sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Kesäpäivien kulkua

Nyt on simpukka tyytyväinen Suomen suvessa veden äärellä. Päivät kuin lapsuuden kesinä, aurinkoa, rannan hiekkaa linnojen rakenteluun, hassuja uimahyppyjä, päivänkakkaraseppeleitä, kiviä, jotka maalaamme eläin- tai peikkohahmoiksi, mansikoita torilta ja metsästä, suut sinisinä mustikoista - Simpukkamummo ja tytöt. Onkimista laiturilla, järveltä virvelöity komea hauki, makkaroiden grillausta, lettuja ja mansikoita – Simpukkapappa ja pojat.
Saunomista ja uimista, kesäiltoja aamuyölle ystävien kanssa, suomalaisia ruokia, takakontissa tuotuja ranskalaisia viinejä ja rommikirsikoita.
Täällä takametsissä voi lainata samalla kortilla kirjoja ainakin neljästä lähiseudun kirjastosta. Ilman ennakkovarausta löytyy aika paljon talven aikana ilmestyneitä uutuuksia. Niitä on tullut ahmittua. Ehkä liikaakin, koska kirjojen nimet unohtuvat sitä mukaa kun saan ne luettua. Tänään terassilla aurinkovarjon alla luin loppuun Anneli Vainion kirjoittaman ”Kotini on linnani”. Melkein kuin olisin Ranskan kotikylässä kesken kaiken käynyt. Kirja kertoo kirjoittajan elämästä pienessä kylässä Etelä-Ranskassa.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Järvi

Voi tuota järveä. Sen harmaita vaahtopäitä, rajujen sadepisaroiden vaahdottamaa pintaa, sinisten laineiden liplatusta, auringon tuhansien kultahippujen kimmeltävää leikkiä, sen pinnasta peilautuvaa sinitaivasta, valkeita poutapilviä, saaret vedessä ylösalaisin. Liian pian tulevat aamuiset usvaharsot, kellastuneiden puiden kuvajaiset.
Eilen uiskenteli tukkasotka osa löytyneitä poikasia mukanaan. Ohi kiitävä moottorivene sai ne pakenemaan kaislikon suojaan. En ehtinyt laskea montako oli jäljellä. Myöhemmin hämärässä kesäyössä jäin katselemaan punertavaa kuunsiltaa. Huomasin, että ensimmäinen tähti oli taivaalle syttynyt.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

On suuri sun rantas autius

Kesäämme on ilahduttanut pitkin rantoja uiskenteleva tukkasotka kuuden poikasensa kanssa. Olemme seuranneet miten poikaset kiipeävät emonsa selkään. Jonon viimeinen ei pysy selässä vaan kiepsahtaa veteen. Ui vikkelästi emon rinnalle ja nousee ensimmäiseksi jolloin nyt jonon hännillä oleva putoaa pois. Emo juttelee koko ajan ohjeita ja poikue vastaa visertäen. Tänään harmaalla järvellä hätääntyneen oloinen emo kierteli rantoja selässään vain yksi poikanen.
Luin päivän lehdestä, että lokit saattavat saalistaa näitä pieniä poloisia.
Jospa poikaset ovat piiloutuneet kaislikkoon ja emo löytää oman laumansa. Sitä toivon ja odotan, että huomenna perhe on täysilukuisena koolla.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Ranskalaisten visiitti

Tapailemme Ranskassa silloin tällöin suomalaispariskuntaa, joka myös asuu Auden alueella. Talvella tuli puheeksi, että heidän ranskalaiset naapurinsa ovat tulossa kesällä Suomeen. Muistin, että meillähän on oiva opaskirja Suomesta. Lainasimme heille Philippe Guicheteaun kirjoittaman kirjan Sunnuntaikirjeitä Suomesta - Courrier de Finlande. Se on 10 vuotta Suomessa asuneen ranskalaismiehen lempeän terävä näkemys maastamme. Teksti kirjassa on sekä suomeksi, että ranskaksi. Ystävämme lukivat ensin itse kirjan ja antoivat sen sitten naapureilleen luettavaksi. Naapurit lukivat kirjan 3-4 kertaa ja antoivat sen edelleen Suomesta kiinnostuneille tuttavilleen. Ystävämme palauttivat kirjan hieman ennen meidän Suomenmatkaamme.
Viime viikolla eräänä helteisenä päivänä soitti suomalaisystävämme.
”Hei, olemme nyt näiden ranskalaisten kanssa lähteneet Heinäveden Valamosta ja voisimme parin, kolmen tunnin päästä pistäytyä teillä jos sopii”.
”Totta kai sopii, tervetuloa! Tulette siis ranskalaisten aperitiivi-aikaan. Katanko pöydän sen mukaan?”
”Ei mitään aperitiivejä , vaan jos mahdollista suomalaiset pullakahvit”.
Pitokokki, tosin taidoiltaan lähes olematon, minussa heräsi. Pakastimen tarkistus, löytyi esipaistettuja kaupan pullia ja puolukkamehua. Polkaisu kyläkauppaan, sieltä lämpimät karjalanpiirakat, pikkuleivät ja karpalo-kinuskijäätelö (kiitos kauppias, että näitä löytyy joka päivä). Kun vieraat saapuivat pullantuoksuiseen kotiimme, roskat oli lakaistu maton alle ja pöytä komeasti katettu vähän kolhiintuneilla astioilla.
Ystävämme olivat tulleet autolla Suomeen, ranskalaisnaapurit lentäen muutamaa päivää myöhemmin. Nyt he kiertelivät viidestään autolla eteläistä ja keskistä Suomea. Ranskalaispariskunta ja heidän aikuinen tyttärensä olivat ihastuksissaan kaikesta näkemästään ja kokemasta. Ranskalaiseen tapaan kaikki puhuivat yhtä aikaa. Tytär kertoi haltioissaan, että he olivat saunoneet mökillä Porvoon saaristossa. Hän oli käynyt saunasta kolme kertaa uimassa 11- asteisessa meressä. Madamen mielestä hän oli odottanut matkalta paljon, mutta koettu oli ylittänyt kaikki odotukset. Monsieur päivitteli mitä kaikkea ranskalaiset menettävät kun matkustavat lomillaan vain maihin, joissa puhutaan ranskaa. Heillä oli se etu puolellaan, että ystävämme puhuivat suomea ja ranskaa, sekä hoitivat kuljetuksen. Heidän ei tarvinnut ummikkona lähteä kyselemään tietä ujoilta suomalaisilta. Nyt he ovat jo Ranskassa ja kertovat kotikylässä eksoottisesta, kuumasta pohjoisen maasta, sen tuhansista järvistä, tien varren kukkaniityistä, ehkä myös kulinaarisista puolista……
Pullakahvit olivat succès. Etukäteen arvelin, että karjalanpiirakat ja puolukkamehu ovat ehkä liian vieraita makuja. Varmuuden vuoksi tarjolla oli myös appelsiinimehua ja vettä. Veikkasin väärin. Piirakat, pullat ja jäätelö maistuivat. Kun kerroin heille, että mehu on tehty luonnossa villeinä kasvaneista puolukoista, vain monsieur uskalsi sitä hieman maistaa. Vaimo ja tytär maistelivat varovasti mehua miehen lasista. Outo maku kuitenkin lumosi ja lopulta mehua kului kolme kannullista. Sen ansiosta vierailijat joutuivat ehkä matkan jatkuessa tutustumaan lähemminkin suomalaiseen luontoon. Mahdollisesti törmäämään itikoihinkin käydessään puskapissillä, koska näiden sivuteiden varsilta ei huoltoasemia vessoineen juurikaan löydy.
Valitettavasti seuraava kohde odotti jo heitä. Monsieur olisi mielellään lähtenyt järvelle kokeilemaan kalaonneaan, mutta ajatus piti hylätä. Jospa seuraavalla kerralla……

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Tulo Suomen suveen

Vilkuttajia tien varrella Saksassa
Tuhti oli eilinen iltaruoka läheisessä gasthausissa ja niin oli hotellin aamupalakin. Viihtyisässä aamiaishuoneessa odotti kauniilla astioilla katettu pöytä, vaasissa juuri poimitut kukat. Ystävällinen tarjoilijarouva toi molemmille oman kannullisen kahvia ja lautasellisen erilaisia leikkeleitä, kinkkuja, makkaroita, juustoja, keitettyjä munia. Korissa oli ainakin viittä lajia leipiä ja lämpimiä sämpylöitä. Pääsimme maistelemaan ruisleipääkin. Olihan pöydässä vielä hilloja, marmeladia, tuoremehua ja korillinen hedelmiä. Samaan aikaan oli aamiaisella muutama vanhempi saksalaispariskunta. Rouvilla hienot kampaukset, kultakoruja sormissa, ranteissa, kaulassa, yllään tyylikkäät jakkupuvut, herroilla solmiot kaulassa. Eivät katselleet pitkin nenänvartta nukkavieruja Suomeen menijöitä vaan ystävällisesti toivottivat hyvää matkaa.
Mikäpä oli körötellessä aurinkoisella autobaanalla. Suurin osa rekoista oli viikonlopun poissa liikenteestä, tie tuntui väljältä. Tosin tietöitä riitti koko matkalle, mutta eipä meillä ollut mitään kiirettä. Päivän ajomatka oli vain noin 400 km. Jonkin verran jonoja muodostui ennen Hampuria. Käännyimmekin Kieliin vievälle moottoritielle ja ohitimme Hampurin Elbe-joen alitse kulkevan tunnelin kautta. Poistuimme moottoritieltä Kaltenkirchenissä ja läksimme ajelemaan pikkuteitä kohti Travemündea. Jossakin kylässä pysähdyimme vähän jaloittelemaan. Ilmassa leijaili niin houkutteleva ruuan tuoksu, että piti lähteä sitä seuraamaan. Kello oli vasta 15 iltapäivällä ja meillä aikaa vaikka kuinka paljon ennen laivan lähtöä. Tuoksu tuli somasta pikku ravintolasta. Emäntä oli kastelemassa ovenpielen kukkapaljoutta ja houkutteli ystävällisesti hymyillen meidät sisään. Ravintola oli täynnä ruokailijoita. Vain yksi pöytä oli vapaana ja siihen hän vei meidät. Pari tuntia myöhemmin ateriaan tyytyväisinä ja kylläisinä jatkoimme kävelyämme katsellen hyvin hoidettuja pihoja ja niiden värikkäitä kukkaistutuksia.



Travemünde

Ajelimme Travemündeen pitkin rauhallisia, lehtipuiden varjostamia teitä. Ennen satamaan menoa pysähdyimme pariksi tunniksi katselemaan rantakadun elämää. Kadunvarren sisä- ja ulkokaupat olivat auki. Kiertelimme niissä tutkimassa tarjontaa, istahdimme katukahvilaan cappuzinolle ohikulkijoita, veneitä ja pikku laivoja katselemaan. Ilta viileni auringonlaskun jälkeen, joten ajoimme sataman lähtöselvitykseen laivaan pääsyä odottelemaan. Vähän ennen keskiyötä pääsimme laivaan ja hyttiin 8. kannelle nukkumaan. Aamuyöllä noin kello kolme havahduin siihen kun laiva lähti satamasta. Käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen kunnes piti lähteä aamiaiselle ennen ravintolan sulkeutumista. Matkustajia laivalla oli aika vähän, ei tarvinnut jonotella syötävää hakiessa. Ravintola oli laivan keulassa, sieltä näkymät rannattomalle, aurinkoiselle ja tuuliselle merelle. Samassa pöydässä istui Saksassa asuva suomalaisrouva. Vertailimme kokemuksia vierailla mailla asumisesta kunnes ravintola suljettiin. Aamupalan jälkeen kävelimme aurinkokannella, mutta tuuli oli sen verran vilpoista, että piti mennä sisätiloihin. Laivan myymälästä ostin dekkarin ja sen parissa välillä torkahdellen hytissä sujui meripäivä.
Ilta merellä

Illalla katselimme auringonlaskua mereen olutta siemaillen ja ajettua matkaa arvioiden. Matka halki Euroopan oli sujunut hyvin ilman suurempia kommelluksia. Kuljettaja ja kartanlukija olivat vielä sovussa keskenään. Ainoastaan navigaattori sai tällä kertaa miinuspisteitä. Niin hyvin kun se oli meitä opastanut aikoinaan Barcelonassa hotellin etsinnässä. Eilen hotellia hakiessa se oli ohjannut meidät keskelle viljapeltoja ilmoittaen, että olet saapunut päämäärään. Missään ei näkynyt yhtään taloa, vielä vähemmän hotellia. Siinä vaiheessa suljimme laitteen ja siirsimme laukkuun alimmaiseksi.
Seuraavana aamuna varhain laiva lipui peilityynellä merellä Helsingin satamaan. Alkoi kesä Suomessa.