Erilainen kevätmatka Suomeen

Näitä auringonnousuja jään kaipaamaan

Suomeen lähtöä piti hieman siirtää, että koronaviruksen sulkema matkustusyhteys laivalla Saksasta Suomeen avautuu uudelleen. Onneksi saimme odotella lähtöämme asunnossamme kaikessa rauhassa. Meillä oli aikaa varautua mahdollisiin tarkastustilanteisiin automatkan aikana. Laivalipun lisäksi meillä oli Pariisin ja Berliinin konsulaateista tilaamamme matkustuskirjeet, kopiot Ranskan asunnon vuokrasopimuksesta ja Suomen kotiosoitteeseen tulleesta sähkölaskusta. Näiden dokumenttien lisäksi oli vielä puhelimeen ladattu poistumisilmoitus kauemmas kuin 100 km:n päähän Ranskan asuinpaikastamme. Ohjeiden mukaan matkaan varattiin aikaa reilusti ylimääräisten pysähdysten ja rajamuodollisuuksien varalle.

Piinaavan kuuma helleaalto päätti asettautua alueelle juuri muuttopakkausten ajaksi, siihen emme osanneet varautua. Suomalaisella sisulla ja voimasanoilla tavarakaaoksesta selvittiin, vaikka lämpömittari kipusi yli +30 asteen ja öisinkin oli yli 25 astetta.

Eipä ole meidän auto koskaan ollut niin täynnä tavaraa kuin lähdön hetkellä. Paljon oli viety kierrätysastioihin ja niiden viereen, josta kirpputorikauppiaat kävivät valitsemassa myytävää lähiviikkoina avautuvaa kesäsesonkia varten.

Helteinen oli lähtöpäiväkin. Kuuma tuuli puisteli tien varren pensaita. Täyteen ahdettu auto ei tuulesta piitannut, vaan pysyi vakaasti tiellä kun ajelimme meren ja sisäjärven välistä kannasta pitkin kohti pohjoista. Sisäjärvellä surffaajat nauttivat vauhdista ja poukkoilivat taitavasti aaltojen myllerryksessä. Me jätimme hyvästejä vaahtopäiselle merelle.

Rantatiellä oli liikennettä kohtalaisesti, enimmäkseen asunto-autoja ja surffaajien tila-autoja. Kun pääsimme moottoritielle, muuttui näkymä rekkavoittoiseksi. Harvakseltaan näkyi henkilöautoja, rekat pysyttelivät enimmäkseen jonoina omalla kaistallaan. Oli aikaa katsella keväisiä maisemia, keltaisina kukkivia vuorten rinteitä. Matkaa oli tehty lähes 300 km kun vastaan alkoi vyöryä tummien pilvien rintama ja pian sade huuhteli pölykerrokset auton päältä samalla kun lämpötila putosi 13 asteeseen. Helteen uuvuttamille se oli tervetullutta vaihtelua. Illalla saavuimme varaamaamme pieneen rauhalliseen hotelliin. Meidät vastaan otti hotellin ystävällinen ja palvelualtis isäntä. Olipa ihana nukahtaa monen kuuman yön jälkeen sateen jäähdyttämän ja raikastaman viileyden tuomaan uneen.

Aamulla ravintolaan oli katettu vain yksi pöytä. Olimme siis hotellin ainoat asiakkaat. Ystävällinen isäntä oli laittanut meille makoisan aamupalan. Raikasta tuoremehua, hyvää kahvia, lämmintä, tuoretta patonkia ja rapeakuorisia voisarvia.

Uskomaton sunnuntai-aamun rauha vallitsi Lyonin seudun eri tasoissa risteilevien suurten moottoriteiden tyhjillä kaistoilla. Olipa se ruhtinaallista matkantekoa. Oli helppo siirtyä moottoriteiltä toisille ilman paniikkia. Pieni paniikki iski vasta illan suussa kun tulimme Mulhousin tienoille tarkoituksenamme poistua moottoritieltä. Lähtöpaikan automaatin antama kortti ei toiminutkaan maksuautomaatilla, vaan kone sylkäisi sen takaisin monet kerrat, eikä puomi noussut. Pelastajaksi ilmestyi puolalainen nuori rekkakuski. Hänellä ilmeisesti oli ollut sama ongelma. Tottuneesti hän sukkuloi puomien lomasta ja opasti mieheni vastaantulijoiden kaistojen ylitse jonkinlaiseen toimistorakennukseen. Sieltä löytyi henkilö, joka sai tietokoneellaan automaatin toimimaan, ottamaan vastaan maksun ja puomin nousemaan.

Koska Mulhouse on yksi koronaviruksen pahiten valtaama alue, oli alkuperäinen tarkoitus yöpyä vasta Saksan puolella. Mutta ne kolme saksalaishotellia, joista olimme yrittäneet yösijaa varata, ilmoittivat, että he ottavat vastaan ainoastaan liikematkalaisia, joilla on oltava todistus työnantajaltaan matkan tarkoituksesta.

Onneksi Ranskan puolelta rajan tuntumasta löytyi pieni hotelli, joka varaukseemme vastasi, että he desinfioivat huoneen ja pitävät sen tyhjänä vuorokauden ennen tuloamme. Myöskään aamupalaa, eikä henkilökuntaa ole paikalla, vaan saamme koodin, jolla ovi aukeaa ja pääsemme sisälle. Luultavasti olimme tämänkin hotellin ainoat asiakkaat. Meillä oli Suomeen matkaava kahvinkeitin ja aina mukana olevat autokupit, sekä huoltoasemalta ostettua evästä, joilla aamukahvi huoneessa onnistui kotoisasti.

Rajalla olevasta ruuhkasta varoittavia tauluja olimme huomanneet jo edellisenä iltana tullessamme. Siksi olimme jo hyvissä ajoin aamulla matkalla rajalle varautuneena jopa tuntien odotteluun nippu papereita sylissä. Täytyy myöntää, että olimme aika hölmistyneitä kun ajoimme rajasillalle rekan perässä. Sillalla seisoskeli 5-6 tullimiestä, joista yksi tuli luoksemme, näki Suomen passit ja toivotti vain hyvää kotimatkaa.

Saksa oli poistanut koronrajoituksia Ranskaa enemmän. Se näkyi heti liikennemäärissä. Rekkoja oli paljon, samoin muita autoja ja totta kai matkaa hidastavia tietöitä. Pilvipoutaisessa säässä 400 km:n matka sujui kuitenkin hyvin. Ehdittiin poiketa lounaallekin pikaravintolan terassille. Mielestämme erikoista oli, että tarjoilija pyysi yhteystietomme koronatartunnan varalle. Jos oikein ymmärsimme, he ilmoittaisivat sähköpostiimme, jos ilmenisi tartuntoja tulleen siellä olomme aikana.

Seuraavassakin majapaikassa olimme kai ainoat asukkaat. Kasvomaskilla ja muovihanskoilla varustautunut nuori mies antoi avaimen tilavaan kolmannen kerroksen huoneeseen, josta oli laajat mäkiset ja metsäiset näköalat. Aamupalaa ei ollut, mutta hotellin lähellä oli kahvila, josta saimme seuraavana aamuna hyvää kahvia ja lämpimiä sämpylöitä.
Päivä sujui suunnilleen edellisen päivän olosuhteissa. Pieniä ruuhkia ja jonoja oli tietyö-alueilla. Matka sujui niin hyvin, että Travemündeen tultiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Ajettiin sataman ohi kaupunkiin, jätettiin auto puiston parkkipaikalle kukkivien hevoskastanjoiden varjoon. Aikaahan meillä oli vaikka kuinka paljon odotella aamuyöllä klo 3 lähtevää laivaa. Kaupungilla kadut ja ulkoilma- ravintolat olivat täynnä lomalaisia, paljon lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Kaikki kaupat näyttivät olevan auki. Kierreltiin pitkin katuja vastaantulijoita automaattisesti väistellen, kunnes jo nälkäisinä päädyttiin erään ravintolan lähes tyhjälle terassille kalkkunapihviä ja wieninleikettä syömään. Annokset olivat mahtavan kokoisia ja näköisiä, kyllä nälkä lähti. Ateriamme aikana terassi täyttyi muistakin ruokailijoista, joten maksoimme laskun ja nousimme pöydästä, jonka viereen seuraavat asiakkaat jo ryhmittyivät. 

Travemünden rannalla

Koska aikaa oli, siirryimme kävelemään pitkin varjoisia puistoteitä ja rantoja ohi romanttisten kahden istuttavien raidallisten koppien. Pitkän kävelylenkin jälkeen ennen satamaan lähtöä totesimme ansainneemme onnistuneen korona-Euroopan läpiajon kunniaksi herkulliset leivoskahvit erään kahvilan terassilla. Päivä pimeni yöksi sataman jonossa laivaan pääsyä odotellen. Hieman ennen puolta yötä saimme ajaa laivaan. Olimme täydessä unessa kun laiva lipui satamasta merelle kohti koti-Suomea.

Puolipilvinen oli sää merellä seuraavana päivänä kun istuimme laivan keularavintolassa brunssilla. Eilinen ateria oli ollut niin tuhti, että piti harkita tarkkaan mitä jaksaa enää syödä runsaasta tarjonnasta, jota henkilökunta annosteli lautasille asiakkaan toivomusten mukaan. Karjalanpiirakoita piti saada pitkästä aikaa, muuten riitti kahvi ja hedelmät. Onneksi samaan hintaan sai syödä aamupalan vielä seuraavanakin aamuna. Silloin maistui jo useampikin tarjolla oleva ruokalaji.

Leppoisasti lepäillen joko kannella tai hytissä sujui laivamatka. Täpötäyteen lastattu automme pääsi lähtemään Vuosaaren satamasta ongelmitta. Tullimies skannasi passimme, antoi kirjalliset karanteeni-ohjeet ja toivotti hyvää matkaa. Siitä alkoi kahden viikon kotikaranteeni. Tosin matkalla Mikkelin tienoilla meitä odotti pienen lammen rannalla termospullollinen kahvia ja iso pussi korvapuusteja, myös kotiin vietäväksi. Kiitos reissunainen. Seuraava pysähdys olikin sitten kotipihalla. Kaksi aurinkoista viikkoa kotona vieri nopeasti. Olemme kiitollisina siitä, että säästyimme koronatartunnalta ja pysyimme muutenkin terveinä.

Taas kotirannalla

*********************************************