perjantai 5. syyskuuta 2014

Remontista toiseen

Talossa on menossa putkiremontti, on ollut jo jonkin aikaa. Vesijohtoja ja viemäreitä uudistetaan. Myös pihanurmen alla kulkeva viemäri on vaihdettu uuteen. Paikalle keikkui telaketjukaivuri. Se kaivoi ojan, johon uusi putki sijoitettiin, sitten peitti jälkensä, tasoitti maan ja nyt vihertää hennosti uusi nurmikko.
Sisätiloihin marssi putkifirman haalareissa kolme kypäräpäistä nuorta miestä turvakengissään ja turvalaseissaan, kuulosuojaimet kaulallaan. Kantoivat mukanaan työkalut ja pahvikäärön, jonka levittivät pitkin lattiaa kulkureitilleen. Heillä oli tarkat suunnitelmat tulevista töistä. Seinien porauksella ne alkoivat.
Poran korvia raastava meteli ei ollut mukavaa kuunneltavaa, joten me pakenimme järvelle. Tartuin airoihin ja suuntasin veneen kohti kalapaikkojamme. Kun päivän saalis oli saatu, tulimme takaisin kotiin. Sillä aikaa seiniin oli porattu reiät uusia putkia varten ja osa putkista oli jo kiinnitetty paikoilleen. Työpäivä oli päättymässä, yksi miehistä imuroi lattioita mukana tuodulla tehokkaalla teollisuusimurilla. Sen ahneeseen kitaan porausjätteen lisäksi karkasi nurkkiimme piiloutuneita pölykoiravanhuksia. Toinen mies rullasi lattialla olleet pahvit kääröksi mukaansa. Lähtiessään lupasivat jatkaa hommia seuraavana päivänä. Kilon painoista kuhaa uuniin laittaessani päivittelin ääneen, miten siistiin kuntoon huusholli jäi miesten jäljiltä.
Parina seuraavana päivänä miehet kiinnittivät uudet putket paikoilleen. Aamulla levitettiin pahvit lattioiden peitoksi ja illalla lähtiessä imuri nieli pölyn ja roskat. Työskentelyasut olivat keventyneet, kypärät ym. turvavarusteet jääneet pois. Olipa mukavaa vaihtelua poran ulvomiselle ja jylinälle kuulla hyväntuulista viheltelyä ja leppoisaa keskinäistä huulenheittoa työmaalta.  Putkiremontti jatkuu vielä jonkin aikaa. Vedenkäyttökatkoksia on ollut vain vähän, mutta niitäkin on luvassa kun hanoja ja viemäriputkia vaihdetaan uusiin.
Putkiremontti nielee melkoisen kasan euroja. En edes uskalla ajatella loppusummaa. Nöyrästi hattu kourassa on madeltava pankinjohtajan puheille. Varsinkin, kuin pisteenä iin päälle tuli tälle hammaslääkärikammoiselle ärhäkkä ja kivulias hammastulehdus. Sen myötä alkoi hammasremontti. Odotettavissa on juurihoitoja, ehkä pelottava hampaan poistokin.
Kuitenkin kaikki on suhteellista. Pieniä ovat huoleni ja kipuni kun ajattelee hätää, tuskaa ja pelkoa Ukrainassa, Lähi-idässä ja muissa väkivallan pesäkkeissä.
Vielä tänään tuntuu kesän lämpöä, pihlajien oksat taipuvat punaisten marjojen painosta, jalokärhö avaa uusia kukkia kohti aurinkoa ja kaunis perhonen suutelee valkoista syysleimukukkaa.

Olisikohan itse amiraaliperhonen 

**********************************************************



6 kommenttia:

  1. Totta: kaikki on suhteellita. Putki- ja hammasremontit kirpaisevat hinnakkuudellaan, mutta onhan se mahtavaa, että tällaisia palveluita on vapaassa maassamme. Niin paljon surua ja ahdistusta on tällä hetkellä ympäri maailmaa.

    Nautitaan näistä kauniista syyspäivistä! Suloisen kuvan olit liittänyt päivitykseesi.
    Hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe, lähes kesäinen ja muutenkin mukava on viikonloppu ollut ja samanlaisissa merkeissä taitaa uusi viikkokin alkaa.
      Se on tosi hyvä, että noita palveluja saa nopeasti ja työ on laadukasta. Onhan noista rahahuolista selvitty ennenkin, miksei myös nyt.

      Poista
  2. Luonto, kukat ja perhoset ovat ihania asioita, eivätkä maksa mitään. Niiden puolee on hyvä kääntyä, jos huolet vaivaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisen viikonlopun mukavat tuokiot järvellä ja metsäpoluilla auttoivat. Huolia tulee ja menee, sitähän se on elämänkulku.

      Poista
  3. No voihan rempat. Onneksi remonttireiskat tekivät työnsä hyvin ja siististi. Ei kannata hammaslääkäriä pelätä, mutta laskua tietenkin. Hienoja syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mary, lempeitä ovat syyspäivät nyt olleetkin, näistä minä tykkään.
      Ainakin tähän asti remonttireiskojen työn jälki on ollut kympin arvoista, ammattimiehiltä vaikuttavat.

      Poista