Hetkiä

Kesäyön kuutamo

– Sadepisarat valuvat juhlavalaistun kirkon ikkunalaseissa. Kuinka kaunis voikaan nuoruus olla valkoisessa albassaan, kuinka hyvältä tuntuu olla rakkaidensa lähellä.

– Pilvet ja saarten metsät kuvastuvat veden peilistä. Hartioita ja käsivarsia särkee, mutta uutta pilkkiä täytyy päästä kokeilemaan. Kipu unohtuu kun kuhan kylki vilahtaa veneen vieressä, josta se napataan haavin nieluun. Nyt soutamaan vesi kielellä kohti kotia ja grilliä. Mutta kalaonni jatkuu. Lähellä kotirantaa pyydykseen tarttuu vielä toinen samankokoinen kuha. ”Pas mal” sanoisi ranskalainen yhteensä kolmen kilon kalaherkusta. Minä taputan veden pintaa kiitokseksi Ahdille antimista. Hartiakipu on enää vain muisto.

– Vaahtosammuttimen kokoinen punahilkka uudessa punaisessa muumihatussaan, jota ei saa riisua edes nukkumaan mennessä, havahtuu leikeistään. Radiosta kuuluu musiikkia, pikkuinen tulee seisomaan eteeni, katsoo vakavana hatun lierin alta tiukasti silmiin, kohottaa molemmat kätensä ja aloittaa tanssin. Ensin liikkuvat sormet, sitten kädet ranteista, vähitellen pieni vartalo ottaa musiikin, jalatkin tulevat mukaan. Katse pysyy kiinteästi silmissäni kunnes musiikki vaatii pyörähdyksiä ja taivutuksia. Soitto loppuu ja esitys päättyy kuperkeikan yritykseen, jolloin hattu putoaa päästä, mutta vain silmänräpäyksen ajaksi.

– Kuuma iltapäivä täydessä kesäteatterissa. Yleisönä varttuneempaa väkeä. Naisia kukkamekoissaan, kevyissä lierihatuissa hartiahuiveineen, miehillä kesäpaidat ja lippalakit, monella aurinkolasit. Väliajalla  kahvi-, makkara- ja wc-jonoja. Näytelmä paranee loppuaan kohti, katsomo taputtaa vähän väliä. Itikkaparvilla on valinnan vaikeus, evästä riittää yllin kyllin. Esitys päättyy, matalat puupenkit istuimina ovat aiheuttaneet katsojille jäykistyviä jalkoja, moni hieroo selkäänsä ylös noustessaan.  

– Poutapilviä taivaan sinessä, auringon timantit välkkyvät laineiden liplatuksessa. Lempeä kesätuuli hyväilee aurinkotuolissa loikoilijaa. Kuulokkeista virtaa kaunis musiikki suoraan sieluun.

                  ******************************************************

Sateen jälkeen

Sininen kaipaus sadepisaroissa

helminä sammalkivellä,

alakuloiset askeleet rannan hiekassa.

Valkea perhonen

 juhannusruusun terälehdellä.

Harmaat pilvet,

 lokin haikea huuto. 

     ***********************************

                      

Uneton kesäyössä

Kultahippuja kuohuviinissä

Nopea on päivien kulku tänäkin kesänä. Viileä ja sateinen suven alku ei ole sitä yhtään hidastanut. Pientä totuttelua on asettautuminen vaatinut. Sisäinen kello pysyttelee herätyksen puolella. En millään malttaisi enkä haluaisi mennä nukkumaan. Pian kello kolmen jälkeen aamulla valo tulvii verhojen raosta herätellen punasilmäistä nukkujaa. Pitäähän univelkaa jotenkin maksaa. Sadepäivinä se sujuu osamaksuina pitkin päivää nautinnollisesti torkahdellen. 

Valoisat kesäyöt kuluvat vuoroin ikkunassa maisemaa katsellen, vuoroin kirjojen sivuilla viihtyen. Kävin kirjastosta hakemassa pinon kirjoja. Yöt ovat kuluneet miellyttävästi tarinoita Irlannista lukien. Olen nyt lukenut neljä Hanna Tuurin kirjoittamaa kirjaa. Kahden ensimmäisen Irlanti-kirjan alla pinossa oli Katja Ketun Kätilö. Luin senkin ja se tunkeutui vähäisiin uniini synkkinä painajaisina. Sen jälkeen palasin takaisin vihreälle saarelle. Pinossa seuraavina ovat Raili Mikkasen Laulu Punaisesta huoneesta ja Carlos Ruis Zafónin 647-sivuinen Tuulen varjo. Jospa näiden myötä yöt alkavat pimentyä ja nukkumisajat pidentyä.

Päivien kulkua ovat vauhdittaneet perheen ja ystävien vierailut, puolin ja toisin. Vain kaksi kertaa olemme ehtineet veneeseen astua saarien rannoille soutelemaan ja uistelemaan. Saalista ei ole vielä saatu, sen sijaan kipeät hartiat ja käsivarret. Kultaiset ystävät ilahduttivat meitä tuomisellaan, Valamon luostarin kultahippukuohuviinillä. Kyllä se varmaan ihan lääkkeestä käy, ainakin hetken verran.

             *************************************************

Taas kotirannalla

Lämmin aurinkoinen kesäsää hemmotteli pohjoiseen matkaajia. Aamun varhaisina tunteina aloitettu talon loppusiivous oli saatu päätökseen ja auto pakattua. Juuri lähdön hetkellä täpötäyteen autoon piti järjestää vielä tilaa muutamalle rosmariinin taimelle, iiriksen mukuloille ja kaktus-pienokaisille, jotka Rose-naapuri juoksutti mukaamme puutarhastaan.

Ensimmäinen etappimme oli reilun 500 kilometrin päässä oleva Roanne. Koska meillä oli lähes koko päivä aikaa, valitsimme edellisiltä matkoilta tutun A-75 tien. Sen vuoristonäkymiin en kyllästy ikinä. Joka kerta ne lumoavat karuina kuun maisemina tai rehevinä metsäisinä rinteinä, joiden lomasta kurkistavat pienet harmaat kylät kirkontorneineen. Mielen valtaa rauha ja lähes harras kiitollisuus luonnon kauneuden edessä.

Illansuussa, auton mittarin näyttäessä + 28 astetta, ajoimme varaamamme hotellin aidatulle pihalle. Vastikään rakennettu, todella edullinen hotelli yllätti siisteydellään ja viihtyisyydellään. Kävelymatkan päästä löytyi ruokapaikka, jonka terassilla nautiskelimme maukkaan aterian illan pimentyessä ja raukeuden hiipiessä jäseniin.

Kapea tie kulki piilossa niittyjen lomassa

Aamuvarhaisella, lämpimien sämpylöiden, voisarvien ja cafe au lait:n antamalla energialla matka jatkui. Pari päivää ennen matkaa tullut kutsu sai meidät vaihtamaan Luxemburgin ja Kölnin kautta suunnittelemamme reitin pikaiseen sukulaisvierailuun Brysselissä. Valitsimme navigaattorin vaihtoehdoista alkumatkaksi  moottoriteitä karttavan reitin. Seikkailun makua antoivat pienet, lähes olemattomat tiet, jotka kaartelivat vihreiden niittyjen välissä, tuntuivat päättyvän jonkun ulkorakennuksen pihaan, mutta kuitenkin jatkuivat navetan takaa pitkin pellon laitaa vähän leveämmille väylille. Onneksemme muuta liikennettä ei näillä poluilla tänään ollut, koska ohitustilanne esim. traktorin kanssa ei olisi onnistunut millään. Luulenpa, että vahingoniloinen navigaattorimme nauroi partaansa ajo-ohjeita antaessaan. Kesä-aamun rauha lepäsi tien varren vihreinä kumpuilevien kunnaiden yllä ja me nautimme näkemästämme. Lähestyimme kuitenkin moottoritietä ja liityimme mukaan sen vauhtiin.  Brysseliin oli matkaa vielä melkoisesti.

Iltapäivällä jäi taakse Ranska ja autojen määrä tiellä moninkertaistui. Naureskeleva navigaattorikin vakavoitui ja johdatti meidät parasta reittiä suurkaupungin sydämen sykkeeseen. Määränpäässä piti hetken aikaa hakea paikkaa autolle kadunvarsille pysäköityjen kulkuneuvojen loputtomiin riveihin. Lämpömittari virnisteli + 30 astetta kun talsimme auton luota oikealle kadulle ja kiipesimme jugend-talon rappukäytävän 76 askelmaa serkkuni avaraan ja valoisaan kattohuoneistoon.

Viihtyisä ilta Brysselissä vilahti ihan liian nopeasti. Auto lasteineen pääsi turvalliseen isoon lukittavaan talliin nukkumaan. Me siirryimme lähikadun italialaisravintolan viehättävälle terassille ruokailemaan ja päivittämään kuulumisia serkkuni kanssa lämpimässä kesäillassa. Naapuripöytien puheensorinasta päätellen asiakasjoukko oli varsin kansainvälistä. Olin kuulevinani lähistöllä ainakin ranskan-, saksan-, englannin- ja italiankielistä puhetta.

Näkymä kattoterassilta Brysselissä

Sunnuntai oli kolmas matkapäivämme. Brysselissä oli maraton-tapahtuman takia suljettu keskustan katuja, mutta onnistuimme pääsemään ulos kaupungista aika vaivattomasti. Navigaattorimme ei tiennyt liikennejärjestelyjen muutoksesta, vaan pyysi koko ajan tekemään u-käännöstä mikäli mahdollista.  Sekin rauhoittui kun pääsimme moottoritielle kohti Hollantia ja Saksaa.  Liikenne soljui varsin rauhallisesti. Samaan suuntaan menijöitä ei ollut ruuhkaksi asti. Vastaantulijoiden puolella näytti liikennettä olevan enemmän, varsinkin Hampurin pohjoispuolella, jossa kilometrien mittaiset jonot seisoivat paikoillaan.  Travemunden satamaan tulimme laivalle pääsyä odottamaan illan hämärtyessä.  Laivaan nousimme pian keskiyön jälkeen. Matkustajia ja ajoneuvoja olikin tällä kertaa enemmän kuin aikaisemmilla matkoillamme. Suurimman ryhmän muodostivat rallista palaavat noin 200 suomalaismotoristia isoine ja äänekkäine pyörineen.

Merimatka sujui rauhallisesti lepäillen ja laivan kioskista ostamaani Piiat pokkaria lueskellen, välillä kannella viileässä tuulessa virkistyen. Lounaspöydän salaatteja, kaalikääryleitä, ruisleipää ja muita herkkuja yritimme syödä maltillisesti, mutta taas pääsi ähky yllättämään.  

Aurinkoinen aamu Vuosaaressa otti vastaan laivan matkustajineen. Hyvin levätyn laivamatkan jälkeen oli mukava ajaa pari päivää kauniissa juhannusmaisemissa perheen ja tuttavien kautta rakkaalle rannalle odottamaan sateiden väistymistä. Rosmariinit, iirikset ja kaktus-pienokaiset värjöttelevät ulkona ihmetellen loputonta veden tuloa. En saa millään silmiäni pois harmaalta järveltä, jossa sadepisarat tanssivat, silkkiuikut lipuvat pitkin rantoja, joutsenet lentävät vedenpintaa hipoen etsimässä kotipaikkaansa, illan tullen kalastajien veneet saapuvat kuha-apajilleen.

Soitin Ranskaan Roselle. Hän valitti voimat vievää kuumuutta. 

              *********************************************************

Älä vielä tule syksy

Jo viides perättäinen kylmä sadepäivä menossa. Sivupalkista näkyy missä se aurinko oikein lymyilee. Siellähän se Kuopion taivaalla herättelee luontoa ja asukkaita talviuniltaan. Muutama päivä vielä ja sitten sade saa jäädä huuhtelemaan jälkiämme kun pohjolan suvi kutsuu lapsiaan.

Enpä olisi uskonut, että tähän aikaan vuodesta joudun kuivattelemaan pyykkejä sisällä. Jännittävää lähdön tunnelmaa tuovat lattialla lojuvat puoliksi pakatut laukut, viemisiksi ja omaan käyttöön ostetut lukuisat viinilaatikot, en kehtaa sanoa montako, siivousvälineet, taiteellisesti ripustetut märät pyykit, silityslauta ja rauta valmiina. Koko ajan jotakin on kadoksissa, vesi lotisee ulkona, ruoho, joka olisi pitänyt leikata, kasvaa ilkkuen.

Ja mitä minä teen. Unohdan koko sotkun ja vastaan Vuonon kimalluksen Mariannan  11 kysymyksen haasteeseen ja iloitsen Mary Von Törneltä saamastani oheisesta tunnustuksesta.

Lämpimät kiitokset teille molemmille. Sen verran ajatukset kuitenkin karkailevat, että en tällä kertaa malta laittaa haastetta ja tunnustusta eteenpäin.

Tässäpä ne 11 vastausta Mariannan kysymyksiin.

1. Millainen on unelmatalosi?

Pikkuinen tupa, joka nököttää kallionkolossa veden äärellä. Varustettu saunalla ja muilla mukavuuksilla, kävelymatkan päässä kirjastosta.

2. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

Olen kevään lapsi, siksi kevät.

3. Millainen oli tähänastisista lomistasi se kaikkein paras?

Ainakin yksi parhaista oli pitkä, tapahtumarikas ja iloinen loma kuumassa Australiassa.

4. Kuinka monta laukkua omistat?

Pari matkalaukkua, muutaman käsilaukun ja erilaisia kasseja

5. Paras kirja, jonka olet lukenut?

Mahdoton valinta. Niitä on aika monta. Sanotaan vaikka Pikku prinssi ja Siilin eleganssi.

6. Onko sinulla esikuvaa / ihailetko jotakin henkilöä? Miksi?

Varsinaista esikuvaa ei ole, en fanita ketään. Ihailen ja kunnioitan sairaaloiden ja laitosten raskasta vuorotyötä tekeviä ihmisiä.

7. Lempiruokasi?

Kevätruokani on uuniparsa, jonka päälle on ripoteltu jauhettua parmesaania, viimeistelty sitruuna-voikastikkeella, kirsikat ja mansikat. 

8. Millainen on haaveesi vanhuuden päiville?

Kunpa pää, silmät, jalat ja kädet toimisivat.

9. Mitä pelkäät eniten?

Sotaa, terrorismia, luonnon katastrofeja, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa.

10. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?

Aika pelkistetty sisustus, matot ja verhot lähes kadonneet vuosien saatossa, mutta viihdyn itse hyvin.

11. Missä shoppailet mieluiten?

Rauta- ja kirjakaupoissa.

                          ********************************************

Ennen matkaa

Suomen suvi alkaa väikkyä taas mielessä, alkukesän koivumetsien raikas vihreys, tuoksuvat tuomet, kotijärven laineiden liplatus tai veden peilipinnasta kuvastuvat poutapilvet.  Sielunmaisema, joka kulkee mukanani ja johon haluan aina palata.

Silti jotain on muuttunut. Ehkä se on Suomi, sen erilaiset kasvot ja sanat, minulle oudot.  Ehkä se olen minä, joka olen jämähtänyt jonnekin menneeseen aikaan, sulkeutunut turvalliseen lintukotooni.

Todella vähän olen seurannut suomalaisia viihdeohjelmia televisiosta. Eräänä sateisena päivänä päätin korjata puutteen ja siirtyä viihteen pariin. TV-kaistan ansiosta se on mahdollista. Ensimmäinen kokemus oli sattumalta valittu jakso Iholla tositv-sarjasta. Totesin, että jo yksi jakso siitä oli liikaa. Sarjan henkilöillä, kauniilla naisilla meni todella huonosti. Näytettiin riitoja, huutamista, tyytymättömyyttä, kiroilua ja sättimistä.  Ihan samanlainen meno oli Viidakon tähtöset sarjassa, jonka valitsin seuraavaksi viihdyttäjäksi. Sitä mesoamista jaksoin katsoa varttitunnin. Kaunottarien ruma kielenkäyttö jatkuvine kiroiluineen tuntui pahalta. Suljin ohjelman. En voi uskoa, että kaunis ja rikas äidinkieleni on muuttunut noin paljon. Mutta silti, jonkinlaisista asenteiden ja arvojen muuttumisista ohjelmat kertovat.

Siispä nautin vielä hetken aikaa kielestä, jota ymmärrän sen verran huonosti, että en osaa poimia siitä rumia sanoja. 

Osa minusta on jo matkalla Suomeen, omaan sielunmaisemaani ja läheisteni luokse.

Aurinko on laskenut, ensimmäiset tähdet syttyneet. Yksinäinen sirkuttaja männyn oksalla laulaa itseään uneen. Pihatien vierellä hehkuu kaksi sinistä valopistettä. Pienet kiiltomadot siellä kirkkailla lyhdyillään  kutsuvat kumppaneitaan. 

Näin viehättävältä se kuullostaa  Kiiltomatoidylli

                           ********************************************************

Kivikauden tunnelmissa

asuntojen raunioita

Sadejakson jälkeen aurinkoinen vappusää houkutteli sisätiloihin linnoittautuneen kulkijan ulos luolastaan. Sateet ja tuulet olivat puhdistaneet ilman raikkaaksi ja kuulaaksi. Aurinkolasit nenälle ja matkaan. Kanaalin rantapolut kutsuivat kulkijaa.

Edellämme körötteli traktori leveän peräkärrinsä kanssa. Lavan nestesäiliöistä päätellen se oli menossa ruiskuttamaan jotain kasvinsuojeluaineita viinitarhoille. Unikkopeltoja ihastellessani huomasin tien varrella nähtävyyttä osoittavan kyltin, jossa luki ”Oppidum d’Enserune”. Ehdotin kuskille, että mennäänkö katsomaan mikä paikka se on.  

Noin kymmenen minuutin kuluttua olimmekin mielikuvitusta kiehtovalla paikalla. Kiipesimme Oppidum:iin eli linnavuorelle.  Se oli linnoitettu ja asutettu Rooman valtakunnan aikaan, eli joskus rauta- tai pronssikaudella, noin 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Oli jännittävää nähdä asumusten raunioita ja alemmalla rinteellä pyöreitä kellareita tai varastosiiloja, kulkea noita samoja polkuja ja kivirappusia, joita muinaiset asukkaat olivat täysin erilaisessa maailmassa aikoinaan kulkeneet. Kuten tänään, ehkä silloinkin tuuli leikitteli keväänvihreiden puiden lehvistöä, kantoi tuntemattomien kukkien tuoksua kulkijan aistittavaksi. Ehkä yksinäinen lintu piti riemullista konserttiaan puun kukkien suojassa.  

Valitettavasti alueella oleva museo esineineen ja esiin kaivetut asumukset olivat Vapun kunniaksi kiinni. Tiedon muruset on osittain arvaamalla poimittu opastaulusta. Kuvat kertokoot miltä siellä näytti. Vaikka vuori on aika matala, riittää avaraa maisemaa aina turkoosille merelle asti.

kellarisiiloja

Vuorelta oli kiehtova näkymä pyöreälle alueelle, joka on ollut aikoinaan järvi. Erikoisen näköiseksi maiseman tekee ympyrän kehältä säteittäin lähtevät pellot. Tulee mieleen avaruusalusten laskeutumispaikka. Käsittääkseni tämä alue on rakennettu yli tuhat vuotta myöhemmin, ehkä samoihin aikoihin kuin lähistöllä kulkeva kanaali. Järvestä on mahdollisesti aikoinaan laskettu vettä kanaaliinkin.

Pellot kuin säteitä

kiviaskelmat

Salaperäiseltä, hiljaiselta vuorelta laskeuduimme kanaalin vartta kulkemaan. Polku jatkui kaupunkiin, mutta käännyimme pois, koska kaupungin melu tuntui liian kovalta ja häiritsevältä. Emme vielä halunneet rikkoa vuoren tuomaa tunnelmaa.

                 ************************************************