Tuulten kaupungissa taas

Suomen talvesta on liidelty eteläisen Ranskan talveen. Säässä ei ole kovin isoja eroja. Lunta on hieman täälläkin ja mittari pakkasen puolella. 150 km:n tuntivauhtia puhaltava tuuli kiidättää teräviä lumihiutaleita ja vauhdillaan lisää pakkasen purevuutta. Tyydyn katselemaan talvista näytelmää ikkunan läpi. Kadulla kulkijat puskevat vastatuuleen kaulaliina kiedottuna monta kierrosta kaulan ympäri. Nuorisolla ja lapsilla näyttää olevan pipot päässään, mutta aikuiset miehet ja naiset uhmaavat kylmyyttä urheasti avopäin.

Luulin palaavani etelän kevääseen, mutta erehdyin, talveen tulimme. Tosin Barcelonan lentokentän läheisyydessä kukkivat keltaisina muutamat mimoosapuut ja tien varrella Espanjan puolella kevättä lupailivat vaaleanpunaisin kukkasin pari rohkeaa mantelipuuta.  

Aikaan Suomessa sisältyi surua ja ikävää, mutta myös lohtua ja iloa. Oli ihana tavata perhettä ja ystäviä.

Meitä oli iso joukko saattamassa kukkien ympäröimää ystäväämme viimeiselle matkalle.

Kuolemaa ei ole.

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä. Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme,
olemme yhä.

Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.

Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.

Naura kuten aina nauroimme 

pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.

Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.

Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.

Odotan sinua,
välimatkan päässä,
jossain hyvin lähellä,
juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.

                     (Henry Scott Holland  )

                        ****************************************