”Ihminen ei valitse tarinaansa. Se annetaan hänelle,
vaikka hän ei sitä etsi. Hän ei saa eikä voi kieltäytyä siitä. (J.M.G. Le Clèzio: Alkusoitto)”
Olen yrittänyt etsiä tarinoita. Kyselin niitä puilta tuoksuvissa
mäntymetsissä, utelin vihreiden vesien kuvajaisista. Vain hiljaisuus oli
vastauksena.
Kuljeskelin aistit avoinna vanhalla hautausmaalla. Mykkiä
olivat harmaat kivipaadet, mykkiä kukkaruukut niiden reunoilla.
Kanaalin rannalla uiskenteli ohitseni mystinen valkoinen
sorsa kahden tumman poikasensa kanssa. Ei vastannut kun kysyin oliko se oikeasti ankka
vai sorsa. Olisin antanut niille leivänmuruja, mutta selkänsä käänsivät ja
pakenivat.
Kävelykadulla huomasin nuoren miehen maassa istumassa.
Hän istui pää kumarassa edessään kippo, jossa oli muutama lantti. Jätin sinne roponi minäkin. Sain pienen hetken nähdä katseen täynnä kipeitä ja surullisia tarinoita.
Sitten katse painui takaisin maahan.
Eivät tarinat tule
etsimällä. Ehkä on parasta vain odottaa vieläkö niitä annetaan minulle.**********************************************************
.jpg)
Tykkään kovasti tuosta Le Clezion motosta, jonka on myös blogisi esittelyssä. Omalle kohdalle osuneesta tarinasta ei tosiaan voi kieltäytyä, eikä tarinan hetkelliseen puuttumiseenkaan voi puuttua. On vain odotettava. Asioita pakottamalla voi joutua väärään, itselle vieraaseen tarinaan ja pahimmassa tapauksessa ottaa harteilleen väärän roolin. Kaikkein onnettominta on, jos ottaa omakseen toisten ihmisten unelmat ja ryhtyy niitä tavoittelemaan. Kun kaikilla toisillakin on ....
VastaaPoistaKiitos paljon Ina, viisaita sanoja kirjoitat. Parasta vain elää omaa elämäänsä ja ottaa vastaan tarina sitten kun se annetaan.
PoistaKannattaa odottaa, kyllä oma tarinakin tulee, kun on sen aika. Uskon, että noissa maisemissa liikkuminen silmät, korvat, mieli siis avoinna, kuten teetkin kauniista kuvista päätellen.
VastaaPoistaNiinpä aimarii, tulkoot tarinat sitten kun ovat tullakseen. En kiirehdi, enkä jarruta niiden tuloa. Nämä maisemat ovat lumonneet minut, vieneet todellakin sanattomaksi :).
PoistaMahtava kirjoitus sinulta. Aika paljastaa juonen kulun : )
VastaaPoistaKiitos Mayo, joskus sanat ja lauseet vain katoavat. Mutta antaapa päivän mennä, toisen tulla...
PoistaAina ei tarvita sanoja, tässä postauksessa kuvasi kertovat hyvin omaa tarinaa.
VastaaPoistaJuu, pakolla ei mitään synny..
Mielen kun antaa välillä levätä, niin sisimmästä alkaa pulppuamaan...:-)
Eipä huolta, nyt on aikaa käydä lukemassa toisten blogeja, sinun kuviesi ja musiikin parissa viihdyn.
PoistaMukava kun viihdyt, tervetuloa.
PoistaKirjoittelua olen vältellyt, ahkera typoilija kun olen.
Lisäsin blogisi blogiluettelooni, koska tykkään kerronnastasi, sekä myös kuvistasi.
Kiitos Liplatus, nyt taidan ilosta ihan punastua :)
PoistaNäin se on itse kullakin aina välillä, tarinat loppuvat, sanat loppuvat, välillä jopa ajatukset kaikkovat jonnekin. Sitten jonain päivänä niitä alkaa pulppuamaan, tai sitten ei. Kaikella on aikansa. Kuvatkin kertovat paljon tarinoita, sanat voi katsoja valita itse.
VastaaPoistaOmien tarinoiden syntyä odotellessani seurailen muiden blogeja.
PoistaOlen pitänyt itseäni enemmän sanojen lukijana kuin kuvien katselijana, mutta nyt olen kyllä ihastunut myös muutamiin kuvablogeihin, rikkautta sekin...
Kuvat tarinoivat puolestasi. Kaikella on aikansa. Tulvauutisia kuunnellessani olit mielessäni. Itsekin sumussa ja sanattomana tarvon marraskuisessa usvahämärässä ja lumen tuomaa valoa odotan.
VastaaPoistaKiitos Liisa, kun olit ajatellut minua tulvauutisten aikaan, liikutuin sanoistasi. Onneksemme tälläkin kertaa sateet kiersivät Carcassonnen alueet.
PoistaPiilossa olevat tarinat saavat tulla, jos ovat tullakseen. Nyt lueskelen huolettomana muiden blogeja.
Kunpa voisin lähettää sinne marraskuun hämärään tätä suomalaiskulkijan mielestä vielä kesäisen lämmintä ja kirkasta auringonvaloa.