Kevätsäät ja terapiakissa

Mantelipuu kukkii

Alkanut maaliskuu onkin ollut aikamoista lämpötilojen vuoristorataa, nollasta nopeasti + 27 asteeseen, synkästä pilvimassasta huikeaan päivänpaisteeseen, tuultahan täällä on aina. Vielä autioita kunnaita kaunistavat tällä hetkellä vaaleanpunaisena vaahtona kukkivat mantelipuut. Viiniköynnökset pelloilla odottavat vielä kovin paljaina vihreitä hiirenkorviaan. Eipä ihme, koska ensilumi saatiin vasta reilu viikko sitten. Mediakin noteerasi tapahtuneen.

Ensilumi

De l'exceptionnel mais pas de record de froid ni de chute de neige pour un 4 mars à Carcassonne

Le 05 mars à 06h05

Oli aika käydä entisessä kotikylässä viehättävän omalääkärimme luona. Vaikka muutimme pois kylästä, emme halua vaihtaa mukavaa tohtoriamme. Niinpä eräänä iltapäivänä ajoimme entiseen kyläämme. Kadut olivat autiot, kylä hiljainen. Lääkärin odotushuoneessa tervehdykseemme vastasi viisi vuoroaan odottavaa henkilöä. Arvelin, että odotusaika venyisi pariin tuntiin, joten kaivelin laukusta mukaan ottamani dekkarin. Jostakin syystä puheliaat ranskalaiset muuttuvat varsin hiljaisiksi lääkärin luokse pääsyä odotellessaan. Niin oli nytkin. Joku selaili pöydän lehtipinosta ottamaansa moneen kertaan luettua lehteä, muutama räpläsi kännykkäänsä. Seuraavana vuorossa oleva tuijotti keskittyneenä suljettua vastaanottohuoneen ovea. Äänettömässä seurassa oli helppoa syventyä kirjani mystiseen murhatutkimukseen.

Lähes kaksi tuntia myöhemmin oli tulossa meidän vuoromme. Puoliso tarvitsi terveystodistuksen liittyäkseen kaupungin tennisklubiin, minulla asiana oli lääkkeiden uusinta. Vastaanottohuoneen ovi vain pysyi kiinni. Kaksi tuntia kului, ylikin, varmaan verenpainekin jo nousi. Vihdoin ovi avautui ja tohtori tuli kutsumaan meitä. Hän kehotti meitä menemään vastaanottohuoneeseen, itse hän jäi hetkeksi jututtamaan jälkeemme tulleita potilaita. 

Terapiakissa

Vastaanottohuoneessa oli hauska ja yllättävä näkymä. Tohtorin kirjoituspöydällä köllötteli selällään itseään venytellen iso pörröinen kissa, ojenteli meille tassujaan. Siinä sitten rapsuteltiin ja siliteltiin silkkiturkkia, otus kehräsi tyytyväisenä ja uskon, että verenpaineemme laski tällä terapialla normaalilukemiin. Pian tohtorikin tuli ja kertoi, että lemmikkinsä oli koditon kulkukissa, elellyt aikansa kadulla ja hakeutunut hänen rappusilleen ruuan toivossa. Jonakin kylmänä päivänä livahtanut potilaan vanavedessä odotushuoneeseen, siellä käpertynyt nurkkaan nukkumaan, ollut kuin kotonaan. Hyvin olikin kotiutunut, turkki kiilsi puhtaana ja harjattuna, paino lähenteli varmaan 10 kiloa. Tohtori oli varsin hyväntuulinen, ylpeä ja onnellinen lemmikistään. Varsin raamatullisen nimen oli juutalainen tohtorimme kissalleen antanut. Barabbas kai arveli, että nimi kuin nimi ja kehräsi raukeana ja painavana milloin kenenkin meistä sylissä. Ilmeisesti kylän asukkaat eivät ole kissoille allergisia ja jos ovat, lie valinneet lääkärikseen jonkin toisen kylän neljästä lääkäristä.  

Lähes tuntia myöhemmin terveystodistus ja uusittu resepti laukussa, poskisuukoin hyvästeltyinä poistuimme pimenevään iltaan. Toivottavasti Barabbaksen terapia sai myös seuraavan, turhautuneena vuoroaan odottaneen potilaan verenpaineen normaalilukemiin

                         *********************************************