Kovin pitkiä ja pimeitä ovat olleet sinisen kulkurin
päivät autohallin nurkkauksessa. Ihan yksin ja alakuloisena se nökötti pilttuussaan.
Kaikki muut autot olivat huristaneet tiehensä. Se valpastui kuullessaan tuttujen
askelten lähestyvän. Vihdoinkin se pääsisi liikkeelle.
Pääsihän se kulkemaan. Ensin kääntymään vilkkaalle
kadulle lajitovereidensa joukkoon, sitten pitkin joen rantaa kohti etelää
kaupungin ulkopuolelle. Kolea ja sumuinen aamu muuttui moottoritielle päästyä
aurinkoiseksi aamupäiväksi. Jo tunnin kuluttua noustiin vuoristoiselle seudulle
ylittämään Espanjan raja. Jonquerassa
poikettiin tieltä kauppakeskuksiin ostoksille. Tarkoitus oli hankkia
ensimmäiset viemiset Suomen matkaa varten. Kauppojen hulinan jälkeen oli mukava
istahtaa lounaalle rauhallisen tyylikkääseen ravintolaan, jossa mustapukuiset herrat
palvelivat asiakkaita miellyttävän nopeasti ja asiallisesti. Ruoka oli maukasta
ja nämä asiakkaat poistuivat tyytyväisinä jatkamaan matkaansa päättäen tulla
samaan paikkaan syömään seuraavalla kerralla.
Paluumatkalla hylättiin moottoritien vilske. Ranskan
puolella poikettiin kohti Välimeren rannikkoa.
Tien varrella kukkivat
hedelmäpuut, tuuli kiidätti poutapilviä sinitaivaalla. Rannan toinen toistaan
muistuttavat lomakylät purjeveneineen uinailivat vielä talviunessa. Voi vain
aavistaa millainen meno kylissä ja rantatiellä vallitsee kun lomakausi on
alkanut.
Uinaileva lomakeidas |
"Olkitalot" |
Talo ja puutarha |
Vartijat katolla |
Pohjoista kohti mentäessä välimeri välkehti tien oikealla
puolella, vasemmalla lainehti pari suurta lampea, ranskalaisittain l’étang. Pysähdyimme
toisen, eli Etang de Canet:n rannalle ihmettelemään erikoisen näköisiä
rakennuksia.
Selvisi, että paikalle oli kiinnostuneiden katseltavaksi
kunnostettu menneen ajan kalastajakylä. Kylässä oli 10 taloa, jotka on
rakennettu meren hylkäämistä, rannalta poimituista tarvikkeista. Niitä olivat puiden
rungot ja rannalla kasvava ruoko, joka leikattiin, kuivattiin ja sidottiin
nipuiksi. Talojen pyöreähköt muodot
sietävät hyvin alueen rajuja tuulia. Usein talon yhteydessä on pieni ruokoaidalla
tuulelta suojattu puutarha, jossa viihtyvät kaktukset, viikuna- ja laakeripuut.
Tuli mieleen satu kolmesta pienestä porsaasta, joiden
olkitalon susi puhalsi nurin ja pisti poskeensa yhden possuista. Näille
asumuksille susi ei olisi mahtanut mitään, sillä aikoinaan majat pysyivät paikoillaan
noin 25 vuotta kestäen rajut tuulet ja sateet.
Kotikatua lähestyttäessä aurinko painui mailleen ja
sininen kulkuri pääsi nurkkaukseensa muistelemaan retkipäiväänsä ja näkemään
uniaan. Matkalaiset kantoivat painavat ostokset talvipesäänsä ja istahtivat
hetkeksi parvekkeelle katsomaan miten ensimmäiset tähdet syttyivät
iltataivaalle.
*****************************************************************************
Vau, olipahan hieno retkipäivä ja mielenkiintoisia nuo olkitalot. Hitsi kun alkoi retkijalka vipattamaan.
VastaaPoistaMary, yllätys itsellekin oli miten virkistävää oli vaihtaa välillä maisemaa. Kalastajien olkimajakylä oli varsin kiehtovaa katseltavaa.
PoistaAina kannattaa tehdä pieniä retkiä mielenvirkistykseksi. Nuo olkitalot ovat aivan mahtavan hurmaavia!
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua!
Kiitos Piipe, päivänpaistetta toivon myös sinulle.
PoistaValitettavasti nuo majat olivat lukossa, että sisälle ei päässyt kurkkimaan. Ilmeisesti sesongin ulkopuolella ne toimivat kalastusvälineiden varastoina.
Eikö vain maistukin ruoka paremmalta, kun mustapukuiset (mies)tarjoilijat tuovat sen eteen ;)
VastaaPoistaEspanjassa näitä vielä on.
Ovatko nuo vaaleanpunaiset kirsikkapuita? Ainakin täällä koristekirsikkapuu kukkii juuri noin, mutta vasta kesäkuun alussa. Joko sininen kulkuri haaveilee matkasta yli mantereen ja meren poikki pohjoiseen? Täällä eteläisessä kotimaassa on varhaiskevät, mutta kylmää jaksoa ennustetaan ja luntakin vielä.
Ellinoora, häivähdys ylellisyyttä ravintolassa tavallisena arkipäivänä toi juhlan tuntua.
PoistaArvelen, että persikkatarhan puut kukkivat tien varrella tai olisivatko sittenkin joku aikainen kirsikkalajike.
Kyllähän kotiranta siintelee jo silmissä, laivaliputkin on tilattu. Toukokuun puolivälissä olisi tarkoitus startata. Sitä ennen odotellaan ensivisiitille tervetulleita vieraita Suomesta uuteen talvipesäämme.
Ihana retki teillä. Nuo olkitalot hienoja, Niitä ei enään paljon näe joten hyvä, kun ovat tuollaisen alueen tehneet.
VastaaPoistaHyvää tulevaa matkaa koti suomeen
Kiitos mummeli, pari kuukautta odotellaan vielä Suomeen lähtöä ja nautitaan Ranskan keväästä.
PoistaRetkipäivä oli kaikin puolin mukava ja onnistunut. Uskon, että sininen kulkurikin oli tyytyväinen:)
Mielenkiintoinen retkipäivä! Joutsenet ovat jo täällä, tänään nähty 6+4+2, mutta ne ovatkin varhaisia muuttajia. Kallavesi aukoo silmiään jo...
VastaaPoistaLiisa, toivottavasti sinne ei tulisi takatalvea joutsenten harmiksi, vaan ne saisivat lipua Kallaveden aalloilla.
PoistaVertailin päivän pituuksia Kuopiossa ja täällä, lähes yhtä pitkiä ovat, täällä valoisuus painottuu iltaan, siellä aamuun. Muutaman päivän päästä siellä valoisten tuntien määrä lisää huimasti etumatkaansa.
Mikäs siellä jo noin kauniisti kukkiii, varhainen kirsikka ehkä. Täällä vasta sitruspuut ja luumut kukassa, takatalvikin yllätti.
VastaaPoistaOnkohan nuo olkitalot ollet oikein vakiasuntoja vai väliaikaisia kalastusmajoja, jänniä kuitenkin, ja ihmeen kestäviäkin.
Sirokko, nappasin kuvan puutarhasta liikkuvan auton ikkunasta, joten varmuudella en voi sanoa mitään, ehkä siellä kukki persikka-, kirsikka-, tai luumutarha.
PoistaVarmaan tuollaisia olkikyliä on aikoinaan ollut enemmänkin ehkä kalastajien osa-aikaisina asumuksina. Juoma-, ja ruokavedeksi kalastajat ovat keränneet olkiseinää pitkin valuneen sadeveden. Kylän taloista yksi oli "Maison Commune”, jossa usein on syöty yhteisiä perinneaterioita. Lammella näytti olevan osteriviljelmiä ja pihoissa pieniä veneitä talviteloilla.
Unelmien päivä teille kaikille. Mielenkiintoisia kuvia ja kertomuksia. Kaunista!
VastaaPoistaMayo, kiva kun tykkäsit retkestämme.
PoistaMukava retkikuvaus ja mahtavat kuvat! Olkitalot ovat erikoisia ja mielenkiintoisia :)
VastaaPoistaMarianna, pitäisi tehdä useammin noita ex-temporelähtöjä, nyt kun on mahdollisuus ja vapaus lähteä milloin vaan. Majat olivat varsinaisia luomuasumuksia, enpä ole ennen vastaavia huomannut.
Poista