perjantai 24. marraskuuta 2017

Lempeä oli lokakuu

Lämpimästä säästä huolimatta syksy antaa värejään joen rannoille

Lokakuu Ranskassa oli se kauan kaivattu kesä ja kesältä se tuntuikin. Muutamana päivänä sää oli jopa liiankin lämmin pohjoisesta tulleille. Päivän kuumimpaan aikaan piti helteeltä piiloutua sisätiloihin siestaa viettämään. Onneksi asuinrakennuksemme ilmastointi puhalsi viileähköä ilmaa ja pudotti lämmön miellyttäviin +22 lukemiin.

Loma-ajat koululaisilta ja työssäkävijöiltä olivat ohi. Meren, järvien, jokien ja kanaalin rannoilla oli ruhtinaallisesti tilaa ulkoiluun. Sitä tulikin harrastettua ja bonuksena syysaurinko antoi väriä valkonaamoille. Kävelyretkien jälkeen oli mukava palkita itsensä kahvikupillisella tai kylmällä juomalla, istahtaa kaikessa rauhassa hetkeksi katukahvilaan seuraamaan maailmanmenoa tai omalle parvekkeelle kirja tai sanaristikko seuralaisena.

Lokakuun kohokohtia olivat suomalaisnelikkomme tapaamiset. Vietimme leppoisaa yhdessäoloa viehättävissä paikoissa ja maisemissa. Ohjelmassa oli entiseen tapaan hyvää ruokaa ja rattoisaa korttipeliä. Oli myös uusia kokemuksia, kuten kiertokävely ja rennot aperitiivit spontaanin ooppera-aarian tunnelmissa viinikellarin terassilla ystäviemme kotikyläläisten kanssa. Mukava oli myös käydä suosituilla omenajuhlilla vuorten ympäröimässä Sahorressa ja ostaa sieltä Rotjan laakson makoisia luomu-omenia.  Miellyttävä kokemus oli myös visiitti hedelmäpuutarhassa, jossa oli mahdollisuus kiivien itsepoimintaan. Kotiinviemisinä lähti tilalta 10 kg itsepoimittuja vitamiineja kellariin kypsymään. Nyt marraskuussa ovat ensimmäiset hedelmät jo kypsiä ja raikkaan mehukkaita.
 
Kiivipuun oksilta on hedelmien kerääminen helppoa

**********************************************************************



8 kommenttia:

  1. Voi hurja, en ole koskaan ajatellut että kiivit kasvavat puissa ja että niitä voi sieltä noin vain poimia 😀 Hieno juttu. Hyvä teitä ! Ihana kuulla että saitte kunnollisen kesän kuin korvaukseksi Suomen pidättyväisestä kesästä. Tämä oli aika outo vuosi siinä suhteessa että ei ollut edes lyhyttä hellekautta. Vaan säästyipä sähköä kun käytimme ilmastointia muistaakseni vain parina päivänä. Pitää aina korostaa positiivisia puolia 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Kiivien poiminta puista oli miellyttävä ja helppo uusi kokemus. Farmin isäntä näytti miten kiivi irrotetaan vaivattomasti oksasta ja tuo kymmenen kilon tavoite täyttyi nopeasti. Poimijat saivat isojen korien lisäksi mukaansa pienet kärryt, joilla painavan lastin sai helposti vietyä punnituspaikalle.
      Toivotaan, että ensi kesä Suomessa olisi mennyttä kesää aurinkoisempi ja lämpimämpi.

      Poista
  2. Teillähän on siellä todella lämmintä, vaikka marraskuuta elellään.

    Ihanaa yhdessä oloa ja mukavia paikkoja olette kiertäneet.

    Kaunis ruska kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus.
      Nyt kesä näyttää olevan ohi, ainakin toistaiseksi. Sää on jäähtynyt huomattavasti.
      No, vaihtelu virkistää myös sään suhteen. Toppatakit ja pipot on kaivettu esille.

      Poista
  3. Siinä on varmaan yksi hyvä syy asua talvet sillä etelässä. Suomessa voi harvoin sanoa, että lokakuu on lempeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä ei kun on mahdollisuus tällaiseen pätkäasumiseen.
      Vointi on parempi kun on valoa ja lämpöä.
      Ei pitkää pimeää syksyä, ei liian kylmää, ei liukkaita kelejä.
      Toki kaikella on hintansa, mutta itsehän olemme valintamme tehneet.

      Poista
  4. Tuli uusi kesä ja parempi suomalaisen vaatimattomamman korvikkeeksi.
    Kiivipuu oli mulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiivipuun sato on pikkuhiljaa kypsynyt pimeässä kellarikomerossa. Raikkaita vitamiineja on riittänyt nautittavaksi ihan näihin päiviin asti.

      Poista