Kesäpäivien kulkua

Nyt on simpukka tyytyväinen Suomen suvessa veden äärellä. Päivät kuin lapsuuden kesinä, aurinkoa, rannan hiekkaa linnojen rakenteluun, hassuja uimahyppyjä, päivänkakkaraseppeleitä, kiviä, jotka maalaamme eläin- tai peikkohahmoiksi, mansikoita torilta ja metsästä, suut sinisinä mustikoista - Simpukkamummo ja tytöt. Onkimista laiturilla, järveltä virvelöity komea hauki, makkaroiden grillausta, lettuja ja mansikoita – Simpukkapappa ja pojat.
Saunomista ja uimista, kesäiltoja aamuyölle ystävien kanssa, suomalaisia ruokia, takakontissa tuotuja ranskalaisia viinejä ja rommikirsikoita.
Täällä takametsissä voi lainata samalla kortilla kirjoja ainakin neljästä lähiseudun kirjastosta. Ilman ennakkovarausta löytyy aika paljon talven aikana ilmestyneitä uutuuksia. Niitä on tullut ahmittua. Ehkä liikaakin, koska kirjojen nimet unohtuvat sitä mukaa kun saan ne luettua. Tänään terassilla aurinkovarjon alla luin loppuun Anneli Vainion kirjoittaman ”Kotini on linnani”. Melkein kuin olisin Ranskan kotikylässä kesken kaiken käynyt. Kirja kertoo kirjoittajan elämästä pienessä kylässä Etelä-Ranskassa.