvet alkoivat pettää. Onneksi hissi oli tullut päämääräänsä, joten talutimme hänet ulos hissistä seinän viereen lattialle istumaan. Kehotimme painamaan pään polviin ja hengittelemään rauhallisesti. Hänellä oli laukussaan vesipullo, josta hän otti kulauksen. Pian jalat taas kantoivat ja pääsimme katsomaan yllättävän siistikuntoista asuntoa. Tosin suurimman osan ajasta agentti nojaili parvekkeen kaiteeseen syvään hengitellen, sanoi olevansa ihan kunnossa. Asunnosta pois tullessa käytimme rappusia. Jäimme vielä alaovelle hänen seurakseen odottelemaan seuraavaa asunnon katsojaa. Pian pihaan tulikin nuori pariskunta. Agentti vakuutti olevansa kunnossa, mutta ei enää tällä kertaa mene ylös hissillä.

Me palasimme vanhaan talvipesäämme. Pihalla huomasin, että mullasta oli puskenut päivänvaloon kolme hyasintin alkua. Olisikohan jo niitä kevään merkkejä.

Viikonlopun yli odotellaan tietoa asunnon kohtalosta. Saattaa olla, että etsintä jatkuu uusin seikkailuin.

                    **********************************************************************