Lehtikuva tämän aamun Midi Librestä |
Noin huonosti ei meille käynyt, ei hävitty minnekään. Ranskan
pikkukodissa taas ollaan.
Piti ihan hieraista silmiä kun katselin alueen lehdistä
aamun uutisia. Sunnuntai-iltana alkanut rankkasade on saanut joet tulvimaan yli
äyräiden, tiet ovat muuttuneet kuohuviksi virroiksi, autot uiskentelevat
kaduilla, vettä lapioidaan ulos taloista, koulut ovat kiinni, junat
matkustajineen seisovat asemalla, ihmiset kääriytyneinä lainapeittoihin
yrittävät nukkua aseman lattioilla. Lehden mukaan, Asterixin tekstiä lainaten
taivas on pudonnut alueen noin 60 kunnan päälle.
Samana sunnuntai-iltana pimeän tullessa ajelimme pitkin
noita teitä kohti talvipesäämme. Sade alkoi noin 100 km ennen määränpäätämme. Helteisen
päivän jälkeen se tuntui miellyttävänä viileytenä. Liikenne sujui ihan
mukavasti, tulvista ei pienintäkään aavistusta. Päivän ajomatka, noin 870 km tuntui
jo väsymyksenä. Myös sininen kulkija oli uupunut, oli ollut jo pari päivää.
Siksi jätimme väliin suunnitelman tulla vuoriston kautta. Peruimme varatun
hotellin ja köröttelimme kotiin suorinta tietä. Kotikadulle saavuttuamme satoi
jo aika rankasti. Manailimme kastumista tavaroita sisälle kantaessa, uupunut
sininen kulkija jäi kadun varteen puhdistumaan matkan pölyistä taivaalta putoavaan,
salamoiden valaisemaan suihkuun.
Ilman sinisen kulkijan väsymystä odottelisimme nyt ehkä jossakin
matkan varrella, että tulva on ohi ja tiet voidaan avata liikenteelle.
Pahimmassa tapauksessa mekin olisimme voineet joutua tulvavesien vietäviksi.
************************************************
huh huh, aikamoinen tulva teillä siellä tosiaan on, hurjalta näytti uutisissakin eilen. Provenceen saapui sateet tänään, tosin ihan normaalia veden tuloa tähän vuodenaikaan nähden. Ei tulvi eikä ukkosta, mutta patikkareissumme peruttiin, joka sekin on kyllä harvinaista. Saapa nähdä saammeko mekin vielä enemmän vettä vai jäikö se vain tähän. Toivottavasti siellä helpottaa jo pian.
VastaaPoistaTiina, Carcassonne säästyi tällä kertaa tulvilta. Päivä paistaa taas, toivon sitä samaa teillekin.
PoistaNo hui! Onneksi pääsitte turvallisesti perille. Melkoista vahinkoa tuollaiset tulvat saavat aikaan.
VastaaPoistaPiipe, matkasimme todellakin onnellisten tähtien alla. Paljon tuhoa sai vesi aikaan.
PoistaJoskus asioilla on tarkoituksensa... Onneksi oikaisitte ja pääsitte onnellisesti perille.
VastaaPoistamustakissa, ilmeisesti kaikella on tarkoituksensa. Auton hitauden takia läksimme liikkeelle aamulla jo pari tuntia suunniteltua aikaisemmin. Matkalla emme juuri pysähdelleet, joimme vain kupillisen kahvia huoltoasemalla tankkauksen yhteydessä. Sininen kulkija pelasti meidät pahimmalta ja on kiitokset ansainnut. Perjantaina se pääsee korjaamolle hoitoon.
PoistaOn siellä vettä poikineen. Hyvä, että pääsitte kotiin turvallisesti.
VastaaPoistaOrvokki, luojankiitos onnetar oli meille suopea.
PoistaUutisia katsellessani ajattelinkin, että josko olette jo päässeet perille. No hyvä niin. Nyt niitä sateita saisi vähän tulla tännekin asti, alkaa jo tämä ainainen helle kyllästyttää.
VastaaPoistaSirokko, alkavat olla pelottavia nuo sääilmiöt. Suomesta lähtiessä satoi ensilumen, luvattiin sohjoa ja liukkautta maanteille. Täällä uhkasi vedenpaisumus, onneksi tiedettiin siitä vasta jälkeenpäin.
PoistaLuonto on arvaamaton.
VastaaPoistaPahalta näyttää.
Onni oli Teillä mukananne, hyvä niin.
Tulva aiheutti paljon aineellista vahinkoa. Taloihin tulvinut liejuvesi tuhosi kotien koneita ja huonekaluja. Sortuneita teitä korjataan yhä. Onneksi vakavilta ihmisuhreilta vältyttiin.
PoistaOlipa onnenkantamoinen, että ehditte rankkasateen alta kotiin. Huh sentään, miltä näyttää kuvassasi tuo autojen siksak.
VastaaPoistaNiin, onneksi ehdimme ajoissa pois alta.
PoistaIlmeisesti aivan varoittamatta pääsivät rankkasade ja tulvat yllättämään alueen. Tuon sateen jälkeenkin siellä on satanut lisää ja vesi tulvinut, mutta nyt niistä varoitetaan näkyvästi.